keskiviikko 28. joulukuuta 2011

STOP THE PRESS

Täällä ei ole mitään nähtävää. Alla olevassa videossa on. Nostakaa kätenne ylös ja lopettakaa kaikki, mitä olitte juuri tekemässä. Jokavuotinen kohokohta on julkaistu.

lauantai 24. joulukuuta 2011

Arjen soundtrack: Toinen käsi! -popkirppis, Cosmic Comic Cafe

Levykokoelma kertoo ihmisestä paljon. Musiikkivalinnat kertovat myös paikoista ja tapahtumista. Tämän takia aloitan Arjen soundtrack -sarjan, jossa vilkaistaan eri paikkoihin biisien avustuksella. Ensimmäiset osat ovat tulleet jo: pidin silmieni lisäksi korvani auki Berliinissä ja Lontoossa.



Milloin?: 10.12.2011. Cosmicissa järjestettiin Toinen käsi! -popkirppis.

Soittolistalla: Trendikästä luuppitapettia. Musiikkia, jota itseään kunnioittavat dj:t fiilistelevät luurit päässä klubeilla, mutta joutuvat viimeistään illan puolivälissä kosiskelemaan yleisöä tunnetummilla kappaleilla. Illan tullen dj:t soittivat vanhaa soulia ja r&b:tä. Mieleen jäi etenkin Johnnie Taylorin What about my love? -kappale, jota on sämplätty Shapeshiftersin Lola's themessä.

Musiikin valitsee: Tällä kertaa DJ Le Kid. Kirppiksen jälkeen esiintyivät Koria Kitten Riot ja DJ Luutnantti Suola.

Jotain muuta, mitä: Kirppispöytä kustansi 10e, myin omaisuuttani 7 eurolla, mutta sorruin ostamaan muilta myyjiltä 6 euron edestä tavaraa. Kyllä musta vielä bisnesnainen hiotaan.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Vuoden parhaat -listaus

Listaus vuoden parhaista syistä olla listaamatta vuoden 2011 parhaita albumeja, biisejä tai keikkoja, olkaa hyvä:

6. Ei ole ollut tapana.

5. Elän pääsääntöisesti ilman kalenteria. Harvoin muistan, mitä keikkoja olen nähnyt viime kuussa saati tammikuussa. Ja mitä väliä, onko levy julkaistu 31.12.2010 vai 1.12.2011?

4. Listaukset näyttävät olevan heille, jotka pitkin vuotta hypettävät hypettämisen takia. Siinä tapauksessa onkin oikeutettua istahtaa edes kerran vuodessa alas ja miettiä, mitkäs niistä kaikista olivat oikeasti mainitsemisen arvoisia.

3. Olen niin laiska, että jouduin pyytämään tähänkin listaan apua yhden kohdan verran paskojen vertauskuvien äidiltä:

"Listaukset ovat ihmisille, jotka kuvittelevat olevansa niin tärkeitä, että heidän henkilökohtaiset mielipiteet liikuttaisivat ketään, ja jotka luulevat, että maailma on pelkistettävissä pelkiksi listoiksi ja vuosiksi ja top ykkösiksi ja kakkosiksi."

2. Olen kuunnellut näistä yhden levyn enkä sitäkään kokonaan. Joo, en tiiä miten näillä referensseillä voi elää itsensä kanssa tai kirjoittaa musiikkiblogia, ohhoh ja huhhuh.

1. KETÄÄN. EI. KIINNOSTA.

Rauhallista joulua toivottaa
Anna

torstai 22. joulukuuta 2011

Ei, ei, ei, Delilah

Minua ärsyttävät ihmiset, jotka esittelevät itsensä pelkällä etunimellään. Vastapainoksi olen alkanut esitellä itseni sukunimelläni. Facebookissa on helpompi stalkata Nevalaista kuin Annaa.

Inhoamani ilmiö on erityisen tuttu naisartistien maailmassa. Esimerkistä käyvät Robyn, Adele, Irina ja nyt Delilah, joka on tainnut omistaa kappaleensa minulle.



Kuulostaa muuten ihan Sara Sayedilta.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Postaus, jossa mainitaan hipsterit

Mulla oli pitkästä aikaa noin 1268 kilometriä aikaa kelailla laiffii. Sen sijaan, että olisin käyttänyt ajan esimerkiksi Euroopan talouskriisin selvittämiseen, keskityin suurempiin mysteereihin.

Niin kuin olisiko aika jo kypsä hipsterien a cappella -coveryhtyeelle.

Viimeisimmässä Nyt-liitteessä todisteltiin lukuisin sanankääntein, kuinka lauluyhtyeiden suosio kasvaa. Totesin asian myös omakohtaisesti. Hankkimistani viidestä joululahjapaketista kaksi sisältää a cappellaa.

Muun muassa Astrid Swanin Pavement-levy osoittaa, että covereita voi tehdä myös skeneystävällisesti.

Näiden faktojen varjossa aika saattaa olla jo ylikypsä tämmöiselle yhtyeelle. Hipsterien pitäisi olla edelläkävijöitä ja suunnannäyttäjiä. Mutta kyllä tyylikkäiden kaupunkilaisten lempimusiikkia esittävä lauluyhtye pääsisi varmasti kiertämään muutaman mainostoimiston tai ideahautomon pikkujoulut. Pistetään hengentuotokset vinyylimuotoon niin valtamedia voi uutisoida vinyylimyynnin näennäisesti yllättävästä kasvusta ensi vuonnakin.

Jaa, että mistä tällainen idea? Minä haluan kuulla riisutun version Reginan Olen häviöllä, Pauli!:sta. Eikä tämä Iverin Bonpankaan luritus pahalta kuulosta.


tiistai 20. joulukuuta 2011

So fluffy I could die

Mikä on karvainen, söpö ja soittaa tanssien lempimusiikkiasi?

Ei, se ei ole hipsteri-dj lauantai-iltana. Se on TANSSIVA KISSA -KAIUTIN ja ehkä vielä parempi juttu ku procatinator! Joku yhtä söpö ja karvainen otus voi hankkia sen minulle halutessaan joululahjaksi täältä.



Kuva: Menkind

torstai 15. joulukuuta 2011

Toimittajaopiskelijan uhrina Eva Louhivuori



Ole toimittaja(opiskelija)n ystävä - pääse haastateltavaksi. Tällä kertaa vuorossa oli operaatio Radio Tutka ja oma kolmetuntinen juontoblokki. Eva kertoo director's cutissa, miltä Stingin oliivit maistuvat, kuinka päästä soittamaan samalle lavalle Red Hot Chili Peppersin kanssa ja miten ranskalainen mies kesytetään.

Eikä siinä tietenkään kaikki.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Voi taivas

En muista olenko jo maininnut tästä, mutta kuontalostani on hyvin helppo päätellä, mihin artistiin olen sillä hetkellä hurahtanut. 2000-luvun puolivälissä minulla oli vielä suht neutraalit Emma Salokoski -hiukset. Sitä seurasi värjäysoperaatio ja Lily Allen -otsis. Ellie Gouldingin herättämä hiuskateus käynnisti päinvastaisen kehityksen: äkkiä vaaleaa raitaa ja otsis roikkumasta silmiltä.

