STOP THE PRESS

Täällä ei ole mitään nähtävää. Alla olevassa videossa on. Nostakaa kätenne ylös ja lopettakaa kaikki, mitä olitte juuri tekemässä. Jokavuotinen kohokohta on julkaistu.

Arjen soundtrack: Toinen käsi! -popkirppis, Cosmic Comic Cafe

Levykokoelma kertoo ihmisestä paljon. Musiikkivalinnat kertovat myös paikoista ja tapahtumista. Tämän takia aloitan Arjen soundtrack -sarjan, jossa vilkaistaan eri paikkoihin biisien avustuksella. Ensimmäiset osat ovat tulleet jo: pidin silmieni lisäksi korvani auki Berliinissä ja Lontoossa.



Milloin?: 10.12.2011. Cosmicissa järjestettiin Toinen käsi! -popkirppis.

Soittolistalla: Trendikästä luuppitapettia. Musiikkia, jota itseään kunnioittavat dj:t fiilistelevät luurit päässä klubeilla, mutta joutuvat viimeistään illan puolivälissä kosiskelemaan yleisöä tunnetummilla kappaleilla. Illan tullen dj:t soittivat vanhaa soulia ja r&b:tä. Mieleen jäi etenkin Johnnie Taylorin What about my love? -kappale, jota on sämplätty Shapeshiftersin Lola's themessä.

Musiikin valitsee: Tällä kertaa DJ Le Kid. Kirppiksen jälkeen esiintyivät Koria Kitten Riot ja DJ Luutnantti Suola.

Jotain muuta, mitä: Kirppispöytä kustansi 10e, myin omaisuuttani 7 eurolla, mutta sorruin ostamaan muilta myyjiltä 6 euron edestä tavaraa. Kyllä musta vielä bisnesnainen hiotaan.

Vuoden parhaat -listaus

Listaus vuoden parhaista syistä olla listaamatta vuoden 2011 parhaita albumeja, biisejä tai keikkoja, olkaa hyvä:

6. Ei ole ollut tapana.

5. Elän pääsääntöisesti ilman kalenteria. Harvoin muistan, mitä keikkoja olen nähnyt viime kuussa saati tammikuussa. Ja mitä väliä, onko levy julkaistu 31.12.2010 vai 1.12.2011?

4. Listaukset näyttävät olevan heille, jotka pitkin vuotta hypettävät hypettämisen takia. Siinä tapauksessa onkin oikeutettua istahtaa edes kerran vuodessa alas ja miettiä, mitkäs niistä kaikista olivat oikeasti mainitsemisen arvoisia.

3. Olen niin laiska, että jouduin pyytämään tähänkin listaan apua yhden kohdan verran paskojen vertauskuvien äidiltä:

"Listaukset ovat ihmisille, jotka kuvittelevat olevansa niin tärkeitä, että heidän henkilökohtaiset mielipiteet liikuttaisivat ketään, ja jotka luulevat, että maailma on pelkistettävissä pelkiksi listoiksi ja vuosiksi ja top ykkösiksi ja kakkosiksi."

2. Olen kuunnellut näistä yhden levyn enkä sitäkään kokonaan. Joo, en tiiä miten näillä referensseillä voi elää itsensä kanssa tai kirjoittaa musiikkiblogia, ohhoh ja huhhuh.

1. KETÄÄN. EI. KIINNOSTA.

Rauhallista joulua toivottaa
Anna

Ei, ei, ei, Delilah

Minua ärsyttävät ihmiset, jotka esittelevät itsensä pelkällä etunimellään. Vastapainoksi olen alkanut esitellä itseni sukunimelläni. Facebookissa on helpompi stalkata Nevalaista kuin Annaa.

Inhoamani ilmiö on erityisen tuttu naisartistien maailmassa. Esimerkistä käyvät Robyn, Adele, Irina ja nyt Delilah, joka on tainnut omistaa kappaleensa minulle.



Kuulostaa muuten ihan Sara Sayedilta.

Postaus, jossa mainitaan hipsterit

Mulla oli pitkästä aikaa noin 1268 kilometriä aikaa kelailla laiffii. Sen sijaan, että olisin käyttänyt ajan esimerkiksi Euroopan talouskriisin selvittämiseen, keskityin suurempiin mysteereihin.

