Vuoden levy

Suhtaudun hypetettyyn musiikkiin edelleen yhtä epäluuloisesti kuin ihmisiin, jotka eivät juo kahvia tai puhuvat täydellisellä kirjakielellä. Siksi onkin huvittavaa, että meikäläisen kirjoissa vuoden levyn on tehnyt brittimuija, joka sai ainakin vuonna 2009 osakseen huomiota melkein yhtä paljo kuin neidillä on tukkaa. Eli runsaasti.


Kuva: MySpace

Mikään muu levy ei ole tuottanut minulle iloa niin pitkään kuin Ellie Gouldingin Lights: ensin albumilta löytyvien biisien ja sitten niistä väännettyjen remixien muodossa. Kun älysin vielä kuunnella levyä kunnon kuulokkeilla, niin avautui saundeja, joita en ollut aikasemmin kuullutkaan. Esim. basso...

Toki levy on suurimmaksi osaksi yhtä suurta täytebiisiä. Mutta tässä piilee (musa)bloggaamisen hienous. Minun ei tarvitse kritisoida musiikkia objektiivisesti jostain näennäisesti yläpuolelta tulevien hyvän musiikin kriteerien mukaan.

Voin vaan tyytyä toteamaan, että Lights tulee muistuttamaan vuosien jälkeenkin ajasta, joka sävytti tämän vuoden päätöksiä, suunnitelmia ja fiiliksiä. Samaan eivät ole pystyneet vaikkapa Ultramariinin tai Magenta Skycoden muotovaliot. Ja juuri sen takia Lights on vuoden 2010 levy minulle.

Loppuun yksi biisi, joka ei ole päätynyt levylle. Hetkinen, korjaan - ei ole päätynyt Ellien levylle. Biisi löytyy valitettavasti euroviisuvoittaja Lenan albumilta. Kyseessä on kiva ja harmiton pop-luritus, jota kuuntelen kyllä mieluummin Ellien tulkitsemana. Tai vaikkapa Stingin. Hieman on nimittäin The Police-esque meininki tässä.

Rage against the machine

Terkkuja Belgian kirjeenvaihtajalta:

Anssi
kerroinko siitä music for life -tapahtumasta, joka tääl on paraikaa?
no siis, tääl on maan isoin radiokanava, Studio Brussels, joka järjestää joka vuosi hyväntekeväisyyskampanjan, jonka nimi on Music for Life, tänä vuonna se on ekaa kertaa Antwerpenissa
tuol on isolla torilla sellanen lasitalo, josta ne juontajat juontaa viikon ajan 24h ja siel on koko ajan jengiä paikalla, sit siel saa ihmiset käydä toivoo
tehdä lahjotuksia ja kaikki rahat menee afrikan aids-orvoille
jajajajja sit siel on kaikkii yllätysnimiä yhtäkkiä esiintymäs
eilen oli Eliza Doolittle.
ja sit on ollu Editors (!!) ja Milow.
et siel pitäs päivystää koko ajan
sit ne juontajat juo pelkästään sellasta sponsorin tarjoamaa mehua sen viikon ajan
koska ne niinku "eläytyy siihen afrikkalaisten arkeen"
MUTSIIS asiani oli se, että toimisko toi Suomessa?
ja jos toimis ni kuka järkkäis?

No ei varmaan kukaan.

Jos minua jokin raivostuttaa, niin hyödyntämätön potentiaali. Idealismi kitketään ihmisestä missä tahansa ammatissa viimeistään työelämässä. Ja mikä sen idealismin kitkee? Silmissä kiiluvat euron kuvat. Tekemisen iloon ei luoteta enää yhtään.

Tämä ei sovi minun oikeudentajuuni sitten ollenkaan. Jos joku ei uskalla pistä vastaan tai kokeilla uutta, niin mikään ei ikinä muutu.

Anssi
mut ihmiset seuraa tota koko maassa tai siis koko hollanninkielisessä osassa
ja toi tulee telkkarista ja netistä ja radiosta ja lahjoittajat pääsee esiintymään, eli pääsee sanoo mikkiin aina jotain.
ni ilmeisesti se julkisuus tonne vetää ihmisiä, eilen ainaki ku oltiin ni paikalliset lähetteli innoissaan viestiä vanhemmilleen et "KATTOKAA ME OLLAAN NYT TÄÄL".
http://www.stubru.be/programmas/musicforlife/livestream/
näkyyköhän toi

Näkyy.

2010

Muut musabloggarit on alkanu kiltisti jo listaan vuoden biisejä ja albumeja. Mä sen sijaan aattelin listata vuoden musabloggarit. Ja kuten tähänkin asti, arviointi tehdään kaiken muun kuin osaamisen perusteella.

Lista on pitkä. Oiskohan yhteenlaskettu pituus joku 360 senttimetriä?

