Minulla on tapana tallentaa kännykän luonnoksiin Suuria Oivalluksia keikoilta ja muista musiikkielämyksistä ajatuksella "kirjotan näistä sit blogiin". Ai että kirjotan... Tässä muutama unohtunut viisaus typoineen päivineen.
"Laws of Gravity kuulostaa koiralta"
Tämä havainto vaatii huonon huumorin illan, kun kello on jo melkein kaksitoista ja kaikki naurattaa. Kuvitelkaa semmonen laulava koira. Up and down = hau hau hau.
"Amerikan euroviisut -> sama komppi"
Mikä tää juttu on, että niin pienet kuin suuret poppistarbat haluaa vääntää nyt amispoppia? Lainataan itäblokin maiden euroviisuista tuttu idioottivarma diskokomppi ja pistetään nätti tyttö laulaan.
"Merimaa vihaa Rubikia?"
Tähän asti bändi on saanu kämäsiä päiväkeikkoja Ruissista. Nyt ne joutu soittaan samaan aikaan Elbow'n kanssa. Kysymys on oikeutettu.
"Bob hunein laulaja viihdyttävämpi/arvaamattomampi ku ola salo. Olis voinu olla suuremmallaki lavalla jos karaokefaktori ei vaikuttais niin paljon."
Bob hune, bob hund, mitä näit nyt on. Biisit eivät ole niin tunnettuja, että yllyttäisivät yhteislauluun. Näin ollen keikka jäi pienen yleisön riemuksi Ruissalon paahteessa.
"70-lukulaiset, matti johannes, ville ahonen."
Ne mulla tuli mieleen, ku olin kattomassa Antti Autio Trioa Cafe Mascotissa. Nää tyypit kyl ansaitsis kokonaisen postauksen. Nuori mies laulamassa isoista asioista. Ja millä äänellä - huhhuh.
"Veit omasi, katto, en voi, korppi, luulin, tikari, saattaja, tuletko, pidon, enkelue, lilja, paimen, päijänne, ironisesti kokoomuslainen."
Settilista Liekin Albumiklassikot-keikalta. Naama väänty typerään virneeseen jo ensitahdeilla. Ironisesti kokoomuslainen ei ole Liekin salatun poliittisen kauden kappale, vaan viittaus basistin ulkomuotoon.
"Vaikka matkustan usein taksilla ja mulla on rakennekynnet, niin haluan musiikkini simppelinä. Usein riittää vain tarpeeksi potkiva basari ja sen bestiksenä vatsanpohjaa kutitteleva basso. Tästä muistutti Beastie Boys."
Etsi logiikka ekasta lauseesta.
"Meinaako kaikki olla Laura Närhiä? Fatima on Maarit, muut rutinoituneita ja varmoja. Biisit ovat yhtä lyhyitä kuin pierut, pidempi mainoskatko kuin se yks laulo. Ihan samanlaiset biisit ja kun otetaan huomioon että niillä biiseillä on myös alkuperäisesittäjät niin MITÄ VITTUA."
Syväluotaava analyysi tän vuoden Idolsista. Ps. En tykkää Maaritista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste festarimeininki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste festarimeininki. Näytä kaikki tekstit
lauantai 30. heinäkuuta 2011
maanantai 11. heinäkuuta 2011
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Peliuutisia
Ariel Pink’s Haunted Graffiti tulee Flow’hun. Hipsteripeli on nyt siis ajankohtaisempi kuin koskaan. Sattumoisin se on ajankohtaisempi kuin koskaan myös henkilökohtaisesti: käynnissä olevan Flash-kurssin ansiosta voisin ehkä koodailla alkeellisen version tasohyppelystä.
Ensin pitäisi vaan keksiä, miten pelin saa luontevasti ujutettua Flash-repparini aiheeseen ”mitä tapahtuisi jos Suomi siirtyisi takaisin markkaan?” Ja valitettavasti koodausosaamiseni rajoittuu tällä hetkellä tähän:
Ensin pitäisi vaan keksiä, miten pelin saa luontevasti ujutettua Flash-repparini aiheeseen ”mitä tapahtuisi jos Suomi siirtyisi takaisin markkaan?” Ja valitettavasti koodausosaamiseni rajoittuu tällä hetkellä tähän:
torstai 2. joulukuuta 2010
Sorisori.
Lempibändien keikoilla ärsyttävät eniten ne ”fanit”, jotka seisovat suurimman osan ajasta tuoppi kourassa kaukana lavasta. Tyypit ovat kuitenkin sen verran lähellä sua, että kuulet tahtomattasikin kaikki jutut Petristä, joka vittu siis ei tota niinku tajuu tiätsä. Ja et kuinka bändi soittaa ihan paskaa musiikkia…
…siihen asti, kunnes keikan viimeisten biisien joukossa pärähtää soimaan se tietty radiosoittoa saanut hittibiisi. Sillon karpalolonkero ja juoruilu ovat öljynneet lissujen äänihuulet siihen malliin, että voi laulaa mukana. Kertsissä, ku enempää sanoja ei osata.
Aattelinki nyt etukäteen pyytää anteeks kaikilta System of a Downin faneilta. Mä tuun ehkä oleen yks edellä mainituista hc-faneista kesäkuussa, kun teinivuosien limudiskojen ykkösbiisi, Chop Suey, pärähtää soimaan Provinssissa.
…siihen asti, kunnes keikan viimeisten biisien joukossa pärähtää soimaan se tietty radiosoittoa saanut hittibiisi. Sillon karpalolonkero ja juoruilu ovat öljynneet lissujen äänihuulet siihen malliin, että voi laulaa mukana. Kertsissä, ku enempää sanoja ei osata.
Aattelinki nyt etukäteen pyytää anteeks kaikilta System of a Downin faneilta. Mä tuun ehkä oleen yks edellä mainituista hc-faneista kesäkuussa, kun teinivuosien limudiskojen ykkösbiisi, Chop Suey, pärähtää soimaan Provinssissa.
maanantai 8. marraskuuta 2010
Länsirannikolla ei mitään uutta
Luin tänään tämän uutisen ja alan pikkuhiljaa ymmärtää, mistä kaikki turkulaisvitsit kumpuavat. Kehnon tiedotteen tituleeraaminen uutiseksi on oikeastaan sanan etymologian solvaamista – tässähän ei sinänsä ole mitään uutta.
