Annie - Back Together

Hei Flow. Sovitaanko, että Annie korvaa Solangen?



Avainsanat: Hitti Buumi 10, Hitti Buumi 9, vanhempi Regina, ysärisyna, Barbien hajuvesi, Peltsi-Summeri.

Mutya Keisha Siobhan – Flatline

Kuva: Facebook

MSK
(adj.)
1. Mustasukkainen.
                     – Taidat olla vähän ämmäskoona!

MKS
(subj.)
1. Mutya Keisha Siobhan. Kts. myös Sugababes.

Flatline
(hitihkö)
1. Dev Hynesin luomaan saundimaailmaan nojaavaa pehmiksenkevyttä vyörytystä, joka lopullisen kliimaksin sijaan johtaa muistutukseen siitä, mikä näiden kolmen naisen kohdalla on aina ollut olennaisinta: taidokkaiden äänten harmonia. Se pelastaa ekalla kuuntelukerralla unohdettavaksi erehdytettävän kappaleen soittolistalle toiseen, kolmanteen ja n:nteen otteeseen.

2. It's about that feeling you get when a relationship that used to be amazing is plummeting headlong down the dumper. 
Guardian.co.uk

Mutya Keisha Siobhan - Flatline by MutyaKeishaSiobhan

Äänenlaatu, osa tiesmitä: Iisa Pykäri

Kuva: Mikko Kauppinen

Kuulin kerran tarinan, jonka jälkeen Regina on näyttäytynyt minulle ennen kaikkea ihastumisten ja muiden suurten tunteiden yhtyeenä. Tarina on lyhyt ja se on ainakin joiltain osiltaan tosi. Lisäksi se sisältää parhaimman kuulemani iskureplan.

Olipa kerran neiti X. Olipa kerran herra Y. Tapahtumat sijoittuvat festarihumuun.

Neiti X lähestyi herra Y:tä. 

- Hei, saisinks mä sun numeron? Haluun laulaa Reginaa sun korvaan.

Asetu neiti X:n tai herra Y:n asemaan Radio Helsingin taajuuksilla tänään klo 14, kun Reginan Iisa laulaa, beatboksaa ja höpöttelee korvaasi. Samat setit ilman lurittelua ilmestyy tänne lähetyksen jälkeen.

Kielikylpy / Språkbadet / Giellalávgu

Kuva: Bandcamp

Buori álbmotbeaivvi.

Lovisa Negga on Linköpingissä asuva artisti, jonka äiti on saamelainen ja isä ranskalainen. Mihá ja gievrra naittaa muun muassa simppelin elektropopin, joikaamisen ja luulajansaamen kielen. Kieltä puhuu vain noin 2000 ihmistä.

Tarpeeksi erikoiset taustatekijät (ja nätit visut) skeneilijöille. Tarpeeksi koukuttava renkutus meille muille.

Toinen vahva suositus on Neggan ruotsinkielisestä materiaalista. Inte riktigt någon tjej för dig kuulostaa siltä kuin se olisi repäisty Veronica Maggion viimeisimmältä albumilta. Siis keväältä ja hattaralta.

Tehosoitossa

Olin edennyt Elle Varnerin Perfectly Imperfect -debyyttialbumin kuuntelussa levyn loppupuolelle. Stop the Clock on levyn kahdeksas kappale. Ensikohtaamisemme meni suurin piirtein näin:

If you're looking for me I'm the stupid girl
With a joyless smile in her own sad world

Lässynlää. Ollaanpa sitä niin tunteellista et-TÄH. Miksi levyille pitää tunkea näitä biisejä, jotka eivät ole uskalla olla kunnolla slovareita? Kanavoisivat nyt sitä sisäistä Houstoniansa sitte.

Walking nowhere all alone without a sense of time
On a cold dark street on a cold dark night, sayin'

This will be the last time
Through with lettin' you keep me on the sideline

Tässä on sit tää kohta, jolla kosiskellaan radiosoittoa. Sama saundi on joka toisessa jenkkilän hittibiisissä.

They say insanity is doing all the same things
And thinking that you're gonna get a different ending

'Cause I've been 

waiting in the storm for you

EISSSAAAHELLLJJUMALLLHUHHUH.  

Ne stemmat. Ne torvet. Kantsii kuunnella loppuun. Kantsii kuunnella koko levykin esmes täältä.

Äänenlaatu, osa 4: Anna Puu

Kuva: Maikkari

Vuonna 2008 se oli lähempänä kuin koskaan.

Seisoin Kuopion torin laidalla ja odotin bussia saapuvaksi. Kesätyöni Puijonlaakson R-Kioskilla veteli viimeisiään. Tuskin maltoin odottaa, vierailisiko vakkarikaljavaras viihdykkeenäni tänäänkin.

Samaan aikaan Kuopion Musiikkitalolla aloiteltiin Idolsin koelauluja.

Minulla ei ollut hirveästi menetettävää. Käynnistymässä oli jo kolmas välivuosi, joten mikä tahansa muutos olisi hyvästä. Aikaisempien Idols-kausien viisastuttamana olin valkannut potentiaaliset koelaulubiisit jo valmiiksi. Enkä minä nyt ihan sysispaska laulaja ollut.

Soitin äidille. Hyppäsin bussiin.

Onneksi yksi toinen Anna vei suunnitelmansa loppuun saakka. Puustjärven tie Idolsiin mutkitteli 26 vuoden aikana muun muassa Outokummun, Chilen ja Turun läpi. Lopullinen osallistumispäätös oli yhdestä oivalluksesta kiinni:

Jos on joku asia, mitä haluaa tosi kovasti, kannattaa sanoa se ääneen. Vaikka sitä ei muistaiskaan, niin toiveilla on mahdollisuus tulla toteen, jos ne vaan uskaltaa sanoa tai kirjottaa paperille.

Kelle kaimani kertoi haaveestaan? Se selviää Äänenlaatu-sarjan neljännessä osassa tänään klo 14.00 Radio Helsingin taajuuksilla tai nettiradiossa. Kuuntele sen jälkeen vielä Annan liikuttavan kaunis biisi Kuka sut muka huolisi?, joka löytyy viisi Emma-ehdokkuutta rohmunneelta Antaudun-albumilta.

Ps. Äänenlaadun aikaisemmat osat voit kuunnella podcasteina täältä!

Rakkautta - melkein

Kuva: Frank + Derol

Muistatteko Miley Cyrusin? Taisin nähdä naikkosen nimen viimeksi LOL-leffan yhteydessä. Nuff said.

En pysty heittämään lonkalta yhtäkään Mileyn kappaletta, mutta popparin sisko on kaverinsa kanssa laulaa luikauttanut biisin, joka pitää kuunnella uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen.

Eikä haittaa vaikkei kuuntelisikaan, sillä kesäisen kepeä sovitus ja koukuttava säkkäri kyllä takaa, että biisi jää hengaan pään sisälle pariksikin päiväksi.

Tykkään. Melkeinpä rakastan.

 Frank + Derol - Barely Love You Too by Interscope Records 

Rakastan, rakastan

Kuva: Jukka Salminen

Solitin toimet ovat saaneet paljon huomiota skenessä. Minä ilmottaudun ennemmin M.dulorin huoraksi.

Siihen ei ole vaadittu sähköposteja, ilmaisia levyjä tai linkkauksia blogiini. Siihen on vaadittu vain hyvää musiikkia, joka on nivoutunut liian tiukasti osaksi niitä oman elämän hetkiä, joihin ajatukset karkaavat etenkin iltahämärässä. Levy-yhtiön tuoreimman kiinnityksen, Suvi Koivun, biisien perusteella tulevatkin hetket saavat arvoisensa ääniraidan ainakin niin kauan kuin Ville Aalto pysyy mukana tuotannoissa.

Yhteistä menneisyyttä M.dulorin kanssa on kertynyt jo sen verran, että pystyn antamaan anteeksi uusimman kappaleen pintaan miksatut lauluraidat. Ymmärrän vain kaipaavani Matti Johanneksen utuisia sellaisia.

Kukaan ei näe meitä nyt by M.dulor

Niin. Ei tämä taida siinä tapauksessa huorausta olla vaan ihan pyyteetöntä rakkautta.

Mun versio tapahtumista

Kuva: Last.fm

Kumpi on hankalampaa: neurokirurgia vai koukuttavien poppibiisien tekeminen? 24-vuotias lääkisopiskelija-laulaja Emeli Sandé tietää vastauksen ja muijan debyyttialbumin perusteella voidaan todeta ainakin jälkimmäisen olevan yllättävän haastavaa.

