Joku aika sitten välkkypäinen toimittaja Nyt-liitteessä koki tarpeelliseksi inistä tyttöbändien soittotaidottomuudesta (kas tässä linkki artikkeliin). Otin herneen nenukkiin.
Varmaan suunnilleen tuhat vuotta on käyty keskustelua siitä, miten roskaa alkeellinen rokkirämpyttely voikaan olla, mutta ilmeisesti vasta pojat ovat saaneet vapautuksen kyvyttömyyden ja aivottomien sointukulkujen aiheuttamasta paheksunnasta. Pakko se on kaiketi ryhtyä samaan puuduttavaan ja tyhjänpäiväiseen urputukseen soittotaidon merkityksestä uudelleen nyt, kun tytönpirulaisetkin ovat kehdanneet aloittaa soittaa yhtyeissä.
Mikseivät tytöt tajunneet pysyä musiikkiopistolla kuolaamassa poikkihuiluihinsa? Mitä ne oikein itsestään kuvittelevat? Voin kertoa: liikoja. Musiikkimaailman miestähtien fanaattisen ihailun sijaan tytön on aivan turha hypätä itse lavalle ja ryhtyä subjektiksi 2000-luvun Suomessa. Piste. Siinä romahtaisi bändäri-instituutiokin.
maanantai 31. maaliskuuta 2008
lauantai 29. maaliskuuta 2008
Eva Louhivuori ja kumppanit
Tapasin Evan ensimmäisen kerran Complete Vocal Instituten kurssilla Jyväskylässä syksyllä 2006. Fani minusta tuli vasta kurssin jälkeen, kun eksyin kuuntelemaan hänen tuotoksiaan internetin ihmemaasta. Tytön sukunimi loi toki jonkinlaisia ennakko-odotuksia ja ne odotukset lunastettiin moninverroin.
Kuunneltuani Mousen mietin vain, että mitä ihmettä olen tehnyt samalla laulukurssilla tämän virtuoosin kanssa. Evan ääni on lämmin ja notkea - juuri oikeanlainen hänen melodisiin sävellyksiinsä. Melankolisistakin kappaleista huokuu toivo. Evan peräänkuuluttama onni ja lämpö todella välittyy kuulijalle.
Myöhemmin sain myös huomata, että tyttö on aivan yhtä ihana kuin hänen kappaleensakin.
Eva laulaa nykyään myös Captain Cougarissa, bändissä johon tutustuin jo viime vuoden puolella. Bändin debyyttilevyä on hehkutettu alan julkaisuissa ja komppaan musiikkikriitikoita tässä(kin) asiassa. ”Vaikeuksista voittoon”-tarinat ja kotikutoisuus saavat minulta sympatiat joka kerta.
Jos vielä hetki jatketaan hyväksi todetulla Eva-linjalla, kehumisen arvoiseksi nousee myös Satureja. Yhtyeessä vaikuttavat Evan lisäksi hänen hyvin lahjakkaat serkkunsa, Aili ja Tuuli Ikonen. Kansanmusiikkikokemukseni ovat rajoittuneet lähinnä lapsuuteen, jolloin äitini myrkytti mieleni Värttinän Oi Dai- levyllä (johon sinänsä voisi palata näin vanhempana ja viisaampana). Vaikka Saturejaa ei voi leimata täysin kansanmusiikiksi, löytyy jokaisesta kappaleesta jotain hyvin suomalaista. Samalla kappaleissa on kuitenkin tuore ote.
Tarinani tästä muusikkosuvusta voisi jatkua loputtomiin, mutta päätän sen kuitenkin multitalentti Osmo Ikoseen. Mies on päässyt radiosoittoon ainakin YleX:lle, mutta millä kappaleella – Storm ei mielestäni ole parasta mitä Osmo voi tarjota. Se saattaa olla tarpeeksi simppeli poppistsibale mennäkseen läpi myös massoille, mutta kannustan kuuntelemaan herran maispeissistä nuo muutkin kappaleet.
Kuunneltuani Mousen mietin vain, että mitä ihmettä olen tehnyt samalla laulukurssilla tämän virtuoosin kanssa. Evan ääni on lämmin ja notkea - juuri oikeanlainen hänen melodisiin sävellyksiinsä. Melankolisistakin kappaleista huokuu toivo. Evan peräänkuuluttama onni ja lämpö todella välittyy kuulijalle.
Myöhemmin sain myös huomata, että tyttö on aivan yhtä ihana kuin hänen kappaleensakin.
Eva laulaa nykyään myös Captain Cougarissa, bändissä johon tutustuin jo viime vuoden puolella. Bändin debyyttilevyä on hehkutettu alan julkaisuissa ja komppaan musiikkikriitikoita tässä(kin) asiassa. ”Vaikeuksista voittoon”-tarinat ja kotikutoisuus saavat minulta sympatiat joka kerta.
Jos vielä hetki jatketaan hyväksi todetulla Eva-linjalla, kehumisen arvoiseksi nousee myös Satureja. Yhtyeessä vaikuttavat Evan lisäksi hänen hyvin lahjakkaat serkkunsa, Aili ja Tuuli Ikonen. Kansanmusiikkikokemukseni ovat rajoittuneet lähinnä lapsuuteen, jolloin äitini myrkytti mieleni Värttinän Oi Dai- levyllä (johon sinänsä voisi palata näin vanhempana ja viisaampana). Vaikka Saturejaa ei voi leimata täysin kansanmusiikiksi, löytyy jokaisesta kappaleesta jotain hyvin suomalaista. Samalla kappaleissa on kuitenkin tuore ote.
