Näytetään tekstit, joissa on tunniste Regina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Regina. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Äänenlaatu, osa tiesmitä: Iisa Pykäri


Kuulin kerran tarinan, jonka jälkeen Regina on näyttäytynyt minulle ennen kaikkea ihastumisten ja muiden suurten tunteiden yhtyeenä. Tarina on lyhyt ja se on ainakin joiltain osiltaan tosi. Lisäksi se sisältää parhaimman kuulemani iskureplan.

Olipa kerran neiti X. Olipa kerran herra Y. Tapahtumat sijoittuvat festarihumuun.

Neiti X lähestyi herra Y:tä. 

- Hei, saisinks mä sun numeron? Haluun laulaa Reginaa sun korvaan.

Asetu neiti X:n tai herra Y:n asemaan Radio Helsingin taajuuksilla tänään klo 14, kun Reginan Iisa laulaa, beatboksaa ja höpöttelee korvaasi. Samat setit ilman lurittelua ilmestyy tänne lähetyksen jälkeen.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Postaus, jossa mainitaan hipsterit

Mulla oli pitkästä aikaa noin 1268 kilometriä aikaa kelailla laiffii. Sen sijaan, että olisin käyttänyt ajan esimerkiksi Euroopan talouskriisin selvittämiseen, keskityin suurempiin mysteereihin.

Niin kuin olisiko aika jo kypsä hipsterien a cappella -coveryhtyeelle.

Viimeisimmässä Nyt-liitteessä todisteltiin lukuisin sanankääntein, kuinka lauluyhtyeiden suosio kasvaa. Totesin asian myös omakohtaisesti. Hankkimistani viidestä joululahjapaketista kaksi sisältää a cappellaa.

Muun muassa Astrid Swanin Pavement-levy osoittaa, että covereita voi tehdä myös skeneystävällisesti.

Näiden faktojen varjossa aika saattaa olla jo ylikypsä tämmöiselle yhtyeelle. Hipsterien pitäisi olla edelläkävijöitä ja suunnannäyttäjiä. Mutta kyllä tyylikkäiden kaupunkilaisten lempimusiikkia esittävä lauluyhtye pääsisi varmasti kiertämään muutaman mainostoimiston tai ideahautomon pikkujoulut. Pistetään hengentuotokset vinyylimuotoon niin valtamedia voi uutisoida vinyylimyynnin näennäisesti yllättävästä kasvusta ensi vuonnakin.

Jaa, että mistä tällainen idea? Minä haluan kuulla riisutun version Reginan Olen häviöllä, Pauli!:sta. Eikä tämä Iverin Bonpankaan luritus pahalta kuulosta.


keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Soita mulle

Ilmais-Spotifyssa on jonkin sortin rajoitus siihen, kuinka monta kertaa yhtä kappaletta voi kuunnella. Opin tämän, kun kuuntelin Reginan uuden levyn kolmatta kappaletta repeatilla. Ilman sinua olisin sumussa, ilman sinua olisi sadetta. Niinpä.

Regina – Lepään aalloilla

En ole päättänyt, onko yhtye tehnyt saman kappaleen yhdeksän kertaa vai onko Soita mulle vaan ehyt albumikokonaisuus. Iisan sanoitusten ansiosta olen kuitenkin valmis ottamaan selvää.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Regina!

No onkos tullut kesä jo talven keskelle? Reginan uuden biisin perusteella on.

Jos et sä soita julkaistiin tänään yllättäen. Kerrankin voi jättää pois sen ja pyytämättä. Kappale sai minut tirauttamaan kyyneleen jo introllaan. Viimeisten tahtien aikana pompin yksin toimituksessa.

Sain mä kyllä jotain aikaiseksikin. Hihittelin vähän Iisan korvaan ja lopputuloksen voit tsekata täältä.

Olisi kai pitänyt kysyä, ovatko kissat olleet osallisena levyn teossa. Biisistä kuuluu nimittäin läpi se sama kaikuisa, iloisen haikea meininki, joka on tuttu kissaihmisten täyteisten Magenta Skycoden ja Best Coastin saundimaailmasta. Miau.



Johanna Kustannuksen nettisivuilla loihditaan lausuman seuraavaa:

"Singlejulkaisun ja tulevan albumin inspiraationa ovat toimineet nuoruus ja levyt, joita lainattiin kirjaston alternative-hyllystä. Innoittajina ovat olleet lisäksi elämän yksinkertaiset nautinnot kuten valo, rakkaus ja päättymätön vapaa-aika."

Kuva: Facebook

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Sanoja

Mä en ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kiinnitä huomiota kappaleiden sanoituksiin. Etenkin kun tarjolla on jotain tällaista. Olin kerran ihminen, mutta nyt kaikki hajoaa.



Iisa laulaa, että sanat eivät ehkä enää tehoa, vaikka asia on juuri päinvastoin. Itse kuulun siihen ihmisryhmään, joka voisi kommunikoida vain lyriikoin. Hieman teiniä ehkäpä, mutta miksi alkaa sönköttää omiaan, kun joku on esittänyt asiat niin paljon osuvammin ja kauniimmin. Etsin merkityksiä todennäköisesti sieltäkin, missä niitä ei ole ja erehdyn uskomaan, että muut ymmärtäisivät sen. Tai tekisivät samoin.

Olen muutenkin viime päivinä pohtinut sanoja niin työn kuin vapaa-ajan puolesta. Perimmäisen ongelman voi jäljittää yhteen kahteen kysymykseen: Onko väliä sanooko sanat ääneen vai kirjoittaako ne? Miksi jompikumpi olisi toista uskottavampi tapa?

Lopuksi kehotan kaikkia kuuntelemaan kappaleen - hassua kyllä - sävelistä täältä. Mä saan lisää siteerattavaa 20.10.