Teeth feat. Emma Salokoski & Maria Ylipää: Tulit talooni

Tässä yhdistyy niin monta hyvää asiaa.

Organisaatio, josta pidin ensimmäisen esitelmäni jo yläasteella. Nainen, joka on muokannut musiikkimakuani enemmän kuin kukaan muu yksittäinen artisti. Mies, jota on syyttäminen intohimostani karvaisiin, graafikkolasipäisiin miehiin.

Oikeastaan ainoa huono puoli on, ettei tämän kyseisen artistiyhteistyön hedelmiä ole täyspitkän albumillisen verran.

Kuuntele kappale 31.5. asti täältä ja hanki synttärisankari-Amnestyn Mitä vapaus on? viimeistään sen jälkeen lähimmästä levykaupastasi.

Kuva: Amnesty

Maailmankuva viidessä minuutissa

Minulla ei ole lainkaan visuaalista hahmottamiskykyä. Nautin silti editointiluokassa istumisesta, jolloin voin tehdä maailmasta sen näköisen, kuin itse haluan ainakin muutaman minuutin ajaksi. Viimeisimmän tekeleen ansiosta erehdyin jopa kuvittelemaan, että alan ymmärtää kuvallisen ilmaisun jujun.

Tuore Beyoncén esiintyminen muistutti kuitenkin siitä, että ehkä useamman lähärikuvituskuvan jonoon laittaminen ei ole ihan huikeinta visuaalista tykitystä. Tämä sen sijaan on.



Kaukana ovat ne ajat ku pikku-Anna katto palkintogaaloja ja sai nähä vaan ketkuttelua playbackin tahtiin.

Täydellistä viikkoa metsästämässä

Olen erikoistunut tällä viikolla virnistelemään typerästi. Normaalilla kyynisyyden tasolla elävät ihmiset kutsuvat sitä kai hymyilyksi. Kaikki käynnistyi maanantaina.

Ensimmäisen kasvonkohotuksen tarjosi Suomen lätkämaajoukkueen kultajuhlat Helsingin Kauppatorilla. Ennen Petri Nygårdia, Jare&VilleGallea ja Pojua lätkäkansan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos vaelsi biisi.

Kappale, joka on minä. Levyltä, jonka ansiosta joskus muodostui me.

Viikon puolivälissä pääsin kesätyöni puolesta kertomaan torikokemuksestani nerolle, joka on osasyyllinen laulun syntyyn. Kyseinen kesätyö on lisännyt hymynaamahymiöiden käyttöä eksponentiaalisesti.

Kaiken kruunasi dokkariprojektin päätös, joka tuo todennäköisesti ainoat opintopisteet tältä lukukaudelta. On aina ilo nähdä itsensä kuvassa, johon voi olla tyytyväinen. Mutta ilmeisesti vielä parempaa on tarjota samanlainen kokemus toiselle. Kiitos Tomille avusta, kauniista sanoista ja yllättäen syntyneestä vokooderihimosta.

Epäilemättä

Time changes its length

Yksi toimittajan duunin hienouksia on se, että stalkkaamisen voi nimetä tiedonhankinnaksi. Liiallisen utelun raja on myös hämärämpi kuin normaalissa kanssakäymisessä.

Minä olen stalk… hankkinut tietoa eräästä naisesta jo seitsemän vuotta. Kaikki alkoi viattomasti Mikserissä vuonna 2004. Siellä Happy-go-Lucky koukutti minut ääneen, jollaiseen en ollut ennen törmännyt Suomessa. Huolettomasta elektrosta oli helppo siirtyä MySpaceen, joka tarjosi Mykaboomin tuhdit tahdit.

Uusin tuttavuus, Color Dolor, vääristää kappaleessaan mittasuhteita. Measures sopii täydellisesti yöaikaan, jolloin mukavat ja ne ikävämmätkin asiat tuntuvat suuremmilta kuin ovatkaan.



Kaikki huipentui pari viikkoa sitten Helsingissä, kun kohtasin tämän huumaavan naisen. Semihumalaisen hehkutuksen sijaan olisin voinut tiivistää kaiken seuraavalla tavalla:

Stina Koistinen, sinä olet upea. Measures have new meanings indeed, kun ääntäsi kuuntelee. Kiitos.

FML

”Ensimmäistä kertaa sitten eron joku on oikeasti tuntunu jossain” = Ensimmäistä kertaa sitten eron myös pakit on tuntunu jossain.

Maailmassa on indiepoikien markkinat. Ne voi valkata itselleen kenet tahansa. Siinä ei auta suosittelukirje entiseltä poikaystävältä tai edes kadunvarsikampanja, jonka yksi pömpeli on suoraan kämppäni alapuolella.





Enkä ees lähe kehitteleen mitään surkeaa aasinsiltaa johonki kappaleeseen nyt.