Pari päivää sitten Ivalon kirjaston musiikkiosastolta saattoi bongata Spotify-vieroitusoireista kärsivän nuoren naisen. Nainen, joka Annanakin tunnetaan, oli hetkeä aikaisemmin saanut perusteltua itselleen, kuinka on ihan fine kävellä pari kilsaa 20 asteen pakkasessa.
Eivätkä joulun ihmeet tähän lopu: Samaisesta kirjastosta löytää valtavan määrän saamenkielisiä levyjä luokasta 78.8917, populaarimusiikki. Ja ne on ihan oikeasti pop-musiikkia eivätkä mitään vaikeasti lähestyttävää kilkettä ja kalketta.
Yksi mukaan tarttuneista levyistä on Niko Valkeapään Birrat Birra, joka sisältää täydellistä musiikkia joululauluähkyisille. Levyllä rajuinta on ajoittainen särökitara eikä sanomaan tarvitse keskittyä, kun (sinänsä loistavia) saamenkielisiä sanoituksia ei kuitenkaan ymmärrä.
Pehmeät perkussiot, Valkeapään matala ääni ja akustinen soitanta vievät ajatukset jonnekin Ismo Alangon ja Quintessencen välimaastoon. Mutta ällös huoli, elektrorunkkari - levyllä ja miehen aiemmassa tuotannossa on myös matskua, joka muistuttaa enemmän Pantha du Princeä kuin edellä mainittuja.
Flow-tyypit, herätkää!
perjantai 24. joulukuuta 2010
torstai 23. joulukuuta 2010
Maa on niin kaunis
Kolme vuotta sitten ukkini vietti jouluaan terveyskeskuksen vuodeosastolla. Yleensä vierailut sisälsivät muistelua nuoruusvuosilta ja päivän tapahtumien kertaamista. Kerran ukki oli kuitenkin äitynyt lauleskelemaan tyttärensä (eli kummitätini) kanssa.
Muutamaa päivää myöhemmin ukki kuoli.
Voi olla, että alitajuntani on pistänyt jo reippaasti omiaan tähän muistoon. Tapaus tulee silti mieleen joka kerta, kun joulukirkossa lauletaan
Maailman kautta
kuljemme laulain
taivasta kohti matka vie.
Rauhallista joulua.
Muutamaa päivää myöhemmin ukki kuoli.
Voi olla, että alitajuntani on pistänyt jo reippaasti omiaan tähän muistoon. Tapaus tulee silti mieleen joka kerta, kun joulukirkossa lauletaan
Maailman kautta
kuljemme laulain
taivasta kohti matka vie.
Rauhallista joulua.
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
the only love that i now cling to is the mic that i clutch
Katsoin Rock-Suomen Kotipojat-jakson ja totesin, että suomalainen hip hop pelasti minut paskalta musiikilta. Paradoksi? Selitänpä.
Fintelligens, Avain, Seremoniamestari. Kaikki kuuntelivat vuosituhannen vaihteessa suomenkielistä hip hopia. Kaikilla tarkoitan tässä tapauksessa välitöntä lähipiiriäni, joka muodostui tuolloin kaltaisistani tuppukylän varhaisteini-ikäisistä kiusankappaleista.
Varhaisteini-ikäiset kiusankappaleet haluavat erottautua muista varhaisteini-ikäisistä kiusankappaleista olematta kuitenkaan liian erilaisia. Minun tapauksessani se tarkoitti sitä, että aloin tilata netistä suomalaisia hip hop -levyjä, joiden esittäjistä minulla ei ollut oikeastaan mitään käsitystä.
Rockin da Northin (...) lisäksi ostoskoriin päätyi Don Johnson Big Bandin omakustanne, jonka ansiosta perehdyin edelleen Quintessenceen. Jokin Emman haastattelukommentti pakotti perehtymään Erykah Baduun. Ensimmäinen todistamani kunnon livekokemus oli Tulenkantajien keikka Ivalon työväentalolla, joten kohtaloni oli oikeastaan sinetöity. Minä olin musanörde.
Sittemmin Tulenkantajat ovat hajonneet, DJBB on päätynyt listakärkeen ja meikäläisen genremieltymykset siirtyneet toisaalle. Mutta yksi asia on ilmeisen pysyvää: suomi hip hopista syntynyt intohimoni graafikkolasipäisiin miehiin. MattiP never forget.
Fintelligens, Avain, Seremoniamestari. Kaikki kuuntelivat vuosituhannen vaihteessa suomenkielistä hip hopia. Kaikilla tarkoitan tässä tapauksessa välitöntä lähipiiriäni, joka muodostui tuolloin kaltaisistani tuppukylän varhaisteini-ikäisistä kiusankappaleista.
Varhaisteini-ikäiset kiusankappaleet haluavat erottautua muista varhaisteini-ikäisistä kiusankappaleista olematta kuitenkaan liian erilaisia. Minun tapauksessani se tarkoitti sitä, että aloin tilata netistä suomalaisia hip hop -levyjä, joiden esittäjistä minulla ei ollut oikeastaan mitään käsitystä.
Rockin da Northin (...) lisäksi ostoskoriin päätyi Don Johnson Big Bandin omakustanne, jonka ansiosta perehdyin edelleen Quintessenceen. Jokin Emman haastattelukommentti pakotti perehtymään Erykah Baduun. Ensimmäinen todistamani kunnon livekokemus oli Tulenkantajien keikka Ivalon työväentalolla, joten kohtaloni oli oikeastaan sinetöity. Minä olin musanörde.
Sittemmin Tulenkantajat ovat hajonneet, DJBB on päätynyt listakärkeen ja meikäläisen genremieltymykset siirtyneet toisaalle. Mutta yksi asia on ilmeisen pysyvää: suomi hip hopista syntynyt intohimoni graafikkolasipäisiin miehiin. MattiP never forget.
tiistai 21. joulukuuta 2010
Vuoden levy
Suhtaudun hypetettyyn musiikkiin edelleen yhtä epäluuloisesti kuin ihmisiin, jotka eivät juo kahvia tai puhuvat täydellisellä kirjakielellä. Siksi onkin huvittavaa, että meikäläisen kirjoissa vuoden levyn on tehnyt brittimuija, joka sai ainakin vuonna 2009 osakseen huomiota melkein yhtä paljo kuin neidillä on tukkaa. Eli runsaasti.
Kuva: MySpace
Mikään muu levy ei ole tuottanut minulle iloa niin pitkään kuin Ellie Gouldingin Lights: ensin albumilta löytyvien biisien ja sitten niistä väännettyjen remixien muodossa. Kun älysin vielä kuunnella levyä kunnon kuulokkeilla, niin avautui saundeja, joita en ollut aikasemmin kuullutkaan. Esim. basso...
Toki levy on suurimmaksi osaksi yhtä suurta täytebiisiä. Mutta tässä piilee (musa)bloggaamisen hienous. Minun ei tarvitse kritisoida musiikkia objektiivisesti jostain näennäisesti yläpuolelta tulevien hyvän musiikin kriteerien mukaan.
Voin vaan tyytyä toteamaan, että Lights tulee muistuttamaan vuosien jälkeenkin ajasta, joka sävytti tämän vuoden päätöksiä, suunnitelmia ja fiiliksiä. Samaan eivät ole pystyneet vaikkapa Ultramariinin tai Magenta Skycoden muotovaliot. Ja juuri sen takia Lights on vuoden 2010 levy minulle.
Loppuun yksi biisi, joka ei ole päätynyt levylle. Hetkinen, korjaan - ei ole päätynyt Ellien levylle. Biisi löytyy valitettavasti euroviisuvoittaja Lenan albumilta. Kyseessä on kiva ja harmiton pop-luritus, jota kuuntelen kyllä mieluummin Ellien tulkitsemana. Tai vaikkapa Stingin. Hieman on nimittäin The Police-esque meininki tässä.
Kuva: MySpace
Mikään muu levy ei ole tuottanut minulle iloa niin pitkään kuin Ellie Gouldingin Lights: ensin albumilta löytyvien biisien ja sitten niistä väännettyjen remixien muodossa. Kun älysin vielä kuunnella levyä kunnon kuulokkeilla, niin avautui saundeja, joita en ollut aikasemmin kuullutkaan. Esim. basso...
Toki levy on suurimmaksi osaksi yhtä suurta täytebiisiä. Mutta tässä piilee (musa)bloggaamisen hienous. Minun ei tarvitse kritisoida musiikkia objektiivisesti jostain näennäisesti yläpuolelta tulevien hyvän musiikin kriteerien mukaan.
Voin vaan tyytyä toteamaan, että Lights tulee muistuttamaan vuosien jälkeenkin ajasta, joka sävytti tämän vuoden päätöksiä, suunnitelmia ja fiiliksiä. Samaan eivät ole pystyneet vaikkapa Ultramariinin tai Magenta Skycoden muotovaliot. Ja juuri sen takia Lights on vuoden 2010 levy minulle.
Loppuun yksi biisi, joka ei ole päätynyt levylle. Hetkinen, korjaan - ei ole päätynyt Ellien levylle. Biisi löytyy valitettavasti euroviisuvoittaja Lenan albumilta. Kyseessä on kiva ja harmiton pop-luritus, jota kuuntelen kyllä mieluummin Ellien tulkitsemana. Tai vaikkapa Stingin. Hieman on nimittäin The Police-esque meininki tässä.
Rage against the machine
Terkkuja Belgian kirjeenvaihtajalta:
Anssi
kerroinko siitä music for life -tapahtumasta, joka tääl on paraikaa?
no siis, tääl on maan isoin radiokanava, Studio Brussels, joka järjestää joka vuosi hyväntekeväisyyskampanjan, jonka nimi on Music for Life, tänä vuonna se on ekaa kertaa Antwerpenissa
tuol on isolla torilla sellanen lasitalo, josta ne juontajat juontaa viikon ajan 24h ja siel on koko ajan jengiä paikalla, sit siel saa ihmiset käydä toivoo
tehdä lahjotuksia ja kaikki rahat menee afrikan aids-orvoille
jajajajja sit siel on kaikkii yllätysnimiä yhtäkkiä esiintymäs
eilen oli Eliza Doolittle.
ja sit on ollu Editors (!!) ja Milow.
et siel pitäs päivystää koko ajan
sit ne juontajat juo pelkästään sellasta sponsorin tarjoamaa mehua sen viikon ajan
koska ne niinku "eläytyy siihen afrikkalaisten arkeen"
MUTSIIS asiani oli se, että toimisko toi Suomessa?
ja jos toimis ni kuka järkkäis?
No ei varmaan kukaan.
Jos minua jokin raivostuttaa, niin hyödyntämätön potentiaali. Idealismi kitketään ihmisestä missä tahansa ammatissa viimeistään työelämässä. Ja mikä sen idealismin kitkee? Silmissä kiiluvat euron kuvat. Tekemisen iloon ei luoteta enää yhtään.
Tämä ei sovi minun oikeudentajuuni sitten ollenkaan. Jos joku ei uskalla pistä vastaan tai kokeilla uutta, niin mikään ei ikinä muutu.
Anssi
mut ihmiset seuraa tota koko maassa tai siis koko hollanninkielisessä osassa
ja toi tulee telkkarista ja netistä ja radiosta ja lahjoittajat pääsee esiintymään, eli pääsee sanoo mikkiin aina jotain.
ni ilmeisesti se julkisuus tonne vetää ihmisiä, eilen ainaki ku oltiin ni paikalliset lähetteli innoissaan viestiä vanhemmilleen et "KATTOKAA ME OLLAAN NYT TÄÄL".
http://www.stubru.be/programmas/musicforlife/livestream/
näkyyköhän toi
Näkyy.
Anssi
kerroinko siitä music for life -tapahtumasta, joka tääl on paraikaa?
no siis, tääl on maan isoin radiokanava, Studio Brussels, joka järjestää joka vuosi hyväntekeväisyyskampanjan, jonka nimi on Music for Life, tänä vuonna se on ekaa kertaa Antwerpenissa
tuol on isolla torilla sellanen lasitalo, josta ne juontajat juontaa viikon ajan 24h ja siel on koko ajan jengiä paikalla, sit siel saa ihmiset käydä toivoo
tehdä lahjotuksia ja kaikki rahat menee afrikan aids-orvoille
jajajajja sit siel on kaikkii yllätysnimiä yhtäkkiä esiintymäs
eilen oli Eliza Doolittle.
ja sit on ollu Editors (!!) ja Milow.
et siel pitäs päivystää koko ajan
sit ne juontajat juo pelkästään sellasta sponsorin tarjoamaa mehua sen viikon ajan
koska ne niinku "eläytyy siihen afrikkalaisten arkeen"
MUTSIIS asiani oli se, että toimisko toi Suomessa?
ja jos toimis ni kuka järkkäis?
No ei varmaan kukaan.
Jos minua jokin raivostuttaa, niin hyödyntämätön potentiaali. Idealismi kitketään ihmisestä missä tahansa ammatissa viimeistään työelämässä. Ja mikä sen idealismin kitkee? Silmissä kiiluvat euron kuvat. Tekemisen iloon ei luoteta enää yhtään.
Tämä ei sovi minun oikeudentajuuni sitten ollenkaan. Jos joku ei uskalla pistä vastaan tai kokeilla uutta, niin mikään ei ikinä muutu.
Anssi
mut ihmiset seuraa tota koko maassa tai siis koko hollanninkielisessä osassa
ja toi tulee telkkarista ja netistä ja radiosta ja lahjoittajat pääsee esiintymään, eli pääsee sanoo mikkiin aina jotain.
ni ilmeisesti se julkisuus tonne vetää ihmisiä, eilen ainaki ku oltiin ni paikalliset lähetteli innoissaan viestiä vanhemmilleen et "KATTOKAA ME OLLAAN NYT TÄÄL".
http://www.stubru.be/programmas/musicforlife/livestream/
näkyyköhän toi
Näkyy.
tiistai 14. joulukuuta 2010
2010
Muut musabloggarit on alkanu kiltisti jo listaan vuoden biisejä ja albumeja. Mä sen sijaan aattelin listata vuoden musabloggarit. Ja kuten tähänkin asti, arviointi tehdään kaiken muun kuin osaamisen perusteella.
Lista on pitkä. Oiskohan yhteenlaskettu pituus joku 360 senttimetriä?
Nykyään on vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin. Siis sellaisiin, jotka eivät käy vaikka vain samaa koulua sun kanssa tai ole kaverin kavereita. Sit kun tutustuu, niin on edelleen pieni ihme löytää näiden uusien tuttavuuksien kanssa aina vireessä oleva yhteinen sävel. Sävel kuulostaa tältä:
Tästä vuodesta ois puuttunu paljon huonoa huumoria ja hyviä hetkiä ilman Tomia ja Jyriä.
Ja olin postauksen alussa väärässä. Arviointi voidaan tehdä tässä tapauksessa myös osaamisen perusteella. Pojat on Voicen Web Awards –äänestyksessä ehdolla vuoden musabloggareiksi. Äänestäkää niitä.
Lista on pitkä. Oiskohan yhteenlaskettu pituus joku 360 senttimetriä?
Nykyään on vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin. Siis sellaisiin, jotka eivät käy vaikka vain samaa koulua sun kanssa tai ole kaverin kavereita. Sit kun tutustuu, niin on edelleen pieni ihme löytää näiden uusien tuttavuuksien kanssa aina vireessä oleva yhteinen sävel. Sävel kuulostaa tältä:
Tästä vuodesta ois puuttunu paljon huonoa huumoria ja hyviä hetkiä ilman Tomia ja Jyriä.
Ja olin postauksen alussa väärässä. Arviointi voidaan tehdä tässä tapauksessa myös osaamisen perusteella. Pojat on Voicen Web Awards –äänestyksessä ehdolla vuoden musabloggareiksi. Äänestäkää niitä.
torstai 9. joulukuuta 2010
Nyt ei irtoo
Suomalainen viihdeohjelma on ollut pitkään käsitteenä aikamoinen sketsi. Huvittavuus onkin jäänyt siihen. Tän vuoden aikana on kuitenkin tullut jo kaksi vahvasti improiluun perustuvaa hauskuutusohjelmaa, jotka ovat muutaman perinteisemmän sketsisarjan ohella luoneet toivoa..
Äh. Mulla on pää täynnä räkää ja silmät luppasee, joten ei jaksa miettiä. Tän postauksen tarkotuksena oli puffata Putouksen 8.1. alkavaa toista tuotantokautta. Esiintyjäkaarti on hieman uudistunut. Mukana on mm. Iina Kuustonen, jonka tämän videon perusteella pitäisi ehdottomasti harkita räppitsiguksi ryhtymistä.