Turkuun ollaan parhaillaan kunnostamassa vanhasta rautateiden konepajasta kulttuuripääkaupungin pääareenaa, Logomoa. Komia tiilipytinki voisi ainakin minun visioissani muodostua Turun omaksi Korjaamoksi. Se tarjoaisi uutta ja päräyttävää niin kaupunkilaisille kuin ulkopaikkakuntalaisille vielä kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeenkin.
Nyt rakennuksen ja kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisiin on kiinnitetty Michael Monroe, Tommi Läntinen ja Suurlähettiläiden Jussu. Hahmot, jotka on nähty kerta toisensa jälkeen erinäisissä turkulaisissa kissanristiäisissä. Setäedustuksen varmistaa vuosittain ainakin kissa nimeltä DBTL.
Kulttuuripääkaupunkihankkeen herjaaminen Turussa on yhtä reilua ja omaperäistä kuin kiusata erästä blondia showtanssijaa internetissä. Mutta joku roti nyt tähänki pelleilyyn: vaikka tapahtuman pääesiintyjän nimi on The Brand New Heavies, niin se ei välttämättä ole kauhean brand new saati heavy.
Hipsterien elämäntehtävänä on kääntää ironian avustuksella kaikki nolo cooliksi. En mä odota mitään koko vuoden kestäviä hipsteribileitä, mutta sanonpa vaan, että joku vois käydä heiluttelemassa ironiaviiksiään Turku2011-toimistossa.
Turkuun ollaan parhaillaan kunnostamassa vanhasta rautateiden konepajasta kulttuuripääkaupungin pääareenaa, Logomoa. Komia tiilipytinki voisi ainakin minun visioissani muodostua Turun omaksi Korjaamoksi. Se tarjoaisi uutta ja päräyttävää niin kaupunkilaisille kuin ulkopaikkakuntalaisille vielä kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeenkin.
Nyt rakennuksen ja kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisiin on kiinnitetty Michael Monroe, Tommi Läntinen ja Suurlähettiläiden Jussu. Hahmot, jotka on nähty kerta toisensa jälkeen erinäisissä turkulaisissa kissanristiäisissä. Setäedustuksen varmistaa vuosittain ainakin kissa nimeltä DBTL.
Kulttuuripääkaupunkihankkeen herjaaminen Turussa on yhtä reilua ja omaperäistä kuin kiusata erästä blondia showtanssijaa internetissä. Mutta joku roti nyt tähänki pelleilyyn: vaikka tapahtuman pääesiintyjän nimi on The Brand New Heavies, niin se ei välttämättä ole kauhean brand new saati heavy.
Hipsterien elämäntehtävänä on kääntää ironian avustuksella kaikki nolo cooliksi. En mä odota mitään koko vuoden kestäviä hipsteribileitä, mutta sanonpa vaan, että joku vois käydä heiluttelemassa ironiaviiksiään Turku2011-toimistossa.
keskiviikko 18. elokuuta 2010
These hipsters are killing me
Vois kai tässä jotain lässyttää, mut aattelin mennä suoraan asiaan. Viimeks ku tarkistin niin tää on kuitenki musiikkiblogi.
Perjantaina koin kokonaan vain The Drumsin, sillä päätin tehdä ennemmin lähempää tuttavuutta anniskelualueen ylihintaisen oluttarjonnan kanssa. Ystävyytemme oli edennyt brooklyniläisyhtyeen keikan aikana jo siihen vaiheeseen, että minua ei vituttanut edes Mattias Björkasia ajoittain muistuttanut laulaja. Lavaesiintyminen oli onneksi muuten kaukana Cats on Firen kenkiintuijottelusta. Meininki oli helvetin kova, jos vaan pystyi ohittamaan sen tosiseikan, että kappaleet olivat toistensa toisintoja.
Lauantai meni lähinnä hengaillen. Suurin virhe oli jäädä katsomaan Robynia anniskelualueen puolelle. Muijan tanssimuuvit yllytti yleisön aikamoisiin koreografioihin. Ja kuten aina, mulla riittää arvostusta hyville livelaulajille.
Sunnuntaina räkä korvasi alkoholin verenkierrossani. Olin lähtenyt alueelle ajoissa ja hyvillä mielin. Hipsteriärsytyskynnys ylitettiin kuitenkin jo kahden ensimmäisen näkemäni bändin kohdalla: Ensin Yona kehotti jokaista vuodattamaan muutaman kyyneleen ympäristötilanteen puolesta. Sitten Ricky-Tick Big Bandin Valtteri Pöyhönen kertoi tehneensä koko albumin Berliinissä. Huoh.
Näissä tunnelmissa olikin hyvä jatkaa Radio Deptin keikalle. Biisit kuulostivat hyvältä, mutta live ei tuonut niihin mitään uutta. Olisin voinut kuunnella bändin levyjä yksin kotonani. Keikan parasta antia olivat kauniit visuaalit, jotka olivat myös très hipstamatic.
Olen pohtinut aikaisemmin, mitä järkeä keikka-arvosteluissa on. Ne ovat yhden ihmisen subjektiivisia käsityksiä siitä yhdestä tilanteesta - jokainen keikka on erilainen. No, nyt tiedän, kun huomasin skippaavani The Xx:n aiempien ei-niin-imartelevien livearvostelujen takia. Caribou jäi siis henkilökohtaiseksi pääesiintyjäksi sunnuntaina.
Ja hyvä niin! Olin nimittäin valmistautunut haukkumaan bändin maanrakoon Field Day -keikan perusteella. On kuitenkin eri asia kokea keikka esiintymisalueen ulkorajalta, jossa saundit puuroutuvat, kuin lavan välittömästä läheisyydestä. Bändi kuului ehdottomasti päälavalle.
