PÄIVÄN ASU... no melkein

Tän viikon hämmentävimmät musiikkikokemukset tulivat alkuviikon shoppailureissulla.

Olin avustamassa kaveria farkkuleggareiden metsästyksessä. Päädyimme Carlingsiin, jossa innostun aina mielikuvitusshoppailemaan ruutupaitoja tulevalle poikaystävälleni. Siinä makutuomarointivuoroani venaillessa pärähti soimaan yksi biisi, joka netissä pyörineessä 30 päivän musahaasteessa menisi heittämällä kategoriaan a song that makes you happy/laugh.



Vaikka farkkuleggarit löytyivät, niin Lapin tytöt jatkoivat urheasti matkaansa vielä Turun halpisrättien mekkaan, joka KOP-Kolmionakin tunnetaan. Hiplasin Gina Tricot’ssa yhtä T-paitaa, mutta ostoskoriin päätyi sitä kalliimpi sormus. Yleensä en osta GT:stä mitään. Valikoima oli yllättävän hyvä myös musiikin puolelta. Jennie Abrahamson WTF?





”Jos me vielä H&M:lle”, jonka kassalla huomasin hyräileväni taustalla soivan kappaleen mukana. No ei siinä muuten mitään, mutta ku biisi oli just sitä Vaccinesia, jonka ehdin tossa edellisessä postauksessa haukkua. Jos ei ihan facepalm niin ainakin a slap in the face.



Lopputulos oli tuttu ja turvallinen: lähdin kaverin seuraksi, mut lähdin saatananmoisen kassin kans kotiin. Enkä vieläkään löytänyt vastausta kysymykseen, kuinka monta kukkamekkoa tarvitsen. Näköjään vielä ainakin yhden.

Mä lähdin Stadiin

… vaihdoin maisemaa. Sittemmin lähdin Töölöstä niin kuin kuppa samaisesta lokaatiosta. Mitä jäi käteen?

Viikon aikana ehdin kerätä sanavarastooni idioottimaiselta kuulostavia ilmaisuja. Asuin Manskun lähellä ja kävin duunissa yhdessä isossa lafkassa, josta sai hyvää safkaa. Vietin aikaani röökaavien ihmisten seurassa. Kulutin viikon aikana varmaan parikin hunttia, joista osa meni seuraaviin.



Play on Nylonin kirja musiikista, etenkin naisesiintyjistä. Oikein oiva opus tällaiselle rockhistorian tunnit skipanneelle muka-musadiggarille, joka haluaa tietonsa tiiviissä muodossa. Kirja tarjoaa nopean katsauksen naispuolisiin musiikki-ikoneihin, mutta innostaa tutustumaan tuntemattomiin suuruuksiin kuten Poly Styrene tai Liz Phair. Uudet artistit puolestaan kertovat omista musiikkimieltymyksistään ja laativat mixtapeja. Myös fanit pääsevät ääneen kirjan katumuotiosiossa, joka osoittaa hyvin, miten musiikkimaku vaikuttaa tyyliinkin. Kaikin puolin tyttöapproved.



Loirin Coming Home Babya on tullut kuunneltua jo pidempään YouTubesta. Ja tulee varmaan kuunneltua vieläkin, sillä minulla ei ole vinyylisoitinta. 4+20 on uudelleenjulkaisu, jonka piti tulla Hesarin mukaan kauppoihin viime viikon perjantaina. Minä ja Mikko löysimme Stupidosta omamme jo samaisen viikon maanantaina.



Pääsin torstaina ammattimaskeeraajan käsittelyyn, toisin sanoen kadonneiden poskipäiden metsästykseen. Saalistakin saatiin, joten pitihän siitä räpsästä todistusaineistoa. Uuden bannerin kuvasta kiitos Mikolle.

”Siinä on suuri ero, onko tyhmä vai pelkästään huono-onninen”

Parikymppisenä tulee etsiä itseään sellaisella huolettomalla Reality Bites -tavalla, jossa omat elämänarvot määrittyvät lopulta sen mukaan, valitseeko rinnalleen vakaatuloisen juppimiehen vaiko huithapelin rentun. Siinä sivussa riisutaan opiskeluajan idealismia kavereiden kanssa kaljan äärellä ja mietitään, että pitäisikö sitä sittenkin tehdä elämällään muutakin kuin työskennellä vaateliikkeessä.



