Synninpäästö

Minä en kuuntele Radioheadia. Luoja tietää, että olen yrittänyt.

Lähimmäksi hurahtamista pääsin vuonna 2005. Olin tiskaamassa. Tai kokkaamassa. Keittiössä joka tapauksessa, kuten emännäntaitojaan epätoivoisesti todistelevan vastarakastuneen naisen kuuluukin.

Olohuoneessa silloinen parempi puoliskoni kuunteli musiikkia. Hän piti Radioheadista. Kajareista kantautuvat äänet muistuttivat tälläkin kertaa kovasti Thom Yorken ja kumppaneiden tekemisiä.

Nyt minut valtasi kuitenkin tunne, joka oli ko. yhtyeen yhteydessä uusi ja tuntematon - huomasin tykkääväni kuulemastani. Siispä kysyin epäluuloisesti:

- Onks tää Radioheadia?

No ei. Kyseessä olikin vain eräs ensi-ep:nsä julkaissut kuopiolainen yhtye.

Radiohead-noviisiuteni takia en tunnistanut Willow Smithin tuoreen kappaleen samplea. Onneksi suuret ja mahtavat diggarit jaksavat kyllä muistuttaa, että kyseessä on Radioheadin Codex-biisistä lainattu pimputus. Siihen päälle sitten naureskellaan vielä vähän Willow'n melodramaattisuudelle.

Tyypit, se tyttö täyttää tänä vuonna 13. Onko ehkä vähän liian helppo kohde?

Ja Radiohead-vapaasta maailmastani voin tiedottaa, että minun korviini Willow'n tuotos on enemmän kuin siedettävä.

Äänenlaatu, osa 1: Artturi Taira

Kun haastattelen laulaja-lauluntekijöitä, työn alla olevan jutun aihe on oikeastaan se ja sama. Päädyn joka kerta esittämään yhden tietyn kysymyksen:

Milloin biisi on valmis?

Juttutuokioilla on tapana venyä entisestään, kun otan puheeksi heidän työnsä näkyvämmän aspektin, laulamisen.

Milloin sä tajusit osaavas laulaa? 
Onko sun laulusaundi vaikuttanut jotenkin siihen, millaista musiikkia aloit tehdä? 
Keneltä sä haluaisit kuulostaa?
Mitä sä haluaisit vielä oppia tekeen sun äänellä?

Venyneet haastattelut jalostuivat parin vuoden aikana opinnäytetyöni aiheeksi ja juttusarjaksi Radio Helsinkiin. Laulamiseen ja äänenkäyttöön keskittyvä Äänenlaatu-sarja starttaa tänään klo 14.00 ja taajuudelle voit virittäytyä ainakin täällä.

Vastauksia etsitään kuuden suomalaislaulajan voimin aina tiistaisin. Urakan aloittaa tämä mies.

Ja löytyi Artturilta vastaus siihen ensimmäiseenkin ikuisuuskysymykseen:

Silloin, kun Fullsteamilta soitetaan, että levy pitäis lähettää masteroitavaksi.

Näistäkään aiheista en postannut

Minulla on tapana tallentaa kännykän luonnoksiin Suuria Oivalluksia keikoilta ja muista musiikkielämyksistä ajatuksella "kirjotan näistä sit blogiin". Ai että kirjotan... Tässä muutama unohtunut viisaus typoineen päivineen.

"Laws of Gravity kuulostaa koiralta"
Tämä havainto vaatii huonon huumorin illan, kun kello on jo melkein kaksitoista ja kaikki naurattaa. Kuvitelkaa semmonen laulava koira. Up and down = hau hau hau.



"Amerikan euroviisut -> sama komppi"
Mikä tää juttu on, että niin pienet kuin suuret poppistarbat haluaa vääntää nyt amispoppia? Lainataan itäblokin maiden euroviisuista tuttu idioottivarma diskokomppi ja pistetään nätti tyttö laulaan.







"Merimaa vihaa Rubikia?"
Tähän asti bändi on saanu kämäsiä päiväkeikkoja Ruissista. Nyt ne joutu soittaan samaan aikaan Elbow'n kanssa. Kysymys on oikeutettu.

"Bob hunein laulaja viihdyttävämpi/arvaamattomampi ku ola salo. Olis voinu olla suuremmallaki lavalla jos karaokefaktori ei vaikuttais niin paljon."
Bob hune, bob hund, mitä näit nyt on. Biisit eivät ole niin tunnettuja, että yllyttäisivät yhteislauluun. Näin ollen keikka jäi pienen yleisön riemuksi Ruissalon paahteessa.