Järjestelyistä on valitettu paljon ja aika lailla samoista asioista kuin edellisvuosinakin. Saas nähdä vaikuttavatko valitukset vielä ensi vuonnakaan. Flow’lla kun on monopoliasema tällaisen festarin järjestämisessä Suomessa. Ainoa joka tuota asemaa vähänkin uhkaa on Turku Modern, joka veti jo tänä vuonna mukavasti skeneilijöitä Turun ulkopuolelta. Modernin musiikkitarjonta on vaan rajatumpi.
Itseäni kyrsi onnettomat tietoliikenneyhteydet. En saanut perjantaina tai lauantaina oikein ketään kiinni. Lopuksi onkin syytä kiittää kaikkia niitä pelastavia enkeleitä, joiden johdosta sain mm. yöpaikan perjantaina ja seuraa muina päivinä.
Nyt meen niistään, yskiin ja pärskiin tonne. Hipsterit kantavat pöpöjä.
Kuvat: Mikko Kauppinen
Ps. Miks mun isä oli spiikkaamassa päälavalla sunnuntaina?
Perjantaina koin kokonaan vain The Drumsin, sillä päätin tehdä ennemmin lähempää tuttavuutta anniskelualueen ylihintaisen oluttarjonnan kanssa. Ystävyytemme oli edennyt brooklyniläisyhtyeen keikan aikana jo siihen vaiheeseen, että minua ei vituttanut edes Mattias Björkasia ajoittain muistuttanut laulaja. Lavaesiintyminen oli onneksi muuten kaukana Cats on Firen kenkiintuijottelusta. Meininki oli helvetin kova, jos vaan pystyi ohittamaan sen tosiseikan, että kappaleet olivat toistensa toisintoja.
Lauantai meni lähinnä hengaillen. Suurin virhe oli jäädä katsomaan Robynia anniskelualueen puolelle. Muijan tanssimuuvit yllytti yleisön aikamoisiin koreografioihin. Ja kuten aina, mulla riittää arvostusta hyville livelaulajille.
Sunnuntaina räkä korvasi alkoholin verenkierrossani. Olin lähtenyt alueelle ajoissa ja hyvillä mielin. Hipsteriärsytyskynnys ylitettiin kuitenkin jo kahden ensimmäisen näkemäni bändin kohdalla: Ensin Yona kehotti jokaista vuodattamaan muutaman kyyneleen ympäristötilanteen puolesta. Sitten Ricky-Tick Big Bandin Valtteri Pöyhönen kertoi tehneensä koko albumin Berliinissä. Huoh.
Näissä tunnelmissa olikin hyvä jatkaa Radio Deptin keikalle. Biisit kuulostivat hyvältä, mutta live ei tuonut niihin mitään uutta. Olisin voinut kuunnella bändin levyjä yksin kotonani. Keikan parasta antia olivat kauniit visuaalit, jotka olivat myös très hipstamatic.
Olen pohtinut aikaisemmin, mitä järkeä keikka-arvosteluissa on. Ne ovat yhden ihmisen subjektiivisia käsityksiä siitä yhdestä tilanteesta - jokainen keikka on erilainen. No, nyt tiedän, kun huomasin skippaavani The Xx:n aiempien ei-niin-imartelevien livearvostelujen takia. Caribou jäi siis henkilökohtaiseksi pääesiintyjäksi sunnuntaina.
Ja hyvä niin! Olin nimittäin valmistautunut haukkumaan bändin maanrakoon Field Day -keikan perusteella. On kuitenkin eri asia kokea keikka esiintymisalueen ulkorajalta, jossa saundit puuroutuvat, kuin lavan välittömästä läheisyydestä. Bändi kuului ehdottomasti päälavalle.
Järjestelyistä on valitettu paljon ja aika lailla samoista asioista kuin edellisvuosinakin. Saas nähdä vaikuttavatko valitukset vielä ensi vuonnakaan. Flow’lla kun on monopoliasema tällaisen festarin järjestämisessä Suomessa. Ainoa joka tuota asemaa vähänkin uhkaa on Turku Modern, joka veti jo tänä vuonna mukavasti skeneilijöitä Turun ulkopuolelta. Modernin musiikkitarjonta on vaan rajatumpi.
Itseäni kyrsi onnettomat tietoliikenneyhteydet. En saanut perjantaina tai lauantaina oikein ketään kiinni. Lopuksi onkin syytä kiittää kaikkia niitä pelastavia enkeleitä, joiden johdosta sain mm. yöpaikan perjantaina ja seuraa muina päivinä.
Nyt meen niistään, yskiin ja pärskiin tonne. Hipsterit kantavat pöpöjä.
Kuvat: Mikko Kauppinen
Ps. Miks mun isä oli spiikkaamassa päälavalla sunnuntaina?
lauantai 7. elokuuta 2010
Field Day 1/2
Jotain on mennyt pieleen, kun huomaan miettiväni enemmän sitä, mitä laitan päälleni Flow'hun kuin sitä, mitä bändejä siellä tsekkailisin. Syytän näkövinkkeliongelmastani viime lauantain tyylikkäitä ihmisiä pursuillutta Field Dayta, jonka sisältö- ja muotoseikkoja voi verrata ensi viikonlopun Suvilahti-sessioihin.
Perusasiat ensin: Field Day on Itä-Lontoon Victoria Parkissa järjestettävä yhden päivän festivaali, josta nautittiin tänä vuonna neljättä kertaa. Flow on itäisessä Helsingissä järjestettävä kolmen päivän festivaali, joka järjestetään tänä vuonna seitsemättä kertaa. Suvilahdessa tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2006. Field Dayta on aikaisempina vuosina kritisoitu pitkien vessa- ja anniskelualuejonojen kohtuuttomuudesta ja festaritelttojen koon sekä äänentoiston riittämättömyydestä. Flow’ta.. no, kuulostaako tutulta?
