Olen käyttänyt tämän päivän itseäni kehuen ja näitä kehuja eteenpäin lähettäen. Kroppani päätti palkita minut mojovalla päänsäryllä. Pääni ei kestä tällaista itseluottamuksen määrää. Se kun on tottunut lähinnä vellomaan katkeruudessa.
En osaa iloita muiden puolesta enkä usko, että olen ainoa. So shoot me. Se ei tarkoita, ettenkö toivoisi lähipiiriini kaikkea hyvää. Satun vaan olemaan juuri se suomalainen, joka odottaa lottovoittoa, vaikka ei edes lottoa: yleensä katkeruus iskee silloin, kun ystäväni ovat saavuttaneet jotain, mitä minä en ole edes tajunnut hakea.
Sanotaan, että ”ei se ole sinulta pois”. No, tällä alalla se usein kyllä on.
Jostain kumman syystä ystäväni kuitenkin kuuntelevat marinaani vuodesta toiseen ja jaksavat vieläpä kannustaa sen läpi. Heidän ja seuraavan biisin voimin olenkin kääntänyt vitutuksen tarmokkaaksi kapinamielialaksi. I almost lost it but now I’m back on track.
Nonni. Sää kuvailit mut kans justiinsa ku olen, mutta miten en ole itse koskaan osannut pukea sitä sanoiksi.
VastaaPoistaOot hyvä. Ja tästä asiasta olen oikeasti iloinen enkä katkera lain.
Kiitos! Sieki. Harmi vaan, ettei se näytä riittävän, kun kaikki tuntuu menevän suhteilla.
VastaaPoistaPitäs varmaan sit keskittyä luomaan niitä suhteita, eikä vaan polttamaan siltoja...
Niin kai sitä pitäisi.
VastaaPoistaMutku joskus se siltojen polttaminen on oikeasti vaan niiiiin paljon parempi vaihtoehto.
Mikään työ (eikä kyl mikään muukaan) ei ole sen arvoista, että itseään pitäisi myydä. Ainakaan kovin halvalla.