Pikaisesti pikaistuksissaan

Annan sijoitusvinkit finanssikriisin kurimukseen!

Kaksi musiikkielämystä, joihin ei kannata sijoittaa vähiä rahojaan: Liekin uusin levy ja Mamma Mia!-elokuva. Jälkimmäisen kohdeyleisö on lähinnä jo keski-iän ohittaneet, aviomiehestään eronneet mammat, jotka pääsevät leffan myötä elämään uudelleen nuoruuttaan. Mielenterveyden säilyttämiseksi elokuvaelämystä kehoitetaankin välteltäväksi etenkin edellä mainitussa seurassa.

Liekin Hyönteinen nyt vaan on täyttä kuraa. Enough said.



Tällä hetkellä haluaisin myös estää ihmisiä sijoittamasta rahojaan Liekin keikkoihin. Jätkät peruuttivat aikaisemmin loppuvuoden keikkansa, joten menin naiviisti ostamaan lipun alkuvuoden Turun keikalle. Alkuvuodenkin keikat on nyt YLLÄTTÄEN peruttu. Yhtyeen tiedotuspolitiikka (niin mikä?) ei ole koskaan ollut järin faniystävällistä, joten tähänkään lienee turha odottaa mitään selitystä.

Rumban Tomi Palsaa lainatakseni "yhtyeessä soittavat pikapuoliin Suomen ainoat Liekki-fanit", jos huonon levyn hyvitykseksi ei ala tippua varmoja keikkapäivämääriä.

Kuva Mikko Kauppinen

Ivalo-Helsinki 1104 km

Onneksi olkoon niille, jotka repeävät Suvi Koivun (aka Matti Johanneksen siskon) keikalle 5.1. Liberteen.

Allekirjoittanut (aka meitsi) ei taaskaan kuulu näiden onnekkaiden joukkoon.

Eikä etenkään niiden, jotka ennättävät 1.1. samaiselle klubille kuuntelemaan Evaa ja Joosea tai seuraavana päivänä nauttimaan Mykaboomista.

PMMP @ Turun Klubi 4.12.2008

Mulla on ratkaisu Suomen nuorten mielenterveysongelmiin ja yleiseen vitutukseen:







Tästä lähtien alan kinkkisen paikan tullen kysyä itseltäni "What would Paula do?"

EDIT: Joku ihana ihminen on näköjään laittanut YouTubeen todisteita illan meisingeistä. Tää uusi biisi jäi positiivisesti mieleen. Tuleva sinkku, anyone?

Oh Lovey

Blogimme hiljaiselo on johtunut omalta osaltani siitä, että olen muuttanut Turkuun. Turkuun muuttaminen on toki itsessään surullista ja stressaavaa, mutta kämppäni vallannut muuttosiivo repii hermojani eniten. Olen asunut täällä kohta kaksi viikkoa, mutta tilanne on edelleen tämä:



Antakaa siis armoa.

Toinen kirjoitusintoani rajoittanut seikka on se, että en ole hurahtanut mihinkään. Ei ole ollut mitään mainitsemisen arvoista. Kertakäyttöisten trendibändien perässä juokseminen ei ole koskaan ollut intresseissäni, eikä käsittääkseni Miissankaan. Jätän sen mielelläni kyynisille, ylemmyydentunnossaan velloville rokkipoliiseille.

Minua on myös pienestä pitäen opetettu olemaan hiljaa, jos ei ole mitään oikeaa asiaa. Näistä lähtökohdista on hyvä lähteä opiskelemaan mm. radiotyötä tammikuussa...

Joku fiksu lapsi saattoikin draaman kaarta seurattuaan odottaa aiheellisesti kliimaksia: Minä hurahdin. Tämä hurahdus on totta puhuen ollut tuloillaan jo pitemmän aikaa, mutta seuraava kappale sinetöi kohtaloni. Taitaa olla aika hankkia Minä olen hullu.