Flow’hun saa yhden päivän lipun halvimmillaan 58 eurolla. Field Dayn lippu kustansi 33 puntaa eli noin 41,25 euroa. Sillä hinnalla pääsi katsastamaan Jokerin ja Cariboun, jotka saapuvat myös Suvilahteen. Lisäksi festeille oli kiinnitetty mm. viime vuoden Flow’ssa vieraillut Hypnotic Brass Ensemble, Lightspeed Champion, kotomaassaan hehkutettu Chapel Club, Memory Tapes, Moderat, Turku Modernin skipannut Tensnake, Pantha Du Prince ja Toro y Moi. Ja tietenkin päivän päättänyt headliner, Phoenix.
Ensi kosketukseni Field Dayhin oli edellä mainitsemani jonotus. Ohjeistuksien puute ja jonotus. Kun olimme vihdoinkin (väärin päin käännetystä tienviitasta huolimatta) löytäneet itse Victoria Parkiin, niin sitten pitikin arpoa, että mistä sisäänkäynnistä pääsisimme festarialueelle. Jumputus ja edessä siintävät jonot toimivat onneksi hyvinä vihjeinä…
Jonotuksesta on mielestäni muuten turha lähteä purnaamaan. Sitä on festareilla aina. Briteissä se oli vain pahemman hajuista.
Field Dayn pääesiintyjät olivat Eat Your Own Earsin ulkoilmalavalla. Muut bändit ja DJ:t oli ripoteltu viiteen telttaan, joista esimerkiksi Bloggers Delight oli selvästi liian pieni. Telttoihin eksyi – valmiiseen maailmaan tottunut musabloggari olisi toivonut jälleen jonkin sortin ohjeistuksia/karttoja lavojen välille.
Tilaa nimittäin oli toisin kuin täyteen ahdetussa Suvilahdessa. Alueelta ei voinut poistua festarin aikana (olettaen että halusi vielä palatakin hehheh), mutta eipä tuo ollut tarpeenkaan. Lukuisista ruokakojuista sai kohtuuhintaista ja ennen kaikkea hyvää sapuskaa, jota pystyi nauttimaan puiden varjossa. Chillailu oli sallittua eikä silloin(kaan) joutunut kenenkään jalkoihin.
Ens kerralla sitten siitä itse musiikista. Jätän teille kuitenkin pienen makupalan siitä, mitä on luvassa.
”Ehkä mä voin kompensoida näitä paskoja kuvia ottamalla videomatskuu… eiku.”
Perusasiat ensin: Field Day on Itä-Lontoon Victoria Parkissa järjestettävä yhden päivän festivaali, josta nautittiin tänä vuonna neljättä kertaa. Flow on itäisessä Helsingissä järjestettävä kolmen päivän festivaali, joka järjestetään tänä vuonna seitsemättä kertaa. Suvilahdessa tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2006. Field Dayta on aikaisempina vuosina kritisoitu pitkien vessa- ja anniskelualuejonojen kohtuuttomuudesta ja festaritelttojen koon sekä äänentoiston riittämättömyydestä. Flow’ta.. no, kuulostaako tutulta?
Flow’hun saa yhden päivän lipun halvimmillaan 58 eurolla. Field Dayn lippu kustansi 33 puntaa eli noin 41,25 euroa. Sillä hinnalla pääsi katsastamaan Jokerin ja Cariboun, jotka saapuvat myös Suvilahteen. Lisäksi festeille oli kiinnitetty mm. viime vuoden Flow’ssa vieraillut Hypnotic Brass Ensemble, Lightspeed Champion, kotomaassaan hehkutettu Chapel Club, Memory Tapes, Moderat, Turku Modernin skipannut Tensnake, Pantha Du Prince ja Toro y Moi. Ja tietenkin päivän päättänyt headliner, Phoenix.
Ensi kosketukseni Field Dayhin oli edellä mainitsemani jonotus. Ohjeistuksien puute ja jonotus. Kun olimme vihdoinkin (väärin päin käännetystä tienviitasta huolimatta) löytäneet itse Victoria Parkiin, niin sitten pitikin arpoa, että mistä sisäänkäynnistä pääsisimme festarialueelle. Jumputus ja edessä siintävät jonot toimivat onneksi hyvinä vihjeinä…
Jonotuksesta on mielestäni muuten turha lähteä purnaamaan. Sitä on festareilla aina. Briteissä se oli vain pahemman hajuista.
Field Dayn pääesiintyjät olivat Eat Your Own Earsin ulkoilmalavalla. Muut bändit ja DJ:t oli ripoteltu viiteen telttaan, joista esimerkiksi Bloggers Delight oli selvästi liian pieni. Telttoihin eksyi – valmiiseen maailmaan tottunut musabloggari olisi toivonut jälleen jonkin sortin ohjeistuksia/karttoja lavojen välille.
Tilaa nimittäin oli toisin kuin täyteen ahdetussa Suvilahdessa. Alueelta ei voinut poistua festarin aikana (olettaen että halusi vielä palatakin hehheh), mutta eipä tuo ollut tarpeenkaan. Lukuisista ruokakojuista sai kohtuuhintaista ja ennen kaikkea hyvää sapuskaa, jota pystyi nauttimaan puiden varjossa. Chillailu oli sallittua eikä silloin(kaan) joutunut kenenkään jalkoihin.
Ens kerralla sitten siitä itse musiikista. Jätän teille kuitenkin pienen makupalan siitä, mitä on luvassa.
”Ehkä mä voin kompensoida näitä paskoja kuvia ottamalla videomatskuu… eiku.”
Ilmiö 2010
Heinäkuun loppupuolella koin kaksi hyvin erilaista kaupunkifestaria kahdessa hyvin erilaisessa kaupungissa. Vaikka heinäkuun 24. päivä Turun Uittamolla järjestetty Ilmiö ei ole enää ihan tuoreimmassa muistissa, niin siitä on silti loogisinta aloittaa.
Ilmiö poikkeaa muista kaupunkifestareista ainakin sijainnillaan: tapahtuma järjestetään neljän kilometrin päässä Turun keskustasta, Uittamon tanssipaviljongin ympäristössä. 20 euroa maksavalla lipulla (ennakkoon 16e) pääsi nauttimaan kymmenistä esiintyjistä luonnon helmassa. Alueelta voi mennä piipahtamaan kotona ja ranneketta vilauttamalla pääsee takaisin. Juomapolitiikka toimii – omat juomat saa jättää narikkaan (ja kun alueelta saa poistua miten haluaa… you do the math), kaljajonot olivat olemattomat ja virvokkeensa sai nauttia vaikkapa ihan lavan edessä.
