Annie - Back Together

Hei Flow. Sovitaanko, että Annie korvaa Solangen?



Avainsanat: Hitti Buumi 10, Hitti Buumi 9, vanhempi Regina, ysärisyna, Barbien hajuvesi, Peltsi-Summeri.

Mutya Keisha Siobhan – Flatline

Kuva: Facebook

MSK
(adj.)
1. Mustasukkainen.
                     – Taidat olla vähän ämmäskoona!

MKS
(subj.)
1. Mutya Keisha Siobhan. Kts. myös Sugababes.

Flatline
(hitihkö)
1. Dev Hynesin luomaan saundimaailmaan nojaavaa pehmiksenkevyttä vyörytystä, joka lopullisen kliimaksin sijaan johtaa muistutukseen siitä, mikä näiden kolmen naisen kohdalla on aina ollut olennaisinta: taidokkaiden äänten harmonia. Se pelastaa ekalla kuuntelukerralla unohdettavaksi erehdytettävän kappaleen soittolistalle toiseen, kolmanteen ja n:nteen otteeseen.

2. It's about that feeling you get when a relationship that used to be amazing is plummeting headlong down the dumper. 
Guardian.co.uk

Mutya Keisha Siobhan - Flatline by MutyaKeishaSiobhan

Äänenlaatu, osa tiesmitä: Iisa Pykäri

Kuva: Mikko Kauppinen

Kuulin kerran tarinan, jonka jälkeen Regina on näyttäytynyt minulle ennen kaikkea ihastumisten ja muiden suurten tunteiden yhtyeenä. Tarina on lyhyt ja se on ainakin joiltain osiltaan tosi. Lisäksi se sisältää parhaimman kuulemani iskureplan.

Olipa kerran neiti X. Olipa kerran herra Y. Tapahtumat sijoittuvat festarihumuun.

Neiti X lähestyi herra Y:tä. 

- Hei, saisinks mä sun numeron? Haluun laulaa Reginaa sun korvaan.

Asetu neiti X:n tai herra Y:n asemaan Radio Helsingin taajuuksilla tänään klo 14, kun Reginan Iisa laulaa, beatboksaa ja höpöttelee korvaasi. Samat setit ilman lurittelua ilmestyy tänne lähetyksen jälkeen.

Hipsterihuumoria osa 4

Ils se ressemblent comme deux gouttes d'eau:

Phoenixin paluu

Daft Punkin paluu

Katso myös osa 1, osa 2 ja osa 3. 

Kuvakaappaus 1, 2.

Kielikylpy / Språkbadet / Giellalávgu

Kuva: Bandcamp

Buori álbmotbeaivvi.

Lovisa Negga on Linköpingissä asuva artisti, jonka äiti on saamelainen ja isä ranskalainen. Mihá ja gievrra naittaa muun muassa simppelin elektropopin, joikaamisen ja luulajansaamen kielen. Kieltä puhuu vain noin 2000 ihmistä.

Tarpeeksi erikoiset taustatekijät (ja nätit visut) skeneilijöille. Tarpeeksi koukuttava renkutus meille muille.

Toinen vahva suositus on Neggan ruotsinkielisestä materiaalista. Inte riktigt någon tjej för dig kuulostaa siltä kuin se olisi repäisty Veronica Maggion viimeisimmältä albumilta. Siis keväältä ja hattaralta.

Täydellisen biisin anatomia

Anna
toi on häijy ku kaikki pojat voi olla sillee
OO MÄ TIEDÄN LEVOTTOMAN TYTÖN, ANSSI LUET AJATUKSIAIN
sit kaikki tytöt on sillee
OO HALUAN OLLA SEN YHDEN POJAN LEVOTON TYTTÖ, ANSSI LUET AJATUKSIAIN
sit vielä toi koira nii loput voi olla sillee
OO KOIRA, ANSSI LUET AJATUKSIAIN

Ilkka
kissat ois parempia

Anna 
niin joo kissaihmiset
hmm.
kyl toi laulaa kissoista tossa

Ilkka 
laulaako...? muistan vaan mustekalat

Anna 
että kissat ei maista makeaa

Ilkka
aivan joo
problem solved

Anna 
täydellinen biisi siis

Synninpäästö

Minä en kuuntele Radioheadia. Luoja tietää, että olen yrittänyt.

