Lapland aka läppälandia

Kyllä tämä bloggaajan elämä on sitten vaikeaa. Tai ainakin postauksen rakentaminen.

Lähteäkö siitä oivalluksesta, että paras todistamani keikka ei suinkaan ole ollut Incubus Berliinissä tai Quintessence Rovaniemellä vaan Tulenkantajien setti Ivalon työväentalolla vuonna 2002?

Kehystääkö postaus sittenkin havaintoon, jonka mukaan pohojosen miehet ovat parhaimpia? Teoriani mukaan lappilaiset naiset ovat niin viileitä ja vittumaisia, että vastakkaisen sukupuolen edustajien on tästä selvitäkseen kehityttävä erityisen leppoisiksi pysyäkseen hengissä.

Pitäisikö vaan mennä sieltä, missä aita on matalin toteamalla "Lappi itsenäiseksi"? Silloin asennetasolla liikkuvat kulttuurierot olisivat helpommin oikeutettavissa. Vaikka mittari näyttää etelässä plussaa, niin kyyti on kylymempää ku Lapissa tammikuussa.

Tai sitten vois vaan myöntää, että löysin Tulenkantajien albumit pitkästä aikaa levyhyllystäni, aloin ikävöidä kotiin ja pääsen sinne vasta kuukauden päästä.

the only love that i now cling to is the mic that i clutch

Katsoin Rock-Suomen Kotipojat-jakson ja totesin, että suomalainen hip hop pelasti minut paskalta musiikilta. Paradoksi? Selitänpä.

Fintelligens, Avain, Seremoniamestari. Kaikki kuuntelivat vuosituhannen vaihteessa suomenkielistä hip hopia. Kaikilla tarkoitan tässä tapauksessa välitöntä lähipiiriäni, joka muodostui tuolloin kaltaisistani tuppukylän varhaisteini-ikäisistä kiusankappaleista.



Varhaisteini-ikäiset kiusankappaleet haluavat erottautua muista varhaisteini-ikäisistä kiusankappaleista olematta kuitenkaan liian erilaisia. Minun tapauksessani se tarkoitti sitä, että aloin tilata netistä suomalaisia hip hop -levyjä, joiden esittäjistä minulla ei ollut oikeastaan mitään käsitystä.

Rockin da Northin (...) lisäksi ostoskoriin päätyi Don Johnson Big Bandin omakustanne, jonka ansiosta perehdyin edelleen Quintessenceen. Jokin Emman haastattelukommentti pakotti perehtymään Erykah Baduun. Ensimmäinen todistamani kunnon livekokemus oli Tulenkantajien keikka Ivalon työväentalolla, joten kohtaloni oli oikeastaan sinetöity. Minä olin musanörde.

Sittemmin Tulenkantajat ovat hajonneet, DJBB on päätynyt listakärkeen ja meikäläisen genremieltymykset siirtyneet toisaalle. Mutta yksi asia on ilmeisen pysyvää: suomi hip hopista syntynyt intohimoni graafikkolasipäisiin miehiin. MattiP never forget.

Olipa kerran Turku

Kun joku tulee selittään mulle, että ollaan riidoissa, koska oon kerran kehoittanut häntä tekemään koko universumille palveluksen eli pitämään suutansa pienemmällä, niin tekis mieli sanoa vaan että…



Lappilaisten ja turkulaisten kohtaamisesta on vain kerran syntynyt jotain hyvää:



Joskus sitä miettii, eikö lepposuus/itseironia/HUUMORI oo ehtiny vielä etelään asti.