Oman festaripäiväni aloitti Laineen Kasperi. Jätkä sai tämän porvarin melkein kääntymään vasuriksi ja piti otteessaan heti ekasta biisistä lähtien. Tästä sai kiittää räppärin Palava Kaupunki -taustakööriä, joka aukaisi jumissa olleen yläkropan paremmin kuin aiemmat epätoivoiset venyttely-yritykset. Siihen ei näköjään tarvita muuta kuin tarpeeksi lujaa potkiva basari.
Laineen Kasperin aiheuttama kestohymy naamalla oli hyvä siirtyä sisätiloihin Liekin keikalle. En ensin tajunnut keikan alkavan, kun keskityin miettimään, kuka bändin kanssa lavalle noussut vieras mies oikein oli. Jansku oli nimittäin kokenut aikamoisen muodonmuutoksen. Mutta niin oli Liekki muutenkin – uusi matsku kuulosti sen verran hyvältä, että olen valmis antamaan Kalliot Leikkaan ja Hyönteisen anteeksi. Keikan aikana kirjoitin kännykkääni ”Liekki on tullut takaisin :’)”
Meneekö liian positiiviseksi? Ei hätää! Seuraavaksi oli nimittäin vuorossa Kap Kap, jonka voin lisätä välteltävien surinalivebändien listaan. Koko keikka oli (ystävääni lainaten) tasapaksua tuuttausta. Jokaisessa biisissä junnasi yksi koukku, jota ei oltu kehitelty eteenpäin. Tuollaisten biisien jälkeen sitä huomaa ajattelevansa ”Fuuuu-, mäki voin perustaa bändin”. Kaikki se aika mikä menee Kap Kapin kuunteluun, voi käyttää minkä tahansa instrumentin opetteluun ja tehdä sen jälkeen parempaa älämölöä.
Pakko tosin mainita, että Kap Kap kuulosti levyltä paljon paremmalta. Live ei vaan oikein toiminut
Viime vuoteen verrattuna Ilmiö on kasvanut selvästi yleisö- ja esiintyjämääriltään. Suurin pelkoni onkin, että se jatkaa kasvamistaan à la Flow. Siinä vaiheessa festarin ainutlaatuinen sijainti ei enää toimi tapahtuman puolesta vaan sitä vastaan.
Kuvat: Mikko Kauppinen
keskiviikko 14. heinäkuuta 2010
Anything-a with a swing-a to an "I Love you-a"
Ukkoskuurot ovat kiertäneet Turun kaukaa toistaiseksi. Silti on ollut semmonen nihkeä ja muhiva ilma. Nihkeydet ovat yllättäneet minut tänään muutenkin, mutta olen jättänyt ne omaan arvoonsa seuraavan videon voimin.
Etenkin kohdasta 3:06 alkava laulutunti tuo mieleen omat klasarilaulutunnit, jotka olivat… no, video kertoo kaiken. Tuskaa. Onneksi rytmimusiikki pelasti minut Vaccailta.
Miksi rytmimusiikiksi muuten lasketaan lähestulkoon kaikki muu kuin klassinen musiikki? Kyllähän siinäkin on rytmiä! Tämän osoitti varsin hyvin Belle and Sebastianin kitaravetoinen Finlandia-cover Ruisrockissa, joka a) ei valitettavasti löydy YouTubesta ja b) muodostui henkilökohtaiseksi kohokohdaksi ko. keikalla.
Etenkin kohdasta 3:06 alkava laulutunti tuo mieleen omat klasarilaulutunnit, jotka olivat… no, video kertoo kaiken. Tuskaa. Onneksi rytmimusiikki pelasti minut Vaccailta.
Miksi rytmimusiikiksi muuten lasketaan lähestulkoon kaikki muu kuin klassinen musiikki? Kyllähän siinäkin on rytmiä! Tämän osoitti varsin hyvin Belle and Sebastianin kitaravetoinen Finlandia-cover Ruisrockissa, joka a) ei valitettavasti löydy YouTubesta ja b) muodostui henkilökohtaiseksi kohokohdaksi ko. keikalla.
maanantai 12. heinäkuuta 2010
Ruissi
Ragnarin sanoin: ”Tadaa! Oon bäk! ;D”
Harvoin olen nähnyt suomalaisyleisön syövän esiintyjän kädestä sillä tavalla, kuin mitä sunnuntaina Ruisrockin viimeisinä hetkinä. Keikka muistutti nimittäin aika ajoin herätysliikkeiden ylistyskokousta. Myöhäisellä ajankohdalla ja festarisankareiden päivän aikana hankkimalla humalatilalla oli varmasti osuutta asiaan. Mutta kun nuori naislaulaja nosti Paviljonkilavalla kätensä ilmaan, ja yleisö seurasi nopeasti hänen esimerkkiään, niin hengellisen hurmostilan todellinen aiheuttaja oli selvillä: palvonnan kohteena oli Florence + the Machine.
Joku voisi sanoa, että se muija vaan huutaa ja ymmärrän täysin kyseisen mielipiteen. Mutta kun on tarpeeksi monta vuotta käynyt laulutunneilla, niin sitä huomaa ajattelevansa bussissa rääkyvästä vauvastakin, että ai, kun sen ääni kulkee niin nätisti ja puhtaasti. Sitten kun ääntään on oppinut Florencen tavoin hallitsemaan 22 ikävuoteen mennessä, niin kyllä sitä saa vähän huutaa ja etenkin huudattaa yleisöä Ruissalossa.
Jotkin niistä huutovokaaleista iskivät itkuhermoon. Itse en ole ymmärtänyt, miksi yleisö taputtaa usein (etenkin nais-) vokalistien korkeille äänille. Ihan yhtä vaikeaa – ellei jopa vaikeampaa – on saada matalan äänet soimaan kauniisti ja pitkään. Mutta kyllä se on myönnettävä, että itsekin löin käsiä yhteen Florencen korkeimmille äänitaituroinneille.
Tuon yhden päivän aikana tuli kohdattua niin paljon sellaisia ihmisiä, joiden laisia soisi olevan enemmänkin omassa elämässä. Eihän siinä voinut kuin todeta yhdessä Flon kanssa, että
Now and then it seems that life is just too much
But you've got the love I need to see me through
Harvoin olen nähnyt suomalaisyleisön syövän esiintyjän kädestä sillä tavalla, kuin mitä sunnuntaina Ruisrockin viimeisinä hetkinä. Keikka muistutti nimittäin aika ajoin herätysliikkeiden ylistyskokousta. Myöhäisellä ajankohdalla ja festarisankareiden päivän aikana hankkimalla humalatilalla oli varmasti osuutta asiaan. Mutta kun nuori naislaulaja nosti Paviljonkilavalla kätensä ilmaan, ja yleisö seurasi nopeasti hänen esimerkkiään, niin hengellisen hurmostilan todellinen aiheuttaja oli selvillä: palvonnan kohteena oli Florence + the Machine.
Joku voisi sanoa, että se muija vaan huutaa ja ymmärrän täysin kyseisen mielipiteen. Mutta kun on tarpeeksi monta vuotta käynyt laulutunneilla, niin sitä huomaa ajattelevansa bussissa rääkyvästä vauvastakin, että ai, kun sen ääni kulkee niin nätisti ja puhtaasti. Sitten kun ääntään on oppinut Florencen tavoin hallitsemaan 22 ikävuoteen mennessä, niin kyllä sitä saa vähän huutaa ja etenkin huudattaa yleisöä Ruissalossa.
Jotkin niistä huutovokaaleista iskivät itkuhermoon. Itse en ole ymmärtänyt, miksi yleisö taputtaa usein (etenkin nais-) vokalistien korkeille äänille. Ihan yhtä vaikeaa – ellei jopa vaikeampaa – on saada matalan äänet soimaan kauniisti ja pitkään. Mutta kyllä se on myönnettävä, että itsekin löin käsiä yhteen Florencen korkeimmille äänitaituroinneille.
Tuon yhden päivän aikana tuli kohdattua niin paljon sellaisia ihmisiä, joiden laisia soisi olevan enemmänkin omassa elämässä. Eihän siinä voinut kuin todeta yhdessä Flon kanssa, että
Now and then it seems that life is just too much
But you've got the love I need to see me through
maanantai 17. toukokuuta 2010
Tässä isä pupu on, tässä äidin näät...
Hiiteen Arcade Fire ja ultra-alkuisia bändejä koskevat comeback-spekulaatiot! DBTL on tänä vuonna vastuussa kesän huikeimmasta keikkaelämyksestä. Korroosio on tunnettu ala-asteen ympäristötiedon kokeista, mutta ilmeisesti myös 80-luvun suomalaisen uuden aallon yhtyeenä, joka palaa lauteille 31.7. kaupunkifestarin yhteydessä. Kaikkien näiden vuosien jälkeen saadaan todistaa Jesus Caesarin ylösnousemus eli Joel Hallikaisen palaaminen bändin riveihin. Halleluja.
Kuva: Mikko Kauppinen
Mutta jos nyt ihan vakavastikin otettaviin asioihin mennään, niin DBTL:n ikärajattoman lavan tarjonta on edellisistä vuosista poiketen hintansa väärti. Sen sijaan pääteltan esiintyjistä mainitsemisen arvoinen on vain Seminaarimäen mieslaulajat.
Perjantaina kympillä saa Anna Puun, Olavi Uusivirran, Antti Tuiskun, Stalingrad Cowgirlsin ja Bass ’n Helenin. Lauantaina kun lipun hintaan lisää vitosen, niin pääsee tsekkaamaan Egotripin, Jukka Pojan, Palefacen, Uniklubin, Absoluuttisen Nollapisteen ja Calliston. Oli muuten viimenen kerta ku muutama artisti tosta line upista mainitaan tässä blogissa…
Tän päivän muihin hämmentäviin musiikkielämyksiin sisältyi mm. Blankon vessassa soinut lastenmusiikki.
PS: Korroosio on ympäristön vaikutuksesta tapahtuvaa materiaalin muuttumista käyttökelvottomaan muotoon. Ei lisättävää.
Kuva: Mikko KauppinenMutta jos nyt ihan vakavastikin otettaviin asioihin mennään, niin DBTL:n ikärajattoman lavan tarjonta on edellisistä vuosista poiketen hintansa väärti. Sen sijaan pääteltan esiintyjistä mainitsemisen arvoinen on vain Seminaarimäen mieslaulajat.
Perjantaina kympillä saa Anna Puun, Olavi Uusivirran, Antti Tuiskun, Stalingrad Cowgirlsin ja Bass ’n Helenin. Lauantaina kun lipun hintaan lisää vitosen, niin pääsee tsekkaamaan Egotripin, Jukka Pojan, Palefacen, Uniklubin, Absoluuttisen Nollapisteen ja Calliston. Oli muuten viimenen kerta ku muutama artisti tosta line upista mainitaan tässä blogissa…
Tän päivän muihin hämmentäviin musiikkielämyksiin sisältyi mm. Blankon vessassa soinut lastenmusiikki.
PS: Korroosio on ympäristön vaikutuksesta tapahtuvaa materiaalin muuttumista käyttökelvottomaan muotoon. Ei lisättävää.
tiistai 2. maaliskuuta 2010
Levyarvostelu à la mestarikriitikot Susa ja Anna
an.na sanoo:
tuli tos mieleen et HUIMAA HUIMAA MAAGISTA VETOVOIMAA
ja et miten dada banditsista voi tulla aina niin hyvälle tuulelle?
kuuntelin sitä helsingin reissulla ja olin ihan <3____ br="br">
susa sanoo:
dada bandits on paras
se levy ei oo vieläkään kulunut
an.na sanoo:
en tajuu miten jokanen biisi voi olla hyvä
en tajuu miks en oo tykänny tästä heti ku oon kuullu!
