Heja Salem!

Michael Monroe ja Von Hertzen Brothers yhdistivät voimansa reilu viikko sitten järjestetyssä Emma Gaalassa. YleX:n jutussa spekuloidaan, josko tv-lähetyksen ulkopuolelle jääneet kategoriat voisivat tulevaisuudessa saada näkyvyyttä tällaisten yhteisesitysten kautta.

Mun mielestä ratkasu vois olla ruotsalainen lähestymistapa, jossa Salem Al Fakir esittää kaiken.



Potpurin toisen biisin startattua julistin tajuntani virallisesti räjähtäneeksi. Yhtä lailla kuin pojat ei tanssi, niin Nevalaisen Anna ei itke (ainakaan YouTube-videoiden takia, haloo), mutta tässä kohtaa periaatteet joustivat niin kuin vanha lycra.

Koko P3 Guld -lähetyksen voi katsoa noin vaikka vertailun vuoksi täältä.

Jokin muu otsikko kuin "On siis kevät, kuljen Hakaniemen rantaan..."

H&M:n kevätkuvasto on kolahtanut postiluukusta. Ekat festarikiinnitykset on julkaistu. Olen failannut kesätyöhakuni (taas). On siis lupa puhua keväästä.

Heti ku aurinko häikäisee vähänki enemmän silmiin tai lämpömittari erehtyy plussan puolelle, niin iskee kauhea hinku Berliiniin. Sit ku on tsekannu tilinsä saldon, niin hinku siirtyy Tukholmaan.

Keväällä on pakko lukea Supernaiivi ja katsoa Amélie. Olen just se henkilö, kenen takia Pasilan Kyösti Pöysti kysyy treffikumppaniltaan "Oletko sä nähnyt Amélien sata kertaa eikä riitä?" Se vaan antaa hetkeksi sellaisen näennäisen kaikki-on-mahdollista-tunteen. Ja saatan olla rakastunut Supernaiivin päähenkilöön.

Kevään liikuntarutiineihin kuuluu armoton joraus yksin kotona. Ja sit se pieni kutina vatsan pohjassa, joka on konkretisoitunut seuraavaan playlistiin. Etenkin kahteen viimeseen biisiin.





Ps. Miks tajusin vasta nyt, että Passion Pit on ihan jees?