Voi taivas

En muista olenko jo maininnut tästä, mutta kuontalostani on hyvin helppo päätellä, mihin artistiin olen sillä hetkellä hurahtanut. 2000-luvun puolivälissä minulla oli vielä suht neutraalit Emma Salokoski -hiukset. Sitä seurasi värjäysoperaatio ja Lily Allen -otsis. Ellie Gouldingin herättämä hiuskateus käynnisti päinvastaisen kehityksen: äkkiä vaaleaa raitaa ja otsis roikkumasta silmiltä.

Viime aikoina olen halunnut olla oman elämäni töyhtöhyyppä. Syypää (!) ja pääsyy on Emeli Sandén Heaven-musiikkivideo, jota on pakko jäädä tuijottamaan aina kun se Voicella pyörii. Videoon törmää yleensä niin myöhäiseen ajankohtaan, että Emelin oh heaven, I wake with good intentions, but the day it always lasts too long -vetoomukseen on helppo yhtyä.



Jos jatkuva rumpuluuppi kyrsii, niin vilkasepa tämä akustisempi versio. Huh to the motherfucking huh.

Vuoden levy

Suhtaudun hypetettyyn musiikkiin edelleen yhtä epäluuloisesti kuin ihmisiin, jotka eivät juo kahvia tai puhuvat täydellisellä kirjakielellä. Siksi onkin huvittavaa, että meikäläisen kirjoissa vuoden levyn on tehnyt brittimuija, joka sai ainakin vuonna 2009 osakseen huomiota melkein yhtä paljo kuin neidillä on tukkaa. Eli runsaasti.


Kuva: MySpace

Mikään muu levy ei ole tuottanut minulle iloa niin pitkään kuin Ellie Gouldingin Lights: ensin albumilta löytyvien biisien ja sitten niistä väännettyjen remixien muodossa. Kun älysin vielä kuunnella levyä kunnon kuulokkeilla, niin avautui saundeja, joita en ollut aikasemmin kuullutkaan. Esim. basso...

Toki levy on suurimmaksi osaksi yhtä suurta täytebiisiä. Mutta tässä piilee (musa)bloggaamisen hienous. Minun ei tarvitse kritisoida musiikkia objektiivisesti jostain näennäisesti yläpuolelta tulevien hyvän musiikin kriteerien mukaan.

Voin vaan tyytyä toteamaan, että Lights tulee muistuttamaan vuosien jälkeenkin ajasta, joka sävytti tämän vuoden päätöksiä, suunnitelmia ja fiiliksiä. Samaan eivät ole pystyneet vaikkapa Ultramariinin tai Magenta Skycoden muotovaliot. Ja juuri sen takia Lights on vuoden 2010 levy minulle.

Loppuun yksi biisi, joka ei ole päätynyt levylle. Hetkinen, korjaan - ei ole päätynyt Ellien levylle. Biisi löytyy valitettavasti euroviisuvoittaja Lenan albumilta. Kyseessä on kiva ja harmiton pop-luritus, jota kuuntelen kyllä mieluummin Ellien tulkitsemana. Tai vaikkapa Stingin. Hieman on nimittäin The Police-esque meininki tässä.

TSÄDÄM!

Minulle sanottiin eilen, että ”ainakaan sä et postaa kököistä remixeistä”. No, nyt tulee postaus remixeistä, tosin ei-niin-kököistä sellaisista. Tapausesimerkkinä toimii Ellie Goulding.

Ellie on parikymppinen brittiläinen muidu, joka tekee ihan kivaa folktronicaa. Musiikkimediat ovat tituleeranneet naisen debyyttialbumia tasapaksuksi kolmen tähden tuotannoksi. Minunkin on myönnettävä, ettei levy ole vieraillut soittimessani enää julkaisukuukauden tehosoiton jälkeen.

Biisejä vaivaa riskinoton puute. Onneksi pakka on pistetty sopivasti sekaisin remixien puolella. Etenkin kahdesta ekasta sinkusta väännetyt versiot vievät biisit kolmen tähden suorituksista viiden tähden pirskemusiikiksi.







Suositellaan nautittavaksi siiderin/muun ilojuoman kanssa, mutta kaukana läppäristä. Oma Macbookkini sai nimittäin hörpyt mansikka-limesiideristä eilen. Onneksi Machael Cera on mamin poika, eikä oo moisesta moksiskaan.

Laiffii

Kouluhommien pakoilu on taas sen verran epätoivoisella tasolla, et seuraavaksi varmaan tiskaan ja siivoan. Mut eka kirjotan tänne.

Elämä on ollu semmosta jännän äärellä pyörimistä aika vahvasti viime aikoina. Ollaan laadittu toisen musiikkipäällikön kanssa Radio Tutkan soittolistaa ja tehosoittolista on jo valmis. Sieltä löytyy ainakin tässä blogissa aiemminkin mainittu Aukea, jonka Kujalla EP on julkaistu. Sitä voi tilata Levykauppa Äxän kautta. Tämä mainos ei ole maksettu.

Musiikin kuuntelu on rajoittunu aika vahvasti kaikkeen muistovapaaseen eli uuteen. Ellie Gouldingin debyyttialbumi tuli tsekattua ensin Spotifysta ja jäänee henkilökohtaiseen historiaan erolevynä. Sittemmin levy on saanut myös hyvän kodin luotani. Tätä edelsi kuitenkin hämmentävä ”En oo koskaan kuullukaan. Tätä ei näytä olevan lainkaan meidän valikoimissa.” ”No pitäs olla.” -keskustelu. Tämä dissaus oli tahaton.

Keskiviikkona kävin nöyryyttämässä itteäni Dynamon Levyraadin raatilaisena. Elämä oli tehty sillee helpoksi, että oikealla puolellani istui kaveri, kenen kädestä pysty pitään kiinni. Sit toisella puolella istuki Samuli Knuuti.

Mut ainakin kalja oli ilmasta.