sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Hullu luokka eetterissä

Otsikko viittaa kirjaan, joka palasi mieleeni maanantaina, kun Radio Tutka käynnistyi luokkatoverieni voimin. Kyseessä on opiskeluihimme liittyvä kahden viikon projekti: juonnettua lähetystä on arkisin klo 13-19 ja viikonloppuisin klo 11-17. Kaikki huipentuu vappuaattoon, johon aloitetaan lähtölaskenta huomenna.

Soittolista koostuu kaiken kaikkiaan noin 240 biisistä, joista noin parisataa lienee enemmän ja vähemmän sävsansov-ystävällisiä. Tehosoitossa on mm. Aukeaa. Siitä voitte syyttää/kiittää vallanahnetta musabloggaria, joka halusi musiikkipäälliköksi musiikkipäällikön paikalle.

Sunnuntaina (ELI TÄNÄÄN) klo 11-14 olen viettämässä juontokaverini kanssa kollektiivista krapulaa. Lähetyksen aikana soitetaan mm. päivän demon väsänneelle Neufvoinille.

Tiistaina klo 17-19 on vuorossa enemmänkin juttua musiikista, kun vieraaksi saapuu Klaus Thunder & Ukkosmaine.

PS: Vapun jälkeen palataan asiaan ihan normimeiningeissä. Sen verran vois kuitenkin ottaa osaa Flow-keskusteluun, että Way Out Westissä näyttäis olevan aika sama kattaus ku Suvilahdessa. Vaikka töyhtöhyyppien pääjoukot saapuvat Suomeen jo huhtikuussa, niin uskallan silti odottaa La Roux'ta saapuvaksi elokuiseen Helsinkiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti