keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Se on ohitse. Se ei ole ohitse.

90-luvun Sheffieldissä eräs irlantilainen nainen lähestyi vanhempaa brittimiestä lausahtamalla ”Do you like my tight sweater? See how it fits my body!” Mies ja nainen rakastuivat, alkoivat tehdä musiikkia ja laittoivat iskureplan ensimmäisen levyn nimeensä. Yhtyeen nimeksi tuli Moloko.

Miettikää: yhden parisuhteen historia yhdessä yhtyeessä, yhdessä diskografiassa.

Brydon ja Murphy erosivat vuonna 2001. Molokon Statues julkaistiin 2002. Levy käsittelee lopun alkua, suhteen kuolonkorinoita. Tosin Murphyn ääni on kyllä kaukana korinasta.

Levyn viimeinen kappale Over and over päättää katkeransuloisesti niin Molokon levytysuran, parisuhteen kuin upean levynkin.



Joskus musiikkia kuunnellessaan sitä huomaa ajattelevansa, että todellinen henkilökohtainen suhde ja samaistuminen lyriikoihin puuttuu. Biisiä ei vaan tajua, ennen kuin on kokenut ne samat asiat itse.

Sitten kun ne asiat ON kokenut itse, niin voi todeta, että oishan ne fiilikset voinut jättää väliinkin. Silloin ymmärtää, miksi pelkästään kyseisen kappaleen jousisovituksia on hiottu viikkokaupalla tai miksi kappaleesta ei löydy livetaltiointeja.

2 kommenttia: