maanantai 8. marraskuuta 2010

Länsirannikolla ei mitään uutta

Luin tänään tämän uutisen ja alan pikkuhiljaa ymmärtää, mistä kaikki turkulaisvitsit kumpuavat. Kehnon tiedotteen tituleeraaminen uutiseksi on oikeastaan sanan etymologian solvaamista – tässähän ei sinänsä ole mitään uutta.

Turkuun ollaan parhaillaan kunnostamassa vanhasta rautateiden konepajasta kulttuuripääkaupungin pääareenaa, Logomoa. Komia tiilipytinki voisi ainakin minun visioissani muodostua Turun omaksi Korjaamoksi. Se tarjoaisi uutta ja päräyttävää niin kaupunkilaisille kuin ulkopaikkakuntalaisille vielä kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeenkin.

Nyt rakennuksen ja kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisiin on kiinnitetty Michael Monroe, Tommi Läntinen ja Suurlähettiläiden Jussu. Hahmot, jotka on nähty kerta toisensa jälkeen erinäisissä turkulaisissa kissanristiäisissä. Setäedustuksen varmistaa vuosittain ainakin kissa nimeltä DBTL.

Kulttuuripääkaupunkihankkeen herjaaminen Turussa on yhtä reilua ja omaperäistä kuin kiusata erästä blondia showtanssijaa internetissä. Mutta joku roti nyt tähänki pelleilyyn: vaikka tapahtuman pääesiintyjän nimi on The Brand New Heavies, niin se ei välttämättä ole kauhean brand new saati heavy.

Hipsterien elämäntehtävänä on kääntää ironian avustuksella kaikki nolo cooliksi. En mä odota mitään koko vuoden kestäviä hipsteribileitä, mutta sanonpa vaan, että joku vois käydä heiluttelemassa ironiaviiksiään Turku2011-toimistossa.

8 kommenttia:

  1. Sinäpä sen sanoit.

    Mä voin lähtee heiluttelemaan niitä viiksiä, jos sä lähdet mukaan.

    VastaaPoista
  2. Viiksienheiluttelutalkoot!

    Ja jos totta puhutaan, niin enköhän mä mee noihin pippaloihin joka tapauksessa tsekkaamaan Tuomon, Emma Salokosken, Jukka Eskolan ja Palefacen, joka kuulemma kääntää illan "astetta rankempaan suuntaan". Huhhuh.

    VastaaPoista
  3. Onks toi Brand New Heavies kenties kaivettu jostain Turun kaupunginkirjaston musiikkiosaston "vähiten lainatut levyt 1995-2009" -tilastosta vai mitä helvettii?

    Olisivat vaan antaneet sen kulttuuripääkaupungin tittelin Mäntälle.

    VastaaPoista
  4. Hihi, mutta ehkä siellä on just käynykki hipstereitä ja KAIKKI NOLO MUUTTUU COOLIKSI...Onkohan enskesän flow-muoti lainattukkin Tommi Läntiseltä? Nyt kaikki hipsterit kasvattaan pitkä tukka, hapsumokkatakkeja löytynee lähikirpparilta vielä hetken!

    VastaaPoista
  5. Vilho, oon harkinnu täs henkikirjojen siirtämistä muualle vuodenvaihteessa.

    Elsa, ainaki Tommilta vois lainata oivan biisin ens vuoden tunnariksi: http://www.youtube.com/watch?v=3vraimMC1G4

    VastaaPoista
  6. http://www.turku2011.fi/turku-2011-klubit

    aina voi toivoa, että kerrankin yllättyisi positiivisesti...

    VastaaPoista
  7. alpo. on turun seuraava tuleva ylpeys

    VastaaPoista
  8. Ilari, niin mut ku mun mielestä toi ei oo mitenkään tavallisesta poikkeavaa toimintaa Klubilta tahi Dynamolta. Mun mielestä ne tekee tota jo valmiiksi - hankkii uusia mielenkiintosia artisteja soittamaan tänne. Vaihtelevalla menestyksellä.

    Susa, jos alotetaan hype nyt niin ehitään tehä levy ehkä ennen LCMDF:ää.

    VastaaPoista