Viime aikoina olen halunnut olla oman elämäni töyhtöhyyppä. Syypää (!) ja pääsyy on Emeli Sandén Heaven-musiikkivideo, jota on pakko jäädä tuijottamaan aina kun se Voicella pyörii. Videoon törmää yleensä niin myöhäiseen ajankohtaan, että Emelin oh heaven, I wake with good intentions, but the day it always lasts too long -vetoomukseen on helppo yhtyä.



Jos jatkuva rumpuluuppi kyrsii, niin vilkasepa tämä akustisempi versio. Huh to the motherfucking huh.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Drama queen vs. Fag hag

Voitin Stupidosta liput Patrick Wolfin Tavastian keikalle.

Olen tähän asti uskonut, että turhauttavimmat keikat olisivat à la kenkiinsä tuijottelevat suomalaisbändit. Mutta Patrickin ylidramaattinen paatos oli vielä tylsempää katsottavaa. Joo, miehen ääni oli komea. Soitto jousineen päivineen melkein pakottaa käyttämään ilmaisua pompöösi. Mutta kuten eräs mieshenkilö on minusta kerran lohkaissut "sillä on aina niin vittumainen ilme".

Ei kai suurelle yleisölle soittaminen voi olla noin tuskaisaa?

Katselin miehen heilumista puoli tuntia ja lähdin kotiin. Elämässäni on draamantajuisia homoja ilman Patrickiakin. He sentään hymyilevät joskus.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Joululaulurauhan julistus

Joulu on taas, joulu on taas, voi kuinka meill' on hauskaa. Vielä. Harrastettaisko vähän damage controlia ja sovittais pari juttua ennen kuin homma lähtee ihan käsistä tipe tipe tip tap?

Wham!:in Last Christmas on kauhea. Se on ihan yhtä hirveä kuin viime vuonna esittelemäni uudet klassikot. Biisin laulaminen, kuunteleminen tai soittaminen ei ole luettavissa paskan eikä etenkään hyvän huumorin piiriin. Jos olet syntynyt 80-luvulla tai sen jälkeen, et voi vedota edes nostalgiaan.

Esiintyvä taiteilija saa esittää joululauluja kahdella tavalla. Tässä lempparini kummastakin kategoriasta.

1. Jazz your heart out



Ystäväni oli piilottanut Spotifystaan Michael Bublén tuoreen joululevyn. Turhaan! Michael on harmiton. Kappaleista ei ole lähdetty etsimään jotain, mitä niissä ei jo olisi. Tämä tyyli toimii vain, jos äänesi on yhtä pehmeä kuin lanttulaatikko ja nautit amerikkalaisista joululauluista.


2. Suoraan asiaan



Jos äänesi jakaa mielipiteitä yhtä paljon kuin lipeäkala joulupöydässä. Ajattele ala-asteen laulutunteja tai jumalanpalvelusten virrenveisuuta: kukaan ei halua erottautua joukosta vaan laulaa, mitä nuotteihin on kirjoitettu. Pätee etenkin perinteisiin suomalaisiin joululauluihin. Paatos tulee pinnalle jo sanoituksien myötä. Sitä ei tarvitse erikseen korostaa niekuin, kiekuin tai "tulkitsemalla".

Ei oo paljoo vaadittu.

torstai 24. marraskuuta 2011

Anonyymit huutelijat


Kuva: Nimetön

YleX:n Uuden musiikin aamuvuorossa soitettiin tänään kotimaisen Nimetön-yhtyeen Kuuleeko kukaan -kappale. Biisiä pohjustettiin Paramore- ja Haloo Helsinki -vertauksilla eikä suotta.

Biisin lyriikat eivät ole yhtä koukuttavat kuin suomalaisella pomppurokkipumpulla, mutta se ei ole välttämättä huono asia. Sanoitukset eivät näin ollen huudata korniushälytintä.

Myötähäpeää herättävien riimittelyiden lisäksi tulokkaalta uupuu jotain muuta Haloo Helsingille ominaista. Nimettömältä puuttuu huono laulaja. Yhtyeen mikin varressa esiintyy Inka Halme ja täysin edukseen. Kiva kun voi pitkästä aikaa kehua suomalaista naislaulajaa!

Kovasti olisin halunnut linkata kappaleen tähän, mutta ei si. Musiikkivideota odotellessa.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Naisten hoivavietti - levybisneksen pelastaja

Joskus vuonna neitsyt-Britney ja J.Lo teinitytöt lähettelivät intopiukeena demojaan levy-yhtiöihin. Keskinkertaisten laulutaitojen (ja mahdollisesti myös saatekirjeeseen liitetyn valokuvan) oli tarkoitus häikäistä yhtiöiden sedät niin, että he luottaisivat tyttöset parhaiden hittibiisimaakarien ja koreografien aka koneiston käsiin.

Hypätään vuoteen 2011. Sedät yrittävät kosiskella tuoretta Idols-dropoutia talliinsa: eivät kullalla, mirhalla ja suitsukkeilla vaan nimekkäällä lauluntekijäkaartilla. "Tässä ois Matti Johannes ja Asa, ota ota!" Systeemin keskelle saadaan houkuteltua kulahtaneessa ruutupaidassa esiintyvä viiksivallu, joka pyörittelee suorassa tv-lähetyksessä koko touhulle päätään heti kun laulut on laulettu ja outro vielä soittamatta.

Kannatti vissiin kosiskella, sillä meitsi on ainakin ihan fani. En livevedon vaan sitä edeltäneen haastattelun takia. Kattokaa.

tiistai 15. marraskuuta 2011

15.11.

Nostalgia jatkukoon. Tänään tajusin, että jumalauta:

tasan kuukauden päästä olen 24-vuotias.

Jos musiikkia on uskominen – ja sitähän on – niin minun pitäisi olla vain onnellinen päästessäni eroon tämänhetkisestä iästäni. Blink-182:n mukaan nobody likes you when you’re twenty-three ja elämäni mies tunnustaa, kuinka a decade ago, I never thought I would be at twenty-three on the verge of spontaneous combustion. Huhhuh.





Ikäkriisiä ei ole odotettavissa niin pitkään kuin Tomi voi muistuttaa minua siitä, että ainakaan sä et oo kolmekymmentä. Ja oli ikä mikä tahansa, joudun laskemaan jokaisen ikäutelun jälkeen erikseen, miten vanha olinkaan. Kakskytjotain.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Lapland aka läppälandia

Kyllä tämä bloggaajan elämä on sitten vaikeaa. Tai ainakin postauksen rakentaminen.

Lähteäkö siitä oivalluksesta, että paras todistamani keikka ei suinkaan ole ollut Incubus Berliinissä tai Quintessence Rovaniemellä vaan Tulenkantajien setti Ivalon työväentalolla vuonna 2002?

Kehystääkö postaus sittenkin havaintoon, jonka mukaan pohojosen miehet ovat parhaimpia? Teoriani mukaan lappilaiset naiset ovat niin viileitä ja vittumaisia, että vastakkaisen sukupuolen edustajien on tästä selvitäkseen kehityttävä erityisen leppoisiksi pysyäkseen hengissä.

Pitäisikö vaan mennä sieltä, missä aita on matalin toteamalla "Lappi itsenäiseksi"? Silloin asennetasolla liikkuvat kulttuurierot olisivat helpommin oikeutettavissa. Vaikka mittari näyttää etelässä plussaa, niin kyyti on kylymempää ku Lapissa tammikuussa.