Toinen vaihtoehto on lyödä täysin lekkeriksi Supernaiivilla tavalla. Ostaa pallo, heitellä sitä seinään ja miettiä, kuinka perspektiiviä pitäisi voida ostaa ja nauttia suonensisäisesti. Lopulta lähteä etsimään tuota kadonnutta perspektiiviä viikoksi New Yorkiin. Tai kuten omassa tapauksessani, Lontooseen.

En tiedä kumpi tuli ensin. Musadiggarikriisi vai identiteettikriisi. Musadiggarikriisi näkyy konkreettisimmin siinä, että minulla on tällä hetkellä mahdollisuus lunastaa itselleni kaksi levyä ilmaiseksi, eikä tietenkään harmaintakaan haisua siitä, mitkä nuo levyt olisivat.

Ratkaisu? Suositelkaa minulle jotain artistia sähköpostitse viimeistään keskiviikkona. Sellaista, josta voisin oikeasti tykätä. Osuvin palkitaan jutuilla, joista on ollut mainintaa tässä blogissa.

Make mama proud.

...kuin omat taskuni.

”Hahaha, ihan niinku mulla olis levyjä, joiden olemassaoloa en muistaisi”, ajattelin aiemmin tällä viikolla, kun hoidin Radio Tutkan vaatimia viimeisiä musapäällikkötehtäviä. Levyvuorta valloittaessani törmäsin Rubikin Bad Conscience Patroliin. En voinut uskoa levyn karanneen omasta hyllystäni, vaikka se olikin varustettu kirkkaanoranssilla 9,90-hintalapulla. Muutaman hämmentyneen ”onks mulla sun levy lainassa?”-soiton jälkeen se oli uskottava.

Aiemmin tällä viikolla olin väittänyt Mikolle kivenkovaan, etten vieläkään omista PMMP:n ensimmäistä levyä. No, näytänpä omistavan.

Levyvuoren yksityiskohtainen raportointi herätti myös toisenlaisia oho-elämyksiä. En ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota levyjen tuottajiin. Nyt tiedän muun muassa, että sama jäbä on tuottanut Coldplayn ja Kings of Conveniencen levyjä. Seuraavaksi pitää vissiin ottaa selvää, että mitä väliä sillä on.

Huomattavasti hauskempi ja nopeampi tapa bongata artistien välisiä kytköksiä on tutustua 6 degrees of Black Sabbath -sivustoon. Sopii hyvin suomalaisille, jotka ovat muutenkin tottuneet päivittelemään kovaan ääneen sitä, kuinka maailma on niin pieni. Kuka olisi uskonut, että matka Rammsteinista Katri Helenaan vaatii vain kolme askelta?

PS: Suurimman osan Radio Tutkassa soineista kappaleista löydät täältä!

Laiffii

Kouluhommien pakoilu on taas sen verran epätoivoisella tasolla, et seuraavaksi varmaan tiskaan ja siivoan. Mut eka kirjotan tänne.

Elämä on ollu semmosta jännän äärellä pyörimistä aika vahvasti viime aikoina. Ollaan laadittu toisen musiikkipäällikön kanssa Radio Tutkan soittolistaa ja tehosoittolista on jo valmis. Sieltä löytyy ainakin tässä blogissa aiemminkin mainittu Aukea, jonka Kujalla EP on julkaistu. Sitä voi tilata Levykauppa Äxän kautta. Tämä mainos ei ole maksettu.

Musiikin kuuntelu on rajoittunu aika vahvasti kaikkeen muistovapaaseen eli uuteen. Ellie Gouldingin debyyttialbumi tuli tsekattua ensin Spotifysta ja jäänee henkilökohtaiseen historiaan erolevynä. Sittemmin levy on saanut myös hyvän kodin luotani. Tätä edelsi kuitenkin hämmentävä ”En oo koskaan kuullukaan. Tätä ei näytä olevan lainkaan meidän valikoimissa.” ”No pitäs olla.” -keskustelu. Tämä dissaus oli tahaton.

Keskiviikkona kävin nöyryyttämässä itteäni Dynamon Levyraadin raatilaisena. Elämä oli tehty sillee helpoksi, että oikealla puolellani istui kaveri, kenen kädestä pysty pitään kiinni. Sit toisella puolella istuki Samuli Knuuti.

