Näytetään tekstit, joissa on tunniste tylsät skeneilijät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tylsät skeneilijät. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Synninpäästö

Minä en kuuntele Radioheadia. Luoja tietää, että olen yrittänyt.

Lähimmäksi hurahtamista pääsin vuonna 2005. Olin tiskaamassa. Tai kokkaamassa. Keittiössä joka tapauksessa, kuten emännäntaitojaan epätoivoisesti todistelevan vastarakastuneen naisen kuuluukin.

Olohuoneessa silloinen parempi puoliskoni kuunteli musiikkia. Hän piti Radioheadista. Kajareista kantautuvat äänet muistuttivat tälläkin kertaa kovasti Thom Yorken ja kumppaneiden tekemisiä.

Nyt minut valtasi kuitenkin tunne, joka oli ko. yhtyeen yhteydessä uusi ja tuntematon - huomasin tykkääväni kuulemastani. Siispä kysyin epäluuloisesti:

- Onks tää Radioheadia?

No ei. Kyseessä olikin vain eräs ensi-ep:nsä julkaissut kuopiolainen yhtye.

Radiohead-noviisiuteni takia en tunnistanut Willow Smithin tuoreen kappaleen samplea. Onneksi suuret ja mahtavat diggarit jaksavat kyllä muistuttaa, että kyseessä on Radioheadin Codex-biisistä lainattu pimputus. Siihen päälle sitten naureskellaan vielä vähän Willow'n melodramaattisuudelle.

Tyypit, se tyttö täyttää tänä vuonna 13. Onko ehkä vähän liian helppo kohde?

Ja Radiohead-vapaasta maailmastani voin tiedottaa, että minun korviini Willow'n tuotos on enemmän kuin siedettävä.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

"Minä oon minä, hän on hän ja Bruce on pomo"


Anna:
mulla on teoria
asiasta toiseen
aka ”ai niin!”
et noi brucen överikeikat on vaan pomon ihmiskoe
psykololololologinen testi, if you may
se vaan tsekkaa, et millon jengillä tulee raja vastaan
neljä tuntia näyttää olevan vielä ihan fine
aina ku luulee, et ”no nyt se loppuu” niin ei. vielä tulee nurkan takaa joku biisi

kyl siinä jotain on
mut aika hieno keikka!

Anna: 
mä odotin sulta jotain punchlinee tolle mun teorialle, nii oisin voinu postata blogiin

Jyri:
oooo snap

Anna: 
ei oo käyttistä – käytän silti

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Täti neuvoo

 Elämä kiinnostaa (remastered) by Pimeys 

Aika ajoin korviin kantautuu yhtye, jonka puolesta on valmis tekemään asioita. Konkreettisia juttuja. Näissä tilanteissa blogipostaus unohtuu yleensä kokonaan.

Mutta Pimeys on ollut vaarassa jäädä vaille blogipostausta muutenkin.

Pojat lähestyivät minua sähköpostitse. Paljon käytetty lause muissa musablogeissa - varmin tapa jäädä vaille huomiota täällä. Ignorasin Pimeyden (sinänsä mallikkaan) viestin samasta syystä kuin kaikkien muidenkin aloittelevien bändien mailit:

vihaan paskaa viestintää. Ainakin vastaanottavana osapuolena.

Blogilähestymistä harkitsevat artistit: koittakaas päättää, ootteko laittamassa linjoille mailia, tiedotetta vai ajatuspierua ja osoittakaa, että teillä on edes pieni aavistus siitä, millaisen blogin pitäjälle olette mailailemassa. Kiitos.

Toinen varma tapa jäädä vaille postausta täällä on tulla postatuksi muissa musablogeissa. Turhaan minä lähden kasvattamaan postausfloodia bändistä x ellei minulla ole jotain omaa sanottavaa aiheesta. Semmonen palvele ketään.

Tilanne on edennyt pisteeseen, jossa en edes kuuntele muiden postaamia artisteja.

Onneksi tällä kertaa kuuntelin.

Te muut hypeskeptikot: älkää toistako virheitäni! Kuunnelkaa Elämä kiinnostaa. Jos ette Soundcloudista, niin Radio Helsingin taajuuksilta. Kesämuistonne saavat arvoisensa soundtrackin.