Tai sitten vois vaan myöntää, että löysin Tulenkantajien albumit pitkästä aikaa levyhyllystäni, aloin ikävöidä kotiin ja pääsen sinne vasta kuukauden päästä.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Suruaika

Machael Ceraksi ristimäni Macbook otti iskänsä kuoleman raskaammin, mitä odotin. Ensin se ei suostunut lataamaan akku(j)aan. Minun olisi pitänyt ottaa tämä hätähuuto tosissaan. Nyt on liian myöhäistä.

Machael hukuttautui lasilliseen vettä.

On jotenkin iRonista, että nimenomaan koneen i-kirjain ei enää toimi. Ironista, traagista tai vaan Machaelin äidiltään oppimaa suoranaista vittuilua.

I-kirjaimen lisäksi jään kaipaamaan Facebookia Spotifyta. Hei hei guilty pleasure, tervetuloa levyhyllyn kadonneet aarteet. Agendassa ovat ainakin nämä:

tiistai 1. marraskuuta 2011

Hipsterihuumoria osa 2

Hehän ovat kuin kaksi marjaa:


Seija Simola


Lana Del Rey

Katso myös osa 1.

Tämä jää säv. san. sov.:in ainoaksi kommentiksi aiheesta Lana Del Rey. Seijasta lisää myöhemmin.

Kuvat: Last.fm

perjantai 28. lokakuuta 2011

Parasta aikoihin

Lapsuuteni on hämärän peitossa. Muistan kuitenkin, että jossain vaiheessa meillä kuunneltiin paljon Phil Collinsin Dance into the Lightia ja Stingin Mercury Fallingia. Niin, ja sitä Kaija Koon levyä, jonka voisin poistaa muistikapasiteetistani vapaaehtoisesti.

I Feel Better by Gotye

Belgialais-australialaisella Gotyella lienee samanlainen menneisyys. I Feel Better voisi olla suoraan ilo-Philin (ei siis se In the Air Tonight –masistelijan) kynästä. Somebody that I used to Knowissa on selvästi kuultavissa Stingin rustaaman King of Painin kaikuja.

Biisin keräämät 12 miljoonaa YouTube-katselua viittaavat siihen, että näihin kaikuihin tulette törmäämään ennemmin tai myöhemmin. Hoitakaa homma pois alta nyt ja kuunnelkaa samalla koko Making Mirrors -albumi.


maanantai 17. lokakuuta 2011

Adjö

Sun himas ei oo maailman keskipiste
Älä luule, että kaikki hyvä tulee sun luokse
Sun pitää mennä ulos ja katsoo maailmaa




Mikä minä olen sanomaan vastaan, kun Samae ja MattiP käskevät.

torstai 13. lokakuuta 2011

NO PLAYS?!







DON'T THEY KNOW
IT'S THE END OF THE WORLD
'CAUSE LAST.FM DON'T LOVE ME ANYMOOOOORE

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Antti lainas

Syksyisin by Antti Lainas


Hei Antti Lainas,

musabloggari täällä. Minulla on sinulle tunnustettavaa.

Lupasin blogini Facebook-ryhmässä tikkarin sille, joka keksii parhaimman puujalkavitsin nimestäsi.

Anteeksi. En voi itselleni mitään. Läppämuijuus velvoittaa.

Ajattele tätä sillä tavalla, että hoidetaan homma kerralla alta pois. Sinulta on kuitenkin tulossa levy ja kaikkea. Teen samalla palveluksen ammattikunnalleni. Sitten kun (ei siis jos) sinkkubiisisi Syksyisin soi valtakunnallisilla radiokanavilla, juontajien ei tarvitse sortua spiikeissään enää tällaiseen hassutteluun.

Kerran se vain kirpaisee! Toivottavasti.

Tikkariskaban käynnisti: ”Antti lainas, mut palauttiko?”

Haastoin jengiä parempaan suoritukseen omalla rimanalituksellani: ”Antti lainas syksyisin – mut missä se on muina vuodenaikoina?” Sain vastaukseksi: ”Antti lainas syksyisin, mut keväisin oli rahaa.” Lauri kehitteli läppäkuvion loppuun toteamalla: ”Antti lainas ja perintäähän se meni.”

Taiston intertekstuaalisimman läpän heitti mies, joka voisi vastata puujalkavitsien maisterikoulutuksesta: ”Antti lainaa, mut nero varastaa”.

Huutonaurumittarini perusteella voittajaksi valikoitui kilpailija numero uno. Sama mies totesi singlekappaleesi sisältävän Ultramariinin sävyjä. Komppaan ja korotan Ihmepojalla, Pariisin Keväällä ja Aleksi Ojalalla.

No niin, huhhuh. Jopas helpotti.

Ps. Kiva tukka.

tiistai 11. lokakuuta 2011

torstai 6. lokakuuta 2011

Just sayin'



Mannan nettisivut ovat kyllä jännemmät kuin naisen tekemä musiikki. Kotisivun alareunasta löytyy linkit kampaamo Q Hairin ja esteettisen dermatologian & plastiikkakirurgian klinikka Ihoakatemian sivuille.

Mun mielestä ihan mielenkiintoista.

Tomille pisteet hyvästä huomiosta.

perjantai 30. syyskuuta 2011

Current location: Onnellisuuspöhnä

Facebook-keskustelucopypastepostaus, long time, no see!

meitsi:
se keikka
ekaa kertaa öö ikinä oli onnellisuusitkut lähellä


jyrppä:
oliks silkkaa blissiä
oiii

ku ne alotti
niin niiden kitarat ei jostain syystä toiminukkaa
sit ne sääti niiden ja teknikon kans
ja ku saivat toimiin nii menivät takas verhon taa ja tulivat sieltä ja alottivat niinku uudestaan


:DDD

sanoin yhelle tutulle joka oli sattunu samalle keikalle siin alkuvaihees ku ne ei oikein puhunu mitään et mun välispiikkikonsultoinnilla olis selkeesti kysyntää
kuinka väärässä olinkaa
niistähän kuoriutu sit kunnon stand up-koomikoita aika nopeesti


:D

ja ne jamittelut paris biisis uhuhuhu
jengi laulaa messis
STEMMOISSA
SUOMALAISET?!
SUOMALAISET PEEEEOPLE, IN HELSINKI


uhhhhh
aika siistiä

MUTTA
kaiken kruunas
ku erlend alko tanssii
sit ku se on semmonen hassu honkkeli
ihana honkkeli


^_^

se kävi jorailees siin ihan yleisön edessä ja katteli eturiviä
mä olin jossai viidennes rivis
ja aattelin et "hitsi ku sais yläfemman erlendiltä :("
NO MITÄ VITTUA
hetken päästä jätkä hyppää yleisön sekaan crowdsurfaan


mitäääää

joo

ei hitto
pääsitkö iholle?

nilkalle ^_^

^_____^

REITTÄ PITKIN AHHAHAH

:DDDDDDD
siistiä
vetikse suutrumpetilla kans?

JOO
VETI!


öhana

yksien jamitteluiden päätteeks

sit ku se kuulostaa vielä ihan hämäävän aidolta
hulluu

----

Tämä kaikki siis kahdelta mieheltä, jotka esittivät eilen akustista indiefolkia Nosturissa. Harva yhtye voi laittaa levyltä soimaan tuoreen remixinsä, jorata lavalla ja yleisö silti syö kädestä. Ehdottomasti yksi niistä bändeistä, jotka vain pitää todistaa livenä.

torstai 29. syyskuuta 2011

Berliinin kielimuuri

Minä tein jotain, mikä on laskettavissa suorastaan pöyristyttäväksi käytökseksi musabloggaripiireissä. En kääntynyt Hypemin, ulkomaisten musablogien tai mitä te muut musarunkkarit nyt edes käytätte puoleen. Voisin ylittää tekoni vakavuuden vain bongaamalla radiosta jonkun biisin ja kirjoittamalla siitä.

