Vuoden levy

Suhtaudun hypetettyyn musiikkiin edelleen yhtä epäluuloisesti kuin ihmisiin, jotka eivät juo kahvia tai puhuvat täydellisellä kirjakielellä. Siksi onkin huvittavaa, että meikäläisen kirjoissa vuoden levyn on tehnyt brittimuija, joka sai ainakin vuonna 2009 osakseen huomiota melkein yhtä paljo kuin neidillä on tukkaa. Eli runsaasti.


Kuva: MySpace

Mikään muu levy ei ole tuottanut minulle iloa niin pitkään kuin Ellie Gouldingin Lights: ensin albumilta löytyvien biisien ja sitten niistä väännettyjen remixien muodossa. Kun älysin vielä kuunnella levyä kunnon kuulokkeilla, niin avautui saundeja, joita en ollut aikasemmin kuullutkaan. Esim. basso...

Toki levy on suurimmaksi osaksi yhtä suurta täytebiisiä. Mutta tässä piilee (musa)bloggaamisen hienous. Minun ei tarvitse kritisoida musiikkia objektiivisesti jostain näennäisesti yläpuolelta tulevien hyvän musiikin kriteerien mukaan.

Voin vaan tyytyä toteamaan, että Lights tulee muistuttamaan vuosien jälkeenkin ajasta, joka sävytti tämän vuoden päätöksiä, suunnitelmia ja fiiliksiä. Samaan eivät ole pystyneet vaikkapa Ultramariinin tai Magenta Skycoden muotovaliot. Ja juuri sen takia Lights on vuoden 2010 levy minulle.

Loppuun yksi biisi, joka ei ole päätynyt levylle. Hetkinen, korjaan - ei ole päätynyt Ellien levylle. Biisi löytyy valitettavasti euroviisuvoittaja Lenan albumilta. Kyseessä on kiva ja harmiton pop-luritus, jota kuuntelen kyllä mieluummin Ellien tulkitsemana. Tai vaikkapa Stingin. Hieman on nimittäin The Police-esque meininki tässä.