Tapu tapu

clap-clap 
clap 
clap-clap 
clap


In Between Lanes by Flat White

Blur

Terkkuja kansitaiteilijalle!

GOTCHA!

Vaikka otsikko antaa ehkä niin ymmärtää, tilanne ei ole muuttunut miksikään. Brittipopvaihe odottelee edelleen jossain nurkan takana. Siellä se vaanii ja tulee vielä joku päivä ottamaan minut väkisin.

Sinä päivänä, kuten kaikkina muinakin päivinä, kuuntelen luureissani todennäköisesti jotain muhkeaa. Vaikkapa jotain sellaista kuin - kappas kappas - tämä Hello Giantsin Blur. Kelpaa soittolistalle mainiosti sinne Neufvoinin ja Rubikin jatkoksi.

Blur by Hello Giants

Ja hoidetaas tää nyt samalla pois alta. Mew.

Nyt se on mainittu eikä meidän tarvitse puhua siitä enää vaan voimme nauttia lisää Hello Giantsin musiikkia täällä ja tykätä niistä sitten täällä.

Täti neuvoo

 Elämä kiinnostaa (remastered) by Pimeys 

Aika ajoin korviin kantautuu yhtye, jonka puolesta on valmis tekemään asioita. Konkreettisia juttuja. Näissä tilanteissa blogipostaus unohtuu yleensä kokonaan.

Mutta Pimeys on ollut vaarassa jäädä vaille blogipostausta muutenkin.

Pojat lähestyivät minua sähköpostitse. Paljon käytetty lause muissa musablogeissa - varmin tapa jäädä vaille huomiota täällä. Ignorasin Pimeyden (sinänsä mallikkaan) viestin samasta syystä kuin kaikkien muidenkin aloittelevien bändien mailit:

vihaan paskaa viestintää. Ainakin vastaanottavana osapuolena.

Blogilähestymistä harkitsevat artistit: koittakaas päättää, ootteko laittamassa linjoille mailia, tiedotetta vai ajatuspierua ja osoittakaa, että teillä on edes pieni aavistus siitä, millaisen blogin pitäjälle olette mailailemassa. Kiitos.

Toinen varma tapa jäädä vaille postausta täällä on tulla postatuksi muissa musablogeissa. Turhaan minä lähden kasvattamaan postausfloodia bändistä x ellei minulla ole jotain omaa sanottavaa aiheesta. Semmonen palvele ketään.

Tilanne on edennyt pisteeseen, jossa en edes kuuntele muiden postaamia artisteja.

Onneksi tällä kertaa kuuntelin.

Te muut hypeskeptikot: älkää toistako virheitäni! Kuunnelkaa Elämä kiinnostaa. Jos ette Soundcloudista, niin Radio Helsingin taajuuksilta. Kesämuistonne saavat arvoisensa soundtrackin.

Pimeys: olkaa hyviä livenäkin. Pliis!

Ja note to self: jos nyt kuitenki joskus tsekkaisit niitä sähköposteja.

Ässämatskuu

Tämäpäs sattui sopivasti.

Postasin aiemmin Suvi Koivusta, joka julkaisi tänään uuden sinkkunsa. Suvin promokuvat on ottanut Jukka Salminen eli Jukka Ässä. Myös Ässä julkaisi tänään uuden kappaleen.

Sekä Koivu että Ässä vaikuttavat Tampereella. Kaiken kukkuraksi Ässä on napannut kappaleeseensa kiipparistin ikimansesuosikkini riveistä. Mafia?



Turkulaisena tässä kai pitäisi dissata tamperelaisia, mutta kyllä näiden faktojen varjossa Mansekin alkaa vaikuttaa huomattavasti valoisammalta paikalta.

Rakastan, rakastan

Kuva: Jukka Salminen

Solitin toimet ovat saaneet paljon huomiota skenessä. Minä ilmottaudun ennemmin M.dulorin huoraksi.

Siihen ei ole vaadittu sähköposteja, ilmaisia levyjä tai linkkauksia blogiini. Siihen on vaadittu vain hyvää musiikkia, joka on nivoutunut liian tiukasti osaksi niitä oman elämän hetkiä, joihin ajatukset karkaavat etenkin iltahämärässä. Levy-yhtiön tuoreimman kiinnityksen, Suvi Koivun, biisien perusteella tulevatkin hetket saavat arvoisensa ääniraidan ainakin niin kauan kuin Ville Aalto pysyy mukana tuotannoissa.