Pimeys: olkaa hyviä livenäkin. Pliis!

Ja note to self: jos nyt kuitenki joskus tsekkaisit niitä sähköposteja.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Arjen soundtrack: Pääsiäisbrunssi, Dylan



Milloin?: 8.4.2012. välttelin pääsiäispupuja ja -tipuja Dylanin brunssilla.

Soittolistalla: Adele levyltä. Adele livenä. Adele acappellana. Adele coveroituna. Adele instrumentaalina. Adele karaokeversiona. Adele jousisovituksena. Adele pianosovituksena. Adele kasarisaksofonisovituksena. Adele dubstepinä. Adele jazzina.

Ja Adelella meinaan lähinnä Someone like youta ja Rolling in the deepiä. Puolentoista tunnin ajan. Vuorotellen.

Musiikin valitsee: Tjuuh, sen minäkin haluaisin tietää.

Jotain muuta, mitä: Ruokatarjonta oli biisivalintoja monipuolisempaa: Buffetpöydästä löytyi kaikkea muuta paitsi munakokkelia, nakkeja ja pekonia, joita ei todellakaan jää kaipaamaan. Jälkkäriosastolla oli neljää eri piirakkaa, tuulihattuja, vaahtokarkkeja, huikee hedelmätarjotin... Kattauksen aikana ei mitenkään ehdi maistaa kaikkea, mutta onpa syy palata takaisin!

Mutta jos silloinkin soi Adele, niin 16 euroa maksavan brunssin lisäksi pöytään pitänee roudata myös 20 euroa kustantava skumppapullo.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Mun versio tapahtumista

Kuva: Last.fm

Kumpi on hankalampaa: neurokirurgia vai koukuttavien poppibiisien tekeminen? 24-vuotias lääkisopiskelija-laulaja Emeli Sandé tietää vastauksen ja muijan debyyttialbumin perusteella voidaan todeta ainakin jälkimmäisen olevan yllättävän haastavaa.

Our Version of Eventsin neljä ensimmäistä biisiä antavat saundillisesti ymmärtää, että tässä voisi olla jotain omaa ideaa tai edes ideanpoikasta. Mutta sitten käy niin kuin jokaisella Brits Critics' Choice -palkitulla artistilla tähän mennessä. Paukut loppuvat kesken. Emeli sortuu leonalewismäiseen lässynläähän.

Minä vihaan Leona Lewisiä. Vihaan. Muistan kerrankin kun Dynamossa soitettiin Leonaa, ja… no, se onkin sitten toinen tarina.

Our Version of Eventsin voi kuunnella Spotifysta. Aikaansa voi säästää kuuntelemalla sinkkubiisien ohella albumin parhaimmistoon kuuluvan Where I Sleepin.

Se on muuten samalla levyn lyhin kappale. Sattumaako?

Ps. Pistin Googlen kuvahaun laulamaan ja tajusin vihdoin, mikä näissä Critics’ Choice -muijissa vetoaa muhun kerta toisensa jälkeen. Ei se talentti, vaan se tukka. Joka vitun vuosi.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Rokkipoliisista päivää


Vain miksauspöytä puuttuu. Kiitos herttaiselle Doritille kuvasta sekä Tomille ja Jyrille about kaikesta muusta.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Postaus, jossa mainitaan hipsterit

Mulla oli pitkästä aikaa noin 1268 kilometriä aikaa kelailla laiffii. Sen sijaan, että olisin käyttänyt ajan esimerkiksi Euroopan talouskriisin selvittämiseen, keskityin suurempiin mysteereihin.

Niin kuin olisiko aika jo kypsä hipsterien a cappella -coveryhtyeelle.

Viimeisimmässä Nyt-liitteessä todisteltiin lukuisin sanankääntein, kuinka lauluyhtyeiden suosio kasvaa. Totesin asian myös omakohtaisesti. Hankkimistani viidestä joululahjapaketista kaksi sisältää a cappellaa.

Muun muassa Astrid Swanin Pavement-levy osoittaa, että covereita voi tehdä myös skeneystävällisesti.