Lähimmäksi hurahtamista pääsin vuonna 2005. Olin tiskaamassa. Tai kokkaamassa. Keittiössä joka tapauksessa, kuten emännäntaitojaan epätoivoisesti todistelevan vastarakastuneen naisen kuuluukin.

Olohuoneessa silloinen parempi puoliskoni kuunteli musiikkia. Hän piti Radioheadista. Kajareista kantautuvat äänet muistuttivat tälläkin kertaa kovasti Thom Yorken ja kumppaneiden tekemisiä.

Nyt minut valtasi kuitenkin tunne, joka oli ko. yhtyeen yhteydessä uusi ja tuntematon - huomasin tykkääväni kuulemastani. Siispä kysyin epäluuloisesti:

- Onks tää Radioheadia?

No ei. Kyseessä olikin vain eräs ensi-ep:nsä julkaissut kuopiolainen yhtye.

Radiohead-noviisiuteni takia en tunnistanut Willow Smithin tuoreen kappaleen samplea. Onneksi suuret ja mahtavat diggarit jaksavat kyllä muistuttaa, että kyseessä on Radioheadin Codex-biisistä lainattu pimputus. Siihen päälle sitten naureskellaan vielä vähän Willow'n melodramaattisuudelle.

Tyypit, se tyttö täyttää tänä vuonna 13. Onko ehkä vähän liian helppo kohde?

Ja Radiohead-vapaasta maailmastani voin tiedottaa, että minun korviini Willow'n tuotos on enemmän kuin siedettävä.

Sielunsiskot ja -veljet

Hyvä soul ja kauniit sielut. Siinäpä viimeaikaiset intressini kiteytettynä.

Ensimmäistä voin tarjoilla teille levyn verran täältä.

Toiset teidän pitää löytää itse.

Tehosoitossa

Olin edennyt Elle Varnerin Perfectly Imperfect -debyyttialbumin kuuntelussa levyn loppupuolelle. Stop the Clock on levyn kahdeksas kappale. Ensikohtaamisemme meni suurin piirtein näin:

If you're looking for me I'm the stupid girl
With a joyless smile in her own sad world

Lässynlää. Ollaanpa sitä niin tunteellista et-TÄH. Miksi levyille pitää tunkea näitä biisejä, jotka eivät ole uskalla olla kunnolla slovareita? Kanavoisivat nyt sitä sisäistä Houstoniansa sitte.

Walking nowhere all alone without a sense of time
On a cold dark street on a cold dark night, sayin'

This will be the last time
Through with lettin' you keep me on the sideline

Tässä on sit tää kohta, jolla kosiskellaan radiosoittoa. Sama saundi on joka toisessa jenkkilän hittibiisissä.

They say insanity is doing all the same things
And thinking that you're gonna get a different ending

'Cause I've been 

waiting in the storm for you

EISSSAAAHELLLJJUMALLLHUHHUH.  

Ne stemmat. Ne torvet. Kantsii kuunnella loppuun. Kantsii kuunnella koko levykin esmes täältä.

Äänenlaatu, osa 4: Anna Puu

Kuva: Maikkari

Vuonna 2008 se oli lähempänä kuin koskaan.

Seisoin Kuopion torin laidalla ja odotin bussia saapuvaksi. Kesätyöni Puijonlaakson R-Kioskilla veteli viimeisiään. Tuskin maltoin odottaa, vierailisiko vakkarikaljavaras viihdykkeenäni tänäänkin.