Our Version of Eventsin neljä ensimmäistä biisiä antavat saundillisesti ymmärtää, että tässä voisi olla jotain omaa ideaa tai edes ideanpoikasta. Mutta sitten käy niin kuin jokaisella Brits Critics' Choice -palkitulla artistilla tähän mennessä. Paukut loppuvat kesken. Emeli sortuu leonalewismäiseen lässynläähän.

Minä vihaan Leona Lewisiä. Vihaan. Muistan kerrankin kun Dynamossa soitettiin Leonaa, ja… no, se onkin sitten toinen tarina.

Our Version of Eventsin voi kuunnella Spotifysta. Aikaansa voi säästää kuuntelemalla sinkkubiisien ohella albumin parhaimmistoon kuuluvan Where I Sleepin.

Se on muuten samalla levyn lyhin kappale. Sattumaako?

Ps. Pistin Googlen kuvahaun laulamaan ja tajusin vihdoin, mikä näissä Critics’ Choice -muijissa vetoaa muhun kerta toisensa jälkeen. Ei se talentti, vaan se tukka. Joka vitun vuosi.

Ei, ei, ei, Delilah

Minua ärsyttävät ihmiset, jotka esittelevät itsensä pelkällä etunimellään. Vastapainoksi olen alkanut esitellä itseni sukunimelläni. Facebookissa on helpompi stalkata Nevalaista kuin Annaa.

Inhoamani ilmiö on erityisen tuttu naisartistien maailmassa. Esimerkistä käyvät Robyn, Adele, Irina ja nyt Delilah, joka on tainnut omistaa kappaleensa minulle.



Kuulostaa muuten ihan Sara Sayedilta.

Voi taivas

En muista olenko jo maininnut tästä, mutta kuontalostani on hyvin helppo päätellä, mihin artistiin olen sillä hetkellä hurahtanut. 2000-luvun puolivälissä minulla oli vielä suht neutraalit Emma Salokoski -hiukset. Sitä seurasi värjäysoperaatio ja Lily Allen -otsis. Ellie Gouldingin herättämä hiuskateus käynnisti päinvastaisen kehityksen: äkkiä vaaleaa raitaa ja otsis roikkumasta silmiltä.

Viime aikoina olen halunnut olla oman elämäni töyhtöhyyppä. Syypää (!) ja pääsyy on Emeli Sandén Heaven-musiikkivideo, jota on pakko jäädä tuijottamaan aina kun se Voicella pyörii. Videoon törmää yleensä niin myöhäiseen ajankohtaan, että Emelin oh heaven, I wake with good intentions, but the day it always lasts too long -vetoomukseen on helppo yhtyä.



Jos jatkuva rumpuluuppi kyrsii, niin vilkasepa tämä akustisempi versio. Huh to the motherfucking huh.

Hipsterihuumoria osa 2

Hehän ovat kuin kaksi marjaa:

Seija Simola

Lana Del Rey

Katso myös osa 1.

Tämä jää säv. san. sov.:in ainoaksi kommentiksi aiheesta Lana Del Rey. Seijasta lisää myöhemmin.

Kuvat: Last.fm

FUN FUN FUN FUN

"On perjantai - taas kerran tilini saan ja tottakai käyn jälleen mä tanssimaan. On perjantai - se tärkein päiväni on. Taas tottakai jää ansaan mies tajuton.

Päähän valkean peruukin mä asetan jetsulleen. Mulle pisteitä heruukin. Taas valloituksia teen. Naisten kaarti on vihainen, kun minä vaan onnistun. Vauras mies isolihainen taas kumartuu puoleen mun."


Ei, kyseessä ei ollut suora lainaus viime viikonlopun päiväkirjamerkinnästäni vaan Ragni Malmsténin On perjantai. Henua lainatakseni kappaleesta "tulee suht ällöttävän mukava fiilis". Tätä kannattaa siis kuunnella ennen illan PopLife-kemuttelua.

Ps. Mä laihdutan sopii sit viikon muihin päiviin. Kiitos Suvi, kun toit Ragnin maailmaani.

Soita mulle

Ilmais-Spotifyssa on jonkin sortin rajoitus siihen, kuinka monta kertaa yhtä kappaletta voi kuunnella. Opin tämän, kun kuuntelin Reginan uuden levyn kolmatta kappaletta repeatilla. Ilman sinua olisin sumussa, ilman sinua olisi sadetta. Niinpä.

Regina – Lepään aalloilla

En ole päättänyt, onko yhtye tehnyt saman kappaleen yhdeksän kertaa vai onko Soita mulle vaan ehyt albumikokonaisuus. Iisan sanoitusten ansiosta olen kuitenkin valmis ottamaan selvää.

Teeth feat. Emma Salokoski & Maria Ylipää: Tulit talooni

Tässä yhdistyy niin monta hyvää asiaa.

Organisaatio, josta pidin ensimmäisen esitelmäni jo yläasteella. Nainen, joka on muokannut musiikkimakuani enemmän kuin kukaan muu yksittäinen artisti. Mies, jota on syyttäminen intohimostani karvaisiin, graafikkolasipäisiin miehiin.

Oikeastaan ainoa huono puoli on, ettei tämän kyseisen artistiyhteistyön hedelmiä ole täyspitkän albumillisen verran.

Kuuntele kappale 31.5. asti täältä ja hanki synttärisankari-Amnestyn Mitä vapaus on? viimeistään sen jälkeen lähimmästä levykaupastasi.

Kuva: Amnesty

Time changes its length

Yksi toimittajan duunin hienouksia on se, että stalkkaamisen voi nimetä tiedonhankinnaksi. Liiallisen utelun raja on myös hämärämpi kuin normaalissa kanssakäymisessä.

Minä olen stalk… hankkinut tietoa eräästä naisesta jo seitsemän vuotta. Kaikki alkoi viattomasti Mikserissä vuonna 2004. Siellä Happy-go-Lucky koukutti minut ääneen, jollaiseen en ollut ennen törmännyt Suomessa. Huolettomasta elektrosta oli helppo siirtyä MySpaceen, joka tarjosi Mykaboomin tuhdit tahdit.

Uusin tuttavuus, Color Dolor, vääristää kappaleessaan mittasuhteita. Measures sopii täydellisesti yöaikaan, jolloin mukavat ja ne ikävämmätkin asiat tuntuvat suuremmilta kuin ovatkaan.



Kaikki huipentui pari viikkoa sitten Helsingissä, kun kohtasin tämän huumaavan naisen. Semihumalaisen hehkutuksen sijaan olisin voinut tiivistää kaiken seuraavalla tavalla:

Stina Koistinen, sinä olet upea. Measures have new meanings indeed, kun ääntäsi kuuntelee. Kiitos.

Se on ohitse. Se ei ole ohitse.

90-luvun Sheffieldissä eräs irlantilainen nainen lähestyi vanhempaa brittimiestä lausahtamalla ”Do you like my tight sweater? See how it fits my body!” Mies ja nainen rakastuivat, alkoivat tehdä musiikkia ja laittoivat iskureplan ensimmäisen levyn nimeensä. Yhtyeen nimeksi tuli Moloko.

Miettikää: yhden parisuhteen historia yhdessä yhtyeessä, yhdessä diskografiassa.

Brydon ja Murphy erosivat vuonna 2001. Molokon Statues julkaistiin 2002. Levy käsittelee lopun alkua, suhteen kuolonkorinoita. Tosin Murphyn ääni on kyllä kaukana korinasta.

Levyn viimeinen kappale Over and over päättää katkeransuloisesti niin Molokon levytysuran, parisuhteen kuin upean levynkin.



Joskus musiikkia kuunnellessaan sitä huomaa ajattelevansa, että todellinen henkilökohtainen suhde ja samaistuminen lyriikoihin puuttuu. Biisiä ei vaan tajua, ennen kuin on kokenut ne samat asiat itse.

Sitten kun ne asiat ON kokenut itse, niin voi todeta, että oishan ne fiilikset voinut jättää väliinkin. Silloin ymmärtää, miksi pelkästään kyseisen kappaleen jousisovituksia on hiottu viikkokaupalla tai miksi kappaleesta ei löydy livetaltiointeja.

Regina!

No onkos tullut kesä jo talven keskelle? Reginan uuden biisin perusteella on.

Jos et sä soita julkaistiin tänään yllättäen. Kerrankin voi jättää pois sen ja pyytämättä. Kappale sai minut tirauttamaan kyyneleen jo introllaan. Viimeisten tahtien aikana pompin yksin toimituksessa.

Sain mä kyllä jotain aikaiseksikin. Hihittelin vähän Iisan korvaan ja lopputuloksen voit tsekata täältä.