Tosin on Putouksessa moitteen varaakin. Ohjelman takia lauantai-illoissa näytetään Marja Tyrnin joulushow'ta.
Ps. Oon alkanu kutoa sukkaa. Mul on pakko olla kuumetta.
Äh. Mulla on pää täynnä räkää ja silmät luppasee, joten ei jaksa miettiä. Tän postauksen tarkotuksena oli puffata Putouksen 8.1. alkavaa toista tuotantokautta. Esiintyjäkaarti on hieman uudistunut. Mukana on mm. Iina Kuustonen, jonka tämän videon perusteella pitäisi ehdottomasti harkita räppitsiguksi ryhtymistä.
Tosin on Putouksessa moitteen varaakin. Ohjelman takia lauantai-illoissa näytetään Marja Tyrnin joulushow'ta.
Ps. Oon alkanu kutoa sukkaa. Mul on pakko olla kuumetta.
perjantai 3. joulukuuta 2010
Tarkoititko: kansalaisuus vaihtaminen
Ylioppilasvuoden jälkeen pohdiskelin pitkään kysymystä, joka kummittelee aika ajoin vieläkin takaraivossa: media- vai musiikkiala? Työllistymisen kannalta nerokkaat alavaihtoehdot eivät toki sulje toisiaan ulos. Ain’ laulain työtäs tee.
Musiikin suhteen ongelma muodostuu näennäisten syiden ulkopuolelta. Kun kuuntelee vähän kaikenlaista musiikkia, niin ei osaa päättää, minkälaista sitä haluaisi tehdä. Eli ennen kuin kukaan ulkopuolinen ehtii luokitella musiikkiani johonkin genreen, niin koitan tunkea itseni sinne jo etukäteen. Huoh.
Jos olisin ruotsalainen nainen, niin voisin karsia genreistä automaattisesti yhden pois. Ääneni kun ei ilmeisesti passaisi ollenkaan ultracooliin hipsteriulinaan, jossa on (Eevaa lainatakseni) ”joku ruotsalainen soijalattehuuruissaan ujeltamassa harjoitellulla lapsenäänellään peltipurkkien rämistelyn päälle”.
Nikiandthedoven laulaja on ruotsalainen nainen.
Musiikin suhteen ongelma muodostuu näennäisten syiden ulkopuolelta. Kun kuuntelee vähän kaikenlaista musiikkia, niin ei osaa päättää, minkälaista sitä haluaisi tehdä. Eli ennen kuin kukaan ulkopuolinen ehtii luokitella musiikkiani johonkin genreen, niin koitan tunkea itseni sinne jo etukäteen. Huoh.
Jos olisin ruotsalainen nainen, niin voisin karsia genreistä automaattisesti yhden pois. Ääneni kun ei ilmeisesti passaisi ollenkaan ultracooliin hipsteriulinaan, jossa on (Eevaa lainatakseni) ”joku ruotsalainen soijalattehuuruissaan ujeltamassa harjoitellulla lapsenäänellään peltipurkkien rämistelyn päälle”.
Nikiandthedoven laulaja on ruotsalainen nainen.
torstai 2. joulukuuta 2010
Sorisori.
Lempibändien keikoilla ärsyttävät eniten ne ”fanit”, jotka seisovat suurimman osan ajasta tuoppi kourassa kaukana lavasta. Tyypit ovat kuitenkin sen verran lähellä sua, että kuulet tahtomattasikin kaikki jutut Petristä, joka vittu siis ei tota niinku tajuu tiätsä. Ja et kuinka bändi soittaa ihan paskaa musiikkia…
…siihen asti, kunnes keikan viimeisten biisien joukossa pärähtää soimaan se tietty radiosoittoa saanut hittibiisi. Sillon karpalolonkero ja juoruilu ovat öljynneet lissujen äänihuulet siihen malliin, että voi laulaa mukana. Kertsissä, ku enempää sanoja ei osata.
Aattelinki nyt etukäteen pyytää anteeks kaikilta System of a Downin faneilta. Mä tuun ehkä oleen yks edellä mainituista hc-faneista kesäkuussa, kun teinivuosien limudiskojen ykkösbiisi, Chop Suey, pärähtää soimaan Provinssissa.
…siihen asti, kunnes keikan viimeisten biisien joukossa pärähtää soimaan se tietty radiosoittoa saanut hittibiisi. Sillon karpalolonkero ja juoruilu ovat öljynneet lissujen äänihuulet siihen malliin, että voi laulaa mukana. Kertsissä, ku enempää sanoja ei osata.
Aattelinki nyt etukäteen pyytää anteeks kaikilta System of a Downin faneilta. Mä tuun ehkä oleen yks edellä mainituista hc-faneista kesäkuussa, kun teinivuosien limudiskojen ykkösbiisi, Chop Suey, pärähtää soimaan Provinssissa.
Uskollinen itsensä toisto
Tulipa sitten tsekattua sekin kortti. Sitä käänneltiin, heiteltiin ja arvuuteltiin. Tarkasteltiin mikroskoopilla ja tutkittiin tiedemiesten kanssa.
Niin, ja spekuloitiin aika helvetisti tyttöjen kesken.
Viimeisimpien empiiristen (Susan mukaan eeppisten) tutkimusten mukaan voidaan todeta, että tällä kortilla ei voiteta mitään. Meikän pokerinaama on huono ja tää ei ollu ainakaan mikään ässä hihassa.
Joko mä nyt tsekkaan ne pakan muut 51 korttia. Tai sit mä vaan vaihdan peliä.
Ja kun en suostu pistään tähän kaikesta huolimatta sitä Gagan Poker Facea tai Love Gamea, niin laitanpa sit klassikon.
Niin, ja spekuloitiin aika helvetisti tyttöjen kesken.
Viimeisimpien empiiristen (Susan mukaan eeppisten) tutkimusten mukaan voidaan todeta, että tällä kortilla ei voiteta mitään. Meikän pokerinaama on huono ja tää ei ollu ainakaan mikään ässä hihassa.
Joko mä nyt tsekkaan ne pakan muut 51 korttia. Tai sit mä vaan vaihdan peliä.
Ja kun en suostu pistään tähän kaikesta huolimatta sitä Gagan Poker Facea tai Love Gamea, niin laitanpa sit klassikon.
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Ja mua huimaa ja pelottaa
Perjantaina on eka työpäivä duunipaikassa, johon olen hinkunut seitsemän vuotta. Pitäisi olla itsevarmuuden perikuva, vaikka olo on oikeastaan kaikkea muuta. ”Täs nyt on ollu vähän kaikkee”, on kuultu mun suusta tän vuoden aikana liian monta kertaa. Mut ku on ollu.
Kaikesta huolimatta sä saat mun salaisen voiman nyt heräämään on viitannut vuoden aikana useampaankin uuteen tuttavuuteen, joita tekisi mieli vaan rutistaa. Mut eihän sitä koskaan uskalla.
Kaikesta huolimatta sä saat mun salaisen voiman nyt heräämään on viitannut vuoden aikana useampaankin uuteen tuttavuuteen, joita tekisi mieli vaan rutistaa. Mut eihän sitä koskaan uskalla.
tiistai 16. marraskuuta 2010
On the road again
Istun tällä hetkellä seitsemättä tuntia junassa. Tätä ennen istuin neljä tuntia bussissa. Vielä pitäisi jaksaa kolme tuntia. Jatkan jo viikon kestänyttä ”minulla on aivan liikaa aikaa” -linjaa.
Yksi viikon aikana syntyneistä mahti-ideoista oli cover seuraavasta kappaleesta otsikolla Rakastuin mä hipsteriin ”joka aito on ja vielä enemmän”. Raaka todellisuushan olisi versio Rakastuin mä vassariin, jossa ”tarrauduin mä pelkästään vain porvariin”.
Miettikää nyt: toi synaintro nokkahuilulla soitettuna – kaksiäänisesti. Voouvoouvooujea.
Tämän pettämättömän huumorintajuni tuotoksen huutelin tulevalle yhtyetoverilleni, Annille, jolla on jo omasta (edestä ja) takaa kaksi nokkahuilua ja melodikaa. Vielä ku saadaan jostain kellopeli niin ollaan tosi juurevia, sielukkaita ja kaikkee. Elektro kun on niiiiiin förbi.
Aattelin vaan ilmottaa, että muut musabloggarit pääsee nyt kirjottaan meistä ennen ku yhtäkään biisiä on tullu vielä ees ulos. Itse asiassa, voidaan viedä hommat astetta pidemmälle: keksikää meille nimi. Blowing in the wind? Blower’s daughters?
Yksi viikon aikana syntyneistä mahti-ideoista oli cover seuraavasta kappaleesta otsikolla Rakastuin mä hipsteriin ”joka aito on ja vielä enemmän”. Raaka todellisuushan olisi versio Rakastuin mä vassariin, jossa ”tarrauduin mä pelkästään vain porvariin”.
Miettikää nyt: toi synaintro nokkahuilulla soitettuna – kaksiäänisesti. Voouvoouvooujea.
Tämän pettämättömän huumorintajuni tuotoksen huutelin tulevalle yhtyetoverilleni, Annille, jolla on jo omasta (edestä ja) takaa kaksi nokkahuilua ja melodikaa. Vielä ku saadaan jostain kellopeli niin ollaan tosi juurevia, sielukkaita ja kaikkee. Elektro kun on niiiiiin förbi.
Aattelin vaan ilmottaa, että muut musabloggarit pääsee nyt kirjottaan meistä ennen ku yhtäkään biisiä on tullu vielä ees ulos. Itse asiassa, voidaan viedä hommat astetta pidemmälle: keksikää meille nimi. Blowing in the wind? Blower’s daughters?
maanantai 15. marraskuuta 2010
Ylisanoja
Tästä nyt on jauhettu jo vaikka ja missä, mut tungenpa lusikkani soppaan nimeltä Uusi Fantasia. En nimittäin muista, milloin jokin suomalainen biisi olisi iskenyt tällä tavalla.
Growing Pain on kappale, jossa vielä muutama vuosi takaperin olisi ollut feattaamassa Emma Salokoski. Nyt Paula Vesala on viemässä hänen rooliaan suomalaisena laulajatarkuningattarena. Multa on turha odottaa objektiivisuutta neiti Vesalan touhujen suhteen, mutta kyllä tää viimeistään mun mielestä todistaa, että se muija osaa tehdä muutakin kuin huutaa.
Growing Pain on myös kappale, jonka pitäisi kaiken järjen mukaan tulla jostain muualta kuin Suomesta. Elektrosota Ruotsin kanssa alkakoon.
Growing Pain on kappale, jossa vielä muutama vuosi takaperin olisi ollut feattaamassa Emma Salokoski. Nyt Paula Vesala on viemässä hänen rooliaan suomalaisena laulajatarkuningattarena. Multa on turha odottaa objektiivisuutta neiti Vesalan touhujen suhteen, mutta kyllä tää viimeistään mun mielestä todistaa, että se muija osaa tehdä muutakin kuin huutaa.
Growing Pain on myös kappale, jonka pitäisi kaiken järjen mukaan tulla jostain muualta kuin Suomesta. Elektrosota Ruotsin kanssa alkakoon.
maanantai 8. marraskuuta 2010
Länsirannikolla ei mitään uutta
Luin tänään tämän uutisen ja alan pikkuhiljaa ymmärtää, mistä kaikki turkulaisvitsit kumpuavat. Kehnon tiedotteen tituleeraaminen uutiseksi on oikeastaan sanan etymologian solvaamista – tässähän ei sinänsä ole mitään uutta.
Turkuun ollaan parhaillaan kunnostamassa vanhasta rautateiden konepajasta kulttuuripääkaupungin pääareenaa, Logomoa. Komia tiilipytinki voisi ainakin minun visioissani muodostua Turun omaksi Korjaamoksi. Se tarjoaisi uutta ja päräyttävää niin kaupunkilaisille kuin ulkopaikkakuntalaisille vielä kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeenkin.
Nyt rakennuksen ja kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisiin on kiinnitetty Michael Monroe, Tommi Läntinen ja Suurlähettiläiden Jussu. Hahmot, jotka on nähty kerta toisensa jälkeen erinäisissä turkulaisissa kissanristiäisissä. Setäedustuksen varmistaa vuosittain ainakin kissa nimeltä DBTL.
Kulttuuripääkaupunkihankkeen herjaaminen Turussa on yhtä reilua ja omaperäistä kuin kiusata erästä blondia showtanssijaa internetissä. Mutta joku roti nyt tähänki pelleilyyn: vaikka tapahtuman pääesiintyjän nimi on The Brand New Heavies, niin se ei välttämättä ole kauhean brand new saati heavy.
Hipsterien elämäntehtävänä on kääntää ironian avustuksella kaikki nolo cooliksi. En mä odota mitään koko vuoden kestäviä hipsteribileitä, mutta sanonpa vaan, että joku vois käydä heiluttelemassa ironiaviiksiään Turku2011-toimistossa.
Turkuun ollaan parhaillaan kunnostamassa vanhasta rautateiden konepajasta kulttuuripääkaupungin pääareenaa, Logomoa. Komia tiilipytinki voisi ainakin minun visioissani muodostua Turun omaksi Korjaamoksi. Se tarjoaisi uutta ja päräyttävää niin kaupunkilaisille kuin ulkopaikkakuntalaisille vielä kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeenkin.
Nyt rakennuksen ja kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisiin on kiinnitetty Michael Monroe, Tommi Läntinen ja Suurlähettiläiden Jussu. Hahmot, jotka on nähty kerta toisensa jälkeen erinäisissä turkulaisissa kissanristiäisissä. Setäedustuksen varmistaa vuosittain ainakin kissa nimeltä DBTL.
Kulttuuripääkaupunkihankkeen herjaaminen Turussa on yhtä reilua ja omaperäistä kuin kiusata erästä blondia showtanssijaa internetissä. Mutta joku roti nyt tähänki pelleilyyn: vaikka tapahtuman pääesiintyjän nimi on The Brand New Heavies, niin se ei välttämättä ole kauhean brand new saati heavy.
Hipsterien elämäntehtävänä on kääntää ironian avustuksella kaikki nolo cooliksi. En mä odota mitään koko vuoden kestäviä hipsteribileitä, mutta sanonpa vaan, että joku vois käydä heiluttelemassa ironiaviiksiään Turku2011-toimistossa.
tiistai 2. marraskuuta 2010
Anna ja Susa - the fabochat edition
Ultramariini esiintyy Turun Klubilla 12.11., mikä sai meidät arvailemaan mahdollisia keikalle osallistujia. Se on kyllä ihme, miksei meitä ole vielä pyydetty esiintymään jonkinlaiseen Facebook-chatissa järjestettävään stand up -iltaan:
Susa
ville aalto is maybe attending
"en nyt tiiä jaksaaks"
Anna
"ois näitä kirjottamisjuttuiki"
Susa
"päätäki särkee, menkää ilman minua"
Anna
sit matti johannes koivu hymähtää et
"vuoksesi, olen aina huolissani :("
Susa
turusta tulee villelle tampereelle tekstari
"kaupunkien välissä pelkkää pimeyttä"
Oikeasti en ois ehtinyt kirjoittaa tämänkään vertaa, sillä minun pitäisi litteroida eilinen Veli Kauppisen haastattelu. Höpötystä on yhteensä 49 minuuttia. ”Tämä on totta”, kiekasis Laura Närhi.
Susa
ville aalto is maybe attending
"en nyt tiiä jaksaaks"
Anna
"ois näitä kirjottamisjuttuiki"
Susa
"päätäki särkee, menkää ilman minua"
Anna
sit matti johannes koivu hymähtää et
"vuoksesi, olen aina huolissani :("
Susa
turusta tulee villelle tampereelle tekstari
"kaupunkien välissä pelkkää pimeyttä"
Oikeasti en ois ehtinyt kirjoittaa tämänkään vertaa, sillä minun pitäisi litteroida eilinen Veli Kauppisen haastattelu. Höpötystä on yhteensä 49 minuuttia. ”Tämä on totta”, kiekasis Laura Närhi.
tiistai 26. lokakuuta 2010
Herregud!
Voin kuulla tänne asti, kuinka ruotsalaiset vaatefirmat huutavat mainostoimistojensa kanssa hallelujaa. Vai väitättekö muka, ettei Lykke Lin uusin sinkku sopisi täydellisesti tv-mainokseen, jossa mallit keikistelevät yhden pesun kestävät trikoorätit päällään äärettömän fiercesti?
Kappale soveltuu myös muihin tarkoituksiin. Jos et satu löytämään mistään 22-Pistepirkon Onion Soupia, niin Get Somen kertsin päälle voi itse laulaa luikauttaa sellaisen köyhän miehen version. Vielä kun teet sen sukkahousut päässäsi, niin ohjeeni on taattua NiksiPirkka-kamaa.