Yhteistä menneisyyttä M.dulorin kanssa on kertynyt jo sen verran, että pystyn antamaan anteeksi uusimman kappaleen pintaan miksatut lauluraidat. Ymmärrän vain kaipaavani Matti Johanneksen utuisia sellaisia.

Kukaan ei näe meitä nyt by M.dulor

Niin. Ei tämä taida siinä tapauksessa huorausta olla vaan ihan pyyteetöntä rakkautta.

Mutta kukas sitä mitään uutta enää tekekään

Rumba: "Elvis istuu oikealla -albuminsa julkaisuun valmistautuva Olavi Uusivirta kertoi aiemmin, että maaliskuussa julkaistava uutuuslevy olisi aiempaa duurivoittoisempi. Tyylikokeiluistaan, postpunk-arvostuksestaan ja herkän melankolisista lauluistaan tunnetun Uusivirran tapauksessa tämä olisi selkeä muutos entiseen."

Johanna Kustannus: ”Levy on kädenojennus suomirockin ensimmäiselle sukupolvelle: Isokynä Lindholmille, Juice Leskiselle, Hectorille, Jarkko Laineelle ja kumppaneille.”

Anna kuolatessaan katsoessaan Uusivirran RadioGaala-esitystä: "Onks tää coveri jostain Kauko Röyhkän tai vastaavan biisistä?"

Näillä puheilla ja näytöillä luvassa on siis samaa suomalaisten laulaja-lauluntekijälegendojen pastissointia. Tällä kertaa vain duurissa. Kuunnelkaa vaikka ite.

EDIT: Ettei kellekään tulis paha mieli, niin laitetaan tähän vielä kuva Olavista Niko Mitrusen ikuistamana:

Naisten hoivavietti - levybisneksen pelastaja

Joskus vuonna neitsyt-Britney ja J.Lo teinitytöt lähettelivät intopiukeena demojaan levy-yhtiöihin. Keskinkertaisten laulutaitojen (ja mahdollisesti myös saatekirjeeseen liitetyn valokuvan) oli tarkoitus häikäistä yhtiöiden sedät niin, että he luottaisivat tyttöset parhaiden hittibiisimaakarien ja koreografien aka koneiston käsiin.

Hypätään vuoteen 2011. Sedät yrittävät kosiskella tuoretta Idols-dropoutia talliinsa: eivät kullalla, mirhalla ja suitsukkeilla vaan nimekkäällä lauluntekijäkaartilla. "Tässä ois Matti Johannes ja Asa, ota ota!" Systeemin keskelle saadaan houkuteltua kulahtaneessa ruutupaidassa esiintyvä viiksivallu, joka pyörittelee suorassa tv-lähetyksessä koko touhulle päätään heti kun laulut on laulettu ja outro vielä soittamatta.

Kannatti vissiin kosiskella, sillä meitsi on ainakin ihan fani. En livevedon vaan sitä edeltäneen haastattelun takia. Kattokaa.

Current location: Onnellisuuspöhnä

Facebook-keskustelucopypastepostaus, long time, no see!

meitsi:
se keikka
ekaa kertaa öö ikinä oli onnellisuusitkut lähellä

jyrppä:
oliks silkkaa blissiä
oiii

ku ne alotti
niin niiden kitarat ei jostain syystä toiminukkaa
sit ne sääti niiden ja teknikon kans
ja ku saivat toimiin nii menivät takas verhon taa ja tulivat sieltä ja alottivat niinku uudestaan

:DDD

sanoin yhelle tutulle joka oli sattunu samalle keikalle siin alkuvaihees ku ne ei oikein puhunu mitään et mun välispiikkikonsultoinnilla olis selkeesti kysyntää
kuinka väärässä olinkaa
niistähän kuoriutu sit kunnon stand up-koomikoita aika nopeesti

