Soittolistaa

Missä olet, Michael Cera?

Anything-a with a swing-a to an "I Love you-a"

Ukkoskuurot ovat kiertäneet Turun kaukaa toistaiseksi. Silti on ollut semmonen nihkeä ja muhiva ilma. Nihkeydet ovat yllättäneet minut tänään muutenkin, mutta olen jättänyt ne omaan arvoonsa seuraavan videon voimin.



Etenkin kohdasta 3:06 alkava laulutunti tuo mieleen omat klasarilaulutunnit, jotka olivat… no, video kertoo kaiken. Tuskaa. Onneksi rytmimusiikki pelasti minut Vaccailta.

Miksi rytmimusiikiksi muuten lasketaan lähestulkoon kaikki muu kuin klassinen musiikki? Kyllähän siinäkin on rytmiä! Tämän osoitti varsin hyvin Belle and Sebastianin kitaravetoinen Finlandia-cover Ruisrockissa, joka a) ei valitettavasti löydy YouTubesta ja b) muodostui henkilökohtaiseksi kohokohdaksi ko. keikalla.

Tuotekehittelyä

Kävin musiikkiseikkailulla naapurikorttelissa. Samaisessa huoneistossa olen jo aiemmin menettänyt Ariel Pink’s Haunted Graffiti -neitsyyteni. Se vietiin väkisin. Nyt olen osa kansainvälistä hipster gang bangia :(

Totesimme, että Reminiscences kuuluisi taustamusiikiksi videopeliin, jossa seikkailee ruutupaitainen ja viiksekäs skeneilijä. Tavoitteena on päästä Flow-festareille. Tasohyppelyssä kerätään Antti Asplundin ristejä ja imagolaseja. Pomppimista vaikeuttavat liian tiukat pillifarkut, mutta lisävoimia saa nappaamalla erikoisoluen tai -siiderin.



Pelin viimeisenä esteenä on Lauri Tähkä, joka yrittää houkutella RMJ:hin.

Ruissi

Ragnarin sanoin: ”Tadaa! Oon bäk! ;D”

Harvoin olen nähnyt suomalaisyleisön syövän esiintyjän kädestä sillä tavalla, kuin mitä sunnuntaina Ruisrockin viimeisinä hetkinä. Keikka muistutti nimittäin aika ajoin herätysliikkeiden ylistyskokousta. Myöhäisellä ajankohdalla ja festarisankareiden päivän aikana hankkimalla humalatilalla oli varmasti osuutta asiaan. Mutta kun nuori naislaulaja nosti Paviljonkilavalla kätensä ilmaan, ja yleisö seurasi nopeasti hänen esimerkkiään, niin hengellisen hurmostilan todellinen aiheuttaja oli selvillä: palvonnan kohteena oli Florence + the Machine.

Joku voisi sanoa, että se muija vaan huutaa ja ymmärrän täysin kyseisen mielipiteen. Mutta kun on tarpeeksi monta vuotta käynyt laulutunneilla, niin sitä huomaa ajattelevansa bussissa rääkyvästä vauvastakin, että ai, kun sen ääni kulkee niin nätisti ja puhtaasti. Sitten kun ääntään on oppinut Florencen tavoin hallitsemaan 22 ikävuoteen mennessä, niin kyllä sitä saa vähän huutaa ja etenkin huudattaa yleisöä Ruissalossa.

Jotkin niistä huutovokaaleista iskivät itkuhermoon. Itse en ole ymmärtänyt, miksi yleisö taputtaa usein (etenkin nais-) vokalistien korkeille äänille. Ihan yhtä vaikeaa – ellei jopa vaikeampaa – on saada matalan äänet soimaan kauniisti ja pitkään. Mutta kyllä se on myönnettävä, että itsekin löin käsiä yhteen Florencen korkeimmille äänitaituroinneille.

Tuon yhden päivän aikana tuli kohdattua niin paljon sellaisia ihmisiä, joiden laisia soisi olevan enemmänkin omassa elämässä. Eihän siinä voinut kuin todeta yhdessä Flon kanssa, että

Now and then it seems that life is just too much
But you've got the love I need to see me through