Näiden faktojen varjossa aika saattaa olla jo ylikypsä tämmöiselle yhtyeelle. Hipsterien pitäisi olla edelläkävijöitä ja suunnannäyttäjiä. Mutta kyllä tyylikkäiden kaupunkilaisten lempimusiikkia esittävä lauluyhtye pääsisi varmasti kiertämään muutaman mainostoimiston tai ideahautomon pikkujoulut. Pistetään hengentuotokset vinyylimuotoon niin valtamedia voi uutisoida vinyylimyynnin näennäisesti yllättävästä kasvusta ensi vuonnakin.

Jaa, että mistä tällainen idea? Minä haluan kuulla riisutun version Reginan Olen häviöllä, Pauli!:sta. Eikä tämä Iverin Bonpankaan luritus pahalta kuulosta.


tiistai 11. lokakuuta 2011

torstai 6. lokakuuta 2011

Just sayin'



Mannan nettisivut ovat kyllä jännemmät kuin naisen tekemä musiikki. Kotisivun alareunasta löytyy linkit kampaamo Q Hairin ja esteettisen dermatologian & plastiikkakirurgian klinikka Ihoakatemian sivuille.

Mun mielestä ihan mielenkiintoista.

Tomille pisteet hyvästä huomiosta.

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Voihan video

Hitto, kun MTV:n Video Music Awards meni just. Tää olis vienyt vuoden video -pystin Katy Perryltä tuosta noin vaan. Miksi tuijottaa kaunista naista laulamassa ilotulituksista, kun voi tuijottaa flegmaattisia nuoria miehiä?

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Terveisin Suuri Ajattelija

Last.fm-statsejaan Facebookissa ja Twitterissä jakavat ihmiset ovat musarunkkarimaailman HeiaHeialaisia.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

When all else fails...

Ottaen huomioon, että olen tehnyt The Vaccines -antipatiani hyvin selväksi, niin pojat tekevät kyllä kaikkensa voittaakseen minut puolelleen. Nyt on kovat aseet käytössä.





Kuvat täältä.

Tiedotusluontoisena asiana voisi kertoa, että säv.san.sovin radiohiljaisuuteen on syynsä:

1) En ole töissä radiossa. Tämä oli huumoria.
2) Sen sijaan altistan ihmisiä puujalkavitseilleni palkkaa vastaan täällä.
3) Asustan kesän mokkulattomassa maailmassa. Tulevan Turun reissuni kohokohdat tulevatkin olemaan Spotify, YouTuben Never Mind the Buzzcocks -jaksot sekä vammaset fabokeskustelut (joita ilman tämäkin postaus olisi jäänyt tekemättä).

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Turhanpäivänen levy ajoi musabloggarin juomaan – katso kuva!

Erehyin sitte kuuntelemaan The Vaccinesia. Allekirjoitan väitteen, jonka mukaan yhtye ei ole lähtenyt keksimään pyörää uudelleen. Siinä tapauksessa kuitenkin olettaisin, että musiikki kolahtais kerralla.

Niin kuin Wavves.

The Vaccinesia on nimittäin kiittäminen yhdestä asiasta. What Did You Expect From The Vaccines? ajoi minut etsimään jotain muuta. Välineenäni oli Spotify ja johtolankanani Best Coast. "Löysin" Wavvesin.

Joo, hipsterit siellä jo itkee, että on ihan vanha bändi tämä. Bändin uusimman levyn kansi on vaan niin saatanan ruma, että ei oo tehny mieli perehtyä aikasemmin. Syyt ne on musarunkkarillaki osa 9340.



Wavvesia tituleerataan noise popiksi. Kyse on siis koukuttavasta älämölöstä. Kun tätä kuuntelee, niin kevätaurinko paistaa vielä hetken pidempään.



Okei, sit ku laitto kukkamekon päälle, lakkas kynnet muotiblogiystävällisellä sävyllä ja sai kouraansa tarpeeks makean omenasiiderin, niin Vaccineski meni siinä sivussa. Mut viralliseksi mielipiteeksi jää, et vaksit (...) saavat jopa French Filmsin kuulostaan hyvältä.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Kielletty hedelmä



No emmä nyt tiiä mistä tää keskustelu on alun perin lähteny...

perjantai 25. maaliskuuta 2011

It's complicated

Tämän piti olla tarina siitä, kuinka lintsasin koulusta vain kuunnellakseni Rubikin Solaria kattoon tuijotellen.

