Ennen kuin me kadotaan

Elokuussa 2006 seisoin Kuopion torilla. Olin tullut katsomaan paikallisen musiikkilukion ylpeyttä, Second Astral Movementia.

Takana oli ennätyksellisen vähäsateinen kesä, joka sisälsi muuton uudelle paikkakunnalle, ekan oman kämpän ja ekan rakkauden. Kesätyö puhelinmyyntifirmassa oli juuri päättynyt. Tienasin duunista lähinnä taskurahoja ja elin herroiksi lakkiaisista saaduilla stipendi- ja lahjarahoilla.

Suuret tulevaisuudensuunnitelmat kariutuivat, kun en päässyt yliopistoon. Pääsy Jyväskylän OKL:ään jäi kiinni haastattelusta: myönsin suoraan, ettei kyseessä ollut ensisijainen hakuvaihtoehtoni. Se eka vaihtoehto, toimittajan ura, tuntui toisten pääsykoetulosten jälkeen hyvin kaukaiselta haaveelta.

Second Astral Movementin urasuunnitelmat menivät uusiksi paria vuotta myöhemmin, kun yhtye hajosi. Onneksi.

Nyt Second Astral Movementin laulaja Annika Tepponen ja rumpali Lassi Ylönen ovat Lasmatic, jonka viisu ylsi Uuden musiikin kilpailussa neljänkymmenen parhaan joukkoon. Basisti Ari Autio on osa Neufvoinia, joka hiljattain palasi Kanadan keikoilta ja lähtee kesällä kiertämään Keski-Eurooppaa.

Ja Jurek eli kitaristi Simo Reunamäki on julkaissut debyyttisinglensä, joka soi allekirjoittaneen luureissa Sanomatalon kahdeksannessa kerroksessa. Juuri siellä, missä pitääkin.

Ylämäki, alamäki...

Ei ole mitään parempaa kuin semmoset klassikkobiisit, jotka pistävät miettimään, miten joku onkin osannu tehdä niin nerokkaan kappaleen. Ei mitään. Paitsi tietenkin niistä tehdyt coverit, jotka eivät pelkästään tee oikeutta alkuperäisteokselle vaan kuulostavat myös tekijöiltään.

Jotkin kappaleet ovat kuitenkin sellaisia, joihin ei pitäisi sekaantua. Joko kappale itsessään on paisunut suuremmaksi kuin elämä tai sen tulkinta on vaan niin ylitsepääsemättömän hieno, ettei sitä voi mitenkään ylittää. (Toki voidaan pohtia, pitäisikö coverin ylipäätään olla jotenkin ”parempi” kuin alkuperäisversion, mutta…)

Joissakin tapauksessa artistin koko tuotanto voi päätyä koskemattomien osastolle. Ironista kyllä, usein nämä artistit ovat juuri niitä koko kansan suosikkeja, joiden kappaleita veivataan karaokeissa ja idolseissa. Valitettavasti.

Suomalaisista yhtyeistä Ultra Bra on minun mielestäni saavuttanut koskemattomuuden. Bändin konsepti oli niin vahva. UB sen sijaan olisi voinut versioida mitä vaan ja saada sen kuulostamaan omaltaan.

Olen kuitenkin leikitellyt (ääneen) ajatuksella, mikä bändi voisi oikeutetusti ja onnistuen toteuttaa UB-coveroinnin. No, tietenkin se yhtye, joka on kovaa vauhtia menossa myös koskemattomien osastolle. Siksi tämä uutinen ilahdutti minua kovin.

Ei kuitenkaan niin paljon kuin se olisi voinut, sillä olin saanut lukea suru-uutisen hetkeä aikaisemmin. Tälläkin tontilla hehkutettu Aukea on päättänyt pistää pillit pussiin ja heittää pussin Kallaveteen. Aatokset ovat samanlaiset kuin silloin, kun Second Astral Movement lopetti: mitä heistä olisikaan voinut vielä tulla…

Laiffii

Kouluhommien pakoilu on taas sen verran epätoivoisella tasolla, et seuraavaksi varmaan tiskaan ja siivoan. Mut eka kirjotan tänne.

Elämä on ollu semmosta jännän äärellä pyörimistä aika vahvasti viime aikoina. Ollaan laadittu toisen musiikkipäällikön kanssa Radio Tutkan soittolistaa ja tehosoittolista on jo valmis. Sieltä löytyy ainakin tässä blogissa aiemminkin mainittu Aukea, jonka Kujalla EP on julkaistu. Sitä voi tilata Levykauppa Äxän kautta. Tämä mainos ei ole maksettu.

Musiikin kuuntelu on rajoittunu aika vahvasti kaikkeen muistovapaaseen eli uuteen. Ellie Gouldingin debyyttialbumi tuli tsekattua ensin Spotifysta ja jäänee henkilökohtaiseen historiaan erolevynä. Sittemmin levy on saanut myös hyvän kodin luotani. Tätä edelsi kuitenkin hämmentävä ”En oo koskaan kuullukaan. Tätä ei näytä olevan lainkaan meidän valikoimissa.” ”No pitäs olla.” -keskustelu. Tämä dissaus oli tahaton.

Keskiviikkona kävin nöyryyttämässä itteäni Dynamon Levyraadin raatilaisena. Elämä oli tehty sillee helpoksi, että oikealla puolellani istui kaveri, kenen kädestä pysty pitään kiinni. Sit toisella puolella istuki Samuli Knuuti.

Mut ainakin kalja oli ilmasta.

Kimpassa

Rakas päiväkirja.

Eilen katsoin ranskalaisen elokuvan Ensemble, c’est tout. Ensimmäisen vartin aikana päästiin piknikille. Loppuaika käytiin nokkelaa dialogia.

Nyt minäkin haluan leikata tukkani, juoda sivistyneesti punaviiniä ja käydä keskustelun, jonka aikana toinen voi sanoa puhelimeen Olen juuri iskemässä älykästä tyttöä. Tässä menee hetki.

Ja koska tämä nyt kuitenkin on musiikkiblogi, voin lopuksi mainita kuluttaneeni pitkästä aikaa 50 euroa levykaupassa. Mukaan tarttui Phoenixin Wolfgang Amadeus Phoenix, Editorsin In this light and on this evening ja Mumford & Sonsin Sigh no more.

PS: Tässä postauksessa odottelin, milloin Aukeaa kuullaan ekaa kertaa radiossa. Se hetki koitti tänään. Biisi oli eri, mutta mii sou praud eniveis.

Aukea

Pääsiäisenä olin todistamassa Aukean keikkaa Kuopion K-Klubilla. Keikan aikana olen kirjoittanut kännykkääni seuraavaa:

Stella, Incubus, Mars Volta, Rubik. Mikäs siinä omaperäisenä ollessa. Tasapuolista osaamista. Yleisön olisi pitänyt kiittää Annikaa keikan jälkeen, eikä toisinpäin.

Tässä(kin) bändissä vaikuttaa musalukiorokkimafian jäsenistöä, jonka meriitteihin kuuluu esimerkiksi täällä jo aiemmin hehkutettu Neufvoin sekä aivan liian aikaisin kuopattu Second Astral Movement. Tsekkaamisen arvoinen jo pelkästään Annikan lauluäänen takia.


Kuva: Mikko Kauppinen

Tää jää oottaan, milloin Ainutkertaista kuullaan ekaa kertaa radiosta.

PS: Voisko MOT ottaa tutkivan journalisminsa kohteeksi seuraavaksi, että mitä Kuopion musiikkilukion veteen lisätään, kun sieltä sikiää jatkuvalla syötöllä aliarvostettuja neroja?