Samaan aikaan Kuopion Musiikkitalolla aloiteltiin Idolsin koelauluja.

Minulla ei ollut hirveästi menetettävää. Käynnistymässä oli jo kolmas välivuosi, joten mikä tahansa muutos olisi hyvästä. Aikaisempien Idols-kausien viisastuttamana olin valkannut potentiaaliset koelaulubiisit jo valmiiksi. Enkä minä nyt ihan sysispaska laulaja ollut.

Soitin äidille. Hyppäsin bussiin.

Onneksi yksi toinen Anna vei suunnitelmansa loppuun saakka. Puustjärven tie Idolsiin mutkitteli 26 vuoden aikana muun muassa Outokummun, Chilen ja Turun läpi. Lopullinen osallistumispäätös oli yhdestä oivalluksesta kiinni:

Jos on joku asia, mitä haluaa tosi kovasti, kannattaa sanoa se ääneen. Vaikka sitä ei muistaiskaan, niin toiveilla on mahdollisuus tulla toteen, jos ne vaan uskaltaa sanoa tai kirjottaa paperille.

Kelle kaimani kertoi haaveestaan? Se selviää Äänenlaatu-sarjan neljännessä osassa tänään klo 14.00 Radio Helsingin taajuuksilla tai nettiradiossa. Kuuntele sen jälkeen vielä Annan liikuttavan kaunis biisi Kuka sut muka huolisi?, joka löytyy viisi Emma-ehdokkuutta rohmunneelta Antaudun-albumilta.

Ps. Äänenlaadun aikaisemmat osat voit kuunnella podcasteina täältä!

Toisen roska, toisen aarre

Oli mulla luonnosteltuna jotain kierrättämisen ajoittaisesta haasteellisuudesta (etenkin parhaat päivänsä nähneiden tyynyjen ja peittojen kohtalo mietityttää) ja siitä, miten ainakin eräät versioijat ovat todenneet, että käyttökelpoista kamaa ei sovi heittää menemään.

Mut pää on niin täynnä räkää, että poltin aasinsillat.

Äänenlaatu, osa 3: Samae Koskinen

Lähestyn haastattelutilanteita harvoin puhtaasti toimittajan roolissa. Minä tenttaan - sinä vastaat -asetelma on hemmetin vieras. Mieluummin juttelen hieman aiheen vierestäkin ja annan samalla itsestäni jotain.

"Mutta Anna!" sinä sanot. "Eihän toimittajan tehtävänä ole jutella mukavia ihmisten kanssa. Kriittisyys! Objektiivisuus! Kovat uutiset! Naminamivastarinta!"

Totta tuokin. Lähestymistapaani ei voi soveltaa kaikkeen toimitustyöhön. Esimerkiksi kiivastahtisessa päivittäisuutisoinnissa toiminnallani ei todennäköisesti saataisi mitään aikaseksi. Minä sen sijaan voin toimia näin, koska teen nykyään lähinnä pidempiä, henkilövetoisia juttuja.

Eikä taktiikkani edes pure joka kerta. Mutta silloin kun se puree, 45 minuutin haastattelu voi venyä reilun parin tunnin juttutuokioksi, jonka aikana kelataan laiffii, kuunnellaan tulevaa levyä ja pistetään neiti toimittajan urasuunnitelmat uusiksi. Noin niinku muun muassa.

Ja itse asiasta, laulamisesta, saadaan aikaiseksi noin tunnin pituinen monologi. Osa Samaen avautumisesta on kuultavissa tänään  Radio Helsingissä klo 14.00 Äänenlaatu-sarjan kolmannessa osassa.

Äänenlaatu, osa 1: Artturi Taira

Kun haastattelen laulaja-lauluntekijöitä, työn alla olevan jutun aihe on oikeastaan se ja sama. Päädyn joka kerta esittämään yhden tietyn kysymyksen:

Milloin biisi on valmis?