Kappale soveltuu myös muihin tarkoituksiin. Jos et satu löytämään mistään 22-Pistepirkon Onion Soupia, niin Get Somen kertsin päälle voi itse laulaa luikauttaa sellaisen köyhän miehen version. Vielä kun teet sen sukkahousut päässäsi, niin ohjeeni on taattua NiksiPirkka-kamaa.
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Kun Harry tapasi Sallyn
Perus feel good -sunnuntai: Luin Hesarista kuolinilmoituksia. Paradoksaalista kyllä, sieltä löytyy koko elämän kirjo ja tarinoita mielikuvituksen tuolta puolen. Rouva, joka pari viikkoa miehensä kuoleman jälkeen ei jaksanut itsekään enää. Kolmevuotias tyttö. Ikäiseni poika. Sitten käänsin sivua.
Kyllä surullisinta on sittenkin tuo Vihitty–palsta.
Harry: If you could take him back now, would you?
Sally: No. But why didn't he want to marry me? What's the matter with me?
Harry: Nothing.
Sally: I'm difficult.
Harry: You're challenging.
Kyllä surullisinta on sittenkin tuo Vihitty–palsta.
Harry: If you could take him back now, would you?
Sally: No. But why didn't he want to marry me? What's the matter with me?
Harry: Nothing.
Sally: I'm difficult.
Harry: You're challenging.
Kiitos ja anteeksi
Olen käyttänyt tämän päivän itseäni kehuen ja näitä kehuja eteenpäin lähettäen. Kroppani päätti palkita minut mojovalla päänsäryllä. Pääni ei kestä tällaista itseluottamuksen määrää. Se kun on tottunut lähinnä vellomaan katkeruudessa.
En osaa iloita muiden puolesta enkä usko, että olen ainoa. So shoot me. Se ei tarkoita, ettenkö toivoisi lähipiiriini kaikkea hyvää. Satun vaan olemaan juuri se suomalainen, joka odottaa lottovoittoa, vaikka ei edes lottoa: yleensä katkeruus iskee silloin, kun ystäväni ovat saavuttaneet jotain, mitä minä en ole edes tajunnut hakea.
Sanotaan, että ”ei se ole sinulta pois”. No, tällä alalla se usein kyllä on.
Jostain kumman syystä ystäväni kuitenkin kuuntelevat marinaani vuodesta toiseen ja jaksavat vieläpä kannustaa sen läpi. Heidän ja seuraavan biisin voimin olenkin kääntänyt vitutuksen tarmokkaaksi kapinamielialaksi. I almost lost it but now I’m back on track.
En osaa iloita muiden puolesta enkä usko, että olen ainoa. So shoot me. Se ei tarkoita, ettenkö toivoisi lähipiiriini kaikkea hyvää. Satun vaan olemaan juuri se suomalainen, joka odottaa lottovoittoa, vaikka ei edes lottoa: yleensä katkeruus iskee silloin, kun ystäväni ovat saavuttaneet jotain, mitä minä en ole edes tajunnut hakea.
Sanotaan, että ”ei se ole sinulta pois”. No, tällä alalla se usein kyllä on.
Jostain kumman syystä ystäväni kuitenkin kuuntelevat marinaani vuodesta toiseen ja jaksavat vieläpä kannustaa sen läpi. Heidän ja seuraavan biisin voimin olenkin kääntänyt vitutuksen tarmokkaaksi kapinamielialaksi. I almost lost it but now I’m back on track.
perjantai 22. lokakuuta 2010
Väärin kuullut lyriikat osa 8374
Muistatteko, kun Ally McBealissa Allyn piti keksiä itselleen theme song, jota ajattelemalla kurjinkin päivä pelastuisi? Itselläni sellaisena voisi toimia mikä tahansa ’N Syncin tai muun yhtä nolon poppibändin tiettyyn ajanjaksoon viittaava viisu.
Teemalaulusta muistutti kuitenkin seuraava kappale. Tätä pitää laulaa mukana niillä sanoilla, jotka on ”oppinut” ensi kuulemalta. Tuskin koskaan enää samaistun mihinkään biisiin samalla tavalla…
Nevalainen scum bag – sometimes
I wanna rap bad yeah – sometimes
Together with my baby – sometimes
MAMBO LOVIN’ YEAH – sometimes
Teemalaulusta muistutti kuitenkin seuraava kappale. Tätä pitää laulaa mukana niillä sanoilla, jotka on ”oppinut” ensi kuulemalta. Tuskin koskaan enää samaistun mihinkään biisiin samalla tavalla…
Nevalainen scum bag – sometimes
I wanna rap bad yeah – sometimes
Together with my baby – sometimes
MAMBO LOVIN’ YEAH – sometimes
tiistai 19. lokakuuta 2010
Kurrr
Klo 0.02 huomaan makaavani lattialla miettimässä kissoja. Olen harkinnut kissan hankkimista jo pitkään. Mikään ei tuo lohtua samalla tavalla kuin pehmeän turkin silittäminen ja siitä seuraava kehrääminen. Esteenä on häilyväinen ja menevä luontoni. En halua lukita ketään yksin tähän 26 neliön koppiin.
Klo 0.22 huomaan edelleen makaavani lattialla ja miettiväni, miten kukaan voi tehdä näin hienoa musiikkia. En ihmettelekään, kun Jori Sjöroos kertoo inspiroituneensa juuri kissoista. Magenta Skycoden Relief on pehmeä, lempeä ja kaappaa huomiosi. Se on teos, jota ei halua analysoida sen enempää. Siihen haluaa vain kietoutua.
Horoskoopin mukaan minun piti maanantaina löytää elämäni tarkoitus. Levyn kuuntelun aloitus lipsahti tiistain puolelle. Relief ei siis paljasta elämän tarkoitusta. Jotain hyvin olennaista ja hyvää se kuitenkin kiteyttää.
Klo 0.22 huomaan edelleen makaavani lattialla ja miettiväni, miten kukaan voi tehdä näin hienoa musiikkia. En ihmettelekään, kun Jori Sjöroos kertoo inspiroituneensa juuri kissoista. Magenta Skycoden Relief on pehmeä, lempeä ja kaappaa huomiosi. Se on teos, jota ei halua analysoida sen enempää. Siihen haluaa vain kietoutua.
Horoskoopin mukaan minun piti maanantaina löytää elämäni tarkoitus. Levyn kuuntelun aloitus lipsahti tiistain puolelle. Relief ei siis paljasta elämän tarkoitusta. Jotain hyvin olennaista ja hyvää se kuitenkin kiteyttää.
maanantai 18. lokakuuta 2010
Eroanovasta.fi
Minä uskon musiikkiin, rytmiin kaikkivaltiaaseen. Mutta joskus usko on koetuksella. Esimerkiksi silloin kun uskonkappaleitani rienataan.
Sovituksessa on vedetty novamaisuus niin maksimiinsa, että kappaletta ei meinannut ensin edes tunnistaa The Crashin Sugarediksi. Joitain jumalia pitäisi kai kiittää siitäkin, että Paula Vesala on käännöksen takana. Mutta kuinka monta Tuhatta yötä Samuli Edelmannin pitää vielä vääntää eri naikkosten kanssa?
Tää on melkein yhtä suuri mindfuck ku Emma Salokoski laulamassa Black Eyed Peasia yhdessä Asteen kanssa Kuorosodan mainoksessa. Miksi?
Sovituksessa on vedetty novamaisuus niin maksimiinsa, että kappaletta ei meinannut ensin edes tunnistaa The Crashin Sugarediksi. Joitain jumalia pitäisi kai kiittää siitäkin, että Paula Vesala on käännöksen takana. Mutta kuinka monta Tuhatta yötä Samuli Edelmannin pitää vielä vääntää eri naikkosten kanssa?
Tää on melkein yhtä suuri mindfuck ku Emma Salokoski laulamassa Black Eyed Peasia yhdessä Asteen kanssa Kuorosodan mainoksessa. Miksi?
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Amsterdam-di-dam
VAROITUS! Sävsansovin ulkomaankirjeenvaihtaja jalkautui paikallisten joukkoon ja avautuu kulttuurielämyksestään nyt. Vakkarilukijat saattavat järkyttyä tekstin poikkeuksellisen asiallisesta luonteesta.
Amsterdamin kaduilla oli sunnuntai-iltana melko tyhjää. Erään tiilirakennuksen edessä oli kuitenkin jonoa. Porukan ulkonäöstä ei pystynyt huomaamaan, jonotettiinko nyt pop-konserttiin, paperilennokkikerhon päättäjäisiin vai sossun luukulle. Jonossa olisi voinut olla perinteistä hipsterikansaa, mutta joukossa oli jos jonkinlaista viheltäjää: nuorta, vanhaa, hupparia ja hevinahkasaatanaakin.
Brittiläisen täsmällisesti Hurts aloitti tasan yhdeksältä sen kummempia ilakoimatta: lavalle pamahti viisi eleetöntä, sliipattua, pukuihin sonnustautunutta miestä. Hämyinen valaistus piti huolen siitä, että laulaja Theo Hutchcraftin lärvin lisäksi muita ei tarvinnut pahemmin katsella.
Tästä lähtien keikka olikin yhtä fiilistelyä ilman turhia tanssi- tai huudatusosuuksia. Kolmikerroksisen, massiivisen keikkapaikan käsimeri ei noussut ennen viimeistä biisiä kertaakaan kunnolla, mutta joka kappaleen jälkeiset suosionosoitukset kertoivat, kuinka vahvasti mukana porukka silti oli. Olis kai ollut vähän rikos elehtiä liikaa yleisössäkään.
Ja komiastihan se soi. Wonderful Life, Blood, Tears & Gold, Silver Lining, Stay, Sunday… Hittiä peräkanaa turhia konstailematta, levyversioita orjallisesti noudattaen.
Ainut välispiikki koettiin, kun Theo vetäs issesseen levyversiolla Kylie Minoguen kanssa hoilatun Devotionin. Laulaja pahoitteli, että Kylli-täti ei päässyt tulemaan, koska on vieläkin lautalla tulossa saarivaltiosta manner-Eurooppaan. Ja sit naurettiin kohteliaasti.
Sitten Better Than Love tuli yllättäen ja kulman takaa. Vasta silloin porukka riehaantui. Villeimmät nousivat parvillakin seisomaan ja reilun kolmen minuutin ajan Paradiso-klubi oli kuin mikä tahansa hurmiontäyteinen tanssiklubi.
Kun biisi loppui, bändi poistui yhtä nopeasti kuin oli tullutkin sen kummempia kumartelematta. Yleisön villi encoren vaatiminen ei auttanut. Hurtsit olivat poissa.
Anssin ei-niin-poikkeuksellisen asiattomia huuteluja voit lukea myös täältä.
Amsterdamin kaduilla oli sunnuntai-iltana melko tyhjää. Erään tiilirakennuksen edessä oli kuitenkin jonoa. Porukan ulkonäöstä ei pystynyt huomaamaan, jonotettiinko nyt pop-konserttiin, paperilennokkikerhon päättäjäisiin vai sossun luukulle. Jonossa olisi voinut olla perinteistä hipsterikansaa, mutta joukossa oli jos jonkinlaista viheltäjää: nuorta, vanhaa, hupparia ja hevinahkasaatanaakin.
Brittiläisen täsmällisesti Hurts aloitti tasan yhdeksältä sen kummempia ilakoimatta: lavalle pamahti viisi eleetöntä, sliipattua, pukuihin sonnustautunutta miestä. Hämyinen valaistus piti huolen siitä, että laulaja Theo Hutchcraftin lärvin lisäksi muita ei tarvinnut pahemmin katsella.
Tästä lähtien keikka olikin yhtä fiilistelyä ilman turhia tanssi- tai huudatusosuuksia. Kolmikerroksisen, massiivisen keikkapaikan käsimeri ei noussut ennen viimeistä biisiä kertaakaan kunnolla, mutta joka kappaleen jälkeiset suosionosoitukset kertoivat, kuinka vahvasti mukana porukka silti oli. Olis kai ollut vähän rikos elehtiä liikaa yleisössäkään.
Ja komiastihan se soi. Wonderful Life, Blood, Tears & Gold, Silver Lining, Stay, Sunday… Hittiä peräkanaa turhia konstailematta, levyversioita orjallisesti noudattaen.
Ainut välispiikki koettiin, kun Theo vetäs issesseen levyversiolla Kylie Minoguen kanssa hoilatun Devotionin. Laulaja pahoitteli, että Kylli-täti ei päässyt tulemaan, koska on vieläkin lautalla tulossa saarivaltiosta manner-Eurooppaan. Ja sit naurettiin kohteliaasti.
Sitten Better Than Love tuli yllättäen ja kulman takaa. Vasta silloin porukka riehaantui. Villeimmät nousivat parvillakin seisomaan ja reilun kolmen minuutin ajan Paradiso-klubi oli kuin mikä tahansa hurmiontäyteinen tanssiklubi.
Kun biisi loppui, bändi poistui yhtä nopeasti kuin oli tullutkin sen kummempia kumartelematta. Yleisön villi encoren vaatiminen ei auttanut. Hurtsit olivat poissa.
Anssin ei-niin-poikkeuksellisen asiattomia huuteluja voit lukea myös täältä.
tiistai 12. lokakuuta 2010
PMMP = UB @ TRE
Törmäsin Paula Vesalaan, Mira Luotiin ja Kerkko Koskiseen Tampereen rautatieasemalla sunnuntai-iltana. Olisin kohtaamisesta häkeltyneenä mennyt fanityttöilemään ellen olisi hetkeä aikaisemmin ollut todistamassa näiden nerojen yhteistyötä Tampere-talolla.
Hei, kuule Suomi! –konserttikiertue yhdistää lempiasioitani: PMMP + muhkeat sovitukset + Kuopion nuorisokuoro. Mutta mikä oli päällisin puolin miellyttävän yhtälön summa?
Väliajan aikana ehdin laittaa Mansen tavoitelluimmalle poikamiehelle jo suht kyynistä, mutta ensimmäisen puoliajan tiivistävää tekstiviestiä:
Emmä tiiä missaatko mitään. Täs on vähän konsepti hukassa, ku ei tiedetä et fiilistelläänkö vai laulatetaanko yleisöä. Just ennen väliaikaa esitettiin Ilmiöitä ja Hei, kuule Suomi, jollon yleisö lähti megeen. Vaikee varmaan pitää tunnelmaa yllä tauon jälkeen. Mut onhan ne NÄTTEJÄ.
Mutta kappas vaan, Minttu sekä Ville, olin väärässä! Toisella puoliajalla alkuperäisversioille uskolliset sovitukset saivat yleisön taputtamaan kiltisti tahdissa. Keski-ikäisimpienkin pebat nousivat tuoleista viimeistään encoren aikana. Yleisö muodosti Paulan mukaan ”Suomen parhaan kuoron” laulamalla mukana hittejä Hauki, Minä suojelen sinua kaikelta ja Sinä lähdit pois.
Vaikka konsepti jäikin minulle epäselväksi, niin rahat menevät hyvään tarkoitukseen ja konsertista poistuu hyväntuulisena. Mukaan ehtii vielä Kuopiossa ja Oulussa, jos on älynnyt ostaa jo liput. Kuten koulukaverini asian ilmaisisi: VAMOS!
Hei, kuule Suomi! –konserttikiertue yhdistää lempiasioitani: PMMP + muhkeat sovitukset + Kuopion nuorisokuoro. Mutta mikä oli päällisin puolin miellyttävän yhtälön summa?
Väliajan aikana ehdin laittaa Mansen tavoitelluimmalle poikamiehelle jo suht kyynistä, mutta ensimmäisen puoliajan tiivistävää tekstiviestiä:
Emmä tiiä missaatko mitään. Täs on vähän konsepti hukassa, ku ei tiedetä et fiilistelläänkö vai laulatetaanko yleisöä. Just ennen väliaikaa esitettiin Ilmiöitä ja Hei, kuule Suomi, jollon yleisö lähti megeen. Vaikee varmaan pitää tunnelmaa yllä tauon jälkeen. Mut onhan ne NÄTTEJÄ.
Mutta kappas vaan, Minttu sekä Ville, olin väärässä! Toisella puoliajalla alkuperäisversioille uskolliset sovitukset saivat yleisön taputtamaan kiltisti tahdissa. Keski-ikäisimpienkin pebat nousivat tuoleista viimeistään encoren aikana. Yleisö muodosti Paulan mukaan ”Suomen parhaan kuoron” laulamalla mukana hittejä Hauki, Minä suojelen sinua kaikelta ja Sinä lähdit pois.