:D

ja ne jamittelut paris biisis uhuhuhu
jengi laulaa messis
STEMMOISSA
SUOMALAISET?!
SUOMALAISET PEEEEOPLE, IN HELSINKI

uhhhhh
aika siistiä

MUTTA
kaiken kruunas
ku erlend alko tanssii
sit ku se on semmonen hassu honkkeli
ihana honkkeli

^_^

se kävi jorailees siin ihan yleisön edessä ja katteli eturiviä
mä olin jossai viidennes rivis
ja aattelin et "hitsi ku sais yläfemman erlendiltä :("
NO MITÄ VITTUA
hetken päästä jätkä hyppää yleisön sekaan crowdsurfaan

mitäääää

joo

ei hitto
pääsitkö iholle?

nilkalle ^_^

^_____^

REITTÄ PITKIN AHHAHAH

:DDDDDDD
siistiä
vetikse suutrumpetilla kans?

JOO
VETI!

öhana

yksien jamitteluiden päätteeks

sit ku se kuulostaa vielä ihan hämäävän aidolta
hulluu

----

Tämä kaikki siis kahdelta mieheltä, jotka esittivät eilen akustista indiefolkia Nosturissa. Harva yhtye voi laittaa levyltä soimaan tuoreen remixinsä, jorata lavalla ja yleisö silti syö kädestä. Ehdottomasti yksi niistä bändeistä, jotka vain pitää todistaa livenä.

Joku tosi näppärä otsikko tähän

Olisin voinut kertoa tässä siitä, miten olen kökkinyt viikonlopusta asti kotona katsomassa paskoja teinisarjoja, selittää sen mukavuudenhalulla ja vetää yhtä paskan aasinsillan mukavuudenhalun kunkkuihin. Mut heräsin just, enkä ole juonut vielä aamukahvia. Tyydyn sen sijaan lainaamaan erästä lastenohjelman hahmoa sanoin: "Kannatti herätä, kannatti herätä!"



Mii laav juu long time, Fullsteam.

FML

”Ensimmäistä kertaa sitten eron joku on oikeasti tuntunu jossain” = Ensimmäistä kertaa sitten eron myös pakit on tuntunu jossain.

Maailmassa on indiepoikien markkinat. Ne voi valkata itselleen kenet tahansa. Siinä ei auta suosittelukirje entiseltä poikaystävältä tai edes kadunvarsikampanja, jonka yksi pömpeli on suoraan kämppäni alapuolella.





Enkä ees lähe kehitteleen mitään surkeaa aasinsiltaa johonki kappaleeseen nyt.

Pikakivaa!

Kuva: cdon.fi

Haluan osallistua kesäbiisiskabailuihin kappaleella, jonka kertosäkeen opetuksen otin itse haltuun pääsiäisenä. Aina löytyy 2.0-versio. Ja 3.0 jne.

Veronica Maggio: Finns det en så finns det flera

Satan i Gatanin eka sinkkulohkaisu taisi ajoittaa itsensä ulos tästä taistosta, mutta satuin löytämään musiikkivideon vasta tänään, joten varsågod.

PÄIVÄN ASU... no melkein

Tän viikon hämmentävimmät musiikkikokemukset tulivat alkuviikon shoppailureissulla.

Olin avustamassa kaveria farkkuleggareiden metsästyksessä. Päädyimme Carlingsiin, jossa innostun aina mielikuvitusshoppailemaan ruutupaitoja tulevalle poikaystävälleni. Siinä makutuomarointivuoroani venaillessa pärähti soimaan yksi biisi, joka netissä pyörineessä 30 päivän musahaasteessa menisi heittämällä kategoriaan a song that makes you happy/laugh.



Vaikka farkkuleggarit löytyivät, niin Lapin tytöt jatkoivat urheasti matkaansa vielä Turun halpisrättien mekkaan, joka KOP-Kolmionakin tunnetaan. Hiplasin Gina Tricot’ssa yhtä T-paitaa, mutta ostoskoriin päätyi sitä kalliimpi sormus. Yleensä en osta GT:stä mitään. Valikoima oli yllättävän hyvä myös musiikin puolelta. Jennie Abrahamson WTF?