Mut ainakin kalja oli ilmasta.

1 more ball

Törmäsin Katrine Ottoseniin MySpacessa jo pari vuotta takaperin, kun jaksoin vielä metsästämällä metsästää uusia mielenkiintoisia artisteja. Päähän jäi soimaan erityisesti My Sea, joka löytyy nyt CALLmeKAT artistinimen alta. Biisi löytyy viime vuonna julkaistulta Fall Down-levyltä, joka iskee, jos levyhyllystä löytyy vaikkapas Jenny Wilsonia tai Husky Rescueta. Sama saundimaailma, kuin Chain RXN:ssä.

BBC Sound of 2010-keskusteluun otan kantaa vain toteamalla, että soisin CALLmeKATin soivan tänä vuonna edes jollain Zoom FM:ää suuremmalla radiokanavalla. Näin varmaan käykin, sillä nainen esiintyy alkuvuonna niin Hollannin Eurosonic- kuin Texasin SXSW-festareillakin, joissa kansainvälinen musiikkimedia ja levy-yhtiöiden pukumiehet ovat tunnetusti vahvasti edustettuina.



Suositellaan tarjoiltavaksi niiden päivien kanssa, kun herääminen venyy iltapäivään ja tajuaa, että ei oo mikään pakko. Omalla kohdallani se tarkoittaa koulun risteilyn skippaamista, The Office US-maratonia (mainosmainos: nyt halvalla Discshopista!) ja pyjamassa hengailua kotona.

Kimpassa

Rakas päiväkirja.

Eilen katsoin ranskalaisen elokuvan Ensemble, c’est tout. Ensimmäisen vartin aikana päästiin piknikille. Loppuaika käytiin nokkelaa dialogia.

Nyt minäkin haluan leikata tukkani, juoda sivistyneesti punaviiniä ja käydä keskustelun, jonka aikana toinen voi sanoa puhelimeen Olen juuri iskemässä älykästä tyttöä. Tässä menee hetki.

Ja koska tämä nyt kuitenkin on musiikkiblogi, voin lopuksi mainita kuluttaneeni pitkästä aikaa 50 euroa levykaupassa. Mukaan tarttui Phoenixin Wolfgang Amadeus Phoenix, Editorsin In this light and on this evening ja Mumford & Sonsin Sigh no more.

PS: Tässä postauksessa odottelin, milloin Aukeaa kuullaan ekaa kertaa radiossa. Se hetki koitti tänään. Biisi oli eri, mutta mii sou praud eniveis.

Future sailors

Blogi muodostuu yllättävän houkuttelevaksi vaihtoehdoksi silloin, kun pitäisi tehdä armoton määrä kouluhommia. Tällä logiikalla tulen postaamaan ensi kuussa useamman kerran…

Olen astunut uudelle aikakaudelle, Spotify-aikaan. Spotifysta ollaan leivottu mediassa yhtä levyteollisuuden tappajaa piratismin ohella, mutta omaan käyttäytymiseeni sillä on ollut aivan päinvastainen vaikutus. Minulla on pitkästä aikaa ostoslista levykauppaan.

Ekana – ja ainoana pakko-ostoksensa – listalla komeilee Kings of Conveniencen uusin levy. Syyskuun viimeisenä päivänä tuen 18,90 eurolla Levykauppa Äxän toimintaa ja kotiutan yhden kappaleen Declaration of Dependencea. Oon viime aikoina kylläkin miettiny, et mikä järki tässä levyjen ostamisessa on, kun ei niitä kuitenkaan kuuntele. Mut voi kai sitä ongelmien lisäksi keräillä jotain muutakin?


Kuva täältä

Koulun ohella lisäjännitystä elämääni tuo tällä hetkellä myös lisäpesti turkulaisella Zoom FM:llä. Vapaaehtoisvoimin Turun keskustan alueella kuuluva kanava on musiikkivalintojensa osalta jo valmiiksi hyvin indieystävällinen. Omia biisivalintojani ripottelen soittolistan sekaan about joka toinen sunnuntai klo 17-20 taajuudella 93,4.


Ps. Pisteet sille, joka tietää, mihin otsikko viittaa.

Bare with me

Vielä yks Lily-aiheinen juttu. Vaihtoehtoisesti voin myös jatkaa Lily-postauksia niin kauan, kunnes Miissakin kirjoittaa tänne jotain. HAH!