Minä pyysin musasuositteluja ihka oikealta ihmiseltä. Luojan kiitos sentään berliinittäreltä, jotta jonkin asteinen uskottavuus on taattu. Kysäisin Nordic By Naturen Steffiltä, mikä on saksalaisten salattu musa-aarre.

En saanut bändin nimestä selvää silloin. En saanut bändin nimestä selvää purkaessani haastattelunauhaa. Ei auttanut kun heittää valistuneita arvailuja: Bodybuild? Bodybull? Volleyball? Varmastikaan se ei voisi olla...



Ja toimii tämä homma toiseenkin suuntaan. Tunnettuna filantrooppina ja hyvän musiikin lähettiläänä annoin Steffille vastalahjan. Suosittelin erästä suomalaisyhtyettä, minkä jälkeen jatkoimme haastattelua. Sitten välähti.

Oh, you mean ruh-JY-nuh!

Sitäpä justiinsa.

tiistai 27. syyskuuta 2011

The end

Eeva kirjoitti oivan postauksen siitä, miten lyhyetkin kohtaamiset voivat olla arvokkaita. Joskus on hyvä, että tietyt aikakaudet saavat päätöksensä.

Kyllä tekin olette sen tienneet. Loppu häämöttää aina tuolla jossain. Tällä kertaa se on lähempänä. Itse asiassa juuri tässä.

Minulta loppui ilmainen kuunteluaika Spotifyssa.

Unlimited oli jäänyt uusimatta maksukortin vaihduttua. Olen sellainen ihminen, joka kuuntelee musiikkia keskittyneesti eikä suinkaan jatkuvana taustameluna, joten naureskelin kymmenen tuntia riittävän minulle vallan mainiosti. Kaikki oli ohi nopeammin kuin arvasinkaan eli… kymmenessä tunnissa.

Tämä jäi viimeiseksi ateriakseni. Videon saamat kommentit kertovat kaiken.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Tervetuloa säv. san. sov.:in ryhmämatkalle Berliiniin

Minun on pakko myöntää jotain silläkin uhalla, että saan osakseni silmien pyörittelyä ja naureskelua: minä rakastan Berliiniä. Olin oikea kävelevä klisee viime viikolla kulkiessani Moleskinen Berliini City Notebook kädessä jättikirppikseltä vegebrunssille. Hipsteriunelma sai täyttymyksensä viimeistään siinä vaiheessa, kun luin Vicea hostellin kahvilassa paria tuntia ennen paluulentoa.

Hortoilua säesti Erykah Badu. Kun mp3-soittimesta loppui virta, minulla oli aikaa keskittyä kaupungin omaan soundtrackiin. Liikkeistä ei usein tarttunut mukaan mitään muuta kuin tieto siitä, mikäs ihmeen bändi taustalla soikaan.

- Stiefelkombinat, Eberswalder Strasse 21-22
Danger Mouse & Daniele Luppi - Two against one (feat. Jack White)

Olin kävellyt jo jonkin aikaa Eberswalder Strassea pitkin ja aloin epäillä suunnistustaitojani. Sitten näin erään liikkeen edessä läjän vanhoja matkalaukkuja ja pikkuveskoja kaikissa sateenkaaren väreissä.

Stiefelkombinatilla on miehille ja naisille omat putiikit, joissa myydään vintagevaatteita, -kenkiä ja -asusteita. Reissun runsaimman vaatevalikoiman (rättejä oli liikkeessä lattiasta kattoon) lisäksi Stiefelkombinat tarjosi parhaimmat musalöydöt, kiitos taustalla soineen FluxFM:n.

- Mauerpark, Bernauer Strasse 63-64
Kings Of Convenience - Mrs. Cold

Mauerparkissa järkätään joka sunnuntai saatanan iso ulkoilmakirppis. Kirppikseltä voi hankkia mitä tahansa huonekaluista käyttötavaroihin ja -vaatteisiin. Meikäläisen mukaan tarttui kangaskasseja, julisteita ja pari tuliaisvinyyliä.

Ruokapuolelta löytyy kaikkea vohveleista tuhteihin kebabsetteihin. KoC soi eräällä ”sisäpihalla”, jossa tarjottiin luomuvegemättöä. Öko oli muutenkin kova sana Berliinissä. Lopetan nyt ennen kuin menee liian Kemikaalicocktailiksi.




- Issue, Kastanienallee 58
Massive Attack - Babel

Pitäsköhän ottaa asiakseen perehtyä Massive Attackiin ihan ajan kanssa, ku jo toisen biisinmetsästysreissun saaliina on ko. bändin kappale... Issue sen sijaan ei tarjonnut mitään ihmiselle, jolla ei ole minkään sortin visuaalista lahjakkuutta. Graafikoille olisi riittänyt kuolaamista.

- Goldig, Kastanienallee 60
Sia - My love

Biisi, jonka takia päätin tehdä koko postauksen. Aikamoista joikaamista, mutta tunnelma on kohillaan.

Esitin what is this song -tiedusteluni sovituskopista, johon olin raahannut useamman mekon. Goldig on perinteinen berliiniläinen pikku vaateputiikki, jonka hintataso miellytti köyhää opiskelijaa.



- H&M, Kurfürstendamm
Mayer Hawthorne - A long time
The Drums - Money


Viimeksi Hennesillä soi The Vaccines. Nyt huomasin jalkani vipattavan The Drumsin tahtiin. Lisäksi biisin but I don't have any money sopi todella hyvin matkani teemaan.



- The Circus Hostel, Weinbergsweg 1a
Kaupungin sydämessä sijaitseva Circus on yksi lempipaikoistani Berliinissä. Alakerran kahvilan all you can eat -aamiaisella kuulin The Curea, The Whitest Boy Alivea ja Kanye Westiä. Kellarikerroksen baarista saa maanantaisin ilmaista bisseä. Jos edellä mainitut eivät riitä tyydyttämään tarpeita, niin kaikki muu maan ja taivaan väliltä löytyy kävelymatkan päästä.

Lisäksi hostellista saa parasta palvelua. Ihan oikeasti - en liioittele. Respan tytöt ja pojat tietävät menovinkit ja neuvovat, mistä saat duunia, kun haluat jäädä kaupunkiin pidemmäksi aikaa.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Chris Martinin märkä päiväuni

Florence Welch, lukitse pöytälaatikkosi hyvin. Kateellinen Chris Martin yrittää todennäköisesti kähveltää tulevat hengentuotoksesi. Shake it out kuulostaa siltä, miltä Coldplayn pitäisi kuulostaa yhtyeen kehityskaaren tässä vaiheessa. Tilanne on valitettavasti aika toisenlainen. Verratkaa vaikka.

Florence + The Machine - Shake it Out by Artur Cunha

perjantai 9. syyskuuta 2011

FUN FUN FUN FUN

"On perjantai - taas kerran tilini saan ja tottakai käyn jälleen mä tanssimaan. On perjantai - se tärkein päiväni on. Taas tottakai jää ansaan mies tajuton.