Vaikka konsepti jäikin minulle epäselväksi, niin rahat menevät hyvään tarkoitukseen ja konsertista poistuu hyväntuulisena. Mukaan ehtii vielä Kuopiossa ja Oulussa, jos on älynnyt ostaa jo liput. Kuten koulukaverini asian ilmaisisi: VAMOS!
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
TSÄDÄM!
Minulle sanottiin eilen, että ”ainakaan sä et postaa kököistä remixeistä”. No, nyt tulee postaus remixeistä, tosin ei-niin-kököistä sellaisista. Tapausesimerkkinä toimii Ellie Goulding.
Ellie on parikymppinen brittiläinen muidu, joka tekee ihan kivaa folktronicaa. Musiikkimediat ovat tituleeranneet naisen debyyttialbumia tasapaksuksi kolmen tähden tuotannoksi. Minunkin on myönnettävä, ettei levy ole vieraillut soittimessani enää julkaisukuukauden tehosoiton jälkeen.
Biisejä vaivaa riskinoton puute. Onneksi pakka on pistetty sopivasti sekaisin remixien puolella. Etenkin kahdesta ekasta sinkusta väännetyt versiot vievät biisit kolmen tähden suorituksista viiden tähden pirskemusiikiksi.
Suositellaan nautittavaksi siiderin/muun ilojuoman kanssa, mutta kaukana läppäristä. Oma Macbookkini sai nimittäin hörpyt mansikka-limesiideristä eilen. Onneksi Machael Cera on mamin poika, eikä oo moisesta moksiskaan.
Ellie on parikymppinen brittiläinen muidu, joka tekee ihan kivaa folktronicaa. Musiikkimediat ovat tituleeranneet naisen debyyttialbumia tasapaksuksi kolmen tähden tuotannoksi. Minunkin on myönnettävä, ettei levy ole vieraillut soittimessani enää julkaisukuukauden tehosoiton jälkeen.
Biisejä vaivaa riskinoton puute. Onneksi pakka on pistetty sopivasti sekaisin remixien puolella. Etenkin kahdesta ekasta sinkusta väännetyt versiot vievät biisit kolmen tähden suorituksista viiden tähden pirskemusiikiksi.
Suositellaan nautittavaksi siiderin/muun ilojuoman kanssa, mutta kaukana läppäristä. Oma Macbookkini sai nimittäin hörpyt mansikka-limesiideristä eilen. Onneksi Machael Cera on mamin poika, eikä oo moisesta moksiskaan.
torstai 7. lokakuuta 2010
Ärrinmurrin-keksit
Olen sellainen ihminen, jonka pitäisi laskea kymmeneen ennen jokaista lausetta. Ärräpäät lentelevät aika helposti. Kun pitäisi mennä neuvottelemaan jostain tärkeästä asiasta, ystäväni muistuttaa minua pidättelemään vittuja. Eikä puhe ole inkontinenssistaaahahahaha…
Minulla olisi nytkin paljon sanottavaa, mutta Suurista Asioista. Ja niistähän ei huudella ääneen, kun voi vaan kehottaa kuuntelemaan Minä ja Ville Ahosen debyytin esim. täältä.
Minulla olisi nytkin paljon sanottavaa, mutta Suurista Asioista. Ja niistähän ei huudella ääneen, kun voi vaan kehottaa kuuntelemaan Minä ja Ville Ahosen debyytin esim. täältä.
maanantai 4. lokakuuta 2010
Nolo muija
Mitä opin tänä viikonloppuna: Mate-tee on hyvää. 10 things I hate about you on vieläkin yhtä hyvä kuin silloin ala-asteikäisenä. The Office + hyvä seura > suurin osa asioista.
Viikonlopun soundtrackina toimi pitkälti kaikki, mitä en normaalisti kuuntelisi. Lauantaisia naamiaisia tahditti The Voice. Tarpeeksi monen Lady Gagan biisin (ja alkoholiannoksen) jälkeen arvostelukyky alkaa heiketä. Sitten sitä huomaa tykkäväänsä seuraavasta:
Mut jos laiffin suurin ongelma on et tykkääks se vai eiks se tykkää niin ehkä taustalle käy ihan hyvin parin soinnun renkutus teinirakkauksista.
Viikonlopun soundtrackina toimi pitkälti kaikki, mitä en normaalisti kuuntelisi. Lauantaisia naamiaisia tahditti The Voice. Tarpeeksi monen Lady Gagan biisin (ja alkoholiannoksen) jälkeen arvostelukyky alkaa heiketä. Sitten sitä huomaa tykkäväänsä seuraavasta:
Mut jos laiffin suurin ongelma on et tykkääks se vai eiks se tykkää niin ehkä taustalle käy ihan hyvin parin soinnun renkutus teinirakkauksista.
maanantai 27. syyskuuta 2010
Zzz
Tämmönen ääripäiden ihminen ei saa unta murheellisena eikä liian innoissaan. Ei oo siis pahemmin tullu nukuttua viime aikoina.
Herätessä väsyttää. Aamutunneilla väsyttää. Lounaan jälkeen väsyttää. Koulun jälkeen väsyttää. Sit vetää parin tunnin päikkärit, niin illalla ei enää väsytäkään ja voi heittää unipöhnäistä läppää, josta ei muista puoliakaan seuraavana päivänä.
Suurin pinnistyksen ponnistus, johon olen kyennyt, on mp3-soittimen etsiminen muuttolaatikoista. Luureista on kuulunu repeatilla tää.
Askeleet ovat kevyitä. Kengät eivät HEHS.
Herätessä väsyttää. Aamutunneilla väsyttää. Lounaan jälkeen väsyttää. Koulun jälkeen väsyttää. Sit vetää parin tunnin päikkärit, niin illalla ei enää väsytäkään ja voi heittää unipöhnäistä läppää, josta ei muista puoliakaan seuraavana päivänä.
Suurin pinnistyksen ponnistus, johon olen kyennyt, on mp3-soittimen etsiminen muuttolaatikoista. Luureista on kuulunu repeatilla tää.
Askeleet ovat kevyitä. Kengät eivät HEHS.
torstai 23. syyskuuta 2010
"Asia on hirveän yksinkertainen, yet so hard."
Oon yhtä iloinen ku naurava nakki. Sillon ei voi muodostaa järkeviä kappaleita. Sillon tehdään listoja.
- Edelliseen postaukseen tulleet biisiehdotukset muistuttivat siitä tosiseikasta, että pojat on ihan kivoiki. Ihh, kuten Suomen onomatopoeettisin musabloggari ruukaa sanoa.
- En tykkää toistaa kollegoideni sanomisia, mutta nyt on pakko. Murhemusiikiksi valikoitui nimittäin kappale, joka on pyörinyt useammassakin blogissa viime aikoina. Olen aikaisemmin haukkunut biisiä lyriikoita lukuun ottamatta turhaksi. Mut hei, saahan sitä olla väärässä?
Tätä pitää sit laulaa messis mahdollisimman suuri hymy kasvoillaan. Eikä sen pitäisi olla kauhean vaikeaa - ainakin minua alkaa automaattisesti hymyilyttää biisin kuullessani.
- Saan huomenna käsiini Neufvoinin ihka uuden ep:n. Ette pääse välttymään mielipiteeltäni siitä.
- Edelliseen postaukseen tulleet biisiehdotukset muistuttivat siitä tosiseikasta, että pojat on ihan kivoiki. Ihh, kuten Suomen onomatopoeettisin musabloggari ruukaa sanoa.
- En tykkää toistaa kollegoideni sanomisia, mutta nyt on pakko. Murhemusiikiksi valikoitui nimittäin kappale, joka on pyörinyt useammassakin blogissa viime aikoina. Olen aikaisemmin haukkunut biisiä lyriikoita lukuun ottamatta turhaksi. Mut hei, saahan sitä olla väärässä?
Tätä pitää sit laulaa messis mahdollisimman suuri hymy kasvoillaan. Eikä sen pitäisi olla kauhean vaikeaa - ainakin minua alkaa automaattisesti hymyilyttää biisin kuullessani.
- Saan huomenna käsiini Neufvoinin ihka uuden ep:n. Ette pääse välttymään mielipiteeltäni siitä.
maanantai 20. syyskuuta 2010
:(
Paha mieli.
Mä oon heittäytyny marttyyriksi sen verran usein, et vois kuvitella tän ongelman jo ratkenneen. Silti se pääsee yllättämään joka kerta. Mitä musiikkia murheen alhossa pitäis kuunnella?
Pitäiskö kuunnella Jippuna indieitkuvirsiä, jotka lyriikoillaan viittaavat vallitsevaan olotilaan? Se voisi johdattaa katarttiseen kokemukseen, jossa tarpeeksi masisteltuaan sitä vaan unohtaisi ongelmansa. Tässäkin tapauksessa konditionaali, tuo kaikkien murheiden alfa ja omega, on kuitenkin tarpeen. Shoulda woulda coulda.
Vai pitäiskö sittenkin valitalevyhyllystään Spotifystaan ne piristävimmät levyt. Juuri ne ysäribändit, jotka muistuttaa ajasta, jolloin kaikki oli vielä niin yksinkertaista. Ajasta ennen kun mä olin sinun ikäinen, niintä ja monimutkaisia ihmissuhteita.
Tai sit vois maalata silmiin pandakajalit, vetää raitapipon silmille ja paiskoa ovia altsurokin tahtiin. Mut yksineläjän on vähän tylsää paiskoa ovia ku kukaan ei oo kuuntelemassa.
Mä oon heittäytyny marttyyriksi sen verran usein, et vois kuvitella tän ongelman jo ratkenneen. Silti se pääsee yllättämään joka kerta. Mitä musiikkia murheen alhossa pitäis kuunnella?
Pitäiskö kuunnella Jippuna indieitkuvirsiä, jotka lyriikoillaan viittaavat vallitsevaan olotilaan? Se voisi johdattaa katarttiseen kokemukseen, jossa tarpeeksi masisteltuaan sitä vaan unohtaisi ongelmansa. Tässäkin tapauksessa konditionaali, tuo kaikkien murheiden alfa ja omega, on kuitenkin tarpeen. Shoulda woulda coulda.
Vai pitäiskö sittenkin valita
Tai sit vois maalata silmiin pandakajalit, vetää raitapipon silmille ja paiskoa ovia altsurokin tahtiin. Mut yksineläjän on vähän tylsää paiskoa ovia ku kukaan ei oo kuuntelemassa.
sunnuntai 19. syyskuuta 2010
torstai 16. syyskuuta 2010
"Onneks mä en ole tossa iässä."
Kuorosodan kuoronjohtajaksi on valittu teinivuosieni sankari. Kyseinen henkilö on johtajien vanhimmasta päästä. Ja ei, en ole palvonut Meiju Suvasta.
Tällainen heittäytyminen koko perheen viihteeseen tuntuu henkilökohtaisten kokemusten varjolla pyllistykseltä artistin aiemmalle omaehtoisuudelle, johon aikoinani niin ihastuin. Jos tuossa nyt oli mitään järkeä.
Kaiken lisäksi ymmärrän, että teinivuodet ovat lopullisesti ohi. Aiemmin tästä ovat muistuttaneet seuraavat seikat:
- Huomaan tarttuvani entistä useammin self help –kirjoihin.
- Mun R&A-valinnat edustavat enemmän rakkautta kuin anarkiaa.
- Aloitan lauseita sanoilla: ”Kun mä olin sun iässä niin…”
- Dissaan Roosa Murtoa, vaikka olen itse ollut joskus ihan samanlainen.
- Tajuan, että äiti on oikeasti oikeassa.
Kaikki tämä siis huikean 22 vuoden kokemuksella. Miettikää, mimmonen hirviö mä olen muutaman vuoden päästä.
Tällainen heittäytyminen koko perheen viihteeseen tuntuu henkilökohtaisten kokemusten varjolla pyllistykseltä artistin aiemmalle omaehtoisuudelle, johon aikoinani niin ihastuin. Jos tuossa nyt oli mitään järkeä.
Kaiken lisäksi ymmärrän, että teinivuodet ovat lopullisesti ohi. Aiemmin tästä ovat muistuttaneet seuraavat seikat:
- Huomaan tarttuvani entistä useammin self help –kirjoihin.
- Mun R&A-valinnat edustavat enemmän rakkautta kuin anarkiaa.
- Aloitan lauseita sanoilla: ”Kun mä olin sun iässä niin…”
- Dissaan Roosa Murtoa, vaikka olen itse ollut joskus ihan samanlainen.
- Tajuan, että äiti on oikeasti oikeassa.
Kaikki tämä siis huikean 22 vuoden kokemuksella. Miettikää, mimmonen hirviö mä olen muutaman vuoden päästä.
keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Sanoja
Mä en ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kiinnitä huomiota kappaleiden sanoituksiin. Etenkin kun tarjolla on jotain tällaista. Olin kerran ihminen, mutta nyt kaikki hajoaa.
Iisa laulaa, että sanat eivät ehkä enää tehoa, vaikka asia on juuri päinvastoin. Itse kuulun siihen ihmisryhmään, joka voisi kommunikoida vain lyriikoin. Hieman teiniä ehkäpä, mutta miksi alkaa sönköttää omiaan, kun joku on esittänyt asiat niin paljon osuvammin ja kauniimmin. Etsin merkityksiä todennäköisesti sieltäkin, missä niitä ei ole ja erehdyn uskomaan, että muut ymmärtäisivät sen. Tai tekisivät samoin.
Olen muutenkin viime päivinä pohtinut sanoja niin työn kuin vapaa-ajan puolesta. Perimmäisen ongelman voi jäljittääyhteen kahteen kysymykseen: Onko väliä sanooko sanat ääneen vai kirjoittaako ne? Miksi jompikumpi olisi toista uskottavampi tapa?
Lopuksi kehotan kaikkia kuuntelemaan kappaleen - hassua kyllä - sävelistä täältä. Mä saan lisää siteerattavaa 20.10.
Iisa laulaa, että sanat eivät ehkä enää tehoa, vaikka asia on juuri päinvastoin. Itse kuulun siihen ihmisryhmään, joka voisi kommunikoida vain lyriikoin. Hieman teiniä ehkäpä, mutta miksi alkaa sönköttää omiaan, kun joku on esittänyt asiat niin paljon osuvammin ja kauniimmin. Etsin merkityksiä todennäköisesti sieltäkin, missä niitä ei ole ja erehdyn uskomaan, että muut ymmärtäisivät sen. Tai tekisivät samoin.
Olen muutenkin viime päivinä pohtinut sanoja niin työn kuin vapaa-ajan puolesta. Perimmäisen ongelman voi jäljittää
Lopuksi kehotan kaikkia kuuntelemaan kappaleen - hassua kyllä - sävelistä täältä. Mä saan lisää siteerattavaa 20.10.
maanantai 6. syyskuuta 2010
Ylämäki, alamäki...
Ei ole mitään parempaa kuin semmoset klassikkobiisit, jotka pistävät miettimään, miten joku onkin osannu tehdä niin nerokkaan kappaleen. Ei mitään. Paitsi tietenkin niistä tehdyt coverit, jotka eivät pelkästään tee oikeutta alkuperäisteokselle vaan kuulostavat myös tekijöiltään.
Jotkin kappaleet ovat kuitenkin sellaisia, joihin ei pitäisi sekaantua. Joko kappale itsessään on paisunut suuremmaksi kuin elämä tai sen tulkinta on vaan niin ylitsepääsemättömän hieno, ettei sitä voi mitenkään ylittää. (Toki voidaan pohtia, pitäisikö coverin ylipäätään olla jotenkin ”parempi” kuin alkuperäisversion, mutta…)
Joissakin tapauksessa artistin koko tuotanto voi päätyä koskemattomien osastolle. Ironista kyllä, usein nämä artistit ovat juuri niitä koko kansan suosikkeja, joiden kappaleita veivataan karaokeissa ja idolseissa. Valitettavasti.
Suomalaisista yhtyeistä Ultra Bra on minun mielestäni saavuttanut koskemattomuuden. Bändin konsepti oli niin vahva. UB sen sijaan olisi voinut versioida mitä vaan ja saada sen kuulostamaan omaltaan.
Olen kuitenkin leikitellyt (ääneen) ajatuksella, mikä bändi voisi oikeutetusti ja onnistuen toteuttaa UB-coveroinnin. No, tietenkin se yhtye, joka on kovaa vauhtia menossa myös koskemattomien osastolle. Siksi tämä uutinen ilahdutti minua kovin.
