tiistai 9. syyskuuta 2008

Toinenkin ajatus

Miissa kyseli, että eiks tää kuultu jo Emman viime levyllä. Tarkistin.

Sulla kaunis on sun suu
kun se hymyyn avautuu
Olemukses valloittaa,
mieleni taas sumentaa
Ajattelen sua niin
Öisin tuut mun unelmiin
Sekoitat pakan taas
ja saatat minut taas hämmennyksiin


Ja tämä kaikki vasta ensimmäisessä säkeistössä.

Mina Maneira, suom.san. Emma Salokoski

PS. Samalla levyllä (tarkemmin ottaen kappaleessa Sua jos aattelen) kuullaan myös mielestäni hyvin hämmentävä sanapari joskus toisinaan.

6 kommenttia:

  1. Tjaah, itse en ole huomannut taas:in toistumista, vaikka transkriptioin ja esitin kappaleen keikalla. Ei sitä välttämättä huomaa kappaletta kuunnellessa samalla tavoin kuin pelkästään sanoja lukemalla.

    Mina Maneirahan on Sergio Bastoksen säveltämä, ja Salokosken sanoittama. Jos Bastos on säveltänyt tietynlaisen melodian, ja Salokoski on halunnut kunnioittaa sävelkulkua rakentamalla sanat sen ympärille, niin väistämättä sanoissa saattaa esiintyä toistuvasti joitain lyhyitä, yksitavuisia sanoja jotka toimivat rytmisenä elementtinä.

    Tämäkin siis vain yksi näkökulma aiheeseen :)

    VastaaPoista
  2. Pikainen vastauksenpoikanen:

    Voi olla, että itse kiinnitän nykyään entistä kriittisemmin huomiota juuri lyriikoihin, kun kirjoittaminen on olennainen osa tulevaa ammattiani.

    Lyriikoissa toisto on toki hyvä tehokeino, mutta tässä se vaikuttaa vaan silkalta mielikuvituksen puutteelta/laiskuudelta. Maria Gasolinan Lissu Lehtimaja on kääntänyt huiman määrän brassibiisejä hyvälle suomenkielelle kunnioittaen sävelkulkua. Se olisi siis mahdollista Emmallekin.

    Mutta Emma on edelleen isä, poika ja pyhä henki, mitä laulajiin tulee :)

    VastaaPoista
  3. Pitääpi tutustua tähän Lissuun! Ja Emma on hieno. Ja vastaus meikän blogissa esittämääsi kysymykseen: Oulussa enimmäkseen :). Jos tulee hinku laulella tahi vaan höpäjätä niin heitäpä viestiä sinne muusikotar-miukumauku-gmail-piste-comiin!

    VastaaPoista
  4. Kaksi mannerta on jäänyt mulla kuunteluboikottiin sen taas taas taassittelun takia. Kaikessa paitsi instrumentaalimusassa, tädää!, lyriikat sattuu vaan olemaan osa kokonaissettiä, ja siksi sanottaminen kannattaisi jättää osaaviin käsiin.

    VastaaPoista
  5. hahaa, kiva huomio tosiaan :D tai siis kiva huomio TAAS tosiaan

    VastaaPoista
  6. Jälleen taas käytin energiani olennaisiin huomioihin.

    VastaaPoista