Nykyään on vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin. Siis sellaisiin, jotka eivät käy vaikka vain samaa koulua sun kanssa tai ole kaverin kavereita. Sit kun tutustuu, niin on edelleen pieni ihme löytää näiden uusien tuttavuuksien kanssa aina vireessä oleva yhteinen sävel. Sävel kuulostaa tältä:



Tästä vuodesta ois puuttunu paljon huonoa huumoria ja hyviä hetkiä ilman Tomia ja Jyriä.

Ja olin postauksen alussa väärässä. Arviointi voidaan tehdä tässä tapauksessa myös osaamisen perusteella. Pojat on Voicen Web Awards –äänestyksessä ehdolla vuoden musabloggareiksi. Äänestäkää niitä.

Nyt ei irtoo

Suomalainen viihdeohjelma on ollut pitkään käsitteenä aikamoinen sketsi. Huvittavuus onkin jäänyt siihen. Tän vuoden aikana on kuitenkin tullut jo kaksi vahvasti improiluun perustuvaa hauskuutusohjelmaa, jotka ovat muutaman perinteisemmän sketsisarjan ohella luoneet toivoa..

Äh. Mulla on pää täynnä räkää ja silmät luppasee, joten ei jaksa miettiä. Tän postauksen tarkotuksena oli puffata Putouksen 8.1. alkavaa toista tuotantokautta. Esiintyjäkaarti on hieman uudistunut. Mukana on mm. Iina Kuustonen, jonka tämän videon perusteella pitäisi ehdottomasti harkita räppitsiguksi ryhtymistä.



Tosin on Putouksessa moitteen varaakin. Ohjelman takia lauantai-illoissa näytetään Marja Tyrnin joulushow'ta.

Ps. Oon alkanu kutoa sukkaa. Mul on pakko olla kuumetta.

Tarkoititko: kansalaisuus vaihtaminen

Ylioppilasvuoden jälkeen pohdiskelin pitkään kysymystä, joka kummittelee aika ajoin vieläkin takaraivossa: media- vai musiikkiala? Työllistymisen kannalta nerokkaat alavaihtoehdot eivät toki sulje toisiaan ulos. Ain’ laulain työtäs tee.

Musiikin suhteen ongelma muodostuu näennäisten syiden ulkopuolelta. Kun kuuntelee vähän kaikenlaista musiikkia, niin ei osaa päättää, minkälaista sitä haluaisi tehdä. Eli ennen kuin kukaan ulkopuolinen ehtii luokitella musiikkiani johonkin genreen, niin koitan tunkea itseni sinne jo etukäteen. Huoh.

Jos olisin ruotsalainen nainen, niin voisin karsia genreistä automaattisesti yhden pois. Ääneni kun ei ilmeisesti passaisi ollenkaan ultracooliin hipsteriulinaan, jossa on (Eevaa lainatakseni) ”joku ruotsalainen soijalattehuuruissaan ujeltamassa harjoitellulla lapsenäänellään peltipurkkien rämistelyn päälle”.

Nikiandthedoven laulaja on ruotsalainen nainen.

Sorisori.

Lempibändien keikoilla ärsyttävät eniten ne ”fanit”, jotka seisovat suurimman osan ajasta tuoppi kourassa kaukana lavasta. Tyypit ovat kuitenkin sen verran lähellä sua, että kuulet tahtomattasikin kaikki jutut Petristä, joka vittu siis ei tota niinku tajuu tiätsä. Ja et kuinka bändi soittaa ihan paskaa musiikkia…

…siihen asti, kunnes keikan viimeisten biisien joukossa pärähtää soimaan se tietty radiosoittoa saanut hittibiisi. Sillon karpalolonkero ja juoruilu ovat öljynneet lissujen äänihuulet siihen malliin, että voi laulaa mukana. Kertsissä, ku enempää sanoja ei osata.

Aattelinki nyt etukäteen pyytää anteeks kaikilta System of a Downin faneilta. Mä tuun ehkä oleen yks edellä mainituista hc-faneista kesäkuussa, kun teinivuosien limudiskojen ykkösbiisi, Chop Suey, pärähtää soimaan Provinssissa.

Uskollinen itsensä toisto

Tulipa sitten tsekattua sekin kortti. Sitä käänneltiin, heiteltiin ja arvuuteltiin. Tarkasteltiin mikroskoopilla ja tutkittiin tiedemiesten kanssa.

Niin, ja spekuloitiin aika helvetisti tyttöjen kesken.

Viimeisimpien empiiristen (Susan mukaan eeppisten) tutkimusten mukaan voidaan todeta, että tällä kortilla ei voiteta mitään. Meikän pokerinaama on huono ja tää ei ollu ainakaan mikään ässä hihassa.

Joko mä nyt tsekkaan ne pakan muut 51 korttia. Tai sit mä vaan vaihdan peliä.

Ja kun en suostu pistään tähän kaikesta huolimatta sitä Gagan Poker Facea tai Love Gamea, niin laitanpa sit klassikon.