Olisin valmis lyömään vetoa sen puolesta, että nti Allen nähdään tänä vuonna Flowssa. Oon seurannu neitokaisen kiertueaikataulun kehittymistä parin viikon ajan ja

14.8. Oya Festivalen, Norway
15.8. Way Out West Festival, Sweden

Looginen jatkumo ois

16.8. Flow Festival, Finland

Tällaisten turhien spekulointien lisäksi elämäni sisältää mm. uutta PMMP-levyä, joka kannattaa hankkia itselleen jo pelkästään Viimeisen Valitusvirren C-osan vuoksi. PMMP on aina osannut valita hyvin albumiensa aloituskappaleet ja niin tälläkin kertaa: Kuvia muodostaa saundillisesti selvän jatkumon edellisten levyjen aloitusbiisien kanssa.

Merimiehen vaimo soi varmasti festareilla ja on osastoa Päät soittaa/Kesäkaverit. Lemppariksi on noussut Pariterapiaa, joka häiriintyneellä tunnelmallaan jatkaa siitä, mihin Joku Raja jäi.

Turska on hyvää

Kyllä se vaan on niin, ettei Ilosaari petä koskaan.


Kuva: röyksopp.com

Minä sen sijaan olen poikkeuksetta pettänyt Ilosaaren - en ole ilostuttanut festaria läsnäolollani vielä kertaakaan. Tänä kesänä taidan jäädä taantuman (lue: oman laiskuuteni) takia työttömäksi, joten MINÄ LÄHDEN POHJOIS-KARJALAAN DIDIDAMDAMDAA.

Flow'n kiinnityksiä odotellessa.

Take a wild guess

Arvatkaas missä mä olin viikonloppuna.

The only love that I now cling to is the mic that I clutch

Ja kyllä nyt Masa tykkää, kun mun kulutusinnolle ei näy loppua ja pidän talouden pyörät pyörimässä:

Don Johnson Big Band julkaisee uuden levyn toukokuussa! Ja levyähän tietenkin seuraa keikat. Energiset, elämäniloa herättävät, ihmisen hyvyyteen uskon palauttavat Johnson-keikat.

Levyn syntyprosessia voi tuttuun DJBB-tapaan seurata from les internets.



Eli täältä!

Vinksin vonksin ja heikun keikun

Läksyt odottaa kotona, mutta minä lähden kaupungille. Poikaystävä suuntaa tuhlaamaan tulojansa 8raitaan ja minä lähden liikkeestä kolmen levyn kanssa. Edellisen postauksen ostoslista mielessäni ostan tietenkin…


Regina: Oi miten suuria voimia!
PMMP: Kuulkaas enot!
Kings of Convenience: Quiet is the new loud

... kaikkea muuta.

Poikkeuksellinen levynostointo jatkui tänään, kun suuntasin Äxään uusimman Lily Allenin perässä. Mutta mitä! Levyt olivat tulleet ja menneet! Yllättävä kysyntä (tai Kelan takautuvasti maksetut tuet) sekoitti pääni ja poistuin liikkeestä Reginan ja Tuomon uusimpien tuotosten onnellisena omistajana.


PS. Musta noi ekat hankinnat muodostaa hienon jatkumon. Kings of Convenience kuittaa Reginan ja PMMP:n kovaääniset levynnimet toteamalla, että hiljaisuus on uusi kovaäänisyys.

Ostoslista

4.2.
Samae Koskinen: Elossa 19,90e
Tuomo: Reaches out for you 17,90e

11.2.
Lily Allen: It’s not me, it’s you 17,90e
Regina: Puutarhatrilogia 17,90e



4.3.
Risto: Sähköhäiriöön! 15,90e

25.3.
Maj Karma: Salama 18,90e
PMMP: Veden varaan 18,90e

YHT. 127,30e

Ja tähän päälle levynjulkaisun jälkeisten keikkojen liput, matkakulut, ELÄMINEN... No, Kela on köyhän ystävä.

Pikaisesti pikaistuksissaan

Annan sijoitusvinkit finanssikriisin kurimukseen!

Kaksi musiikkielämystä, joihin ei kannata sijoittaa vähiä rahojaan: Liekin uusin levy ja Mamma Mia!-elokuva. Jälkimmäisen kohdeyleisö on lähinnä jo keski-iän ohittaneet, aviomiehestään eronneet mammat, jotka pääsevät leffan myötä elämään uudelleen nuoruuttaan. Mielenterveyden säilyttämiseksi elokuvaelämystä kehoitetaankin välteltäväksi etenkin edellä mainitussa seurassa.

Liekin Hyönteinen nyt vaan on täyttä kuraa. Enough said.



Tällä hetkellä haluaisin myös estää ihmisiä sijoittamasta rahojaan Liekin keikkoihin. Jätkät peruuttivat aikaisemmin loppuvuoden keikkansa, joten menin naiviisti ostamaan lipun alkuvuoden Turun keikalle. Alkuvuodenkin keikat on nyt YLLÄTTÄEN peruttu. Yhtyeen tiedotuspolitiikka (niin mikä?) ei ole koskaan ollut järin faniystävällistä, joten tähänkään lienee turha odottaa mitään selitystä.

Rumban Tomi Palsaa lainatakseni "yhtyeessä soittavat pikapuoliin Suomen ainoat Liekki-fanit", jos huonon levyn hyvitykseksi ei ala tippua varmoja keikkapäivämääriä.

Kuva Mikko Kauppinen

Oh Lovey

Blogimme hiljaiselo on johtunut omalta osaltani siitä, että olen muuttanut Turkuun. Turkuun muuttaminen on toki itsessään surullista ja stressaavaa, mutta kämppäni vallannut muuttosiivo repii hermojani eniten. Olen asunut täällä kohta kaksi viikkoa, mutta tilanne on edelleen tämä:



Antakaa siis armoa.

Toinen kirjoitusintoani rajoittanut seikka on se, että en ole hurahtanut mihinkään. Ei ole ollut mitään mainitsemisen arvoista. Kertakäyttöisten trendibändien perässä juokseminen ei ole koskaan ollut intresseissäni, eikä käsittääkseni Miissankaan. Jätän sen mielelläni kyynisille, ylemmyydentunnossaan velloville rokkipoliiseille.

Minua on myös pienestä pitäen opetettu olemaan hiljaa, jos ei ole mitään oikeaa asiaa. Näistä lähtökohdista on hyvä lähteä opiskelemaan mm. radiotyötä tammikuussa...

Joku fiksu lapsi saattoikin draaman kaarta seurattuaan odottaa aiheellisesti kliimaksia: Minä hurahdin. Tämä hurahdus on totta puhuen ollut tuloillaan jo pitemmän aikaa, mutta seuraava kappale sinetöi kohtaloni. Taitaa olla aika hankkia Minä olen hullu.

Jamie, may I be your unicorn?

Yllätys, yllätys, Anna päivittää! Olen viime kuukausina törkeästi laiminlyönyt velvollisuuteni blogiversumissa ja tehnyt hidasta itsemurhaa tentti- ja pääsykoekirjojen avustuksella. Tämä on ainakin virallinen versio tapahtumista.

Todellisuudessa lukumotivaationi ei yltänyt niihin korkeuksiin mitä itselleni uskottelin ja ajauduin lukusalista kirjaston musiikkiosastolle kerran jos toisenkin. Kirjasto on ystävä, sillä näillä kuukausituloilla ei juurikaan levyjä ostella. Sijoitan vähäiset rahani Kuopion baareihin livekeikkoihin.

Mitäkö sitten tarttui mukaani?

Niko Valkeapää - Sierra
Jenny Wilson - Love and Youth
Jamie Lidell - Jim
Róísin Murphy - Ruby Blue
CSS - Cansei de Ser Sexy
Happy-go-Lucky - Fellow

Rakkaimmaksi on noussut Jamie Lidell. Britannian Tuomo haastaa maansa nuoret viimesen päälle tuotetut soulsiskot virkistävällä retrorouheudella. Levyn kappaleet liikkuvat Rope of sandin herkistelystä Figured me outin jamiroquaimaiseen tanssilattiajamitteluun. Lidell saapuu häiritsemään pönöttävien rokkipoliisien rauhaa energisellä lavashöyllään Flow-festivaaleille 15.8.2008.

Ja hei, pakkohan sitä oli rakastaa viimeistään tämmösen musiikkivideon jälkeen.