Juttutuokioilla on tapana venyä entisestään, kun otan puheeksi heidän työnsä näkyvämmän aspektin, laulamisen.

Milloin sä tajusit osaavas laulaa? 
Onko sun laulusaundi vaikuttanut jotenkin siihen, millaista musiikkia aloit tehdä? 
Keneltä sä haluaisit kuulostaa?
Mitä sä haluaisit vielä oppia tekeen sun äänellä?

Venyneet haastattelut jalostuivat parin vuoden aikana opinnäytetyöni aiheeksi ja juttusarjaksi Radio Helsinkiin. Laulamiseen ja äänenkäyttöön keskittyvä Äänenlaatu-sarja starttaa tänään klo 14.00 ja taajuudelle voit virittäytyä ainakin täällä.

Vastauksia etsitään kuuden suomalaislaulajan voimin aina tiistaisin. Urakan aloittaa tämä mies.

Ja löytyi Artturilta vastaus siihen ensimmäiseenkin ikuisuuskysymykseen:

Silloin, kun Fullsteamilta soitetaan, että levy pitäis lähettää masteroitavaksi.

Anna ja Vesa-Matti Loiri menivät karaokeen...

Otsikko, kuten niin moni muukin asia elämässäni, kuulostaa vitsin aloitukselta. Se on kuitenkin totisinta totta.

Täysi-ikäisyyden saavuttaneella nuorella ei ollut hirveästi illanviettomahdollisuuksia Ivalossa viitisen vuotta sitten. Tuoreimpia hittejä oli turha odottaa kuulevansa baarissa, ellei halunnut matkustaa 30 kilometrin päähän Saariselän turistidiskoihin. Nekin palvelivat vain hiihtosesongin aikaan.

Paikallisia vaihtoehtoja oli kaksi, joista kummassakin laulettiin karaokea. Toisessa – kutsutaan paikkaa nyt vaikkapa Kultahipuksi – ehkä hieman enemmän.

Minä en ymmärtänyt kyseistä taiteenlajia. En kuulunut siihen joukkoon, joka hassuttelee laulamalla päin helvettiä antaumuksella Aikuista naista tai Volgaa. En halunnut myöskään identifioitua oman kylän karaokekuninkaallisiin, jotka saattoivat ylitulkita vetää koko listan läpi unissaankin.

Mutta sinä iltana velvollisuudentunto, jota ystävyydeksikin kutsutaan, ajoi minut tarttumaan tahmeaan biisikansioon.

– Lauletaanko?
– Emmää... (juo kuivaa omenasiideriä, joka olisi vasta myöhempinä aikuisvuosina vaihtuva oluen ja valkoviinin kautta punaviiniksi)
– No lauletaan nyt! Kahestaan!

Ah. Toverini oli lausunut taikasanan, joka hälventäisi kaiken menneen ja tulevan karaokehäpeän mennessään. Me pystyisimme mihin vaan - kahestaan.

Siiderin ja tyttöenergian humalluttamina yliarvioimme taitomme totaalisesti. Kiikutimme karaokeisännälle lapun, johon oli rustattu "Destiny's Child - Say My Name". Olimme esiintyneet peruskoulun juhlissa rasittavuuteen asti, joten työnjako oli selvillä jo ennen kuin saimme mikit käteemme: kaveri vetää ekan säkeistön, minä toisen, kertsit vedetään yhdessä ja c-osaa kattellaan sitten kun se tulee.

Mihin emme osanneet valmistautua oli kuitenkin se, että kesken performanssimme paikalle saapuu tulkitsijoista suurin ja mahtavin eli Vesa-Matti Loiri. Vesku kulki baaritiskin kautta entouragensa saattelemana suoraan nokkamme eteen iltaa istumaan. Että yeah-yeah-yeah-yea-yeah siinä sitten vaan.