Tästä tuli tarina siitä, kuinka jouduinkin juoksemaan sille ainoalle läsnäolopakolliselle tunnille tällä viikolla. Samalla ilma muuttui harmaammaksi kuin vastapäisen talon seinä ja Solarista tuli olosuhteiden uhri.


Harmaa on.


Solarista on tullut hehkutuksesta päätellen myös toisella tapaa olosuhteiden uhri. Tältä levyltä on automaattisesti odotettu paljon. Perustuvatko Solarista lausutut ylisanat siis Dada Banditsin, Data Bandits EP:n ja Laws of Gravityn luomiin ennakko-odotuksiin vai levyn sisältöön?

Toki albumi on bändin musiikillisen kasvun ja suomalaisuuden huomioon ottaen hyvä. Ei tämä himmailu ole silti henkilökohtaisella tasolla juurikaan liikuttanut. Pääsemmekin kysymyksiin, jotka ovat tuttuja punaviinilasillisten äärellä käydyiltä keittiöpsykologian tunneilta:

Pitäisikö uuden tuttavuuden olla rakkautta ensi silmäyksellä tai -kuulemalla vai paljastaa jotain uutta kerta kerralta? Kuinka kauan on hengailtava, että voi varmistua jonkun olevan Se Väärä? Milloin tykkääminen on vain pelkkää tottumista?

Toisin sanoen, olisiko tämän pitänyt kolahtaa kerralla vai olenko aikaisemmin kukoistaneen suhteemme huomioon ottaen velvollinen kuuntelemaan levyn vielä kerta toisensa jälkeen odottaen, että jossain vaiheessa lempi leimahtaisi.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Hipsterihuumoria

Hehän ovat kuin kaksi marjaa:


Mirri




James Blake



Se promompi kuva: Gorilla vs. Bear

lauantai 22. tammikuuta 2011

Mä lähdin Stadiin

… vaihdoin maisemaa. Sittemmin lähdin Töölöstä niin kuin kuppa samaisesta lokaatiosta. Mitä jäi käteen?

Viikon aikana ehdin kerätä sanavarastooni idioottimaiselta kuulostavia ilmaisuja. Asuin Manskun lähellä ja kävin duunissa yhdessä isossa lafkassa, josta sai hyvää safkaa. Vietin aikaani röökaavien ihmisten seurassa. Kulutin viikon aikana varmaan parikin hunttia, joista osa meni seuraaviin.



Play on Nylonin kirja musiikista, etenkin naisesiintyjistä. Oikein oiva opus tällaiselle rockhistorian tunnit skipanneelle muka-musadiggarille, joka haluaa tietonsa tiiviissä muodossa. Kirja tarjoaa nopean katsauksen naispuolisiin musiikki-ikoneihin, mutta innostaa tutustumaan tuntemattomiin suuruuksiin kuten Poly Styrene tai Liz Phair. Uudet artistit puolestaan kertovat omista musiikkimieltymyksistään ja laativat mixtapeja. Myös fanit pääsevät ääneen kirjan katumuotiosiossa, joka osoittaa hyvin, miten musiikkimaku vaikuttaa tyyliinkin. Kaikin puolin tyttöapproved.



Loirin Coming Home Babya on tullut kuunneltua jo pidempään YouTubesta. Ja tulee varmaan kuunneltua vieläkin, sillä minulla ei ole vinyylisoitinta. 4+20 on uudelleenjulkaisu, jonka piti tulla Hesarin mukaan kauppoihin viime viikon perjantaina. Minä ja Mikko löysimme Stupidosta omamme jo samaisen viikon maanantaina.



Pääsin torstaina ammattimaskeeraajan käsittelyyn, toisin sanoen kadonneiden poskipäiden metsästykseen. Saalistakin saatiin, joten pitihän siitä räpsästä todistusaineistoa. Uuden bannerin kuvasta kiitos Mikolle.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Ps. Kuva ois kiva

Minua on pelottanut, kun en ole keksinyt mitään sanottavaa Neufvoinin Fake Musket EP:stä. Mukavuudenhaluni on kai levinnyt jo musiikin puolelle: tykkään enemmän helposti lähestyttävästä Robokopista kuin Fake Musketista, jossa on menty mielestäni ennemmin sovitusten kuin koukuttavien melodioiden ehdoilla.