Ei kuitenkaan niin paljon kuin se olisi voinut, sillä olin saanut lukea suru-uutisen hetkeä aikaisemmin. Tälläkin tontilla hehkutettu Aukea on päättänyt pistää pillit pussiin ja heittää pussin Kallaveteen. Aatokset ovat samanlaiset kuin silloin, kun Second Astral Movement lopetti: mitä heistä olisikaan voinut vielä tulla…
Jotkin kappaleet ovat kuitenkin sellaisia, joihin ei pitäisi sekaantua. Joko kappale itsessään on paisunut suuremmaksi kuin elämä tai sen tulkinta on vaan niin ylitsepääsemättömän hieno, ettei sitä voi mitenkään ylittää. (Toki voidaan pohtia, pitäisikö coverin ylipäätään olla jotenkin ”parempi” kuin alkuperäisversion, mutta…)
Joissakin tapauksessa artistin koko tuotanto voi päätyä koskemattomien osastolle. Ironista kyllä, usein nämä artistit ovat juuri niitä koko kansan suosikkeja, joiden kappaleita veivataan karaokeissa ja idolseissa. Valitettavasti.
Suomalaisista yhtyeistä Ultra Bra on minun mielestäni saavuttanut koskemattomuuden. Bändin konsepti oli niin vahva. UB sen sijaan olisi voinut versioida mitä vaan ja saada sen kuulostamaan omaltaan.
Olen kuitenkin leikitellyt (ääneen) ajatuksella, mikä bändi voisi oikeutetusti ja onnistuen toteuttaa UB-coveroinnin. No, tietenkin se yhtye, joka on kovaa vauhtia menossa myös koskemattomien osastolle. Siksi tämä uutinen ilahdutti minua kovin.
Ei kuitenkaan niin paljon kuin se olisi voinut, sillä olin saanut lukea suru-uutisen hetkeä aikaisemmin. Tälläkin tontilla hehkutettu Aukea on päättänyt pistää pillit pussiin ja heittää pussin Kallaveteen. Aatokset ovat samanlaiset kuin silloin, kun Second Astral Movement lopetti: mitä heistä olisikaan voinut vielä tulla…
tiistai 31. elokuuta 2010
Mainoskatko
Mun sunnuntaimasistelubiisi on valkattu uudistuneen Hemtexin telkkarimainokseen. Nyt on sit jokapäivämasistelut. Onks reiluu?
Vaihtoehtoisesti ton kuuleminen päivittäin neutralisoi kappaleen eikä se kohta viittaa enää minkäänlaisiin tunteisiin. Mut sit joudun etsimään uuden sunnuntaimasistelubiisin. Oh dear. Loney, dear. Höhöhö.
Vaihtoehtoisesti ton kuuleminen päivittäin neutralisoi kappaleen eikä se kohta viittaa enää minkäänlaisiin tunteisiin. Mut sit joudun etsimään uuden sunnuntaimasistelubiisin. Oh dear. Loney, dear. Höhöhö.
perjantai 20. elokuuta 2010
Look out for the walrus!
Kävi ilmi, että kohta 31. ei olekaan mahdottomuus! Kökötän nyt pyhän kolminaisuuden (jesari, muuttolaatikot ja jätesäkit) keskellä. Pakkasin ehkä hurjat viisi minuuttia ja halusin pitää tauon.
Kun löysin Brett Dominon, niin mun tauko venähti puoleksi tunniksi.
Justin Timberlake -versioinnista tuli mieleen toinen klassikko.
Kun löysin Brett Dominon, niin mun tauko venähti puoleksi tunniksi.
Justin Timberlake -versioinnista tuli mieleen toinen klassikko.
torstai 19. elokuuta 2010
Tytöt moi
Tämä ja tämä kannustivat avautumiseen. Ja koska minä nyt satun olemaan tyttö, niin sallinette minun tyttöillä hetken.
Aina pitää olla laihempi, kauniimpi, tyylikkäämpi. Aina pitää vertailla. Aina pitää ylianalysoida. Aina pitää kuulla ne toisia kehuvat sanat, ei koskaan itseä koskevia. Aina pitää dissata muita, jotta joku näkis vain sen ihmisen huonot puolet ja keskittyis mun hyviin. Aina pitää dissata itteään, ettei joku muu vaan ehdi ensin. Aina pitää miettiä, että miten ton sais tykkään, vaikka pitäis keskittyy tykkään ite. Mä olen saatana 22 eikä mikään ole muuttunut siitä, kun olin 12.
Onneks on nää.
If you can’t dance to this, you can do nothing for me baby.
Aina pitää olla laihempi, kauniimpi, tyylikkäämpi. Aina pitää vertailla. Aina pitää ylianalysoida. Aina pitää kuulla ne toisia kehuvat sanat, ei koskaan itseä koskevia. Aina pitää dissata muita, jotta joku näkis vain sen ihmisen huonot puolet ja keskittyis mun hyviin. Aina pitää dissata itteään, ettei joku muu vaan ehdi ensin. Aina pitää miettiä, että miten ton sais tykkään, vaikka pitäis keskittyy tykkään ite. Mä olen saatana 22 eikä mikään ole muuttunut siitä, kun olin 12.
Onneks on nää.
If you can’t dance to this, you can do nothing for me baby.
keskiviikko 18. elokuuta 2010
These hipsters are killing me
Vois kai tässä jotain lässyttää, mut aattelin mennä suoraan asiaan. Viimeks ku tarkistin niin tää on kuitenki musiikkiblogi.
Perjantaina koin kokonaan vain The Drumsin, sillä päätin tehdä ennemmin lähempää tuttavuutta anniskelualueen ylihintaisen oluttarjonnan kanssa. Ystävyytemme oli edennyt brooklyniläisyhtyeen keikan aikana jo siihen vaiheeseen, että minua ei vituttanut edes Mattias Björkasia ajoittain muistuttanut laulaja. Lavaesiintyminen oli onneksi muuten kaukana Cats on Firen kenkiintuijottelusta. Meininki oli helvetin kova, jos vaan pystyi ohittamaan sen tosiseikan, että kappaleet olivat toistensa toisintoja.
Lauantai meni lähinnä hengaillen. Suurin virhe oli jäädä katsomaan Robynia anniskelualueen puolelle. Muijan tanssimuuvit yllytti yleisön aikamoisiin koreografioihin. Ja kuten aina, mulla riittää arvostusta hyville livelaulajille.
Sunnuntaina räkä korvasi alkoholin verenkierrossani. Olin lähtenyt alueelle ajoissa ja hyvillä mielin. Hipsteriärsytyskynnys ylitettiin kuitenkin jo kahden ensimmäisen näkemäni bändin kohdalla: Ensin Yona kehotti jokaista vuodattamaan muutaman kyyneleen ympäristötilanteen puolesta. Sitten Ricky-Tick Big Bandin Valtteri Pöyhönen kertoi tehneensä koko albumin Berliinissä. Huoh.
Näissä tunnelmissa olikin hyvä jatkaa Radio Deptin keikalle. Biisit kuulostivat hyvältä, mutta live ei tuonut niihin mitään uutta. Olisin voinut kuunnella bändin levyjä yksin kotonani. Keikan parasta antia olivat kauniit visuaalit, jotka olivat myös très hipstamatic.
Olen pohtinut aikaisemmin, mitä järkeä keikka-arvosteluissa on. Ne ovat yhden ihmisen subjektiivisia käsityksiä siitä yhdestä tilanteesta - jokainen keikka on erilainen. No, nyt tiedän, kun huomasin skippaavani The Xx:n aiempien ei-niin-imartelevien livearvostelujen takia. Caribou jäi siis henkilökohtaiseksi pääesiintyjäksi sunnuntaina.
Ja hyvä niin! Olin nimittäin valmistautunut haukkumaan bändin maanrakoon Field Day -keikan perusteella. On kuitenkin eri asia kokea keikka esiintymisalueen ulkorajalta, jossa saundit puuroutuvat, kuin lavan välittömästä läheisyydestä. Bändi kuului ehdottomasti päälavalle.
Järjestelyistä on valitettu paljon ja aika lailla samoista asioista kuin edellisvuosinakin. Saas nähdä vaikuttavatko valitukset vielä ensi vuonnakaan. Flow’lla kun on monopoliasema tällaisen festarin järjestämisessä Suomessa. Ainoa joka tuota asemaa vähänkin uhkaa on Turku Modern, joka veti jo tänä vuonna mukavasti skeneilijöitä Turun ulkopuolelta. Modernin musiikkitarjonta on vaan rajatumpi.
Itseäni kyrsi onnettomat tietoliikenneyhteydet. En saanut perjantaina tai lauantaina oikein ketään kiinni. Lopuksi onkin syytä kiittää kaikkia niitä pelastavia enkeleitä, joiden johdosta sain mm. yöpaikan perjantaina ja seuraa muina päivinä.
Nyt meen niistään, yskiin ja pärskiin tonne. Hipsterit kantavat pöpöjä.
Kuvat: Mikko Kauppinen
Ps. Miks mun isä oli spiikkaamassa päälavalla sunnuntaina?
Perjantaina koin kokonaan vain The Drumsin, sillä päätin tehdä ennemmin lähempää tuttavuutta anniskelualueen ylihintaisen oluttarjonnan kanssa. Ystävyytemme oli edennyt brooklyniläisyhtyeen keikan aikana jo siihen vaiheeseen, että minua ei vituttanut edes Mattias Björkasia ajoittain muistuttanut laulaja. Lavaesiintyminen oli onneksi muuten kaukana Cats on Firen kenkiintuijottelusta. Meininki oli helvetin kova, jos vaan pystyi ohittamaan sen tosiseikan, että kappaleet olivat toistensa toisintoja.
Lauantai meni lähinnä hengaillen. Suurin virhe oli jäädä katsomaan Robynia anniskelualueen puolelle. Muijan tanssimuuvit yllytti yleisön aikamoisiin koreografioihin. Ja kuten aina, mulla riittää arvostusta hyville livelaulajille.
Sunnuntaina räkä korvasi alkoholin verenkierrossani. Olin lähtenyt alueelle ajoissa ja hyvillä mielin. Hipsteriärsytyskynnys ylitettiin kuitenkin jo kahden ensimmäisen näkemäni bändin kohdalla: Ensin Yona kehotti jokaista vuodattamaan muutaman kyyneleen ympäristötilanteen puolesta. Sitten Ricky-Tick Big Bandin Valtteri Pöyhönen kertoi tehneensä koko albumin Berliinissä. Huoh.
Näissä tunnelmissa olikin hyvä jatkaa Radio Deptin keikalle. Biisit kuulostivat hyvältä, mutta live ei tuonut niihin mitään uutta. Olisin voinut kuunnella bändin levyjä yksin kotonani. Keikan parasta antia olivat kauniit visuaalit, jotka olivat myös très hipstamatic.
Olen pohtinut aikaisemmin, mitä järkeä keikka-arvosteluissa on. Ne ovat yhden ihmisen subjektiivisia käsityksiä siitä yhdestä tilanteesta - jokainen keikka on erilainen. No, nyt tiedän, kun huomasin skippaavani The Xx:n aiempien ei-niin-imartelevien livearvostelujen takia. Caribou jäi siis henkilökohtaiseksi pääesiintyjäksi sunnuntaina.
Ja hyvä niin! Olin nimittäin valmistautunut haukkumaan bändin maanrakoon Field Day -keikan perusteella. On kuitenkin eri asia kokea keikka esiintymisalueen ulkorajalta, jossa saundit puuroutuvat, kuin lavan välittömästä läheisyydestä. Bändi kuului ehdottomasti päälavalle.
Järjestelyistä on valitettu paljon ja aika lailla samoista asioista kuin edellisvuosinakin. Saas nähdä vaikuttavatko valitukset vielä ensi vuonnakaan. Flow’lla kun on monopoliasema tällaisen festarin järjestämisessä Suomessa. Ainoa joka tuota asemaa vähänkin uhkaa on Turku Modern, joka veti jo tänä vuonna mukavasti skeneilijöitä Turun ulkopuolelta. Modernin musiikkitarjonta on vaan rajatumpi.
Itseäni kyrsi onnettomat tietoliikenneyhteydet. En saanut perjantaina tai lauantaina oikein ketään kiinni. Lopuksi onkin syytä kiittää kaikkia niitä pelastavia enkeleitä, joiden johdosta sain mm. yöpaikan perjantaina ja seuraa muina päivinä.
Nyt meen niistään, yskiin ja pärskiin tonne. Hipsterit kantavat pöpöjä.
Kuvat: Mikko Kauppinen
Ps. Miks mun isä oli spiikkaamassa päälavalla sunnuntaina?
torstai 12. elokuuta 2010
Under maintenance
Tiiättekö ku oppii uuden sanan ja huomaa sitten käyttävänsä sitä joka välissä? Verkkotekniikan kurssista lähtien uusin lempisanani on ollut käytettävyys. Tein sen ehdoilla pientä hienosäätöä tageihin. Nyt sieltä löytää suoraan yksittäistä artistia koskevat tekstit.
Mitä seuraavaksi? Vakavasti otettavia levyarvioita? Syväluotaavia analyysejä? Ällös huoli. Läpänderi tulee vastedeskin olemaan kakkoslaatuista, sillä se on... halvempaa. Semmosta kyllä mietin, josko päräyttäis sävsansoville facebook-ryhmän. Siel vois sit harjottaa kollektiivista nillitystä/hehkutusta esim. Idolsin, Euroviisujen tahi Emma-gaalan aikaan.
Loppun vielä biisi, joka on soinu päässä taukoamatta. Jos kuulet Flow’ssa sanat ”MÄ OON NIIN RÄP” tai ”REIVAAREIVAAREIVAA” niin oot todennäkösesti törmänny meikäläiseen.
Terv. tuleva rva Lexikon
EDIT: SIÄL O.
Mitä seuraavaksi? Vakavasti otettavia levyarvioita? Syväluotaavia analyysejä? Ällös huoli. Läpänderi tulee vastedeskin olemaan kakkoslaatuista, sillä se on... halvempaa. Semmosta kyllä mietin, josko päräyttäis sävsansoville facebook-ryhmän. Siel vois sit harjottaa kollektiivista nillitystä/hehkutusta esim. Idolsin, Euroviisujen tahi Emma-gaalan aikaan.
Loppun vielä biisi, joka on soinu päässä taukoamatta. Jos kuulet Flow’ssa sanat ”MÄ OON NIIN RÄP” tai ”REIVAAREIVAAREIVAA” niin oot todennäkösesti törmänny meikäläiseen.
Terv. tuleva rva Lexikon
EDIT: SIÄL O.
keskiviikko 11. elokuuta 2010
Here kitty kitty
Cute overload.
Likanen temppu käyttää kissa(npentu)a musiikkivideon pääroolissa tai oikeastaan missä vaan - esim. Best Coastin promokuvissa vilahdellut oranssi katti vaikutti todennäköisesti eniten ostopäätökseeni levykaupassa. Toisaalta, en tiedä auttaako kissakortin pelaaminen Magenta Skycoden tapauksessa, kun huomaan lähinnä awwittelevani enkä kuuntele itse biisiä.
Onneksi pääsen pian kissavahdiksi pariksi viikoksi. Sen jälkeen voi taas haudata kissanhankkimishaaveet vähäksi aikaa.
lauantai 7. elokuuta 2010
Field Day 1/2
Jotain on mennyt pieleen, kun huomaan miettiväni enemmän sitä, mitä laitan päälleni Flow'hun kuin sitä, mitä bändejä siellä tsekkailisin. Syytän näkövinkkeliongelmastani viime lauantain tyylikkäitä ihmisiä pursuillutta Field Dayta, jonka sisältö- ja muotoseikkoja voi verrata ensi viikonlopun Suvilahti-sessioihin.
Perusasiat ensin: Field Day on Itä-Lontoon Victoria Parkissa järjestettävä yhden päivän festivaali, josta nautittiin tänä vuonna neljättä kertaa. Flow on itäisessä Helsingissä järjestettävä kolmen päivän festivaali, joka järjestetään tänä vuonna seitsemättä kertaa. Suvilahdessa tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2006. Field Dayta on aikaisempina vuosina kritisoitu pitkien vessa- ja anniskelualuejonojen kohtuuttomuudesta ja festaritelttojen koon sekä äänentoiston riittämättömyydestä. Flow’ta.. no, kuulostaako tutulta?
Flow’hun saa yhden päivän lipun halvimmillaan 58 eurolla. Field Dayn lippu kustansi 33 puntaa eli noin 41,25 euroa. Sillä hinnalla pääsi katsastamaan Jokerin ja Cariboun, jotka saapuvat myös Suvilahteen. Lisäksi festeille oli kiinnitetty mm. viime vuoden Flow’ssa vieraillut Hypnotic Brass Ensemble, Lightspeed Champion, kotomaassaan hehkutettu Chapel Club, Memory Tapes, Moderat, Turku Modernin skipannut Tensnake, Pantha Du Prince ja Toro y Moi. Ja tietenkin päivän päättänyt headliner, Phoenix.