”Jos me vielä H&M:lle”, jonka kassalla huomasin hyräileväni taustalla soivan kappaleen mukana. No ei siinä muuten mitään, mutta ku biisi oli just sitä Vaccinesia, jonka ehdin tossa edellisessä postauksessa haukkua. Jos ei ihan facepalm niin ainakin a slap in the face.



Lopputulos oli tuttu ja turvallinen: lähdin kaverin seuraksi, mut lähdin saatananmoisen kassin kans kotiin. Enkä vieläkään löytänyt vastausta kysymykseen, kuinka monta kukkamekkoa tarvitsen. Näköjään vielä ainakin yhden.

Pariisin Kevät... eiku Liekki... eiku Samae Koskinen!

Muistan, kun kuulin Pariisin Kevään Samoilla Raiteilla -biisin ensimmäisen kerran. Ajelimme Mikon kanssa Kuopion Niiralassa. Arvuuttelin oliko kyseessä Samae Koskinen vai Olavi Uusivirta.



Nyt roolit ja lavasteet ovat vaihtuneet. Neljän vuoden, 350:n fyysisen ja aika monen henkisen kilometrin jälkeen istuin samassa seurassa Tuusulassa, kun radiosta pärähti soimaan jotain etäisesti tutun kuuloista.

Tällä kertaa luulin Samae Koskista Pariisin Kevään nokkamieheksi. Kitaratiluttelut toivat mieleen Leevi and the Leavingsin. C-osan rämpytykset veivät ajatukset aikaan, jolloin Liekillä oli vielä kaikki hyvin. Edes itse Samae ei kuulosta Samaelta – mies on hankkinut äänen ainaisen kuiskinnan tilalle.

Mutta sitten minä kuuntelin niitä sanoja.



Lauri kuvaili lyriikoita zencafémaiseksi rypemiseksi. Minun mielestäni näennäisen negailun alla on aika annanevalaismainen positiivinen pohjavire. Sillä mietin juuri, että jos minun pitäisi kuvailla itseäni yhdellä sanalla, niin se olisi periksiantamaton. Pienet asiat saattavat joskus tuntua ylitsepääsemättömän vaikeilta (mites toi herääminen…), mutta suurten ongelmien edessä on vain ajateltava sitä, että jossain vaiheessa helpottaa. Ei saa antaa periksi. Ja siitä Samae laulaa.

Niin että jos sellaista vakavastiotettavaa theme songia haettaisiin, niin tässä olisi meikäläiselle aika vahva ehdokas.

Ai niin! 2/3

Annetaan aikakoneemme viedä meidät takaisin kesään ja Brittein saarille. Kone parkkeeraa osoitteeseen Dray Walk, Old Truman Brewery, 91 Brick Lane, London. Siellä näyttää suurin piirtein tältä.





Ja kuulostaa tältä.



Olemme saapuneet kohteeseen, jonka olemassaolosta en olisi tietänyt ilman arvoisan kollegani apua. Olen nimittäin sillä tavalla rajoittunut ihminen, että keskitän (netti)ostokseni kotimaisiin levylafkoihin. Mutta olen hyvin onnellinen, että tutustumiseni Rough Tradeen tapahtui juuri tällä tavalla eikä klikkaamalla.



Best Coastin debyytti julkaistiin reissuni aikana, joten levy oli näyttävässä spessumarkkinoinnissa. Bändi olisi ollut keikalla ihan majapaikkani vieressä. Kauheena yllärinä tuli, että oli sold out...





Liikkeessä oli oikeastaan kaikki, mitä musanörde voi toivoa: helvetisti levyjä loogisesti hyllytettynä, asiantunteva ja palveleva henkilökunta, levyjä laavailevia narupersepoikia, mutta ennen kaikkea tilaa. Levyjä lääppiessään ei tarvinnut pelätä, että kangaskassillaan tiputtaa koko takana olevan levyrivistön lattialle.

Sit siellä oli tietty tämmöset perus levykauppajutut kuin...



valokuva-automaatti...



ja kahvila...



jonka herkut tarjoillaan Iittalan astioista. Ihan niinku ois kotiin tullut.

Here kitty kitty

Cute overload.