Tarinani tästä muusikkosuvusta voisi jatkua loputtomiin, mutta päätän sen kuitenkin multitalentti Osmo Ikoseen. Mies on päässyt radiosoittoon ainakin YleX:lle, mutta millä kappaleella – Storm ei mielestäni ole parasta mitä Osmo voi tarjota. Se saattaa olla tarpeeksi simppeli poppistsibale mennäkseen läpi myös massoille, mutta kannustan kuuntelemaan herran maispeissistä nuo muutkin kappaleet.
perjantai 28. maaliskuuta 2008
Niko Valkeapää
Jatkan Miissan aloittamaa itseopiskeluteemaa. Blogimme täten kannattaa vankasti itsensä sivistämistä oma-aloitteisesti.
Ala-asteellamme oli mahdollista opiskella vapaaehtoisesti pohjoissaamea jo ekaluokalta lähtien. Ensimmäisellä tunnilla meitä oli parisenkymmentä. Kuutosella meitä taisi olla enää vain kolme. Itse kahlasin kielen parissa 12 vuotta ja rakkautemme oli yksipuolista. Jos sitäkään.
Todellisen innostuksen kieleen ja saamelaiskulttuuriin löysin vasta lukion toisen vuoden aikana. Siihen asti motivaatio oli löytynyt lähinnä.. tarkemmin ajatellen en edes ymmärrä mistä. Sitten elämääni tallusteli Niko Valkeapää.
Saamelaismusiikki on ennen Nikoakin ollut toki muuta kuin joikua ja noitarummun paukuttelua. Saamen kieli on valjastettu niin räpin, rokin kuin hevinkin käyttöön. Kuitenkin vasta Valkeapään musiikissa kieli pääsee mielestäni oikeuksiinsa. Saamesta tulee yksi instrumentti kokonaisuudessa, joka heijastaa lappilaisuutta yleensäkin.
Vaikka lyriikoiden ymmärtäminen ei tässä kokonaisuudessa nousekaan mielestäni olennaiseksi, lisään kuitenkin tähän Helena Valkeapään laatiman vapaan suomennoksen Stirdon-kappaleesta:
Jähmettynyt
Ison Omena-ajan markkinapaikassa
Katson rahan polttamista
myös neonvalojen alla
Kuitenkin ne vetävät puoleensa
ne vaikuttavat meihin, elämäämme
Pöly, hiekka
Gandaharin naisten burkhat
Tuoksut, ruoat, värit
kauppiaat myyvät
Kuitenkin ne vetävät puoleensa
ne vaikuttavat meihin, elämäämme
Seison vaaran laella
järvet, jotka välkkyvät auringossa
Kaarteessa porot
pöly, joka kohoaa ilmaan
Kuitenkin ne vetävät puoleensa
ne vaikuttavat meihin, elämäämme
Ala-asteellamme oli mahdollista opiskella vapaaehtoisesti pohjoissaamea jo ekaluokalta lähtien. Ensimmäisellä tunnilla meitä oli parisenkymmentä. Kuutosella meitä taisi olla enää vain kolme. Itse kahlasin kielen parissa 12 vuotta ja rakkautemme oli yksipuolista. Jos sitäkään.
Todellisen innostuksen kieleen ja saamelaiskulttuuriin löysin vasta lukion toisen vuoden aikana. Siihen asti motivaatio oli löytynyt lähinnä.. tarkemmin ajatellen en edes ymmärrä mistä. Sitten elämääni tallusteli Niko Valkeapää.
Saamelaismusiikki on ennen Nikoakin ollut toki muuta kuin joikua ja noitarummun paukuttelua. Saamen kieli on valjastettu niin räpin, rokin kuin hevinkin käyttöön. Kuitenkin vasta Valkeapään musiikissa kieli pääsee mielestäni oikeuksiinsa. Saamesta tulee yksi instrumentti kokonaisuudessa, joka heijastaa lappilaisuutta yleensäkin.
Vaikka lyriikoiden ymmärtäminen ei tässä kokonaisuudessa nousekaan mielestäni olennaiseksi, lisään kuitenkin tähän Helena Valkeapään laatiman vapaan suomennoksen Stirdon-kappaleesta:
Jähmettynyt
Ison Omena-ajan markkinapaikassa
Katson rahan polttamista
myös neonvalojen alla
Kuitenkin ne vetävät puoleensa
ne vaikuttavat meihin, elämäämme
Pöly, hiekka
Gandaharin naisten burkhat
Tuoksut, ruoat, värit
kauppiaat myyvät
Kuitenkin ne vetävät puoleensa
ne vaikuttavat meihin, elämäämme
Seison vaaran laella
järvet, jotka välkkyvät auringossa
Kaarteessa porot
pöly, joka kohoaa ilmaan
Kuitenkin ne vetävät puoleensa
ne vaikuttavat meihin, elämäämme
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)