Olisi kai pitänyt kysyä, ovatko kissat olleet osallisena levyn teossa. Biisistä kuuluu nimittäin läpi se sama kaikuisa, iloisen haikea meininki, joka on tuttu kissaihmisten täyteisten Magenta Skycoden ja Best Coastin saundimaailmasta. Miau.



Johanna Kustannuksen nettisivuilla loihditaan lausuman seuraavaa:

"Singlejulkaisun ja tulevan albumin inspiraationa ovat toimineet nuoruus ja levyt, joita lainattiin kirjaston alternative-hyllystä. Innoittajina ovat olleet lisäksi elämän yksinkertaiset nautinnot kuten valo, rakkaus ja päättymätön vapaa-aika."

Kuva: Facebook

Pidemmän kaavan kautta

Tän muijan ei pitäs tehdä levyjä ja esiintymisetki lähinnä itkettää.



Jessien pitäs levyjen sijaan myydä keikkataltiointejaan dvd:llä. Tai pelkästään keikkalippuja. YouTubesta tsekatut livevedot osuvat täydellisyydessään itkuhermoon. Sitä jää vaan ihmettelemään, että mitäs tässä juuri tapahtui.





”Kari Peitsamo on hyvä muusikko, koska hän osaa yksinkertaistaa”, sanoi opettajamme viime viikolla. Tuolla logiikalla Jessie J on helvetin hyvä artisti. Levyn sanoitukset ovat samaa tasoa, kuin mitä itse tuli kirjoitettua 12-vuotiaana, kun luuli olevansa seuraava Britney Spears.

It's not about the money, money, money,
We don't need your money, money, money.
We just wanna make the world dance,
Forget about the price tag

Mutta tämä onkin pop-musiikkia eikä mitään rakettitiedettä. On vain sääli, että musiikkityyli ja epätasainen debyyttialbumi saa ”ammattilaiset” unohtamaan sen faktan, että muija painii lauluäänellään ihan eri kastissa kuin muut poppitsirbulat. Jessiellä lähtee välillä vähän käsistä kikkailujen kanssa, mutta kuten vanha suomalainen sananlasku sanoo: ”hän, jolla palkeet riittää, hän palkeitaan käyttäköön”.

Silloin kaveriksi voi riittää pelkkä mankka.


Kuva: Last.fm

Mä lähdin Stadiin

… vaihdoin maisemaa. Sittemmin lähdin Töölöstä niin kuin kuppa samaisesta lokaatiosta. Mitä jäi käteen?

Viikon aikana ehdin kerätä sanavarastooni idioottimaiselta kuulostavia ilmaisuja. Asuin Manskun lähellä ja kävin duunissa yhdessä isossa lafkassa, josta sai hyvää safkaa. Vietin aikaani röökaavien ihmisten seurassa. Kulutin viikon aikana varmaan parikin hunttia, joista osa meni seuraaviin.



Play on Nylonin kirja musiikista, etenkin naisesiintyjistä. Oikein oiva opus tällaiselle rockhistorian tunnit skipanneelle muka-musadiggarille, joka haluaa tietonsa tiiviissä muodossa. Kirja tarjoaa nopean katsauksen naispuolisiin musiikki-ikoneihin, mutta innostaa tutustumaan tuntemattomiin suuruuksiin kuten Poly Styrene tai Liz Phair. Uudet artistit puolestaan kertovat omista musiikkimieltymyksistään ja laativat mixtapeja. Myös fanit pääsevät ääneen kirjan katumuotiosiossa, joka osoittaa hyvin, miten musiikkimaku vaikuttaa tyyliinkin. Kaikin puolin tyttöapproved.



Loirin Coming Home Babya on tullut kuunneltua jo pidempään YouTubesta. Ja tulee varmaan kuunneltua vieläkin, sillä minulla ei ole vinyylisoitinta. 4+20 on uudelleenjulkaisu, jonka piti tulla Hesarin mukaan kauppoihin viime viikon perjantaina. Minä ja Mikko löysimme Stupidosta omamme jo samaisen viikon maanantaina.



Pääsin torstaina ammattimaskeeraajan käsittelyyn, toisin sanoen kadonneiden poskipäiden metsästykseen. Saalistakin saatiin, joten pitihän siitä räpsästä todistusaineistoa. Uuden bannerin kuvasta kiitos Mikolle.