Likanen temppu käyttää kissa(npentu)a musiikkivideon pääroolissa tai oikeastaan missä vaan - esim. Best Coastin promokuvissa vilahdellut oranssi katti vaikutti todennäköisesti eniten ostopäätökseeni levykaupassa. Toisaalta, en tiedä auttaako kissakortin pelaaminen Magenta Skycoden tapauksessa, kun huomaan lähinnä awwittelevani enkä kuuntele itse biisiä.

Onneksi pääsen pian kissavahdiksi pariksi viikoksi. Sen jälkeen voi taas haudata kissanhankkimishaaveet vähäksi aikaa.

Soittolistaa

Missä olet, Michael Cera?

Tuotekehittelyä

Kävin musiikkiseikkailulla naapurikorttelissa. Samaisessa huoneistossa olen jo aiemmin menettänyt Ariel Pink’s Haunted Graffiti -neitsyyteni. Se vietiin väkisin. Nyt olen osa kansainvälistä hipster gang bangia :(

Totesimme, että Reminiscences kuuluisi taustamusiikiksi videopeliin, jossa seikkailee ruutupaitainen ja viiksekäs skeneilijä. Tavoitteena on päästä Flow-festareille. Tasohyppelyssä kerätään Antti Asplundin ristejä ja imagolaseja. Pomppimista vaikeuttavat liian tiukat pillifarkut, mutta lisävoimia saa nappaamalla erikoisoluen tai -siiderin.



Pelin viimeisenä esteenä on Lauri Tähkä, joka yrittää houkutella RMJ:hin.

Rogenroll

Siirryin kotoseudulleni periferiaan eikä minulla ole mokkulaa. Olenkin joutunut heittämään heipat Spotifylle ja uudelle musiikille pariksi viikoksi.

Kotikyläni kovin menomesta on R-Kioski, jolle olen vielä mennyt nakittamaan itseni töihin. Tämä on johtanut siihen, että entisestä musiikin suurkuluttajasta on tullut hetkellisesti vuokraleffojen suurkuluttaja. Tai no, Seth Rogen-, Michael Cera- ja Jonah Hill-leffojen. Ihan jo senkin takia, kun oma elämäni on päättymätöntä gag reeliä, joka laajenee lähipiirini epäonneksi jokapäiväiseksi (tragi)komediaksi…

Ostarin Superstevarin, Superbadin ja Funny Peoplen jälkeen voin vain todeta, että on harmi ettei kaikille halukkaille riitä omaa ruutupaitaista Seth Rogenia, joka kysyy

Do you like music?

ja pyytää Wilcon keikalle.

Sure. But only if you’ll come to see Tame Impala with me later on.

Kiitos kesä nyt vaan tästäki sitte

Helle on pehmittänyt pääni, enkä osaa kommunikoida vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa ilman että vaikutan sönköttävältä tyhjäpäältä. Pitäisi varmaan suosiolla siirtää kaikki sosiaalinen kanssakäyminen interneetsiin, jossa voi kuitenki hetken miettiä, mitä kirjottaa. Tai no vois – aikamoisia aivopieruja sitä tulee päästeltyä silti.

Multi-instrumentalisti Jeremy Warmsley ois aksenttinsa ja ulkomuotonsa puolesta just semmonen potentiaalinen sönköttämistä aiheuttava kaksilahkeinen. Hän kuitenkin tuntee tuskani ja ilmaisee sen blogipostausta mielenkiintoisemmassa muodossa. Jos James Yuill iski, niin tsekkaas tääki!

Oot sä kuullu tän jo?

Otsikon kysymys on ainakin minun mielestäni (vain hieman liioitellen) yksi tärkeimmistä. Sitä seuraava biisi ja toisen reaktio kertoo paljon enemmän ihmisestä kuin mielikuvitukseton No mitä sä kuuntelet?

Uteluun on ladattu paljon niin esittäjän kuin vastaanottajankin puolelta. Kysyjällä on syynsä tarjota kyseistä biisiä, joka taasen voi olla parempi lahja kuin mikään materia. Vastaanottaja sen sijaan uskaltaa odottaa kuulevansa jotain juuri hänen korvilleen sopivaa, sillä tuskin kukaan haluaisi toisen kuuntelevan jotain järjetöntä kuraa.

Kysymyksen tulisi pikemminkin kuulua siis Tykkäät sä tästä jo?



No tykkään.