"70-lukulaiset, matti johannes, ville ahonen."
Ne mulla tuli mieleen, ku olin kattomassa Antti Autio Trioa Cafe Mascotissa. Nää tyypit kyl ansaitsis kokonaisen postauksen. Nuori mies laulamassa isoista asioista. Ja millä äänellä - huhhuh.

"Veit omasi, katto, en voi, korppi, luulin, tikari, saattaja, tuletko, pidon, enkelue, lilja, paimen, päijänne, ironisesti kokoomuslainen."
Settilista Liekin Albumiklassikot-keikalta. Naama väänty typerään virneeseen jo ensitahdeilla. Ironisesti kokoomuslainen ei ole Liekin salatun poliittisen kauden kappale, vaan viittaus basistin ulkomuotoon.

"Vaikka matkustan usein taksilla ja mulla on rakennekynnet, niin haluan musiikkini simppelinä. Usein riittää vain tarpeeksi potkiva basari ja sen bestiksenä vatsanpohjaa kutitteleva basso. Tästä muistutti Beastie Boys."
Etsi logiikka ekasta lauseesta.

"Meinaako kaikki olla Laura Närhiä? Fatima on Maarit, muut rutinoituneita ja varmoja. Biisit ovat yhtä lyhyitä kuin pierut, pidempi mainoskatko kuin se yks laulo. Ihan samanlaiset biisit ja kun otetaan huomioon että niillä biiseillä on myös alkuperäisesittäjät niin MITÄ VITTUA."
Syväluotaava analyysi tän vuoden Idolsista. Ps. En tykkää Maaritista.

It's complicated

Tämän piti olla tarina siitä, kuinka lintsasin koulusta vain kuunnellakseni Rubikin Solaria kattoon tuijotellen.

Tästä tuli tarina siitä, kuinka jouduinkin juoksemaan sille ainoalle läsnäolopakolliselle tunnille tällä viikolla. Samalla ilma muuttui harmaammaksi kuin vastapäisen talon seinä ja Solarista tuli olosuhteiden uhri.

Harmaa on.

Solarista on tullut hehkutuksesta päätellen myös toisella tapaa olosuhteiden uhri. Tältä levyltä on automaattisesti odotettu paljon. Perustuvatko Solarista lausutut ylisanat siis Dada Banditsin, Data Bandits EP:n ja Laws of Gravityn luomiin ennakko-odotuksiin vai levyn sisältöön?

Toki albumi on bändin musiikillisen kasvun ja suomalaisuuden huomioon ottaen hyvä. Ei tämä himmailu ole silti henkilökohtaisella tasolla juurikaan liikuttanut. Pääsemmekin kysymyksiin, jotka ovat tuttuja punaviinilasillisten äärellä käydyiltä keittiöpsykologian tunneilta:

Pitäisikö uuden tuttavuuden olla rakkautta ensi silmäyksellä tai -kuulemalla vai paljastaa jotain uutta kerta kerralta? Kuinka kauan on hengailtava, että voi varmistua jonkun olevan Se Väärä? Milloin tykkääminen on vain pelkkää tottumista?

Toisin sanoen, olisiko tämän pitänyt kolahtaa kerralla vai olenko aikaisemmin kukoistaneen suhteemme huomioon ottaen velvollinen kuuntelemaan levyn vielä kerta toisensa jälkeen odottaen, että jossain vaiheessa lempi leimahtaisi.

...kuin omat taskuni.

”Hahaha, ihan niinku mulla olis levyjä, joiden olemassaoloa en muistaisi”, ajattelin aiemmin tällä viikolla, kun hoidin Radio Tutkan vaatimia viimeisiä musapäällikkötehtäviä. Levyvuorta valloittaessani törmäsin Rubikin Bad Conscience Patroliin. En voinut uskoa levyn karanneen omasta hyllystäni, vaikka se olikin varustettu kirkkaanoranssilla 9,90-hintalapulla. Muutaman hämmentyneen ”onks mulla sun levy lainassa?”-soiton jälkeen se oli uskottava.

Aiemmin tällä viikolla olin väittänyt Mikolle kivenkovaan, etten vieläkään omista PMMP:n ensimmäistä levyä. No, näytänpä omistavan.

Levyvuoren yksityiskohtainen raportointi herätti myös toisenlaisia oho-elämyksiä. En ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota levyjen tuottajiin. Nyt tiedän muun muassa, että sama jäbä on tuottanut Coldplayn ja Kings of Conveniencen levyjä. Seuraavaksi pitää vissiin ottaa selvää, että mitä väliä sillä on.

