Rogenroll

Siirryin kotoseudulleni periferiaan eikä minulla ole mokkulaa. Olenkin joutunut heittämään heipat Spotifylle ja uudelle musiikille pariksi viikoksi.

Kotikyläni kovin menomesta on R-Kioski, jolle olen vielä mennyt nakittamaan itseni töihin. Tämä on johtanut siihen, että entisestä musiikin suurkuluttajasta on tullut hetkellisesti vuokraleffojen suurkuluttaja. Tai no, Seth Rogen-, Michael Cera- ja Jonah Hill-leffojen. Ihan jo senkin takia, kun oma elämäni on päättymätöntä gag reeliä, joka laajenee lähipiirini epäonneksi jokapäiväiseksi (tragi)komediaksi…

Ostarin Superstevarin, Superbadin ja Funny Peoplen jälkeen voin vain todeta, että on harmi ettei kaikille halukkaille riitä omaa ruutupaitaista Seth Rogenia, joka kysyy

Do you like music?

ja pyytää Wilcon keikalle.

Sure. But only if you’ll come to see Tame Impala with me later on.

Kierrätystä

Anna Puun Sahara-albumi tuli puun takaa ainakin minulle. Ehkä levy-yhtiö ajatteli, että levy on niin samanlainen kuin edeltäjänsä, ettei sen markkinointiin tarvitse valjastaa kauhean suurta koneistoa. Puu ei kuitenkaan sorru toistamaan pelkästään itseään vaan myös muitakin. Levyltä löytyy uusi tsibale, joka on tehty jo pariinkin otteeseen – kummallakin kerralla paljon paremmin.

Vuoroin vieraissa kuulostaa kappaleelta, jonka Emma Salokosken olisi pitänyt esittää. Se voisi olla vanha kansanlaulu, josta Anna Puu olisi tehnyt modernin coverin. Vähän niin kuin Carola on tehnyt aikoinaan. Niin Annan kuin Carolankin kappaleesta löytyy tarina, joka vaatii auetakseen koko biisin kuuntelun.



Ihan ensimmäisenä Vuoron vieraissa toi mieleeni kuitenkin Niko Valkeapään Son dajain. Kappaleet eivät todellakaan ole sillä tavalla samanlaisia, jotta voisin lyödä plagiaatti-kortin pöytään. Kummassakin on kuitenkin samanlainen poljento, jossa kitara on suuressa roolissa. Son dajai viedään kuitenkin kunnolla loppuun siinä missä Puun kappaleen loppuhuipennus jää vähän tyngäksi.

Ps: Tää oli se arvonta.