lauantai 8. toukokuuta 2010

"i love you so much i'm eating carbs on your birthday."

Kulutan kaikki rahani naistenlehtiin ja käytän liikaa aikaa elämästäni muotiblogien lukemiseen. Leffavuokraamossa tulee nykyään valittua se aivoton romanttinen komedia ja keskittyminen riittää just ja just tosi-tv-ohjelmien kattomiseen. Hömppäily on saavuttanut nyt kuitenkin aivan uuden asteen.

Olen alkanut seurata The Hillsiä. Ei – olen jäänyt koukkuun.

Yksi jakso ei riitä vaan niitä pitää katsoa monta peräkkäin. Samaan aikaan on ehdottomasti lakattava kynsiä. Onneksi jaksoja ei ole enää monta jäljellä. Saattaisin muuten huolestua viimeisten aivosolujeni puolesta. Sarjassa kuultavan harmittoman pop-musiikin innoittamana alkaisin varmaan kuunnella NRJ:tä.

Kuinka tämä liittyy mihinkään mitenkään?

Voisin niin kuvitella viimeisimmän popitukseni kohteen sarjan taustalle. Se soisi jakson lopussa, kun se kiva poika ei tykkäiskään siit toisesta biatchista vaan tunnustais rakkauttaan jollekin niistä suoristusrautansa kanssa nukkuvista pääblondeista. He eläisivät onnellisina elämänsä loppuun asti parin jakson verran. Aurinko paistais ja trallallaa.



James on kiertäny Suomea viimesen viikon aikana. Vielä tänään ehtii messiin Turun Klubilla. Ellen leikkis aikuista tenttikirjani kanssa, niin menisin itsekin.

4 kommenttia:

  1. Toi kuulostaa kyl aika hasardilta, kun lakkaat niitä kynsiäkin aina samaan aikaan - kelaa mitkä höyryt sieltä pikku putelista nousee sun nenääs ja menee röörejä pitkin tekemään selvää niistä lopuistakin aivosoluista.

    Merkit ovat ilmassa: instore-keikallakin vaan ihastelit äijän söpöä aksenttia etkä sanonu mitään musiikista!

    VastaaPoista
  2. Jätän keikka-analysoinnit miehille.

    VastaaPoista
  3. The Hills on kyllä paholaisen keksintö. Siltähän ei voi edes välttyä, koska ohjelma tulee peräti kahdelta kanavalta samaan aikaan ja ohjelman tunnusmusiikki soi nykyään melkien kaikissa tv-mainoksissa. Ja sitten The Hilss- juttujakin lehdet ovat aivan täynnä...

    VastaaPoista
  4. Totuus! Tosin itse oon säästyny siltä tähän asti, kun antennitaloudessani ei näy MTV. Sitten eräs tylsä ilta ei ollut mitään tekemistä/katsottavaa ja päädyin tsekkaileen netti-tv:stä Hillsiä. Myin sieluni paholaiselle.

    Ja pahinta on se, että minua ei pelastanut jaksojen loppuminen. Siirryin vaan spinoffiin, The Cityyn.

    VastaaPoista