Ensi kosketukseni Field Dayhin oli edellä mainitsemani jonotus. Ohjeistuksien puute ja jonotus. Kun olimme vihdoinkin (väärin päin käännetystä tienviitasta huolimatta) löytäneet itse Victoria Parkiin, niin sitten pitikin arpoa, että mistä sisäänkäynnistä pääsisimme festarialueelle. Jumputus ja edessä siintävät jonot toimivat onneksi hyvinä vihjeinä…
Jonotuksesta on mielestäni muuten turha lähteä purnaamaan. Sitä on festareilla aina. Briteissä se oli vain pahemman hajuista.
Field Dayn pääesiintyjät olivat Eat Your Own Earsin ulkoilmalavalla. Muut bändit ja DJ:t oli ripoteltu viiteen telttaan, joista esimerkiksi Bloggers Delight oli selvästi liian pieni. Telttoihin eksyi – valmiiseen maailmaan tottunut musabloggari olisi toivonut jälleen jonkin sortin ohjeistuksia/karttoja lavojen välille.
Tilaa nimittäin oli toisin kuin täyteen ahdetussa Suvilahdessa. Alueelta ei voinut poistua festarin aikana (olettaen että halusi vielä palatakin hehheh), mutta eipä tuo ollut tarpeenkaan. Lukuisista ruokakojuista sai kohtuuhintaista ja ennen kaikkea hyvää sapuskaa, jota pystyi nauttimaan puiden varjossa. Chillailu oli sallittua eikä silloin(kaan) joutunut kenenkään jalkoihin.
Ens kerralla sitten siitä itse musiikista. Jätän teille kuitenkin pienen makupalan siitä, mitä on luvassa.
”Ehkä mä voin kompensoida näitä paskoja kuvia ottamalla videomatskuu… eiku.”
Perusasiat ensin: Field Day on Itä-Lontoon Victoria Parkissa järjestettävä yhden päivän festivaali, josta nautittiin tänä vuonna neljättä kertaa. Flow on itäisessä Helsingissä järjestettävä kolmen päivän festivaali, joka järjestetään tänä vuonna seitsemättä kertaa. Suvilahdessa tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2006. Field Dayta on aikaisempina vuosina kritisoitu pitkien vessa- ja anniskelualuejonojen kohtuuttomuudesta ja festaritelttojen koon sekä äänentoiston riittämättömyydestä. Flow’ta.. no, kuulostaako tutulta?
Flow’hun saa yhden päivän lipun halvimmillaan 58 eurolla. Field Dayn lippu kustansi 33 puntaa eli noin 41,25 euroa. Sillä hinnalla pääsi katsastamaan Jokerin ja Cariboun, jotka saapuvat myös Suvilahteen. Lisäksi festeille oli kiinnitetty mm. viime vuoden Flow’ssa vieraillut Hypnotic Brass Ensemble, Lightspeed Champion, kotomaassaan hehkutettu Chapel Club, Memory Tapes, Moderat, Turku Modernin skipannut Tensnake, Pantha Du Prince ja Toro y Moi. Ja tietenkin päivän päättänyt headliner, Phoenix.
Ensi kosketukseni Field Dayhin oli edellä mainitsemani jonotus. Ohjeistuksien puute ja jonotus. Kun olimme vihdoinkin (väärin päin käännetystä tienviitasta huolimatta) löytäneet itse Victoria Parkiin, niin sitten pitikin arpoa, että mistä sisäänkäynnistä pääsisimme festarialueelle. Jumputus ja edessä siintävät jonot toimivat onneksi hyvinä vihjeinä…
Jonotuksesta on mielestäni muuten turha lähteä purnaamaan. Sitä on festareilla aina. Briteissä se oli vain pahemman hajuista.
Field Dayn pääesiintyjät olivat Eat Your Own Earsin ulkoilmalavalla. Muut bändit ja DJ:t oli ripoteltu viiteen telttaan, joista esimerkiksi Bloggers Delight oli selvästi liian pieni. Telttoihin eksyi – valmiiseen maailmaan tottunut musabloggari olisi toivonut jälleen jonkin sortin ohjeistuksia/karttoja lavojen välille.
Tilaa nimittäin oli toisin kuin täyteen ahdetussa Suvilahdessa. Alueelta ei voinut poistua festarin aikana (olettaen että halusi vielä palatakin hehheh), mutta eipä tuo ollut tarpeenkaan. Lukuisista ruokakojuista sai kohtuuhintaista ja ennen kaikkea hyvää sapuskaa, jota pystyi nauttimaan puiden varjossa. Chillailu oli sallittua eikä silloin(kaan) joutunut kenenkään jalkoihin.
Ens kerralla sitten siitä itse musiikista. Jätän teille kuitenkin pienen makupalan siitä, mitä on luvassa.
”Ehkä mä voin kompensoida näitä paskoja kuvia ottamalla videomatskuu… eiku.”
Ilmiö 2010
Heinäkuun loppupuolella koin kaksi hyvin erilaista kaupunkifestaria kahdessa hyvin erilaisessa kaupungissa. Vaikka heinäkuun 24. päivä Turun Uittamolla järjestetty Ilmiö ei ole enää ihan tuoreimmassa muistissa, niin siitä on silti loogisinta aloittaa.
Ilmiö poikkeaa muista kaupunkifestareista ainakin sijainnillaan: tapahtuma järjestetään neljän kilometrin päässä Turun keskustasta, Uittamon tanssipaviljongin ympäristössä. 20 euroa maksavalla lipulla (ennakkoon 16e) pääsi nauttimaan kymmenistä esiintyjistä luonnon helmassa. Alueelta voi mennä piipahtamaan kotona ja ranneketta vilauttamalla pääsee takaisin. Juomapolitiikka toimii – omat juomat saa jättää narikkaan (ja kun alueelta saa poistua miten haluaa… you do the math), kaljajonot olivat olemattomat ja virvokkeensa sai nauttia vaikkapa ihan lavan edessä.
Oman festaripäiväni aloitti Laineen Kasperi. Jätkä sai tämän porvarin melkein kääntymään vasuriksi ja piti otteessaan heti ekasta biisistä lähtien. Tästä sai kiittää räppärin Palava Kaupunki -taustakööriä, joka aukaisi jumissa olleen yläkropan paremmin kuin aiemmat epätoivoiset venyttely-yritykset. Siihen ei näköjään tarvita muuta kuin tarpeeksi lujaa potkiva basari.
Laineen Kasperin aiheuttama kestohymy naamalla oli hyvä siirtyä sisätiloihin Liekin keikalle. En ensin tajunnut keikan alkavan, kun keskityin miettimään, kuka bändin kanssa lavalle noussut vieras mies oikein oli. Jansku oli nimittäin kokenut aikamoisen muodonmuutoksen. Mutta niin oli Liekki muutenkin – uusi matsku kuulosti sen verran hyvältä, että olen valmis antamaan Kalliot Leikkaan ja Hyönteisen anteeksi. Keikan aikana kirjoitin kännykkääni ”Liekki on tullut takaisin :’)”
Meneekö liian positiiviseksi? Ei hätää! Seuraavaksi oli nimittäin vuorossa Kap Kap, jonka voin lisätä välteltävien surinalivebändien listaan. Koko keikka oli (ystävääni lainaten) tasapaksua tuuttausta. Jokaisessa biisissä junnasi yksi koukku, jota ei oltu kehitelty eteenpäin. Tuollaisten biisien jälkeen sitä huomaa ajattelevansa ”Fuuuu-, mäki voin perustaa bändin”. Kaikki se aika mikä menee Kap Kapin kuunteluun, voi käyttää minkä tahansa instrumentin opetteluun ja tehdä sen jälkeen parempaa älämölöä.
Pakko tosin mainita, että Kap Kap kuulosti levyltä paljon paremmalta. Live ei vaan oikein toiminut
Viime vuoteen verrattuna Ilmiö on kasvanut selvästi yleisö- ja esiintyjämääriltään. Suurin pelkoni onkin, että se jatkaa kasvamistaan à la Flow. Siinä vaiheessa festarin ainutlaatuinen sijainti ei enää toimi tapahtuman puolesta vaan sitä vastaan.
Kuvat: Mikko Kauppinen
torstai 15. heinäkuuta 2010
keskiviikko 14. heinäkuuta 2010
Anything-a with a swing-a to an "I Love you-a"
Ukkoskuurot ovat kiertäneet Turun kaukaa toistaiseksi. Silti on ollut semmonen nihkeä ja muhiva ilma. Nihkeydet ovat yllättäneet minut tänään muutenkin, mutta olen jättänyt ne omaan arvoonsa seuraavan videon voimin.
Etenkin kohdasta 3:06 alkava laulutunti tuo mieleen omat klasarilaulutunnit, jotka olivat… no, video kertoo kaiken. Tuskaa. Onneksi rytmimusiikki pelasti minut Vaccailta.
Miksi rytmimusiikiksi muuten lasketaan lähestulkoon kaikki muu kuin klassinen musiikki? Kyllähän siinäkin on rytmiä! Tämän osoitti varsin hyvin Belle and Sebastianin kitaravetoinen Finlandia-cover Ruisrockissa, joka a) ei valitettavasti löydy YouTubesta ja b) muodostui henkilökohtaiseksi kohokohdaksi ko. keikalla.
Etenkin kohdasta 3:06 alkava laulutunti tuo mieleen omat klasarilaulutunnit, jotka olivat… no, video kertoo kaiken. Tuskaa. Onneksi rytmimusiikki pelasti minut Vaccailta.
Miksi rytmimusiikiksi muuten lasketaan lähestulkoon kaikki muu kuin klassinen musiikki? Kyllähän siinäkin on rytmiä! Tämän osoitti varsin hyvin Belle and Sebastianin kitaravetoinen Finlandia-cover Ruisrockissa, joka a) ei valitettavasti löydy YouTubesta ja b) muodostui henkilökohtaiseksi kohokohdaksi ko. keikalla.
Tuotekehittelyä
Kävin musiikkiseikkailulla naapurikorttelissa. Samaisessa huoneistossa olen jo aiemmin menettänyt Ariel Pink’s Haunted Graffiti -neitsyyteni. Se vietiin väkisin. Nyt olen osa kansainvälistä hipster gang bangia :(
Totesimme, että Reminiscences kuuluisi taustamusiikiksi videopeliin, jossa seikkailee ruutupaitainen ja viiksekäs skeneilijä. Tavoitteena on päästä Flow-festareille. Tasohyppelyssä kerätään Antti Asplundin ristejä ja imagolaseja. Pomppimista vaikeuttavat liian tiukat pillifarkut, mutta lisävoimia saa nappaamalla erikoisoluen tai -siiderin.
Pelin viimeisenä esteenä on Lauri Tähkä, joka yrittää houkutella RMJ:hin.
Totesimme, että Reminiscences kuuluisi taustamusiikiksi videopeliin, jossa seikkailee ruutupaitainen ja viiksekäs skeneilijä. Tavoitteena on päästä Flow-festareille. Tasohyppelyssä kerätään Antti Asplundin ristejä ja imagolaseja. Pomppimista vaikeuttavat liian tiukat pillifarkut, mutta lisävoimia saa nappaamalla erikoisoluen tai -siiderin.
Pelin viimeisenä esteenä on Lauri Tähkä, joka yrittää houkutella RMJ:hin.
maanantai 12. heinäkuuta 2010
Ruissi
Ragnarin sanoin: ”Tadaa! Oon bäk! ;D”
Harvoin olen nähnyt suomalaisyleisön syövän esiintyjän kädestä sillä tavalla, kuin mitä sunnuntaina Ruisrockin viimeisinä hetkinä. Keikka muistutti nimittäin aika ajoin herätysliikkeiden ylistyskokousta. Myöhäisellä ajankohdalla ja festarisankareiden päivän aikana hankkimalla humalatilalla oli varmasti osuutta asiaan. Mutta kun nuori naislaulaja nosti Paviljonkilavalla kätensä ilmaan, ja yleisö seurasi nopeasti hänen esimerkkiään, niin hengellisen hurmostilan todellinen aiheuttaja oli selvillä: palvonnan kohteena oli Florence + the Machine.
Joku voisi sanoa, että se muija vaan huutaa ja ymmärrän täysin kyseisen mielipiteen. Mutta kun on tarpeeksi monta vuotta käynyt laulutunneilla, niin sitä huomaa ajattelevansa bussissa rääkyvästä vauvastakin, että ai, kun sen ääni kulkee niin nätisti ja puhtaasti. Sitten kun ääntään on oppinut Florencen tavoin hallitsemaan 22 ikävuoteen mennessä, niin kyllä sitä saa vähän huutaa ja etenkin huudattaa yleisöä Ruissalossa.
Jotkin niistä huutovokaaleista iskivät itkuhermoon. Itse en ole ymmärtänyt, miksi yleisö taputtaa usein (etenkin nais-) vokalistien korkeille äänille. Ihan yhtä vaikeaa – ellei jopa vaikeampaa – on saada matalan äänet soimaan kauniisti ja pitkään. Mutta kyllä se on myönnettävä, että itsekin löin käsiä yhteen Florencen korkeimmille äänitaituroinneille.
Tuon yhden päivän aikana tuli kohdattua niin paljon sellaisia ihmisiä, joiden laisia soisi olevan enemmänkin omassa elämässä. Eihän siinä voinut kuin todeta yhdessä Flon kanssa, että
Now and then it seems that life is just too much
But you've got the love I need to see me through
Harvoin olen nähnyt suomalaisyleisön syövän esiintyjän kädestä sillä tavalla, kuin mitä sunnuntaina Ruisrockin viimeisinä hetkinä. Keikka muistutti nimittäin aika ajoin herätysliikkeiden ylistyskokousta. Myöhäisellä ajankohdalla ja festarisankareiden päivän aikana hankkimalla humalatilalla oli varmasti osuutta asiaan. Mutta kun nuori naislaulaja nosti Paviljonkilavalla kätensä ilmaan, ja yleisö seurasi nopeasti hänen esimerkkiään, niin hengellisen hurmostilan todellinen aiheuttaja oli selvillä: palvonnan kohteena oli Florence + the Machine.
Joku voisi sanoa, että se muija vaan huutaa ja ymmärrän täysin kyseisen mielipiteen. Mutta kun on tarpeeksi monta vuotta käynyt laulutunneilla, niin sitä huomaa ajattelevansa bussissa rääkyvästä vauvastakin, että ai, kun sen ääni kulkee niin nätisti ja puhtaasti. Sitten kun ääntään on oppinut Florencen tavoin hallitsemaan 22 ikävuoteen mennessä, niin kyllä sitä saa vähän huutaa ja etenkin huudattaa yleisöä Ruissalossa.
Jotkin niistä huutovokaaleista iskivät itkuhermoon. Itse en ole ymmärtänyt, miksi yleisö taputtaa usein (etenkin nais-) vokalistien korkeille äänille. Ihan yhtä vaikeaa – ellei jopa vaikeampaa – on saada matalan äänet soimaan kauniisti ja pitkään. Mutta kyllä se on myönnettävä, että itsekin löin käsiä yhteen Florencen korkeimmille äänitaituroinneille.
Tuon yhden päivän aikana tuli kohdattua niin paljon sellaisia ihmisiä, joiden laisia soisi olevan enemmänkin omassa elämässä. Eihän siinä voinut kuin todeta yhdessä Flon kanssa, että
Now and then it seems that life is just too much
But you've got the love I need to see me through
perjantai 25. kesäkuuta 2010
Rogenroll
Siirryin kotoseudulleni periferiaan eikä minulla ole mokkulaa. Olenkin joutunut heittämään heipat Spotifylle ja uudelle musiikille pariksi viikoksi.
Kotikyläni kovin menomesta on R-Kioski, jolle olen vielä mennyt nakittamaan itseni töihin. Tämä on johtanut siihen, että entisestä musiikin suurkuluttajasta on tullut hetkellisesti vuokraleffojen suurkuluttaja. Tai no, Seth Rogen-, Michael Cera- ja Jonah Hill-leffojen. Ihan jo senkin takia, kun oma elämäni on päättymätöntä gag reeliä, joka laajenee lähipiirini epäonneksi jokapäiväiseksi (tragi)komediaksi…
Ostarin Superstevarin, Superbadin ja Funny Peoplen jälkeen voin vain todeta, että on harmi ettei kaikille halukkaille riitä omaa ruutupaitaista Seth Rogenia, joka kysyy
Do you like music?
ja pyytää Wilcon keikalle.
Sure. But only if you’ll come to see Tame Impala with me later on.