Päähän valkean peruukin mä asetan jetsulleen. Mulle pisteitä heruukin. Taas valloituksia teen. Naisten kaarti on vihainen, kun minä vaan onnistun. Vauras mies isolihainen taas kumartuu puoleen mun."



Ei, kyseessä ei ollut suora lainaus viime viikonlopun päiväkirjamerkinnästäni vaan Ragni Malmsténin On perjantai. Henua lainatakseni kappaleesta "tulee suht ällöttävän mukava fiilis". Tätä kannattaa siis kuunnella ennen illan PopLife-kemuttelua.

Ps. Mä laihdutan sopii sit viikon muihin päiviin. Kiitos Suvi, kun toit Ragnin maailmaani.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Soita mulle

Ilmais-Spotifyssa on jonkin sortin rajoitus siihen, kuinka monta kertaa yhtä kappaletta voi kuunnella. Opin tämän, kun kuuntelin Reginan uuden levyn kolmatta kappaletta repeatilla. Ilman sinua olisin sumussa, ilman sinua olisi sadetta. Niinpä.

Regina – Lepään aalloilla

En ole päättänyt, onko yhtye tehnyt saman kappaleen yhdeksän kertaa vai onko Soita mulle vaan ehyt albumikokonaisuus. Iisan sanoitusten ansiosta olen kuitenkin valmis ottamaan selvää.

tiistai 6. syyskuuta 2011

NYT ON HOMMAT ISOILLAAN

Mun viime päivien lempilausahdus on ollut "no nyt on hommat isoillaan", koska ne on. Niin isoina, että otsikko piti kirjoittaa caps lockeilla. Jopa niin isoina, että näiden asioiden yhteydessä on suotavaa käyttää enemmän kuin yhtä huutomerkkiä.




Eva ja Manu esiintyvät Taratatassa. Taratata on ranskalainen tv-ohjelma, jossa bändit esittävät livenä viimeisimpiä tuotoksiaan. Mun silmissä ohjelma on aina ollut sellainen patonginpopsijoiden Jools Holland.

Ai niin, samassa lähetyksessä esiintyy myös Red Hot Chili Peppers.

Huutomerkkiluokitus: !!!




Ekan musavideonsa julkaissut Satellite Stories hilpasee reilun viikon kestävälle Keski-Euroopan rundille. Kiertue starttaa 16.9. (tietenkin) Berliinistä ja päättyy 25.9. Heimatiin. Miks näitä poikia ei oo vieläkään sainattu?

Vai onko? Ehkä kysyn paikan päällä. Olen itse Berliinissä noihin aikoihin.

Huutomerkkiluokitus: !!


Demo by Sans Parade

Minä ja Slow Show -Juhani ollaan kerrankin jostain samaa mieltä. Jo siitä voi päätellä, että kyseessä on tajunnan räjäyttävää matskua. Markus Perttula asialla. Lukekaa loput Juhnulta, turhaan minä yritän sanoa samoja asioita eri sanankääntein.

Huutomerkkiluokitus: !

Et emmä tiiä. Mun suurin saavutus täs viiden päivän sisällä on, että sain farkut jalkaan ja uskaltaudun tänään Krunikan ulkopuolelle.

Joku tosi näppärä otsikko tähän

Olisin voinut kertoa tässä siitä, miten olen kökkinyt viikonlopusta asti kotona katsomassa paskoja teinisarjoja, selittää sen mukavuudenhalulla ja vetää yhtä paskan aasinsillan mukavuudenhalun kunkkuihin. Mut heräsin just, enkä ole juonut vielä aamukahvia. Tyydyn sen sijaan lainaamaan erästä lastenohjelman hahmoa sanoin: "Kannatti herätä, kannatti herätä!"



Mii laav juu long time, Fullsteam.

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Voihan video

Hitto, kun MTV:n Video Music Awards meni just. Tää olis vienyt vuoden video -pystin Katy Perryltä tuosta noin vaan. Miksi tuijottaa kaunista naista laulamassa ilotulituksista, kun voi tuijottaa flegmaattisia nuoria miehiä?

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Sunnuntai

Hyvää sunnuntaita. Hyvää heinäkuun vimppaa. Hyvää folkia.

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Näistäkään aiheista en postannut

Minulla on tapana tallentaa kännykän luonnoksiin Suuria Oivalluksia keikoilta ja muista musiikkielämyksistä ajatuksella "kirjotan näistä sit blogiin". Ai että kirjotan... Tässä muutama unohtunut viisaus typoineen päivineen.

"Laws of Gravity kuulostaa koiralta"
Tämä havainto vaatii huonon huumorin illan, kun kello on jo melkein kaksitoista ja kaikki naurattaa. Kuvitelkaa semmonen laulava koira. Up and down = hau hau hau.



"Amerikan euroviisut -> sama komppi"
Mikä tää juttu on, että niin pienet kuin suuret poppistarbat haluaa vääntää nyt amispoppia? Lainataan itäblokin maiden euroviisuista tuttu idioottivarma diskokomppi ja pistetään nätti tyttö laulaan.







"Merimaa vihaa Rubikia?"
Tähän asti bändi on saanu kämäsiä päiväkeikkoja Ruissista. Nyt ne joutu soittaan samaan aikaan Elbow'n kanssa. Kysymys on oikeutettu.

"Bob hunein laulaja viihdyttävämpi/arvaamattomampi ku ola salo. Olis voinu olla suuremmallaki lavalla jos karaokefaktori ei vaikuttais niin paljon."
Bob hune, bob hund, mitä näit nyt on. Biisit eivät ole niin tunnettuja, että yllyttäisivät yhteislauluun. Näin ollen keikka jäi pienen yleisön riemuksi Ruissalon paahteessa.

"70-lukulaiset, matti johannes, ville ahonen."
Ne mulla tuli mieleen, ku olin kattomassa Antti Autio Trioa Cafe Mascotissa. Nää tyypit kyl ansaitsis kokonaisen postauksen. Nuori mies laulamassa isoista asioista. Ja millä äänellä - huhhuh.

"Veit omasi, katto, en voi, korppi, luulin, tikari, saattaja, tuletko, pidon, enkelue, lilja, paimen, päijänne, ironisesti kokoomuslainen."
Settilista Liekin Albumiklassikot-keikalta. Naama väänty typerään virneeseen jo ensitahdeilla. Ironisesti kokoomuslainen ei ole Liekin salatun poliittisen kauden kappale, vaan viittaus basistin ulkomuotoon.

"Vaikka matkustan usein taksilla ja mulla on rakennekynnet, niin haluan musiikkini simppelinä. Usein riittää vain tarpeeksi potkiva basari ja sen bestiksenä vatsanpohjaa kutitteleva basso. Tästä muistutti Beastie Boys."
Etsi logiikka ekasta lauseesta.

"Meinaako kaikki olla Laura Närhiä? Fatima on Maarit, muut rutinoituneita ja varmoja. Biisit ovat yhtä lyhyitä kuin pierut, pidempi mainoskatko kuin se yks laulo. Ihan samanlaiset biisit ja kun otetaan huomioon että niillä biiseillä on myös alkuperäisesittäjät niin MITÄ VITTUA."
Syväluotaava analyysi tän vuoden Idolsista. Ps. En tykkää Maaritista.

torstai 28. heinäkuuta 2011

Dramalicious

Erään suuren lyyrikon sanoin

Juhani, can you handle this?
Antti, can you handle this?
Hesari, can you handle this?
I don't think they can handle this!





Tämmönen meininki vie soitonopettajat konkurssiin. Niiden ei tarvi opettaa enää rockin perinteistä kolmen soinnun kiertoa. Yksikin riittää. Sitä voi soittaa viis ja puol minuuttia ja musiikkikriitikot huutaa hallelujaa.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Ei pelkästään – vaan myös

Minä en ole välittänyt Felix Zengeristä. No niin, tulipa sanottua. Olen ajatellut, että: ”Onhan noita beatboxaajia. Miksi tämän pitäisi saada sen suurempaa huomiota kotimaisuutensa vuoksi?”

Eilisen Freedom Jam -keikan jälkeen ymmärsin, että Zenger ei ole pelkkä suunsoittaja. Mies on äänitaiteilija, jolla on kadehdittava musiikintaju. Jokaisella iskulla ja surinalla on oma, tarkasti harkittu paikkansa, jonka yksi mies asettaa suullaan. Kaikki bänditkään eivät pysty moiseen.

Saman session jälkeen ymmärsin, etten ole arvostanut Tommy Lindgreniä tarpeeksi. Mies ei ole pelkästään räppäri: hän on runoilija. DJBB:n keikat työntävät tossua toisen eteen, mutta Lindgrenin lyriikat pääsivät todella oikeuksiinsa Zengerin tarjoamien tummanpuhuvien biittien päällä.

I scramble and feel a pair of hands around my throat
They're telling me the yelling won't help
Don't rock the boat
Who's this? What's this?
Where's this all coming from?
Civil clothes policemen, electricians on the run
The Rule of Law 2005 is watch your head
You just became an anti-terror target
Now you're dead


Freedom Jamissa Tommy lausui sanoituksiaan. Sitä menevämpää Tommya pääsee todistamaan tänä viikonloppuna Turun Down By The Laiturissa.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

torstai 7. heinäkuuta 2011

Anár 1103 km



Joet tulvimaan itke.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Terveisin Suuri Ajattelija

Last.fm-statsejaan Facebookissa ja Twitterissä jakavat ihmiset ovat musarunkkarimaailman HeiaHeialaisia.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

When all else fails...

Ottaen huomioon, että olen tehnyt The Vaccines -antipatiani hyvin selväksi, niin pojat tekevät kyllä kaikkensa voittaakseen minut puolelleen. Nyt on kovat aseet käytössä.





Kuvat täältä.

Tiedotusluontoisena asiana voisi kertoa, että säv.san.sovin radiohiljaisuuteen on syynsä:

1) En ole töissä radiossa. Tämä oli huumoria.
2) Sen sijaan altistan ihmisiä puujalkavitseilleni palkkaa vastaan täällä.
3) Asustan kesän mokkulattomassa maailmassa. Tulevan Turun reissuni kohokohdat tulevatkin olemaan Spotify, YouTuben Never Mind the Buzzcocks -jaksot sekä vammaset fabokeskustelut (joita ilman tämäkin postaus olisi jäänyt tekemättä).

lauantai 28. toukokuuta 2011

Teeth feat. Emma Salokoski & Maria Ylipää: Tulit talooni



Tässä yhdistyy niin monta hyvää asiaa.

Organisaatio, josta pidin ensimmäisen esitelmäni jo yläasteella. Nainen, joka on muokannut musiikkimakuani enemmän kuin kukaan muu yksittäinen artisti. Mies, jota on syyttäminen intohimostani karvaisiin, graafikkolasipäisiin miehiin.

Oikeastaan ainoa huono puoli on, ettei tämän kyseisen artistiyhteistyön hedelmiä ole täyspitkän albumillisen verran.

Kuuntele kappale 31.5. asti täältä ja hanki synttärisankari-Amnestyn Mitä vapaus on? viimeistään sen jälkeen lähimmästä levykaupastasi.

Kuva: Amnesty

tiistai 24. toukokuuta 2011

Maailmankuva viidessä minuutissa

Minulla ei ole lainkaan visuaalista hahmottamiskykyä. Nautin silti editointiluokassa istumisesta, jolloin voin tehdä maailmasta sen näköisen, kuin itse haluan ainakin muutaman minuutin ajaksi. Viimeisimmän tekeleen ansiosta erehdyin jopa kuvittelemaan, että alan ymmärtää kuvallisen ilmaisun jujun.

Tuore Beyoncén esiintyminen muistutti kuitenkin siitä, että ehkä useamman lähärikuvituskuvan jonoon laittaminen ei ole ihan huikeinta visuaalista tykitystä. Tämä sen sijaan on.



Kaukana ovat ne ajat ku pikku-Anna katto palkintogaaloja ja sai nähä vaan ketkuttelua playbackin tahtiin.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Täydellistä viikkoa metsästämässä

Olen erikoistunut tällä viikolla virnistelemään typerästi. Normaalilla kyynisyyden tasolla elävät ihmiset kutsuvat sitä kai hymyilyksi. Kaikki käynnistyi maanantaina.

Ensimmäisen kasvonkohotuksen tarjosi Suomen lätkämaajoukkueen kultajuhlat Helsingin Kauppatorilla. Ennen Petri Nygårdia, Jare&VilleGallea ja Pojua lätkäkansan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos vaelsi biisi.

Kappale, joka on minä. Levyltä, jonka ansiosta joskus muodostui me.

Viikon puolivälissä pääsin kesätyöni puolesta kertomaan torikokemuksestani nerolle, joka on osasyyllinen laulun syntyyn. Kyseinen kesätyö on lisännyt hymynaamahymiöiden käyttöä eksponentiaalisesti.

Kaiken kruunasi dokkariprojektin päätös, joka tuo todennäköisesti ainoat opintopisteet tältä lukukaudelta. On aina ilo nähdä itsensä kuvassa, johon voi olla tyytyväinen. Mutta ilmeisesti vielä parempaa on tarjota samanlainen kokemus toiselle. Kiitos Tomille avusta, kauniista sanoista ja yllättäen syntyneestä vokooderihimosta.

maanantai 16. toukokuuta 2011

maanantai 9. toukokuuta 2011

Time changes its length

Yksi toimittajan duunin hienouksia on se, että stalkkaamisen voi nimetä tiedonhankinnaksi. Liiallisen utelun raja on myös hämärämpi kuin normaalissa kanssakäymisessä.

Minä olen stalk… hankkinut tietoa eräästä naisesta jo seitsemän vuotta. Kaikki alkoi viattomasti Mikserissä vuonna 2004. Siellä Happy-go-Lucky koukutti minut ääneen, jollaiseen en ollut ennen törmännyt Suomessa. Huolettomasta elektrosta oli helppo siirtyä MySpaceen, joka tarjosi Mykaboomin tuhdit tahdit.

Uusin tuttavuus, Color Dolor, vääristää kappaleessaan mittasuhteita. Measures sopii täydellisesti yöaikaan, jolloin mukavat ja ne ikävämmätkin asiat tuntuvat suuremmilta kuin ovatkaan.



Kaikki huipentui pari viikkoa sitten Helsingissä, kun kohtasin tämän huumaavan naisen. Semihumalaisen hehkutuksen sijaan olisin voinut tiivistää kaiken seuraavalla tavalla:

Stina Koistinen, sinä olet upea. Measures have new meanings indeed, kun ääntäsi kuuntelee. Kiitos.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

FML

”Ensimmäistä kertaa sitten eron joku on oikeasti tuntunu jossain” = Ensimmäistä kertaa sitten eron myös pakit on tuntunu jossain.