Huomattavasti hauskempi ja nopeampi tapa bongata artistien välisiä kytköksiä on tutustua 6 degrees of Black Sabbath -sivustoon. Sopii hyvin suomalaisille, jotka ovat muutenkin tottuneet päivittelemään kovaan ääneen sitä, kuinka maailma on niin pieni. Kuka olisi uskonut, että matka Rammsteinista Katri Helenaan vaatii vain kolme askelta?

PS: Suurimman osan Radio Tutkassa soineista kappaleista löydät täältä!

Levyarvostelu à la mestarikriitikot Susa ja Anna

an.na sanoo:
tuli tos mieleen et HUIMAA HUIMAA MAAGISTA VETOVOIMAA
ja et miten dada banditsista voi tulla aina niin hyvälle tuulelle?
kuuntelin sitä helsingin reissulla ja olin ihan <3____ br="br">
susa sanoo:
dada bandits on paras
se levy ei oo vieläkään kulunut

an.na sanoo:
en tajuu miten jokanen biisi voi olla hyvä
en tajuu miks en oo tykänny tästä heti ku oon kuullu!
EN TAJUU MIKS OON VIHANNU RUBIKIA

susa sanoo:
just se että siellä ei oo yhtään paskaa

an.na sanoo:
enkä tajuu, miten nää voi tavallaan olla tosi samanlaisia nää biisit mut kuitenki erilaisia

susa sanoo:
toi on täydellinen levy
melkeinpä

an.na sanoo:
melkeinpä.

susa sanoo:
MULLA EI OO SITÄ VIELÄKÄÄN AITONA

an.na sanoo:
:DDDDD


PS: Mites toi Ruissin "huippusuosittu kotimainen yhtye" Don vitun Huonot? Hävettää maksaa 110e tolla lineupilla. Mut samalla voi myhäillä tyytyväisenä, kun ei menny Assyrian Prinssin, Porcupine Treen tai Florencen klubikeikoille.

KUOPIJJOO KUOPIJJOO

Kun perjantai muuttui yleisen vitutuksen illaksi, niin ratkaisu löytyi läheltä. Kuopio oli tullut kaupunkiin. Rubikin keikalta löytyy vastaus kaikkiin ongelmiin.

Tällä kertaa keikka muistutti, että vastakkaisessa sukupuolessa tärkein ominaisuus on levyhyllyn koostumus (ja että Rubik tarvitsee sen yhden ylimääräisen soittajan, joka tällä kertaa uupui). Levyhyllyn sisältö sentään kertoo ihmisestä jotain. Sanoilla sen sijaan voi hämätä. Liian kauan.

Joka tapauksessa, olin elossa yhden illan ajan.

Lauantaina kävin TPS-KalPa-matsissa. Kyseessä oli ensimmäinen SM-liigan matsi, jossa olen ollut, joten en osannut mitään kivoja kannustuslauluja. Ainoa kannustava melodia, joka minulla tuli mieleen, oli Fire Agen kertsi. Harmikseni kuitenkin luulen - kaikella kunnioituksella KalPan pelaajia kohtaan - että se huuto ei olisi heilauttanut joukkueen taistelutahtoa suuntaan tai toiseen.



Ehkä se on sitte Annan joukkueen kannustuslaulu.

A blast from the past

Olin kuvaamassa Rubikia Turun Klubilla 25.4. valokuvauskurssia varten. Onneksi jouduin kohtaamaan seuraavat realiteetit jo silloin:

- Kamerat vihaavat minua. Olin minä niiden edessä tai takana.

- Tykkään ihmisten selistä? Faktan heitti kehiin kuvat arvostellut opettaja.

- Olen tosi awkward sosiaalisissa tilanteissa, joissa en tunne ketään. Tervetuloa, toimittajan arki! Ja suokaa anteeksi vieraskielinen lisäys, mutta mikään suomennos ei tee tuolle sanalle oikeutta.

- Aiemmin itselle turhanpäiväiset yhtyeet voivat muodostua elämääkin suuremmiksi livekeikan jälkeen. Tai ainakin Rubik voi, jos on saanut kuulla Radiantsia tyhjällä Klubilla soundcheckin aikaan.

- Olen huithapeli. Lupasin nämä kuvat Artturille heti kun ne valmistuvat. Tässä ne nyt sitten ovat, viisi kuukautta myöhemmin...