Kotikyläni kovin menomesta on R-Kioski, jolle olen vielä mennyt nakittamaan itseni töihin. Tämä on johtanut siihen, että entisestä musiikin suurkuluttajasta on tullut hetkellisesti vuokraleffojen suurkuluttaja. Tai no, Seth Rogen-, Michael Cera- ja Jonah Hill-leffojen. Ihan jo senkin takia, kun oma elämäni on päättymätöntä gag reeliä, joka laajenee lähipiirini epäonneksi jokapäiväiseksi (tragi)komediaksi…
Ostarin Superstevarin, Superbadin ja Funny Peoplen jälkeen voin vain todeta, että on harmi ettei kaikille halukkaille riitä omaa ruutupaitaista Seth Rogenia, joka kysyy
Do you like music?
ja pyytää Wilcon keikalle.
Sure. But only if you’ll come to see Tame Impala with me later on.
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Kierrätystä
Anna Puun Sahara-albumi tuli puun takaa ainakin minulle. Ehkä levy-yhtiö ajatteli, että levy on niin samanlainen kuin edeltäjänsä, ettei sen markkinointiin tarvitse valjastaa kauhean suurta koneistoa. Puu ei kuitenkaan sorru toistamaan pelkästään itseään vaan myös muitakin. Levyltä löytyy uusi tsibale, joka on tehty jo pariinkin otteeseen – kummallakin kerralla paljon paremmin.
Vuoroin vieraissa kuulostaa kappaleelta, jonka Emma Salokosken olisi pitänyt esittää. Se voisi olla vanha kansanlaulu, josta Anna Puu olisi tehnyt modernin coverin. Vähän niin kuin Carola on tehnyt aikoinaan. Niin Annan kuin Carolankin kappaleesta löytyy tarina, joka vaatii auetakseen koko biisin kuuntelun.
Ihan ensimmäisenä Vuoron vieraissa toi mieleeni kuitenkin Niko Valkeapään Son dajain. Kappaleet eivät todellakaan ole sillä tavalla samanlaisia, jotta voisin lyödä plagiaatti-kortin pöytään. Kummassakin on kuitenkin samanlainen poljento, jossa kitara on suuressa roolissa. Son dajai viedään kuitenkin kunnolla loppuun siinä missä Puun kappaleen loppuhuipennus jää vähän tyngäksi.
Ps: Tää oli se arvonta.
Vuoroin vieraissa kuulostaa kappaleelta, jonka Emma Salokosken olisi pitänyt esittää. Se voisi olla vanha kansanlaulu, josta Anna Puu olisi tehnyt modernin coverin. Vähän niin kuin Carola on tehnyt aikoinaan. Niin Annan kuin Carolankin kappaleesta löytyy tarina, joka vaatii auetakseen koko biisin kuuntelun.
Ihan ensimmäisenä Vuoron vieraissa toi mieleeni kuitenkin Niko Valkeapään Son dajain. Kappaleet eivät todellakaan ole sillä tavalla samanlaisia, jotta voisin lyödä plagiaatti-kortin pöytään. Kummassakin on kuitenkin samanlainen poljento, jossa kitara on suuressa roolissa. Son dajai viedään kuitenkin kunnolla loppuun siinä missä Puun kappaleen loppuhuipennus jää vähän tyngäksi.
Ps: Tää oli se arvonta.
maanantai 31. toukokuuta 2010
”Siinä on suuri ero, onko tyhmä vai pelkästään huono-onninen”
Parikymppisenä tulee etsiä itseään sellaisella huolettomalla Reality Bites -tavalla, jossa omat elämänarvot määrittyvät lopulta sen mukaan, valitseeko rinnalleen vakaatuloisen juppimiehen vaiko huithapelin rentun. Siinä sivussa riisutaan opiskeluajan idealismia kavereiden kanssa kaljan äärellä ja mietitään, että pitäisikö sitä sittenkin tehdä elämällään muutakin kuin työskennellä vaateliikkeessä.
Toinen vaihtoehto on lyödä täysin lekkeriksi Supernaiivilla tavalla. Ostaa pallo, heitellä sitä seinään ja miettiä, kuinka perspektiiviä pitäisi voida ostaa ja nauttia suonensisäisesti. Lopulta lähteä etsimään tuota kadonnutta perspektiiviä viikoksi New Yorkiin. Tai kuten omassa tapauksessani, Lontooseen.
En tiedä kumpi tuli ensin. Musadiggarikriisi vai identiteettikriisi. Musadiggarikriisi näkyy konkreettisimmin siinä, että minulla on tällä hetkellä mahdollisuus lunastaa itselleni kaksi levyä ilmaiseksi, eikä tietenkään harmaintakaan haisua siitä, mitkä nuo levyt olisivat.
Ratkaisu? Suositelkaa minulle jotain artistia sähköpostitse viimeistään keskiviikkona. Sellaista, josta voisin oikeasti tykätä. Osuvin palkitaan jutuilla, joista on ollut mainintaa tässä blogissa.
Make mama proud.
Toinen vaihtoehto on lyödä täysin lekkeriksi Supernaiivilla tavalla. Ostaa pallo, heitellä sitä seinään ja miettiä, kuinka perspektiiviä pitäisi voida ostaa ja nauttia suonensisäisesti. Lopulta lähteä etsimään tuota kadonnutta perspektiiviä viikoksi New Yorkiin. Tai kuten omassa tapauksessani, Lontooseen.
En tiedä kumpi tuli ensin. Musadiggarikriisi vai identiteettikriisi. Musadiggarikriisi näkyy konkreettisimmin siinä, että minulla on tällä hetkellä mahdollisuus lunastaa itselleni kaksi levyä ilmaiseksi, eikä tietenkään harmaintakaan haisua siitä, mitkä nuo levyt olisivat.
Ratkaisu? Suositelkaa minulle jotain artistia sähköpostitse viimeistään keskiviikkona. Sellaista, josta voisin oikeasti tykätä. Osuvin palkitaan jutuilla, joista on ollut mainintaa tässä blogissa.
Make mama proud.
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
...kuin omat taskuni.
”Hahaha, ihan niinku mulla olis levyjä, joiden olemassaoloa en muistaisi”, ajattelin aiemmin tällä viikolla, kun hoidin Radio Tutkan vaatimia viimeisiä musapäällikkötehtäviä. Levyvuorta valloittaessani törmäsin Rubikin Bad Conscience Patroliin. En voinut uskoa levyn karanneen omasta hyllystäni, vaikka se olikin varustettu kirkkaanoranssilla 9,90-hintalapulla. Muutaman hämmentyneen ”onks mulla sun levy lainassa?”-soiton jälkeen se oli uskottava.
Aiemmin tällä viikolla olin väittänyt Mikolle kivenkovaan, etten vieläkään omista PMMP:n ensimmäistä levyä. No, näytänpä omistavan.
Levyvuoren yksityiskohtainen raportointi herätti myös toisenlaisia oho-elämyksiä. En ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota levyjen tuottajiin. Nyt tiedän muun muassa, että sama jäbä on tuottanut Coldplayn ja Kings of Conveniencen levyjä. Seuraavaksi pitää vissiin ottaa selvää, että mitä väliä sillä on.
Huomattavasti hauskempi ja nopeampi tapa bongata artistien välisiä kytköksiä on tutustua 6 degrees of Black Sabbath -sivustoon. Sopii hyvin suomalaisille, jotka ovat muutenkin tottuneet päivittelemään kovaan ääneen sitä, kuinka maailma on niin pieni. Kuka olisi uskonut, että matka Rammsteinista Katri Helenaan vaatii vain kolme askelta?
PS: Suurimman osan Radio Tutkassa soineista kappaleista löydät täältä!
Aiemmin tällä viikolla olin väittänyt Mikolle kivenkovaan, etten vieläkään omista PMMP:n ensimmäistä levyä. No, näytänpä omistavan.
Levyvuoren yksityiskohtainen raportointi herätti myös toisenlaisia oho-elämyksiä. En ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota levyjen tuottajiin. Nyt tiedän muun muassa, että sama jäbä on tuottanut Coldplayn ja Kings of Conveniencen levyjä. Seuraavaksi pitää vissiin ottaa selvää, että mitä väliä sillä on.
Huomattavasti hauskempi ja nopeampi tapa bongata artistien välisiä kytköksiä on tutustua 6 degrees of Black Sabbath -sivustoon. Sopii hyvin suomalaisille, jotka ovat muutenkin tottuneet päivittelemään kovaan ääneen sitä, kuinka maailma on niin pieni. Kuka olisi uskonut, että matka Rammsteinista Katri Helenaan vaatii vain kolme askelta?
PS: Suurimman osan Radio Tutkassa soineista kappaleista löydät täältä!
tiistai 25. toukokuuta 2010
Faktat kehiin!
Reilun kahden vuoden jälkeen on vuorossa tämän blogin 100. postaus. Jonkinlainen saavutus kai sekin. En lähtenyt (taaskaan) keksimään mitään omaa, vaan päätin toteuttaa Tomin tontilla nähdyn 100 faktaa -haasteen. Faktoja keräillessäni varastoon kertyi useampikin postausaihe, joten tällä viikolla voidaan todistaa historiallista postaustahtia säv.san.sovissa. Mutta asiaan:
1. Oon koulussa Ivalo ja kotona Nunnu.
2. Joskus vedän paljonkin ressiä siitä, kun tämä blogi ei lähentele tarpeeksi perinteistä, analysoivaa ja objektiivista musiikkijournalismia.
3. Sitten tsekkaan Blogilistan ja totean, että joko toisiaan, Pitchforkia tai musiikkilehtiä toistavia blogeja on tässäkin maassa jo ihan tarpeeksi.
4. Sitä paitsi, inhoan yli kaiken kun musiikkia pitää ylianalysoida, kategorisoida tai tarkastella osana jotain historiallista jatkumoa noin niinku arkielämässä.
5. Nostaisinkin hengenheimolaisikseni lähinnä tonnin ja Tomin. Niillä ei oo tikku juuttunu persiisiin.
6. Ja totta kai just ne on hengenheimolaisia, kun ne kumpikin on kaltaisiani jousimiehiä.
7. Joo, uskon horoskooppeihin……………………. Mut vaan niihin luonnejuttuihin! Ne natsaa ihan liian usein.
8. Suorapuheisena Jousimies ei epäröi antaa rehellistä mielipidettä, joka voi näyttää tahdittomalta toisinaan – vaikka harvoin Jousimies on tahallisesti julma.
9. Saan puhuttua itseni ulos monesta pinteestä.
10. Haluaisin nämä linnut tatuoituna itseeni. En tiedä mihin. Enkä usko, että tämä tulee tapahtumaan.
11. No jos vaikka ihan sen takia, että tuon yhtyeen musiikki määrittää minua eniten.
12. Oon tavannu koko Incubuksen kerran ja se on yksi tähänastisen elämäni tähtihetkistä.
13. Rakastan stand upia. Nauraminen on jees.
14. André Wickström on elämäni mies.
15. Tai oikeastaan kuka tahansa sellaiset silmälasit ja tarpeeksi pituutta omistava kaksilahkeinen.
16. Tai oikeastaan kuka tahansa kaksilahkeinen…
17. Mut mietin tossa kyllä just, et pakko ehkä hankkia joku kuopiolainen ukko ihan vaan sen murteen takia.
18. Mietin kans, että pojat ei varmasti tuhlaa läheskään niin paljon aikaansa tyttöjen ajatteluun kuin mitä tytöt poikien ajatteluun.
19. Arvostelen uusia tuttavuuksia ihan liikaa sen perusteella, kuinka hyvin huumorintajumme käyvät yksiin ts. kuinka paskaa läppää he heittävät.
20. Minä heitän sitä. Paljon. Yleensä väärissä paikoissa ja väärään aikaan.
21. Tän blogin tagit ovat hyvä esimerkki tästä…
22. Oon positiivisesti hämmentyny siitä, miten Ilta-Sanomat on alkanu linkkailemaan muiden medioiden juttuihin.
23. Periaatteessa haluaisin joskus olla sellainen freelancer, joka tienaisi oikeasti ja voisi hankkia kivan pikku työhuoneen jostain keskustasta.
24. Käytännössä olen aivan liian epäjärjestelmällinen ja mukavuudenhaluinen päästäkseni siihen tilanteeseen.
25. Ja todellisuudessa päätavoitteenani on päästä YleX:lle töihin. On ollut jo ainakin kahdeksan vuoden ajan.
26. Oikeasti tahtoisin vain LAULAA laulaa LAULAA, mut taidan olla jo vähän liian vanha sellaisiin haaveisiin.
27. Enkä tiedä, mistä löytäis samanhenkisiä tyyppejä, keiden kans vois soitella menemään.
28. Olin vuoden konsalla, mutta kävin musiikin teoriatunneilla vain kerran.
29. Haaveilen asunnosta, jossa olisi korkeat huoneet, isot ikkunat ja valkoiset lautalattiat.
30. Tämän hetkisessä asunnossani on puolipaneloidut seinät, suihku, jossa just ja just mahtuu kääntymään ja sokeritoukkia.
31. Mietin vähintään kerran päivässä, miksi en voisi olla yksi niistä, jotka jotenkin mystisesti löytävät itselleen täydellisen, mutta naurettavan halvan vuokra-asunnon keskustasta.
32. Olen kesätyötön. Eka kerta sitten kesän 2003.
33. Teen vähän sosiologian ja kulttuurihistorian opintoja, mut muuten aattelin täyttää kesäni rentoilulla.
34. Oon ainut lapsi…
35. … ja kyllä, se kertoo minusta jotain.
36. Rakastan pastaruokia.
37. Karppaaminen olisi siis mahdottomuus.
38. Välillä haluaisin muuttaa Berliiniin tai Lontooseen (kuinka omaperäiset
vaihtoehdot), mutta oikeasti en varmaan uskaltaisi.
39. Mun elämässä kaikki on joo/ei tai rakastan/vihaan. Oon vasta viime aikoina alkanu ettiin välimuotoja.
40. Mut se on vähän tylsää ja aikuista.
41. Kun joku utelee ikääni, joudun joka kerta laskemaan sen erikseen. Muuten vastaisin automaattisesti 18.
42. Kiroilen kuulemma paljon. Syytän siitä lappilaisuuttani.
43. En oo koskaan tykänny salmiakista.
44. Saan kaikki parhaat ideat bussi- ja junamatkojen aikana.
45. Makea chilikastike pelastaa monta ruokaa.
46. Feta pelastaa ne loput.
47. Vaaleanpunaiset leikkopionit pelastavat monta päivää.
48. Varsinkin jos niitä ei tarvitse itse hankkia. Vink vink.
49. Jos en keksi opintojaksoilla mitään muuta juttuaihetta, niin teen jutun jostain musiikkiin tai saamelaisuuteen liittyvästä.
50. Juuri nytkin teen puheviestinnän esitelmää (pohjois)saamen kielestä…
51. En ole saamelainen, mutta olen opiskellut kieltä ykkösluokalta asti. Wannabesaamelainen siis.
52. Olen asunut 18 vuotta Ivalossa, enkä silti osaa juurikaan luistella.
53. Tai hiihtää.
54. Näin viime yönä unta siitä, että olin unohtanut mennä Plutonium 74:n keikalle. Kyrsi aika vahvasti.
55. Sillä ihan oikeella keikalla kyrsi aika vahvasti pari muijaa, jotka oli ihan naamarit ja luuli pittailusta päätellen olevansa DE:n keikalla.
56. Tänä vuonna ajattelin festaroida Flow’ssa, Ruississa, DBTL:ssä ja Ilmiössä.
57. Eli kaikissa niissä paikoissa, joissa ei tarvitse yöpyä teltassa leirintäalueella känniääliöiden keskellä.
58. Niin ja puhun mieluummin nimenomaan mukavuudenhalusta ku laiskuudesta.
59. En oikein ymmärrä niitä, jotka väittävät uskovansa Jumalaan ja silti käyvät joka viikonloppu baarissa hörppäilemässä. Practise what you preach.
60. Terv. entinen seurakuntanuori…
61. … nykyinen tekopyhä.
62. Mitähän Sturm und Drangille tapahtui?
63. Mun kanssa ei voi kommunikoida ennen päivän ekaa kahvikupposta.
64. Se ei ole suositeltavaa myöskään silloin, jos oon törkeen nälkänen tai väsynyt.
65. Tossa aattelin, että voisin ehkä just ja just olla semmosen ihmisen kanssa, joka kuuntelee musiikkia, jota en itse kuuntelis. (toisaalta, miks tekisin niin?) En sen sijaan vois olla semmosen ihmisen kanssa, joka ei sietäis sitä musiikkia, jota mä kuuntelen.