Maailmassa on indiepoikien markkinat. Ne voi valkata itselleen kenet tahansa. Siinä ei auta suosittelukirje entiseltä poikaystävältä tai edes kadunvarsikampanja, jonka yksi pömpeli on suoraan kämppäni alapuolella.





Enkä ees lähe kehitteleen mitään surkeaa aasinsiltaa johonki kappaleeseen nyt.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Pikakivaa!

Kuva: cdon.fi


Haluan osallistua kesäbiisiskabailuihin kappaleella, jonka kertosäkeen opetuksen otin itse haltuun pääsiäisenä. Aina löytyy 2.0-versio. Ja 3.0 jne.

Veronica Maggio: Finns det en så finns det flera

Satan i Gatanin eka sinkkulohkaisu taisi ajoittaa itsensä ulos tästä taistosta, mutta satuin löytämään musiikkivideon vasta tänään, joten varsågod.

torstai 21. huhtikuuta 2011

PÄIVÄN ASU... no melkein

Tän viikon hämmentävimmät musiikkikokemukset tulivat alkuviikon shoppailureissulla.

Olin avustamassa kaveria farkkuleggareiden metsästyksessä. Päädyimme Carlingsiin, jossa innostun aina mielikuvitusshoppailemaan ruutupaitoja tulevalle poikaystävälleni. Siinä makutuomarointivuoroani venaillessa pärähti soimaan yksi biisi, joka netissä pyörineessä 30 päivän musahaasteessa menisi heittämällä kategoriaan a song that makes you happy/laugh.



Vaikka farkkuleggarit löytyivät, niin Lapin tytöt jatkoivat urheasti matkaansa vielä Turun halpisrättien mekkaan, joka KOP-Kolmionakin tunnetaan. Hiplasin Gina Tricot’ssa yhtä T-paitaa, mutta ostoskoriin päätyi sitä kalliimpi sormus. Yleensä en osta GT:stä mitään. Valikoima oli yllättävän hyvä myös musiikin puolelta. Jennie Abrahamson WTF?





”Jos me vielä H&M:lle”, jonka kassalla huomasin hyräileväni taustalla soivan kappaleen mukana. No ei siinä muuten mitään, mutta ku biisi oli just sitä Vaccinesia, jonka ehdin tossa edellisessä postauksessa haukkua. Jos ei ihan facepalm niin ainakin a slap in the face.



Lopputulos oli tuttu ja turvallinen: lähdin kaverin seuraksi, mut lähdin saatananmoisen kassin kans kotiin. Enkä vieläkään löytänyt vastausta kysymykseen, kuinka monta kukkamekkoa tarvitsen. Näköjään vielä ainakin yhden.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Turhanpäivänen levy ajoi musabloggarin juomaan – katso kuva!

Erehyin sitte kuuntelemaan The Vaccinesia. Allekirjoitan väitteen, jonka mukaan yhtye ei ole lähtenyt keksimään pyörää uudelleen. Siinä tapauksessa kuitenkin olettaisin, että musiikki kolahtais kerralla.

Niin kuin Wavves.

The Vaccinesia on nimittäin kiittäminen yhdestä asiasta. What Did You Expect From The Vaccines? ajoi minut etsimään jotain muuta. Välineenäni oli Spotify ja johtolankanani Best Coast. "Löysin" Wavvesin.

Joo, hipsterit siellä jo itkee, että on ihan vanha bändi tämä. Bändin uusimman levyn kansi on vaan niin saatanan ruma, että ei oo tehny mieli perehtyä aikasemmin. Syyt ne on musarunkkarillaki osa 9340.



Wavvesia tituleerataan noise popiksi. Kyse on siis koukuttavasta älämölöstä. Kun tätä kuuntelee, niin kevätaurinko paistaa vielä hetken pidempään.



Okei, sit ku laitto kukkamekon päälle, lakkas kynnet muotiblogiystävällisellä sävyllä ja sai kouraansa tarpeeks makean omenasiiderin, niin Vaccineski meni siinä sivussa. Mut viralliseksi mielipiteeksi jää, et vaksit (...) saavat jopa French Filmsin kuulostaan hyvältä.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Se on ohitse. Se ei ole ohitse.

90-luvun Sheffieldissä eräs irlantilainen nainen lähestyi vanhempaa brittimiestä lausahtamalla ”Do you like my tight sweater? See how it fits my body!” Mies ja nainen rakastuivat, alkoivat tehdä musiikkia ja laittoivat iskureplan ensimmäisen levyn nimeensä. Yhtyeen nimeksi tuli Moloko.

Miettikää: yhden parisuhteen historia yhdessä yhtyeessä, yhdessä diskografiassa.

Brydon ja Murphy erosivat vuonna 2001. Molokon Statues julkaistiin 2002. Levy käsittelee lopun alkua, suhteen kuolonkorinoita. Tosin Murphyn ääni on kyllä kaukana korinasta.

Levyn viimeinen kappale Over and over päättää katkeransuloisesti niin Molokon levytysuran, parisuhteen kuin upean levynkin.



Joskus musiikkia kuunnellessaan sitä huomaa ajattelevansa, että todellinen henkilökohtainen suhde ja samaistuminen lyriikoihin puuttuu. Biisiä ei vaan tajua, ennen kuin on kokenut ne samat asiat itse.

Sitten kun ne asiat ON kokenut itse, niin voi todeta, että oishan ne fiilikset voinut jättää väliinkin. Silloin ymmärtää, miksi pelkästään kyseisen kappaleen jousisovituksia on hiottu viikkokaupalla tai miksi kappaleesta ei löydy livetaltiointeja.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Kuin pieni eläin

Kun olin pieni (enkä silloinkaan ollut kauhean pieni), niin minua ei tyrkätty päiväkotiin. Minä hengasin mummolassa.

Muistan mummolasta lempikasettini. Siihen oli tungettu kauhean loogisesti ainakin SIG:n Hyvää syntymäpäivää sekä Teddykarhujen huviretki. Lempparini kasetilta oli kuitenkin Freemanin Ajetaan tandemilla. Lapsuuden lempikappaleesta huolimatta opin ajamaan pyörällä vasta ala-asteen loppupuolella enkä nytkään lähde vaarantamaan liikennettä mummopyörälläni kauhean mielelläni.

Anywho. Mummo on muuttanut pienempään kämppään. Freemanista on tullut hipsteri. Minä en mieti, kuka on paras Tenavatähti vaan koen kognitiivista dissonanssia eduskuntavaalien takia.

Onkin osuvaa, että viimeisin intoiluni kohde laulaa, kuinka "ollaan syvemmässä kusessa kuin missään tieteisfilmissä", mutta meno on silti niin kuin lapsuuden suosikkibiisissä.

Eläin: 2000 by Juki Records

torstai 7. huhtikuuta 2011

Emäntäkoulusta päivää

Ystävät,

olemme edenneet yhteisellä taipaleellamme siihen pisteeseen, jolloin minun lienee tarpeellista selittää teille eräs käsite. Kuuntelin tuossa nimittäin uusinta The Pains of Being Pure at Heartia ihan karjakkona.