Niin kuin olisiko aika jo kypsä hipsterien a cappella -coveryhtyeelle.

Viimeisimmässä Nyt-liitteessä todisteltiin lukuisin sanankääntein, kuinka lauluyhtyeiden suosio kasvaa. Totesin asian myös omakohtaisesti. Hankkimistani viidestä joululahjapaketista kaksi sisältää a cappellaa.

Muun muassa Astrid Swanin Pavement-levy osoittaa, että covereita voi tehdä myös skeneystävällisesti.

Näiden faktojen varjossa aika saattaa olla jo ylikypsä tämmöiselle yhtyeelle. Hipsterien pitäisi olla edelläkävijöitä ja suunnannäyttäjiä. Mutta kyllä tyylikkäiden kaupunkilaisten lempimusiikkia esittävä lauluyhtye pääsisi varmasti kiertämään muutaman mainostoimiston tai ideahautomon pikkujoulut. Pistetään hengentuotokset vinyylimuotoon niin valtamedia voi uutisoida vinyylimyynnin näennäisesti yllättävästä kasvusta ensi vuonnakin.

Jaa, että mistä tällainen idea? Minä haluan kuulla riisutun version Reginan Olen häviöllä, Pauli!:sta. Eikä tämä Iverin Bonpankaan luritus pahalta kuulosta.

So fluffy I could die

Mikä on karvainen, söpö ja soittaa tanssien lempimusiikkiasi?

Ei, se ei ole hipsteri-dj lauantai-iltana. Se on TANSSIVA KISSA -KAIUTIN ja ehkä vielä parempi juttu ku procatinator! Joku yhtä söpö ja karvainen otus voi hankkia sen minulle halutessaan joululahjaksi täältä.



Kuva: Menkind

Toimittajaopiskelijan uhrina Eva Louhivuori

Ole toimittaja(opiskelija)n ystävä - pääse haastateltavaksi. Tällä kertaa vuorossa oli operaatio Radio Tutka ja oma kolmetuntinen juontoblokki. Eva kertoo director's cutissa, miltä Stingin oliivit maistuvat, kuinka päästä soittamaan samalle lavalle Red Hot Chili Peppersin kanssa ja miten ranskalainen mies kesytetään.

Eikä siinä tietenkään kaikki.

Voi taivas

En muista olenko jo maininnut tästä, mutta kuontalostani on hyvin helppo päätellä, mihin artistiin olen sillä hetkellä hurahtanut. 2000-luvun puolivälissä minulla oli vielä suht neutraalit Emma Salokoski -hiukset. Sitä seurasi värjäysoperaatio ja Lily Allen -otsis. Ellie Gouldingin herättämä hiuskateus käynnisti päinvastaisen kehityksen: äkkiä vaaleaa raitaa ja otsis roikkumasta silmiltä.

Viime aikoina olen halunnut olla oman elämäni töyhtöhyyppä. Syypää (!) ja pääsyy on Emeli Sandén Heaven-musiikkivideo, jota on pakko jäädä tuijottamaan aina kun se Voicella pyörii. Videoon törmää yleensä niin myöhäiseen ajankohtaan, että Emelin oh heaven, I wake with good intentions, but the day it always lasts too long -vetoomukseen on helppo yhtyä.



Jos jatkuva rumpuluuppi kyrsii, niin vilkasepa tämä akustisempi versio. Huh to the motherfucking huh.

Drama queen vs. Fag hag

Voitin Stupidosta liput Patrick Wolfin Tavastian keikalle.

Olen tähän asti uskonut, että turhauttavimmat keikat olisivat à la kenkiinsä tuijottelevat suomalaisbändit. Mutta Patrickin ylidramaattinen paatos oli vielä tylsempää katsottavaa. Joo, miehen ääni oli komea. Soitto jousineen päivineen melkein pakottaa käyttämään ilmaisua pompöösi. Mutta kuten eräs mieshenkilö on minusta kerran lohkaissut "sillä on aina niin vittumainen ilme".

Ei kai suurelle yleisölle soittaminen voi olla noin tuskaisaa?

Katselin miehen heilumista puoli tuntia ja lähdin kotiin. Elämässäni on draamantajuisia homoja ilman Patrickiakin. He sentään hymyilevät joskus.