66. Guilty pleasure:
67. Ostin tänään El Perro del Marin ja Mute Mathin levyt.
68. Kirosin Levykauppa Äxän levyhyllyjä. En käsitä sitä ”järjestystä”, missä ne
levyt on.
69. Satunnaisesta ruttuturpapalvelusta huolimatta en silti ostaisi levyjäni mistään muualta.
70. Onkohan Äxässä paikkakuntakohtaiset partakiintiöt?
71. Oon sitä mieltä, että blogiarvonnat ovat aika noloja. Aattelin silti pitää semmosen tällä viikolla.
72. Koitan tässä kovasti miettiä, miten saisin rajattua sen niille ihmisille, jotka oikeasti tätä blogia lukevat.
73. Uskon, että kun suhtautuu intohimoisesti siihen, mitä tekee, niin menestyy kyllä.
74. Toivon, että voisin opiskelujeni jälkeen asua Helsingissä ja/tai Kuopiossa. Turussa ei oo kauheen rento meininki.
75. Kun missään ei oo mitään järkeä, niin kuuntelen Quintessencen Talk less, listen morea, luen Supernaiivin tai katson Amélien.
76. Älykkyysosamääräni puolittuu, kun näen jonkun pienen ja karvaisen lemmikin. Pikkukoirat toimivat aina.
77. Vaikka dissailen suurin piirtein kaikkea mikä liikkuu ja lähestyn asioita usein negaation kautta, niin olen pohjattoman optimistinen ihminen.
78. En osaa viheltää.
79. Mulla ei oo ajokorttia!
80. Tiedän silti hämmästyttäviä asioita autoista. Isä on autonkorjaaja.
81. Miksei Suomessa ole Imagen lisäksi muita mielenkiintoisia yleisaikakauslehtiä? Vaikka Veli oli miehille suunnattu, niin se oli silti minun mielestäni parasta, mitä aikakauslehdistössä on nähty.
82. Harmittaa vietävästi, kun mulla ei ole visuaalista silmää yhtään.
83. Ajattelin ensin, että tv-ohjelmien myynti jälkikäteen dvd-muodossa ei tule kannattamaan. Nyt mulla on kotona jo The Office-, Studio Julmahuvi-, Kyllä Jeeves hoitaa- ja The Mighty Boosh -kausia.
84. Venäjän lätkämaajoukkueen Tereschenko jaksaa naurattaa joka kerta. Harmi ku Morozov ei pelannu tänä vuonna.
85. Haluan onnitella sinua, joka keksit, että miksi ne naurattavat.
86. En kestä miten flegmaattiselta Christina Aguilera kuulostaa tossa sen Spotify-mainoksessa.
87. Mitä suurempia asioita uskaltaa haaveilla, sitä suurempia asioita voi myös saavuttaa.
88. Yritän tässä miettiä, et mitä mieltä olen Fanfarlosta.
89. Oon saanu rikottua jo yhden muka mitä vaan kestävän kännykän.
90. Älä pistä mua toistamaan jotain, minkä oon vasta sanonu. Se on raivostuttavaa.
91. Kolmekymppiset vaikuttaa niin seesteisiltä.
92. Teini-ikäisenä kakskymppiset vaikuttivat siisteiltä.
93. Teini-ikäiset: olette väärässä. Erittäin hyvä esimerkki tässä näin.
94. En tykkää lukea kaunokirjallisuutta. Koen tuhlaavani aikaani, jos kirja onkin huono.
95. Haluaisin opetella tunnistamaan lintuja niiden laulun perusteella.
96. Mun aamukahvi on ajoittunut kohta viikon ajan iltapäiväkahteen.
97. Haluaisin käydä tämän kesän aikana bingossa. En osaa perustella.
98. Ihmisillä on yleensä syynsä kiukutella.
99. Esim. tämän takia vanhuksia pitää kunnioittaa ja ymmärtää.
100. En kyllä keksiskään enää yhtäkään faktaa.
1. Oon koulussa Ivalo ja kotona Nunnu.
2. Joskus vedän paljonkin ressiä siitä, kun tämä blogi ei lähentele tarpeeksi perinteistä, analysoivaa ja objektiivista musiikkijournalismia.
3. Sitten tsekkaan Blogilistan ja totean, että joko toisiaan, Pitchforkia tai musiikkilehtiä toistavia blogeja on tässäkin maassa jo ihan tarpeeksi.
4. Sitä paitsi, inhoan yli kaiken kun musiikkia pitää ylianalysoida, kategorisoida tai tarkastella osana jotain historiallista jatkumoa noin niinku arkielämässä.
5. Nostaisinkin hengenheimolaisikseni lähinnä tonnin ja Tomin. Niillä ei oo tikku juuttunu persiisiin.
6. Ja totta kai just ne on hengenheimolaisia, kun ne kumpikin on kaltaisiani jousimiehiä.
7. Joo, uskon horoskooppeihin……………………. Mut vaan niihin luonnejuttuihin! Ne natsaa ihan liian usein.
8. Suorapuheisena Jousimies ei epäröi antaa rehellistä mielipidettä, joka voi näyttää tahdittomalta toisinaan – vaikka harvoin Jousimies on tahallisesti julma.
9. Saan puhuttua itseni ulos monesta pinteestä.
10. Haluaisin nämä linnut tatuoituna itseeni. En tiedä mihin. Enkä usko, että tämä tulee tapahtumaan.
11. No jos vaikka ihan sen takia, että tuon yhtyeen musiikki määrittää minua eniten.
12. Oon tavannu koko Incubuksen kerran ja se on yksi tähänastisen elämäni tähtihetkistä.
13. Rakastan stand upia. Nauraminen on jees.
14. André Wickström on elämäni mies.
15. Tai oikeastaan kuka tahansa sellaiset silmälasit ja tarpeeksi pituutta omistava kaksilahkeinen.
16. Tai oikeastaan kuka tahansa kaksilahkeinen…
17. Mut mietin tossa kyllä just, et pakko ehkä hankkia joku kuopiolainen ukko ihan vaan sen murteen takia.
18. Mietin kans, että pojat ei varmasti tuhlaa läheskään niin paljon aikaansa tyttöjen ajatteluun kuin mitä tytöt poikien ajatteluun.
19. Arvostelen uusia tuttavuuksia ihan liikaa sen perusteella, kuinka hyvin huumorintajumme käyvät yksiin ts. kuinka paskaa läppää he heittävät.
20. Minä heitän sitä. Paljon. Yleensä väärissä paikoissa ja väärään aikaan.
21. Tän blogin tagit ovat hyvä esimerkki tästä…
22. Oon positiivisesti hämmentyny siitä, miten Ilta-Sanomat on alkanu linkkailemaan muiden medioiden juttuihin.
23. Periaatteessa haluaisin joskus olla sellainen freelancer, joka tienaisi oikeasti ja voisi hankkia kivan pikku työhuoneen jostain keskustasta.
24. Käytännössä olen aivan liian epäjärjestelmällinen ja mukavuudenhaluinen päästäkseni siihen tilanteeseen.
25. Ja todellisuudessa päätavoitteenani on päästä YleX:lle töihin. On ollut jo ainakin kahdeksan vuoden ajan.
26. Oikeasti tahtoisin vain LAULAA laulaa LAULAA, mut taidan olla jo vähän liian vanha sellaisiin haaveisiin.
27. Enkä tiedä, mistä löytäis samanhenkisiä tyyppejä, keiden kans vois soitella menemään.
28. Olin vuoden konsalla, mutta kävin musiikin teoriatunneilla vain kerran.
29. Haaveilen asunnosta, jossa olisi korkeat huoneet, isot ikkunat ja valkoiset lautalattiat.
30. Tämän hetkisessä asunnossani on puolipaneloidut seinät, suihku, jossa just ja just mahtuu kääntymään ja sokeritoukkia.
31. Mietin vähintään kerran päivässä, miksi en voisi olla yksi niistä, jotka jotenkin mystisesti löytävät itselleen täydellisen, mutta naurettavan halvan vuokra-asunnon keskustasta.
32. Olen kesätyötön. Eka kerta sitten kesän 2003.
33. Teen vähän sosiologian ja kulttuurihistorian opintoja, mut muuten aattelin täyttää kesäni rentoilulla.
34. Oon ainut lapsi…
35. … ja kyllä, se kertoo minusta jotain.
36. Rakastan pastaruokia.
37. Karppaaminen olisi siis mahdottomuus.
38. Välillä haluaisin muuttaa Berliiniin tai Lontooseen (kuinka omaperäiset
vaihtoehdot), mutta oikeasti en varmaan uskaltaisi.
39. Mun elämässä kaikki on joo/ei tai rakastan/vihaan. Oon vasta viime aikoina alkanu ettiin välimuotoja.
40. Mut se on vähän tylsää ja aikuista.
41. Kun joku utelee ikääni, joudun joka kerta laskemaan sen erikseen. Muuten vastaisin automaattisesti 18.
42. Kiroilen kuulemma paljon. Syytän siitä lappilaisuuttani.
43. En oo koskaan tykänny salmiakista.
44. Saan kaikki parhaat ideat bussi- ja junamatkojen aikana.
45. Makea chilikastike pelastaa monta ruokaa.
46. Feta pelastaa ne loput.
47. Vaaleanpunaiset leikkopionit pelastavat monta päivää.
48. Varsinkin jos niitä ei tarvitse itse hankkia. Vink vink.
49. Jos en keksi opintojaksoilla mitään muuta juttuaihetta, niin teen jutun jostain musiikkiin tai saamelaisuuteen liittyvästä.
50. Juuri nytkin teen puheviestinnän esitelmää (pohjois)saamen kielestä…
51. En ole saamelainen, mutta olen opiskellut kieltä ykkösluokalta asti. Wannabesaamelainen siis.
52. Olen asunut 18 vuotta Ivalossa, enkä silti osaa juurikaan luistella.
53. Tai hiihtää.
54. Näin viime yönä unta siitä, että olin unohtanut mennä Plutonium 74:n keikalle. Kyrsi aika vahvasti.
55. Sillä ihan oikeella keikalla kyrsi aika vahvasti pari muijaa, jotka oli ihan naamarit ja luuli pittailusta päätellen olevansa DE:n keikalla.
56. Tänä vuonna ajattelin festaroida Flow’ssa, Ruississa, DBTL:ssä ja Ilmiössä.
57. Eli kaikissa niissä paikoissa, joissa ei tarvitse yöpyä teltassa leirintäalueella känniääliöiden keskellä.
58. Niin ja puhun mieluummin nimenomaan mukavuudenhalusta ku laiskuudesta.
59. En oikein ymmärrä niitä, jotka väittävät uskovansa Jumalaan ja silti käyvät joka viikonloppu baarissa hörppäilemässä. Practise what you preach.
60. Terv. entinen seurakuntanuori…
61. … nykyinen tekopyhä.
62. Mitähän Sturm und Drangille tapahtui?
63. Mun kanssa ei voi kommunikoida ennen päivän ekaa kahvikupposta.
64. Se ei ole suositeltavaa myöskään silloin, jos oon törkeen nälkänen tai väsynyt.
65. Tossa aattelin, että voisin ehkä just ja just olla semmosen ihmisen kanssa, joka kuuntelee musiikkia, jota en itse kuuntelis. (toisaalta, miks tekisin niin?) En sen sijaan vois olla semmosen ihmisen kanssa, joka ei sietäis sitä musiikkia, jota mä kuuntelen.
66. Guilty pleasure:
67. Ostin tänään El Perro del Marin ja Mute Mathin levyt.
68. Kirosin Levykauppa Äxän levyhyllyjä. En käsitä sitä ”järjestystä”, missä ne
levyt on.
69. Satunnaisesta ruttuturpapalvelusta huolimatta en silti ostaisi levyjäni mistään muualta.
70. Onkohan Äxässä paikkakuntakohtaiset partakiintiöt?
71. Oon sitä mieltä, että blogiarvonnat ovat aika noloja. Aattelin silti pitää semmosen tällä viikolla.
72. Koitan tässä kovasti miettiä, miten saisin rajattua sen niille ihmisille, jotka oikeasti tätä blogia lukevat.
73. Uskon, että kun suhtautuu intohimoisesti siihen, mitä tekee, niin menestyy kyllä.
74. Toivon, että voisin opiskelujeni jälkeen asua Helsingissä ja/tai Kuopiossa. Turussa ei oo kauheen rento meininki.
75. Kun missään ei oo mitään järkeä, niin kuuntelen Quintessencen Talk less, listen morea, luen Supernaiivin tai katson Amélien.
76. Älykkyysosamääräni puolittuu, kun näen jonkun pienen ja karvaisen lemmikin. Pikkukoirat toimivat aina.
77. Vaikka dissailen suurin piirtein kaikkea mikä liikkuu ja lähestyn asioita usein negaation kautta, niin olen pohjattoman optimistinen ihminen.
78. En osaa viheltää.
79. Mulla ei oo ajokorttia!
80. Tiedän silti hämmästyttäviä asioita autoista. Isä on autonkorjaaja.
81. Miksei Suomessa ole Imagen lisäksi muita mielenkiintoisia yleisaikakauslehtiä? Vaikka Veli oli miehille suunnattu, niin se oli silti minun mielestäni parasta, mitä aikakauslehdistössä on nähty.
82. Harmittaa vietävästi, kun mulla ei ole visuaalista silmää yhtään.
83. Ajattelin ensin, että tv-ohjelmien myynti jälkikäteen dvd-muodossa ei tule kannattamaan. Nyt mulla on kotona jo The Office-, Studio Julmahuvi-, Kyllä Jeeves hoitaa- ja The Mighty Boosh -kausia.
84. Venäjän lätkämaajoukkueen Tereschenko jaksaa naurattaa joka kerta. Harmi ku Morozov ei pelannu tänä vuonna.
85. Haluan onnitella sinua, joka keksit, että miksi ne naurattavat.
86. En kestä miten flegmaattiselta Christina Aguilera kuulostaa tossa sen Spotify-mainoksessa.
87. Mitä suurempia asioita uskaltaa haaveilla, sitä suurempia asioita voi myös saavuttaa.
88. Yritän tässä miettiä, et mitä mieltä olen Fanfarlosta.
89. Oon saanu rikottua jo yhden muka mitä vaan kestävän kännykän.
90. Älä pistä mua toistamaan jotain, minkä oon vasta sanonu. Se on raivostuttavaa.
91. Kolmekymppiset vaikuttaa niin seesteisiltä.
92. Teini-ikäisenä kakskymppiset vaikuttivat siisteiltä.
93. Teini-ikäiset: olette väärässä. Erittäin hyvä esimerkki tässä näin.
94. En tykkää lukea kaunokirjallisuutta. Koen tuhlaavani aikaani, jos kirja onkin huono.
95. Haluaisin opetella tunnistamaan lintuja niiden laulun perusteella.
96. Mun aamukahvi on ajoittunut kohta viikon ajan iltapäiväkahteen.
97. Haluaisin käydä tämän kesän aikana bingossa. En osaa perustella.
98. Ihmisillä on yleensä syynsä kiukutella.
99. Esim. tämän takia vanhuksia pitää kunnioittaa ja ymmärtää.
100. En kyllä keksiskään enää yhtäkään faktaa.
lauantai 22. toukokuuta 2010
Juueivaarinhousut
Bongasin tän videon Speakeasy-blogista ja se herätti bloggaamisen tarpeen yhden yksinkertaisen kysymyksen muodossa:
Mitä mieltä tästä pitäisi olla?
Mitä mieltä tästä pitäisi olla?
perjantai 21. toukokuuta 2010
Kiitos kesä nyt vaan tästäki sitte
Helle on pehmittänyt pääni, enkä osaa kommunikoida vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa ilman että vaikutan sönköttävältä tyhjäpäältä. Pitäisi varmaan suosiolla siirtää kaikki sosiaalinen kanssakäyminen interneetsiin, jossa voi kuitenki hetken miettiä, mitä kirjottaa. Tai no vois – aikamoisia aivopieruja sitä tulee päästeltyä silti.
Multi-instrumentalisti Jeremy Warmsley ois aksenttinsa ja ulkomuotonsa puolesta just semmonen potentiaalinen sönköttämistä aiheuttava kaksilahkeinen. Hän kuitenkin tuntee tuskani ja ilmaisee sen blogipostausta mielenkiintoisemmassa muodossa. Jos James Yuill iski, niin tsekkaas tääki!
Multi-instrumentalisti Jeremy Warmsley ois aksenttinsa ja ulkomuotonsa puolesta just semmonen potentiaalinen sönköttämistä aiheuttava kaksilahkeinen. Hän kuitenkin tuntee tuskani ja ilmaisee sen blogipostausta mielenkiintoisemmassa muodossa. Jos James Yuill iski, niin tsekkaas tääki!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)