Jotta viime vuosi tulisi pistettyä tiukasti pakettiin, niin on pakko palata postausaiheisiin, jotka jäivät syystä tai toisesta toteuttamatta. Matkataas vielä hetkeksi kauas menneisyyteen, aina vuoteen 2010.
Olen nykyään viikonloppuhelsinkiläinen, pendelöijien kruunaamaton kuningatar. Stadilaisten ystävieni mielestä todenmukaisempi titteli olisi varmaan pendeloinen - sen verran olen heidän majatalopalveluitaan käyttänyt.
Majataloissa on bed ja breakfast sekä erilaisia viihdytysvaihtoehtoja. Istumatyö on kuitenkin niin mukaansatempaavaa, että päädyn töiden jälkeen yleensä istumaan vähän lisää. Tällä kertaa kuitenkin sohvalla telkkarin edessä.
Viime viikonloppuna istuin sohvalla Töölössä. Kanavasurffailuni pysäytti FST:n Ola Salo -dokkari, jota aloin ihmeen kaupalla töllöttää. Minä en nimittäin ole koskaan pitänyt The Arkia oikein minään. Olakin on ollut silmissäni pelkkä riemunkirjava positiivisuuden lähettiläs.
Dokkarin jälkeen aloin itse asiassa perehtyä yhtyeeseen tarkemmin. Ja rakastuin Olaan, joka onkin vain roolinsa vanki. Aren’t we all, aren’t we all.
Sulla on vielä kolme päivää aikaa tsekata dokkari täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti