maanantai 18. tammikuuta 2010

KUOPIJJOO KUOPIJJOO

Kun perjantai muuttui yleisen vitutuksen illaksi, niin ratkaisu löytyi läheltä. Kuopio oli tullut kaupunkiin. Rubikin keikalta löytyy vastaus kaikkiin ongelmiin.

Tällä kertaa keikka muistutti, että vastakkaisessa sukupuolessa tärkein ominaisuus on levyhyllyn koostumus (ja että Rubik tarvitsee sen yhden ylimääräisen soittajan, joka tällä kertaa uupui). Levyhyllyn sisältö sentään kertoo ihmisestä jotain. Sanoilla sen sijaan voi hämätä. Liian kauan.

Joka tapauksessa, olin elossa yhden illan ajan.

Lauantaina kävin TPS-KalPa-matsissa. Kyseessä oli ensimmäinen SM-liigan matsi, jossa olen ollut, joten en osannut mitään kivoja kannustuslauluja. Ainoa kannustava melodia, joka minulla tuli mieleen, oli Fire Agen kertsi. Harmikseni kuitenkin luulen - kaikella kunnioituksella KalPan pelaajia kohtaan - että se huuto ei olisi heilauttanut joukkueen taistelutahtoa suuntaan tai toiseen.



Ehkä se on sitte Annan joukkueen kannustuslaulu.

2 kommenttia:

  1. Levyhylly kertoo niin paljon ihmisestä. Toki myös kauppalasku ja dvd-hylly kertovat jotain, mutta levyhylly on luonnekartan rustaajalle ensimmäinen paikka, mikä kannattaa tarkistaa.

    Onkohan levyhyllyn ja ihmiselon välistä suhdetta tutkittu jossain sen enempää? Entä sitä, mitä musafriikki tiedostamattaan (tai tiedosten) etsii tarkastaessaan potentiaalisen tulevan seurustelukumppanin levyhyllyä ekaa kertaa.

    VastaaPoista
  2. Itse olen tässä pohtinut, että mitä sitten tehdään, kun kumppanin musiikkimaku lähtee väärille raiteille.

    Terv. Mikko on alkanut kuunnella Kauko Röyhkää.

    VastaaPoista