EN TAJUU MIKS OON VIHANNU RUBIKIA
susa sanoo:
just se että siellä ei oo yhtään paskaa
an.na sanoo:
enkä tajuu, miten nää voi tavallaan olla tosi samanlaisia nää biisit mut kuitenki erilaisia
susa sanoo:
toi on täydellinen levy
melkeinpä
an.na sanoo:
melkeinpä.
susa sanoo:
MULLA EI OO SITÄ VIELÄKÄÄN AITONA
an.na sanoo:
:DDDDD
PS: Mites toi Ruissin "huippusuosittu kotimainen yhtye" Don vitun Huonot? Hävettää maksaa 110e tolla lineupilla. Mut samalla voi myhäillä tyytyväisenä, kun ei menny Assyrian Prinssin, Porcupine Treen tai Florencen klubikeikoille.
tuli tos mieleen et HUIMAA HUIMAA MAAGISTA VETOVOIMAA
ja et miten dada banditsista voi tulla aina niin hyvälle tuulelle?
kuuntelin sitä helsingin reissulla ja olin ihan <3____ br="br">
susa sanoo:
dada bandits on paras
se levy ei oo vieläkään kulunut
an.na sanoo:
en tajuu miten jokanen biisi voi olla hyvä
en tajuu miks en oo tykänny tästä heti ku oon kuullu!
EN TAJUU MIKS OON VIHANNU RUBIKIA
susa sanoo:
just se että siellä ei oo yhtään paskaa
an.na sanoo:
enkä tajuu, miten nää voi tavallaan olla tosi samanlaisia nää biisit mut kuitenki erilaisia
susa sanoo:
toi on täydellinen levy
melkeinpä
an.na sanoo:
melkeinpä.
susa sanoo:
MULLA EI OO SITÄ VIELÄKÄÄN AITONA
an.na sanoo:
:DDDDD
PS: Mites toi Ruissin "huippusuosittu kotimainen yhtye" Don vitun Huonot? Hävettää maksaa 110e tolla lineupilla. Mut samalla voi myhäillä tyytyväisenä, kun ei menny Assyrian Prinssin, Porcupine Treen tai Florencen klubikeikoille.
maanantai 1. maaliskuuta 2010
Lottorivi
Lisää festarikiinnityksiä on luvassa huomenna, kun Ruisrock julkaisee ensimmäisen osan 40-vuotis-ohjelmastaan. Lisäksi luvassa on ”erittäin mielenkiintoisia uutisia kertova huippusuosittu kotimainen yhtye.”, kertoo Oskari.
Ekana tuli mieleen, että Lauri Tähkä heittäs minkkiturkin naulaan, mut huomisten uutisten pitäs olla erittäin mielenkiintoisia. Toivossa on silti hyvä elää.
Sanapari viittaa vahvasti siihen, että kyseessä ei ole jonkun bändin lopetammejaheitämmeviimesenkeikanruississa-uutinen. Lähtisin ennemmin hakeen tätä comebackin suunnalta. Siihen mulla ois kaks kirjainta:
U ja B.
Okei, siel on omia bändiprojekteja päällänsä suuntaan ja toiseen ja yks pyöräyttää vauvan kohta. Mut oishan se hienoa. Heittihän ne yhden yllärikeikanki Ruisrockin isännän, Juhani Merimaan, synttäreillä taannoin.
Ja jos tää päätyyki olemaan joku dingotekeeviidennentoistacomebackinsa-paljastus niin voi vittu nyt jo.
Ekana tuli mieleen, että Lauri Tähkä heittäs minkkiturkin naulaan, mut huomisten uutisten pitäs olla erittäin mielenkiintoisia. Toivossa on silti hyvä elää.
Sanapari viittaa vahvasti siihen, että kyseessä ei ole jonkun bändin lopetammejaheitämmeviimesenkeikanruississa-uutinen. Lähtisin ennemmin hakeen tätä comebackin suunnalta. Siihen mulla ois kaks kirjainta:
U ja B.
Okei, siel on omia bändiprojekteja päällänsä suuntaan ja toiseen ja yks pyöräyttää vauvan kohta. Mut oishan se hienoa. Heittihän ne yhden yllärikeikanki Ruisrockin isännän, Juhani Merimaan, synttäreillä taannoin.
Ja jos tää päätyyki olemaan joku dingotekeeviidennentoistacomebackinsa-paljastus niin voi vittu nyt jo.
keskiviikko 3. helmikuuta 2010
Have I got some news for you
Haa.
Loppu spekuloinnit sit siihen. Vielä The XX Flow’hun ja My Chemical Romace Provinssiin, niin täähän menee ihan suunnitellusti. Paskasti, mutta suunnitellusti.
Loppu spekuloinnit sit siihen. Vielä The XX Flow’hun ja My Chemical Romace Provinssiin, niin täähän menee ihan suunnitellusti. Paskasti, mutta suunnitellusti.
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
SPEKULOIDAAS
Voice.fi uutisoi seuraavaa:
Live Nation vuokraa 9 hehtaarin alueen ajalle 27.5-30.6 Kyläsaaresta. Alueelle mahtuu 15 000 - 50 000 henkeä seuraamaan konsertteja.
Coldplay? Kings of Leon? Ohan näitä.
Live Nation vuokraa 9 hehtaarin alueen ajalle 27.5-30.6 Kyläsaaresta. Alueelle mahtuu 15 000 - 50 000 henkeä seuraamaan konsertteja.
Coldplay? Kings of Leon? Ohan näitä.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
Ruissiterveiset
- On hirvittävän vaikeaa tehdä mielenkiintoisia ja koukuttavia DUURIVOITTOISIA kappaleita. Glasvegas on hyvä esimerkki tästä.
- On hirvittävän vaikeaa tehdä toisistaan erottuvia kappaleita. Glasvegas on hyvä esimerkki tästäkin.
- Tasapaksua materiaalia voi yrittää kompensoida matkimalla epilepsiakohtausta hassuissa vaatteissa ja naamamaaleissa. Ei ku se saattoki olla tanssimista Le Corpse Mince De Francoisen keikalla.
- Egotrippi on ihana.
- Bajamajat ei.
- 37-vuotiaana elämä ei ole kuulemma yhtään sen helpompaa kuin 21-vuotiaanakaan.
Terveisin,
Kuva: Mikko Kauppinen
- On hirvittävän vaikeaa tehdä toisistaan erottuvia kappaleita. Glasvegas on hyvä esimerkki tästäkin.
- Tasapaksua materiaalia voi yrittää kompensoida matkimalla epilepsiakohtausta hassuissa vaatteissa ja naamamaaleissa. Ei ku se saattoki olla tanssimista Le Corpse Mince De Francoisen keikalla.
- Egotrippi on ihana.
- Bajamajat ei.
- 37-vuotiaana elämä ei ole kuulemma yhtään sen helpompaa kuin 21-vuotiaanakaan.
Terveisin,
Kuva: Mikko Kauppinen
keskiviikko 8. huhtikuuta 2009
tiistai 31. maaliskuuta 2009
Bare with me
Vielä yks Lily-aiheinen juttu. Vaihtoehtoisesti voin myös jatkaa Lily-postauksia niin kauan, kunnes Miissakin kirjoittaa tänne jotain. HAH!
Olisin valmis lyömään vetoa sen puolesta, että nti Allen nähdään tänä vuonna Flowssa. Oon seurannu neitokaisen kiertueaikataulun kehittymistä parin viikon ajan ja
14.8. Oya Festivalen, Norway
15.8. Way Out West Festival, Sweden
Looginen jatkumo ois
16.8. Flow Festival, Finland
Tällaisten turhien spekulointien lisäksi elämäni sisältää mm. uutta PMMP-levyä, joka kannattaa hankkia itselleen jo pelkästään Viimeisen Valitusvirren C-osan vuoksi. PMMP on aina osannut valita hyvin albumiensa aloituskappaleet ja niin tälläkin kertaa: Kuvia muodostaa saundillisesti selvän jatkumon edellisten levyjen aloitusbiisien kanssa.
Merimiehen vaimo soi varmasti festareilla ja on osastoa Päät soittaa/Kesäkaverit. Lemppariksi on noussut Pariterapiaa, joka häiriintyneellä tunnelmallaan jatkaa siitä, mihin Joku Raja jäi.
Olisin valmis lyömään vetoa sen puolesta, että nti Allen nähdään tänä vuonna Flowssa. Oon seurannu neitokaisen kiertueaikataulun kehittymistä parin viikon ajan ja
14.8. Oya Festivalen, Norway
15.8. Way Out West Festival, Sweden
Looginen jatkumo ois
16.8. Flow Festival, Finland
Tällaisten turhien spekulointien lisäksi elämäni sisältää mm. uutta PMMP-levyä, joka kannattaa hankkia itselleen jo pelkästään Viimeisen Valitusvirren C-osan vuoksi. PMMP on aina osannut valita hyvin albumiensa aloituskappaleet ja niin tälläkin kertaa: Kuvia muodostaa saundillisesti selvän jatkumon edellisten levyjen aloitusbiisien kanssa.
Merimiehen vaimo soi varmasti festareilla ja on osastoa Päät soittaa/Kesäkaverit. Lemppariksi on noussut Pariterapiaa, joka häiriintyneellä tunnelmallaan jatkaa siitä, mihin Joku Raja jäi.
maanantai 23. maaliskuuta 2009
Turska on hyvää
Kyllä se vaan on niin, ettei Ilosaari petä koskaan.
Kuva: röyksopp.com
Minä sen sijaan olen poikkeuksetta pettänyt Ilosaaren - en ole ilostuttanut festaria läsnäolollani vielä kertaakaan. Tänä kesänä taidan jäädä taantuman (lue: oman laiskuuteni) takia työttömäksi, joten MINÄ LÄHDEN POHJOIS-KARJALAAN DIDIDAMDAMDAA.
Flow'n kiinnityksiä odotellessa.
Kuva: röyksopp.com
Minä sen sijaan olen poikkeuksetta pettänyt Ilosaaren - en ole ilostuttanut festaria läsnäolollani vielä kertaakaan. Tänä kesänä taidan jäädä taantuman (lue: oman laiskuuteni) takia työttömäksi, joten MINÄ LÄHDEN POHJOIS-KARJALAAN DIDIDAMDAMDAA.
Flow'n kiinnityksiä odotellessa.
torstai 19. helmikuuta 2009
?
Oon tossa miettiny...
- kun aina sanotaan, että tullakseen hyväksi kirjoittajaksi on pakko lukea paljon niin voisko ajatuksen kääntää silleen, että tullakseen hyväksi muusikoksi on pakko kuunnella paljon musiikkia?
- kuinka monta kertaa levy/kappale pitää kuunnella, jotta saavuttaa oikeuden arvostella sitä julkisesti?
- sitten kun sen levyn on kuunnellut, niin saako sitä verrata artistin edellisiin tuotoksiin?
- voiskohan Flowta ahdistella hankkimaan Lily Allen festariohjelmaansa?
Nyt teen jotain, mikä muissa blogeissa herättää minussa lähinnä myötähäpeää eli esitän edellä mainitut kysymykset teille.
+ Mistä festarikiinnityksestä uskallat vielä haaveilla?
- kun aina sanotaan, että tullakseen hyväksi kirjoittajaksi on pakko lukea paljon niin voisko ajatuksen kääntää silleen, että tullakseen hyväksi muusikoksi on pakko kuunnella paljon musiikkia?
- kuinka monta kertaa levy/kappale pitää kuunnella, jotta saavuttaa oikeuden arvostella sitä julkisesti?
- sitten kun sen levyn on kuunnellut, niin saako sitä verrata artistin edellisiin tuotoksiin?
- voiskohan Flowta ahdistella hankkimaan Lily Allen festariohjelmaansa?
Nyt teen jotain, mikä muissa blogeissa herättää minussa lähinnä myötähäpeää eli esitän edellä mainitut kysymykset teille.
+ Mistä festarikiinnityksestä uskallat vielä haaveilla?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)