Valitettavasti minulla ei ole tarjoilla teille sen kummempaa loppuhuipennusta. Ivalossa ei kerrota legendaa siitä kerrasta, kun Vesku nappasi takataskustaan poikkihuilun ja miten huilusoolon lopuksi koko Kultahippu ei vain sanonut vaan huusi meidän nimiämme täydellisissä stemmoissa.

Mutta kyllä kohtaamisestamme yhden löyhän ja ylipitkän aasinsillan väänsi Tomin vinkkaamaan remixiin tuosta modernista klassikosta.

Hipsterihuumoria osa 3

Hehän ovat kuin kaksi marjaa:

 

Don Johnson Big Bandin paluusinkku Living the Life

Satellite Storiesin debyyttialbumi Phrases to Break the Ice

Katso myös osa 1 ja osa 2.

Kuvat: 1, 2.

Latteuksia muhkeudesta

Kuva: Sans Parade

Suddenly, and without a warning. Turkulainen Sans Parade tulee omien sanojensa mukaan yllättäen ja varoittamatta. Lisäisin listaan vielä vanhan kunnon pyytämättä. Täälläkin hehkutettu demo antoi pienen myrskyvaroituksen tulevasta, mutten silti olisi kehdannut pyytää ensimmäiseltä, Solinan julkaisemalta sinkulta näin paljoa.

Muhkeita sovituksia. Kauniita melodioita. Englanninkielisiä sanoituksia, jotka tarjoavat enemmän oivalluksia kuin myötähäpeää.

Lisäksi olen kuvitellut, ettei laulaja Markus Perttulan tunteikas tuuttaus kaipaa ainakaan enempää mahtipontisuutta kaverikseen. Mutta jumalauta, tämähän toimii. Jousineen päivineen.

"Ei kuulosta suomalaiselta" ja "näistä kuullaan vielä" ovat kaksi inhokkilatteuttani, mutta minkäs teet: Sans Parade ei kuulosta suomalaiselta ja heistä kuullaan vielä. Jännityksellä jään odottamaan, miten muhkeus saadaan siirrettyä keikkalavoille.

 The Last Song Is A Love Song (single) by Sans Parade

Rakkautta - melkein

Kuva: Frank + Derol

Muistatteko Miley Cyrusin? Taisin nähdä naikkosen nimen viimeksi LOL-leffan yhteydessä. Nuff said.

En pysty heittämään lonkalta yhtäkään Mileyn kappaletta, mutta popparin sisko on kaverinsa kanssa laulaa luikauttanut biisin, joka pitää kuunnella uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen.

Eikä haittaa vaikkei kuuntelisikaan, sillä kesäisen kepeä sovitus ja koukuttava säkkäri kyllä takaa, että biisi jää hengaan pään sisälle pariksikin päiväksi.

Tykkään. Melkeinpä rakastan.

 Frank + Derol - Barely Love You Too by Interscope Records 

"Minä oon minä, hän on hän ja Bruce on pomo"

Anna:

mulla on teoria

asiasta toiseen

aka ”ai niin!”

et noi brucen överikeikat on vaan pomon ihmiskoe

psykololololologinen testi, if you may

se vaan tsekkaa, et millon jengillä tulee raja vastaan

neljä tuntia näyttää olevan vielä ihan fine

aina ku luulee, et ”no nyt se loppuu” niin ei. vielä tulee nurkan takaa joku biisi

Jyri:

kyl siinä jotain on

mut aika hieno keikka!

Anna: 

mä odotin sulta jotain punchlinee tolle mun teorialle, nii oisin voinu postata blogiin

Jyri:

oooo snap

Anna: 

ei oo käyttistä – käytän silti

Sisältä pehmis

Fazerin kahvilan terassilla oli tänä aamuna ruutupaitamies, joka piteli croissantia niin kuin se olisi ollut jätskituutti.

Tais olla vailla töttöröö, töttöröö.

Tapu tapu

clap-clap 
clap 
clap-clap 
clap


In Between Lanes by Flat White