Asioiden suorittaminen karjakkona viittaa Iltalypsyn legendaariseen hahmoon. Karjakolla oli tapana haastatella maamme suurmiehiä ja -naisia heidän harrastuksistaan. Haastattelut kruunasi karjakon katse, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Karjakon katse ei ole tuomitseva tai ylimielinen. Wikipedia kuvaa tuota tuijotusta sanalla epäuskoinen. Tässä blogissa karjakkoa ovat tuuranneet tagit eisss... ja mitävittuu. Sosiaalisessa mediassa ilmiön voi tunnistaa merkkijonosta "..."

Katseella pääsemme karjakkona toimimisen ytimeen. Tyylipuhdas suoritus kohdassa 0:18.



Kuuntelin The Pains of Being Pure at Heartia siis karjakkona. Pystyin melkein kuulemaan kuinka ruutupaitojen hihat väpättävät kesätuulessa Belong-albumin tahtiin. Kolmeakymppiä lähestyvä graafikko litkii kädenlämpöistä teetään. Miehen ikkunalaudalla basilikat ja ruohosipulit kasvavat niin, että suhina käy. Kotiäidiksi heittäytynyt mirmeli kokkaa jotain saatanan luomumuhennosta savipadassa.

Toisessa huoneessa puolivuotias tytär joutuu kuuntelemaan iskän lempilevyä ja kakkii kestovaippoihinsa.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Kielletty hedelmä



No emmä nyt tiiä mistä tää keskustelu on alun perin lähteny...

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Peliuutisia

Ariel Pink’s Haunted Graffiti tulee Flow’hun. Hipsteripeli on nyt siis ajankohtaisempi kuin koskaan. Sattumoisin se on ajankohtaisempi kuin koskaan myös henkilökohtaisesti: käynnissä olevan Flash-kurssin ansiosta voisin ehkä koodailla alkeellisen version tasohyppelystä.

Ensin pitäisi vaan keksiä, miten pelin saa luontevasti ujutettua Flash-repparini aiheeseen ”mitä tapahtuisi jos Suomi siirtyisi takaisin markkaan?” Ja valitettavasti koodausosaamiseni rajoittuu tällä hetkellä tähän:

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Regina!

No onkos tullut kesä jo talven keskelle? Reginan uuden biisin perusteella on.

Jos et sä soita julkaistiin tänään yllättäen. Kerrankin voi jättää pois sen ja pyytämättä. Kappale sai minut tirauttamaan kyyneleen jo introllaan. Viimeisten tahtien aikana pompin yksin toimituksessa.

Sain mä kyllä jotain aikaiseksikin. Hihittelin vähän Iisan korvaan ja lopputuloksen voit tsekata täältä.

Olisi kai pitänyt kysyä, ovatko kissat olleet osallisena levyn teossa. Biisistä kuuluu nimittäin läpi se sama kaikuisa, iloisen haikea meininki, joka on tuttu kissaihmisten täyteisten Magenta Skycoden ja Best Coastin saundimaailmasta. Miau.



Johanna Kustannuksen nettisivuilla loihditaan lausuman seuraavaa:

"Singlejulkaisun ja tulevan albumin inspiraationa ovat toimineet nuoruus ja levyt, joita lainattiin kirjaston alternative-hyllystä. Innoittajina ovat olleet lisäksi elämän yksinkertaiset nautinnot kuten valo, rakkaus ja päättymätön vapaa-aika."

Kuva: Facebook

perjantai 25. maaliskuuta 2011

It's complicated

Tämän piti olla tarina siitä, kuinka lintsasin koulusta vain kuunnellakseni Rubikin Solaria kattoon tuijotellen.

Tästä tuli tarina siitä, kuinka jouduinkin juoksemaan sille ainoalle läsnäolopakolliselle tunnille tällä viikolla. Samalla ilma muuttui harmaammaksi kuin vastapäisen talon seinä ja Solarista tuli olosuhteiden uhri.


Harmaa on.


Solarista on tullut hehkutuksesta päätellen myös toisella tapaa olosuhteiden uhri. Tältä levyltä on automaattisesti odotettu paljon. Perustuvatko Solarista lausutut ylisanat siis Dada Banditsin, Data Bandits EP:n ja Laws of Gravityn luomiin ennakko-odotuksiin vai levyn sisältöön?

Toki albumi on bändin musiikillisen kasvun ja suomalaisuuden huomioon ottaen hyvä. Ei tämä himmailu ole silti henkilökohtaisella tasolla juurikaan liikuttanut. Pääsemmekin kysymyksiin, jotka ovat tuttuja punaviinilasillisten äärellä käydyiltä keittiöpsykologian tunneilta:

Pitäisikö uuden tuttavuuden olla rakkautta ensi silmäyksellä tai -kuulemalla vai paljastaa jotain uutta kerta kerralta? Kuinka kauan on hengailtava, että voi varmistua jonkun olevan Se Väärä? Milloin tykkääminen on vain pelkkää tottumista?

Toisin sanoen, olisiko tämän pitänyt kolahtaa kerralla vai olenko aikaisemmin kukoistaneen suhteemme huomioon ottaen velvollinen kuuntelemaan levyn vielä kerta toisensa jälkeen odottaen, että jossain vaiheessa lempi leimahtaisi.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Olin onnellinen, mitä sä luulit

Elän maailmassa, jossa kyseenalaistavaa idealistia kutsutaan naiiviksi ja lapselliseksi.

Se saa pelkäämään, että Olavi Uusivirran ja Anna Järvisen kuvaamat ajat ovat jo auttamattomasti ohi. Että ei voi sanoa, että on vasta 23-vuotias. Että ei voi olla se tunteiden kuljettama läppämuija, joka saattaa hetken mielijohteesta varata lennon Berliiniin tai junalipun Helsinkiin. Että pitäisi rajoittaa sitä sisällä kytevää paloa, joka voi oikein valjastettuna synnyttää jotain ihan uutta, mutta pahimmillaan räjähtää käsiin.



Kun tässä nyt kuitenkin ollaan aikuisia ihmisiä, niin voitaisiin myös ymmärtää, että meitä on moneen lähtöön.

Pidemmän kaavan kautta

Tän muijan ei pitäs tehdä levyjä ja esiintymisetki lähinnä itkettää.



Jessien pitäs levyjen sijaan myydä keikkataltiointejaan dvd:llä. Tai pelkästään keikkalippuja. YouTubesta tsekatut livevedot osuvat täydellisyydessään itkuhermoon. Sitä jää vaan ihmettelemään, että mitäs tässä juuri tapahtui.





”Kari Peitsamo on hyvä muusikko, koska hän osaa yksinkertaistaa”, sanoi opettajamme viime viikolla. Tuolla logiikalla Jessie J on helvetin hyvä artisti. Levyn sanoitukset ovat samaa tasoa, kuin mitä itse tuli kirjoitettua 12-vuotiaana, kun luuli olevansa seuraava Britney Spears.

It's not about the money, money, money,
We don't need your money, money, money.
We just wanna make the world dance,
Forget about the price tag


Mutta tämä onkin pop-musiikkia eikä mitään rakettitiedettä. On vain sääli, että musiikkityyli ja epätasainen debyyttialbumi saa ”ammattilaiset” unohtamaan sen faktan, että muija painii lauluäänellään ihan eri kastissa kuin muut poppitsirbulat. Jessiellä lähtee välillä vähän käsistä kikkailujen kanssa, mutta kuten vanha suomalainen sananlasku sanoo: ”hän, jolla palkeet riittää, hän palkeitaan käyttäköön”.

Silloin kaveriksi voi riittää pelkkä mankka.


Kuva: Last.fm