Pääasia, että muut turkulaiset ovat kanssani eri mieltä. Viime perjantaina Kukaan oli kerääntynyt enemmän porukkaa kuin Robokopin aikaiselle Dynamon keikalle. Tungosta oli myös lavalla, kun Kuopion poijjaat yrittivät mahtua esiintymään kaikkine instrumentteineen. Tilan puute taisi vaikuttaa niin yhtyeen kuin muutenkin nihkeän turkulaisyleisön energisyyteen.

Mutta kyllähän ne uudet biisit pääsivät paremmin oikeuksiinsa livenä kuin Macbookini uumenista.








Neufvoin keikalla, sinä katsomassa:
21.1.2011 Doris, Tampere
26.1.2011 Henry's Pub, tuo Kuopion helmi
29.1.2011 Korjaamo, Helsinki
28.4.2011 Torvi, Lahti

tiistai 4. tammikuuta 2011

Ai niin! 2/3

Annetaan aikakoneemme viedä meidät takaisin kesään ja Brittein saarille. Kone parkkeeraa osoitteeseen Dray Walk, Old Truman Brewery, 91 Brick Lane, London. Siellä näyttää suurin piirtein tältä.





Ja kuulostaa tältä.



Olemme saapuneet kohteeseen, jonka olemassaolosta en olisi tietänyt ilman arvoisan kollegani apua. Olen nimittäin sillä tavalla rajoittunut ihminen, että keskitän (netti)ostokseni kotimaisiin levylafkoihin. Mutta olen hyvin onnellinen, että tutustumiseni Rough Tradeen tapahtui juuri tällä tavalla eikä klikkaamalla.



Best Coastin debyytti julkaistiin reissuni aikana, joten levy oli näyttävässä spessumarkkinoinnissa. Bändi olisi ollut keikalla ihan majapaikkani vieressä. Kauheena yllärinä tuli, että oli sold out...





Liikkeessä oli oikeastaan kaikki, mitä musanörde voi toivoa: helvetisti levyjä loogisesti hyllytettynä, asiantunteva ja palveleva henkilökunta, levyjä laavailevia narupersepoikia, mutta ennen kaikkea tilaa. Levyjä lääppiessään ei tarvinnut pelätä, että kangaskassillaan tiputtaa koko takana olevan levyrivistön lattialle.

Sit siellä oli tietty tämmöset perus levykauppajutut kuin...



valokuva-automaatti...



ja kahvila...



jonka herkut tarjoillaan Iittalan astioista. Ihan niinku ois kotiin tullut.

perjantai 24. joulukuuta 2010

Öhk.

Pari päivää sitten Ivalon kirjaston musiikkiosastolta saattoi bongata Spotify-vieroitusoireista kärsivän nuoren naisen. Nainen, joka Annanakin tunnetaan, oli hetkeä aikaisemmin saanut perusteltua itselleen, kuinka on ihan fine kävellä pari kilsaa 20 asteen pakkasessa.

Eivätkä joulun ihmeet tähän lopu: Samaisesta kirjastosta löytää valtavan määrän saamenkielisiä levyjä luokasta 78.8917, populaarimusiikki. Ja ne on ihan oikeasti pop-musiikkia eivätkä mitään vaikeasti lähestyttävää kilkettä ja kalketta.

Yksi mukaan tarttuneista levyistä on Niko Valkeapään Birrat Birra, joka sisältää täydellistä musiikkia joululauluähkyisille. Levyllä rajuinta on ajoittainen särökitara eikä sanomaan tarvitse keskittyä, kun (sinänsä loistavia) saamenkielisiä sanoituksia ei kuitenkaan ymmärrä.



Pehmeät perkussiot, Valkeapään matala ääni ja akustinen soitanta vievät ajatukset jonnekin Ismo Alangon ja Quintessencen välimaastoon. Mutta ällös huoli, elektrorunkkari - levyllä ja miehen aiemmassa tuotannossa on myös matskua, joka muistuttaa enemmän Pantha du Princeä kuin edellä mainittuja.



Flow-tyypit, herätkää!