sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Heja Salem!

Michael Monroe ja Von Hertzen Brothers yhdistivät voimansa reilu viikko sitten järjestetyssä Emma Gaalassa. YleX:n jutussa spekuloidaan, josko tv-lähetyksen ulkopuolelle jääneet kategoriat voisivat tulevaisuudessa saada näkyvyyttä tällaisten yhteisesitysten kautta.

Mun mielestä ratkasu vois olla ruotsalainen lähestymistapa, jossa Salem Al Fakir esittää kaiken.



Potpurin toisen biisin startattua julistin tajuntani virallisesti räjähtäneeksi. Yhtä lailla kuin pojat ei tanssi, niin Nevalaisen Anna ei itke (ainakaan YouTube-videoiden takia, haloo), mutta tässä kohtaa periaatteet joustivat niin kuin vanha lycra.

Koko P3 Guld -lähetyksen voi katsoa noin vaikka vertailun vuoksi täältä.

tiistai 24. tammikuuta 2012

JOLLOIN MIKÄÄN EI VOISI OLLA PAREMMIN



Emeritusprofessori Tuomo Martikaisen mukaan Pekka Haavistolla ei taida olla aseita Niinistön voittamiseen. Puujaloittelun suurena ystävänä on todettava, että tuskinpa Haavisto rauhan miehenä aseisiin tarttuisikaan. Heh.

Ultra Bran mahdollinen paluu on kuitenkin aikamoinen POMMI. Ja jos Anssi Kelan huhuilut on ymmärretty ihan väärin, niin Haaviston sovittelu- ja neuvottelutaidot ovat paikallaan...

Comebackien valjastaminen vaaliaseeksi on joko hyvin herkullinen tai sitten aivan kaamea ajatus. Tässä kun voidaan mennä metsään rytinällä. Millä yhtyeellä Niinistö voisi nokittaa?

maanantai 23. tammikuuta 2012

Mutta kukas sitä mitään uutta enää tekekään

Rumba: "Elvis istuu oikealla -albuminsa julkaisuun valmistautuva Olavi Uusivirta kertoi aiemmin, että maaliskuussa julkaistava uutuuslevy olisi aiempaa duurivoittoisempi. Tyylikokeiluistaan, postpunk-arvostuksestaan ja herkän melankolisista lauluistaan tunnetun Uusivirran tapauksessa tämä olisi selkeä muutos entiseen."

Johanna Kustannus: ”Levy on kädenojennus suomirockin ensimmäiselle sukupolvelle: Isokynä Lindholmille, Juice Leskiselle, Hectorille, Jarkko Laineelle ja kumppaneille.”

Anna kuolatessaan katsoessaan Uusivirran RadioGaala-esitystä: "Onks tää coveri jostain Kauko Röyhkän tai vastaavan biisistä?"

Näillä puheilla ja näytöillä luvassa on siis samaa suomalaisten laulaja-lauluntekijälegendojen pastissointia. Tällä kertaa vain duurissa. Kuunnelkaa vaikka ite.

EDIT: Ettei kellekään tulis paha mieli, niin laitetaan tähän vielä kuva Olavista Niko Mitrusen ikuistamana:

tiistai 17. tammikuuta 2012

Liskodisko

Olin suorittamassa kansalaisvelvollisuuttani perjantaina. Vaalilippuni vastaanotti herra Barry Andrewsin Disko.

Kun darrainen pääni sai selvitettyä, onko kyseessä todella diskoherra eikä vaan yksi niistä lukuisista silmälasipäisistä ja söpöistä pojista, joiden perään vääjäämättä tiirailen, ajauduin uusien kysymysten sokkeloon:

1. "Eiks ton pitäny olla Rovaniemeltä?"
2. "Miks tän kuorihässäkän pitää olla aina näin monimutkaistaaaaaargh?"
3. "Ei hitto. Mä en äänestänyt tota Tulevaisuuden tusinaan. Onkohan se tullu nyt tarkistamaan, että äänestän edes tällä kertaa oikein?"

Se nähdään sitten sunnuntaina.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Hittivaroitus

Minulla on ystävä, jonka elämä on yhtä hetken laulua. Hän laulaa koko ajan ja silloin kun hän ei laula, niin hän vääntää veistä haavassani ja viheltää (minä en osaa).

Tällä hetkellä tehorallatuksessa on Aura Dionen Geronimo. Ja niin tulee olemaan muillakin: ge-ge-e jo jo uh lalaan ilosanoma on tehty kuin mittatilaustyönä hittiradioiden soittolistalle.

Sama aloittaa siedätyshoito heti.

lauantai 7. tammikuuta 2012

The Voice of Finland -juomapeli



Hörppää aina, kun

... Michael Monroe tai Axl Smith heittävät läppää englanniksi.

... Lauri Tähkä kehottaa kokelaita laulamaan suomeksi.

... yksikään tuomari ei huoli laulajaa tiimiinsä.

... Elastinen haluaa kokeilla laulajan kanssa jotain "hullua".

... Paula Koivuniemi mainitsee big band -taustansa (minkä?)

... joku laulaa Adelea.

... tulee mainoskatko.

... koelaulaja kehuu tehneensä jo paljon esiintymisen saralla.

... Paula kysyy ensin, onko laulaja esiintynyt paljon. Jos vastaus on myöntävä, Koivuniemi lisää: "Joo, sen kuulee."

... Michael kääntää päätään mulkoillen ja ilme on kysyvä "missäköhän oon?". (Juhani)

... joku tuomareista, esim. Tähkä, hankkii muut tuomarit kiinnostumaan laulajasta. (mastermind Juhani jälleen)

... Tähkä aloittaa palautteensa sanoilla: "Joo, terve." (Tuomas)

... Michael riiputtaa päätään ja näyttää nukkuvan. (Mire)

... joku kilpailijoista on "laulanut koko elämänsä". (Maiju)

... Paula Koivuniemi sanoo "onneksi olkoon". (Ano Nyymi)

... joku neljästä sanoo "kiitos kun tulit" tai kilpailija on "hyvä, mutta ajattelin jättää muille, kun ei ole ehkä sitä genreä mitä haen". (Joakim)

Unohtuiko jotain? Heitä kommenttia, niin täydennetään. Ulkoistan muut TVoF-mielipiteeni Twitteriin, missä kommentoin käänteitä reaaliaikaisesti joka perjantai.

Kuva: Nelonen Media